Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

(Nyt viimeistään) eroon äitisyyllisyydestä

Katsokaa nyt tuota leveää hymyä. Mikä meitä äitejä vaivaa kun annamme omien epävarmuuksien ja ulkoisten paineiden sanella teemmekö hyvää työtä, vaikka suora palaute paistaa oman lapsen kasvoilta?

Mä osaan olla ankara itselleni. Kukapa meistä ei? Vaikka väitän, että äitinä olen rento eikä mua juurikaan haittaa aina silloin tällöin alisuoriutua, olen 1 v ja 5 kk aikana tuntenut huonoa omaatuntoa milloin mistäkin: esimerkiksi imetyksen “ennenaikaisesta” päättymisestä ja osa-aikaisesti töihin palaamisesta vanhempainvapaan jälkeen.

Olen tuntenut huonoa omaatuntoa myös hieman erikoisemmista asioista: siitä, että olen hehkuttanut “helppoa” vauvaani somessa kun muilla äideillä on mahdollisesti ollut vaikeaa. Ja myös siitä, että katsoin Jane the Virginin viimeisen tuotantokauden vain päivissä, koska neljäkuinen lapseni viihtyi vallan hyvin leikkimatolla ihan itsekseen. Uskokaa tai älkää mutta äitinä sitä keksii tyytyväisenkin lapsen kohdalla vaikka mitä kriisin aiheita!

Nyt kun odotan uutta vauvaa ja lapsiemme ikäeroksi tulee reilu puolitoista vuotta, näen edessäni uusia syyllisyyden teemoja. Miten aikani riittää kahdelle? Miten energiani riittää kahdelle? Suuttuuko esikoiseni minulle, kun taloon muuttaa uusi lapsi? Olisiko sittenkin pitänyt keskittyä pidempään esikoiseen? Entä kuopus, mitä sille tapahtuu kun se ei saa koskaan sitäkään jakamatonta huomiota, mitä esikoinen on saanut?

Olen nimittäin googletellut aika paljon “lapset pienellä ikäerolla” ja lähes jokainen vanhempi kertoo potevansa syyllisyyden tunnetta vauvauvuoden aikana, jos lapset ovat pieniä.

Ja se itsesyyllistäminen on jo alkanut, vaikka tavoitteena olisi päästä siitä kokonaan eroon ennen vauvan syntymää. Tässä vaiheessa raskautta esikoisen vauvakirja oli täynnä erilaisia raapustuksia; tulevan beibin vauvakirja on avaamattomana ja olemassa ylipäätään vain siksi, että saimme viime raskaudessa kaksi vauvakirjaa lahjaksi. Vauvahankinnatkin ovat vielä ihan vaiheessa. Tai rehellisesti en tiedä jaksanko edes “hankkia” niitä. Tuntuu, että kotona on jo kaikki tarpeellinen jo yhden pienen lapsen kanssa/jäljiltä ja että haluan kerätä muut tavarat sitten vauvan luonteen ja tarpeen mukaan.

Muut syyt tuntea itseni kurjaksi äidiksi: en jaksa puuhailla esikoisen kanssa enää niin paljon vatsan (ja väsymyksen) takia mutta en myöskään ole ehtinyt keskittyä tähän toiseen raskauteen yhtä paljon kuin esikoisen raskaudessa. Molemmista asioista tulee aivan järkyttävän riittämätön olo ja monina iltoina itku.

Ja ehei, se syyllistyminen ei lopu lapsiinkaan. Tunnen etukäteen huonoa omaatuntoa siitä, millainen ystävä tulen tulevana vauvavuotena (ja muutaman vuoden sen jälkeenkin) olemaan. Kahden alle kaksivuotiaan kanssa en aio tuulettaa menemään kylillä samalla tavalla kuin ennen, hyvä jos muistan syntymäpäivänä WhatsAppissa onnitella. Kaikki on myös yhtä mysteeriä sen suhteen, että millainen yrityskumppani ja ihan vaikka vaimo tulen olemaan!

