Kategoriat
Hyvinvointi Raskaus & Synnytys Työ & Opiskelu

Ravun täysikuu (eli uusi vuosi alkoi vasta nyt)

Mulla alkaa uusi elämä joka maanantai, joka kuukausi, 21.3., 21.9., joskus juhannuksena, aina syntymäpäivänä ja tietysti joka kalenterivuosi.

Lisäksi – lempparini – uusielämä alkaa kun on ravun täysikuu. Eli tänään! Täysikuu muodostuu tässä kuussa Rapu-Kauris–akselilla, mikä on henkilökohtaisesti kutkuttava juttu, koska olen nouseva kauris. (Lupaan ettei koko teksti ole pelkkää horoskooppihöpinää, tää on nyt vaan tällasta taiteellista pohjustusta todellisille asioille! Malta lukea.)

Mun vuosi on alkanut matalavireisesti koska – rapumaisesti – oon pitänyt viime vuodesta nostalgisesti kiinni. Tein edellisvuodesta reelsin ja oon katsonut sitä varmaan 10 000 kertaa (jos sillä on paljon katselukertoja, ne on kaikki multa). Siirtymä tapahtumarikkaasta ja raskaasta, mutta kuitenkin todella onnellisesta vuodesta kohti jotakin tuntematonta on tuntunut tosi tahmealta. Oon rimpuillut tätä muutosta vastaan; en halunnut käydä edes uuden vuoden saunassa tai tehdä mitään muutakaan riituaalimaista. Menin vuoden viimeisenä iltana likaisena ja kiukkuisena nukkumaan heti lasten jälkeen, tunteja ennen keskiyötä.

Kaipasinkin tähän väliin just sellaista kaurismaista energiaa: määrätietoista eteenpäin kulkemisen tarmoa ja jopa vähän kylmää suhtautumista menneisiin, jotta voisin päästää irti. Vähemmän tunnetta, enemmän rationalisuutta.

On ollut vaikeaa luopua viime vuodesta koska luovuin samalla siitä, että olisin enää koskaan raskaana tai saisin synnyttää, eikä mulle tule enää ikinä olemaan sitä omaa lutusta pikkuvauvaa, joka tuhisee tissillä vuorokauden ympäri. Nyt mulla on vain iso lutunen vauva, joka roikkuu tissillä jos ei vuorokauden ympäri niin ainakin koko yön… Ja tänä vuonna mun pitää opetella olemaan äiti kolmelle ”isolle” lapselle, töiden ja muiden velvollisuuksien ohella, ilman että edessä häämöttää seuraava perhevapaa. Se on ihmeellistä miten monta elämän isoa asiaa onnistuu lykkäämään ja viivyttelemään kun vetoaa siihen että ”nokun tää vauva kohta syntyy”.

Järki sanoo, että nyt mennään eteenpäin ja se tuntuu jopa vauvakuumeen rinnalla oikealta. (Uusi vauvakuume on iskenyt AINA tässä kohtaa vauvavuotta — vai miksi luulette että lapsillani on 1,5 vuoden ikäerot??) Kauris minussa haluaa nähdä mitä muuta elämällä on tarjottavana kuin vain vauvoja, niin ihania kun ne ovatkin. Niin ihania. 😭

Tässä kohtaa voi tulla järkytyksenä etten oikeasti, sisimmissäni edes usko horoskooppeihin. Tai ainakaan se kaurispuoli minussa ei usko, kuuhullurapu nyt uskoo mihin vain. Mutta ihminen on egoistinen eläin, se etsii aina tilaisuutta ymmärtää itseään. Ja mä olen viime aikoina kaivannut juurikin niitä työkaluja määrittelemään itseäni; kuka mä oon? Ja mitä muuta voisin olla kuin äiti? Miten haluan käyttää sen ajan mikä vapautuu lastenhoidosta? (Vauvat on söpöjä, mutta sitoohan ne hemmetin paljon. T. Kauris)

Sen vapautuneen ajan oon käyttänyt töissä ja töissä meneekin tosi kivasti. Pitkään aikaan en ole miettinyt mitä haluan tehdä isona, pitkästä aikaa tuntuu, että olen työelämässä ”perillä”. Juuri siellä missä tällä hetkellä haluan olla. Työskentelen markkinoinnin parissa mutta merkityksellisen mainonnan ympärillä ja mulla on ollut esim. tosi antoisia hyväntekeväisyysprojekteja. Myöhemmin keväällä palaan osa-aikaseksi vanhaan työpaikkaani terapiakoulutusten pariin. Ensimmäistä kertaa elämässäni teen työtä, joka tuntuu aidosti tärkeältä, josta maksetaan hyvin ja jossa olen oikeasti jopa ihan hyvä! Välillä kaikki kuviot stressaa, mutta hyvä puoli siinä, että moni asia stressaa samaan aikaan on se, että yksikään asia ei stressaa mitenkään liikaa. Ei ehdi jumittua vain yhteen huoleen. 🤭 Ja kun yhdistää vauvavuoden ja työelämän, ei tarvitse pelätä että yöunet menee stressin takia. Sitä on niin väsynyt että ihan sama miten pahasti mokaa, kyllä se uni tulee illalla ihan hetkessä. 🤣

Kannatti haaveilla, kipuilla, kompastua ja yrittää aina vain uudelleen. Työelämässä ja näin niin kuin muutenkin. Ja vaikka astrologia olisikin ihan huuhaata, ei sen lukemisesta haittaakaan ole ollut. Elämässä menee tosi kivasti ja kolme lasta on juuri sopivasti! Kaikki tapahtuu syystä, usko aina että jotain ihanaa tapahtuu ja live love laugh t. Rapu.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot:

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Koti & Sisustaminen Perhe & Ihmissuhteet

Kotona

”Kirjoitan tästä lähtien taas blogia”, sanoi Saranda elokuussa. Selvästi oon surkea pitämään lupauksia, sillä aikoinaan lupasin etten koskaan muuta pois Aurinkolahdesta. Pari vuotta sitten muutin — kivenheiton päähän mutta postinumero vaihtui ja lupaus särkyi.

Mutta NYT, nyt olen palannut takaisin, ja NYT sanon uudestaan etten koskaan muuta pois Aurinkolahdesta. Herran jestas, en muuta enää koskaan minnekään. Vannon, että muutto kolmen alle neljävuotiaan kanssa on ja tulee toivottavasti olemaan elämäni traumaattisin tapahtuma. Siihen päälle vielä se, että aloitimme molemmat uudet työt tämän muuttokuukauden aikana. Ja muuttoviikolla lasten piti tietysti myös sairastaa, mites muutenkaan!

Tuntuu, että olisin taas kotona. Olin jo unohtanut että täällä tuoksuu aina tuore kahvi. Vanhan kodin puitteita ei ole voittanutta, mutta täällä on universumin feng shuit kohdillaan. Täällä on

*kliseevaroitus*

mun sydän.

Olen hukuttanut monia osia itsestäni aina vauvavuodesta toiseen, mutta tänne palaaminen on tuntunut siltä, että rakentaisin itseäni uudelleen. En tismalleen samanlaisena kuin olin; kaikkea ei saa takaisin, monia asioita en haluaisikaan. Mutta pikkuhiljaa itseäni sellaisena kuin haluaisin olla nyt kun elämässä on tilaa myös muulle ja lapsiluku onnellisen, peruuttamattomasti, vannotusti, ei-ikinä-enää täynnä. (Joojoo en tiedä yritänkö vakuuttaa teitä vai itseäni. Mutta kattokaa nyt miten söpöjä ne on! 😍)

Ja tosiaan mä aloitin myös osa-aikaisen työn! Mikä on tosi kiva, tosi mua, tosi jännittävä. Oon ollut siitä tosi innoissani. Vauvankin kanssa on toki ihanaa olla kotona, mutta kaipaan arkeen jotain muutakin, olen aina kaivannut. Uusi työ myös mahdollistaa taloudellisesti sen, että vanhempainvapaan jälkeenkin voin jäädä lasten kanssa osittain kotiin vaikka kuinka pitkään, ja se tuntuu tosi hyvältä. Huomisen minä tulee kiittämään tämänhetkisisistä valinnoista. Tämänhetkinen minä kiittää aikuisseurasta ja haasteista, joihin ei liity Pipsa Possu -palapelit.

On monia asioita, joita vanhasta kodista tulee ikävä. Tilaa, omaa laituria, merinäköalaa… Mutta eniten niitä hassuimpia omituisuuksia: esikoisen hevostarraseinää, minkä ansiosta hän opetteli pois vaipasta. Nyt hän on omien sanojensa mukaan jo iso tyttö ja pienet tarrahevoset hävisivät muuttosiivouksen myötä. Tulen ikävöimään pientä keittiötä, johon ahtauduimme kakkosen kanssa nauttimaan kahdenkeskisistä aamiaisista ettemme herättäisi iltavirkkuja. Tulen ikävöimään terassia, jossa nukutin koko kesän ja syksyn vauvaa sylissäni. Se tuntuu tosi haikealta, vaikka haikeinta tässä on se, että vauva ei nukahda enää syliini ollenkaan.

Ihmiset tekevät kodin.

Ja Aurinkolahti.

(Pitäisi kirjoittaa blogia useammin ihan jo siksi, että vauvasta on valtavan söpöjä kuvia enkä voi täyttää yhtä postausta sadalla kuvalla!)

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot:

contact@sarandadedolli.com