En ole kokenut perhe-elämän raskaaksi, mutta syyllisyys vie ajoittain itsestäni mehut ja itsevarmuuden. Mun mielestä itsesyyllistäminen on myös täysin turha tunne (joojoo turhia tunteita ei ole) koska hyvää äitiyttä ei mitata siinä, ruoskiiko itseään vaikka tekisikin hienoa työtä. Itsereflektointi on eri asia kuin itsesyyllistäminen tai krooninen huono omaatunto.

Onneksi en mieti itsekään näitä asioita kuin vain satunnaisesti, ja tulevaisuutta mielellään suunnittelevana ihmisenä on varmasti normaalia murehtia etukäteen elämää vauvan syntymän jälkeen. Vaikka ei välttämättä pitäisi: silloin tulen saamaan varmasti kaikista riman alituksista huolimatta en yhden vaan KAKSI tuollaista tyytyväistä hymyä.

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Olen ollut todella ankara

Liian aikaisin päättynyt imetystarinani

Töihin paluu vanhempainvapaan jälkeen: meidän hoitovapaajärjestelyt

Raskauden viimeinen kolmannes (ja kummalliset yöherätykset)

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki mikä tulevassa arjessa mietityttää

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Ajatuksia lähestyvästä synnytyksestä (ja mitä päätimme kotisynnytyksestä)

Synnytykseen on lasketun ajan mukaan noin yhdeksän viikkoa. Ela syntyi muutaman päivän ennen laskettua aikaa. Voi siis hyvin olla että yhdeksän viikon kuluttua me olemme jo kotiutuneet uuden vauvan kanssa ja elämäni toinen synnytys on taas yksi muisto vain.

Olen aika pirun onnekas, kun ajatus yhdeksän viikon kuluttua koittavasta synnytyksestä tuo lähinnä hymyn kasvoille. Tiedän, että jokainen synnytys on ainutlaatuinen, eikä ensimmäinen synnytys kerro seuraavasta juuri mitään. Mutta koska minulla on tosiaan vain yksi positiivinen synnytyskokemus takana, en osaa suhtautua tulevaankaan millään muulla tavalla kuin myönteisesti. Että ihminen voi olla innoissaan myös tällaisesta (kivuliaasta) asiasta!

Ensimmäisessä synnytyksessä lähes kaikki toiveeni toteutuivat. Koko show oli ohi 12 tunnissa. Sain avautua vedessä enkä kokenut tarvetta lääkkeelliselle kivunlievitykselle. Ponnistusvaihe oli paljon normaalia pidempi ja vaati lopulta oksitoniisitipan avustuksen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Parkuva vauva syntyi terveenä (vaikkakin napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri) ja on sitä onneksi edelleen. Voit lukea koko mun synnytyskertomuksen tämän linkin takaa.

Kaikkeen pitäisi varmaan varautua: tällä kertaa synnytystä voidaan joutua käynnistämään tai alatiesynnytys voi vaihtua hetkessä keisarinleikkaukseen. Teoriassa tiedostan kaikkien skenaarioiden mahdollisuuden (jopa niiden kaikkien kamalimpien, joita en ala edes avaamaan), mutta en jää kauhukuviin kiinni. Olen vaarallisesti jopa affirmoinut “täydellisen synnytyksen”, joka itsessään varmasti tulee altistamaan lukuisille pettymyksille. Mutta en voi sille mitään! Optimistinen suunnittelijaluonteeni haluaa suunnitella myös sen harvan asian, jota ei voi oikeasti juuri mitenkään ennustaa etukäteen.

Onneksi tunnen itseni myös sen verran, että vaikkei tällä kertaa kaikki menisikään kun sadussa tai siinä mietityssä mielikuvassa, sopeudun varmasti lopulta kaikkeen. Tärkeintä kun on saada terve lapsi syliin, oli matka sinne millainen tahansa.

Moni teistä muistaa, kun kerroin harkitsevamme kotisynnytystä. Se oli silloin mielestäni hyvä idea ja on sitä monella tavalla edelleen. Mutta kun kuulimme, että vauvallamme on napanuorassa vain yksi valtimo kahden sijaan, jätin kotisynnytysajatukset sikseen. Moni teistä lohdutti, että yksivaltimoinen napanuora on johtanut täysin normaaliin raskauteen ja terveeseen lapseen, mutta tässä tapauksessa tunnen olevani turvallisimmissa käsissä sairaalassa kuin kotona. (En ole toisaalta edes tutkinut, että voiko kätilöä palkata yksivaltimonapanuoratapauksissa synnytyksessä kotiin.)

Mä oikeasti odotan synnytystä tosi kovasti. Vaikkakin iso osa musta on surullinen, koska se on todennäköisesti viimeisin synnytys, jonka saan kokea.

Onko siellä muita, joiden laskettu aika lähestyy? Jännittääkö teitä synnytys?

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Tällainen synnytys minulla oli

Harkinnassa kotisynnytys

Minusta tulee kahden lapsen äiti – ajatuksia rakenneultrasta ja sukupuolesta

Toinen ja viimeinen raskaus?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki, mikä tulevassa arjessa mietityttää

Huomasin eilen sanottavani ääneen erikoista kiitollisuuden aihetta. Olen kiitollinen että elämäntilanteemme salli tällaisen päätöksen. Että meillä oli niin mukava vauvavuosi ja hyvät eväät toiseen mahdolliseen lapseen, että toivoimme uutta raskautta Elan ollessa vasta 9 kuukautta, sanoin Ferhatille matkalla leikkipuistoon. Luulin, että Ela laskisi siellä ensimmäistä kertaa liukumäkeä alas, mutta hän oli kuulemma laskenut jo monet kerrat isoäidin kanssa. (Ja off topic: isoäidillään hän alkoi kunnolla kävelemään tässä reilu viikko takaperin!)

Toinen lapsi oli siis suunniteltu, vaikka kerkesimmekin toivoa häntä vain yhden kierron ajan ennen kuin tärppäsi. Raskaus on ollut juuri niin ihanaa kuin mitä se voisi olla, ja taaperoarki on ollut vauvavuottakin helpompi jatke.

Silti mua jännittää moni asia tulevassa syksyssä ja siitä eteenpäin. Elämä kahden alle kaksivuotiaan lapsen kanssa. Ela on n. 1 v 7 kk kun vauva syntyy. Niin pieni vielä itsekin. <3 (Olisin melkein toivonut hänen oppivan kävelevän vasta juuri ennen vauvan syntymää, ei yhtään haitannut kantaa häntä vielä sylissä.)

Mikä sitten jännittää? Niin moni asia, että jouduin selkeyttämään ne itselleni ranskalaisiin viivoihin. Tässä kohtaa otan mielelläni kaikki teidän vertaiskokemukset ja vinkit vastaan (vaikka lasten välillä olisikin ollut enemmän ikäeroa). Saa lohduttaa mutta saa myös varoittaa!

Kahden pienen lapsen kanssa jännittää muun muassa…

Imetys. Mulla oli viime kerralla imetyshaasteita, minkä takia imetys loppui kokonaan 3 kk jälkeen. Tällä kertaa aion yrittää enemmän, vaikka olosuhteet ovat vaikeammat: miten malttaa taistella sisäänpäin kääntyneiden nännien ja imetysmaratonien kanssa kun sen ajan voisi viettää myös esikoisen kanssa? Entä jos vauva on yhtä hyvä nukkuja kuin esikoinenkin: maltanko mä muka oikeasti herättää sitä esikoisen tapaan öisinkin syömään vain maidontuotannon takia, kun varmasti uni maistuu silloin äidillekin ensimmäistäkin vauvavuotta paremmin?

Esikoisen suhtautuminen vauvaan. Voi tämä. Ela on perusluonteeltaan rauhallinen, ja antaa helposti tilaa muille lapsille, muuttuu silloin herkästi araksi ja vetäytyväksi. Perheen kesken hän on oma leikkisä ja naurava itsensä. Entä jos vauvan läsnäolo tekee hänestä kotonakin etäisen ja pelokkaan? Puhumattakaaan kaikista muista skenaarioista: mustasukkaisuudesta, eroahdistuksesta…

Uhmaikä. Vauvavuoden ja uhmaiän yhteentörmäys. Tätä odotan innolla! Naiivisti uskon tietysti, että rauhallisella pikkuenkelilläni ei mitään uhmavaihetta tule, mutta merkkejä on nähtävissä jo nyt…

Rutiinit. Voi miten rakastankaan rutiineita. Sitä, että mulla on aina pari tuntia omaa (työ)aikaa ennen esikoisen heräämistä ja aina kolme tuntia päälle kun esikoinen nukkuu päiväunensa. Meidän kellon tarkalleen annettavat ateriat ja miehen säännöllinen työaika. Vauvahan ei rutiineja sellaisenaan tunne, ja sen olen jo hyväksynyt ensimmäisen vauvavuoden perusteella. Mutta miten osaamme yhdistää vauvan ennakoimattomuuden taaperon rutiineihin?

Käytännön asiat. Mä en pääse yksin rannalle kahden pienen lapsen kanssa. Kukaan ei halua mun kanssa kahville kahden pienen lapsen kanssa. Miten mä syötän samaan aikaan kaksi pientä lasta? Nämä ja n. 101 muuta kysymystä.

Koko viikon postaukset:

Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää

Raskauden viimeinen kolmannes ja kummalliset yöherätykset

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki, mikä tulevassa arjessa mietityttää

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi Raskaus & Synnytys

Mä olen ollut vähän väsynyt

Hei ihanat. Mitä teille kuuluu? Oletteko ottaneet kaiken ilon irti viime päivien säistä?

Mä olen rehellisesti ollut tosi väsynyt. Olen nukkunut huonosti (tietysti juuri nyt kun lapsi nukkuu taas viimeisimmän eroahdistusvaiheen jälkeen kuin unelma) ja herännyt joka aamu kolmen aikoihin saamatta enää unta. Näen tosi raskaita unia, joihin herään pitkin yötä jo ennen sitä kello kolmea. Olen kuullut että uuden elämäntilanteen edessä ei raskaana ole yhtään epätavallista prosessoida vaikeita asioita ja tunteita nukkuessa, jotta olisi tulevalle lapselle “paras mahdollinen vanhempi”.

Jo ennen huonoja yöuniakin huomasin että nyt raskauden viimeisen kolmannen kynnyksellä väsyin tavallista aikaisemmin iltaisin. Täytyy ehkä alkaa vähän hiljentämään vauhtia kun ottaa huomioon että elämä on tarpeeksi menevää jo valmiiksi yksivuotiaan kanssa. (Joka diskleimerinä on toki yksi aika easy going tapaus mutta silti. Uhmaikä on alkanut nimittäin täälläkin. Mikä ihme tää lattialle heittäytymisjuttu on silloin kun toinen ei saa haluamaansa!?)

Siispä, julistan parin viikon postaustauon. Töitä toki on blogin ja muidenkin hommien kanssa mutta jos kaikki menee hyvin, olen tankannut lepoa ja unta heinäkuun alkuun mennessä ja te pääsette lukemaan seuraavan postauksen uusilla sivuilla! Uudet sivut on ollut kyllä yksi työmaa, ei siksi, että ne olisi vaikeita rakentaa vaan koska tuollainen tekninen säätö ei ole ollenkaan mun juttu. 😄 Kärsivällisyys katoaa ensimmäisinä sekunteina. Ehkä jaksan keskittyä siihen paremmin jos saan mietintätauon postausaiheista. Heinäkuussa alkaa myös puolison pitkät kesälomat ja isyysvapaat, joten aikaakin tulee olemaan roppakaupalla lisää.

Sillä välin mua voi seurata Instagramissa @saranda.dedolli . Voikaa ja nukkukaa hyvin, nähdään blogissa pian! <3

Boobin äitiys- ja imetyspaita saatu Mammasilta, johon mulla on teille alennuskoodi tyhjäajatus20 – sillä saa kaikista normaalihintaisista tuotteista 20% pois!

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Euroopan kaunein kahvila on Helsingissä

Vanhemmuuden tasa-arvo: meidän perhe

Mä olen ollut vähän väsynyt

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Pukeutuminen & Kauneus Raskaus & Synnytys

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa,

jos sinulle tapahtuu samoja asioita kuin viime kerralla, haluan sanoa sinulle muutaman sanan.

Tulen katsomaan sinua synnytyksen jälkeen peilistä ja tulen tuntemaan järkytystä siitä, että ihanan raskausmahan tilalla on nyt roikkuva säkki. Se alue sinusta, jota niin mielelläni hieroin öljyllä joka ilta ja koskettelin ylpeänä ulkonakin, tulee hetken tuntumaan jopa etovalta. Vieraalta. Sellaiselta, johon en tahdo koskea pitkällä tikullakaan.

Älä ota itseesi, se on normaalia. Mutta tällä kertaa en jää vellomaan siihen tunteeseen. Vauva on nyt sinun ulkopuolellasi, minun turvallisessa sylissäni, ja sinun tehtäväsi on ottaa kaikki tarvitsemasi aika maailmassa palautumiseen. En aio painostaa tai piiskata sinua.

Rintasi tulevat paisumaan ja se tulee sattumaan. Ja jos raskausmahan kanssa oli vaikea löytää sopivaa nukkuma-asentoa, nyt tiellä on arat rinnat. Yritän muistaa, että tämä ei kestä kauan ja että se tapahtuu vain siksi, että saisin tarjota lapselleni parasta ravintoa.

Kiitos kun annat mahdollisuuden tarjota ravintoa lapsilleni, oli se sitten muutaman päivän tai vuoden. Tiedän että mollasin sinua viime kerralla kolmesta kuukaudesta, mutta nyt jälkeenpäin mietittynä, sekin oli olosuhteisiin nähden mieletön suoritus.

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa, en tasan tarkkaan kysy enää YHDESSÄKÄÄN paikassa tai seurassa että onko ok jos imetän tässä. Ajattelin olleeni sinut sinun kanssasi mutta muistan useamman tilanteen kun menin muualle imettämään ja niin en tule tekemään enää kertaakaan. Imetän juuri siellä missä olen, vaikka harsot olisivatkin jääneet kotiin.

Alapääsi on (saaamperin) kipeä, ja sieltä vuotaakin verta sitten koko yhdeksän kuukauden kuukautisten edestä. Koko alue palautuu kyllä ja verenvuoto loppuu. Nautitaan muuten senkin jälkeisestä lyhyestä ajasta ennen kuukautisten paluuta, koska kuten ehkä muistat, menkkakivutkaan eivät ole mitään herkkua.

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa, sä olet tehnyt yhdeksän kuukauden ajan aivan valtavan työn. Rakastan sinua tämän aikana ja tulen rakastamaan sinua sen jälkeenkin. Ei haittaa vaikket mahtuisi vanhoihin farkkuihini kuukausien tai vuosienkaan kuluttua, ei haittaa vaikket jaksaisi juosta samalla tavalla kuin ennen (tai juuri ollenkaan), ei haittaa vaikka hyppynaruhypyt saavat lorauttamaan trikoohousuihin.

Äitiysuimapuku saatu Mammasilta, johon mulla on teille alennuskoodi tyhjäajatus20 – sillä saa kaikista normaalihintaisista tuotteista 20% pois!

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Tämä on parasta, mitä tiedän

Tavoitteet elävät päivien (ja sään) mukaan

#firstworldproblems eli perjantain valitusvirsi

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

Minusta tulee kahden lapsen äiti – ajatuksia rakenneultrasta ja sukupuolesta

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äidiksi itsensä tunteville. ❤ Tuntuu todella onnekkaalle viettää jo toista äitienpäivää ja olla äiti mitä upeimmalle pikkuihmiselle. Ja pian taas toiselle!

Tänään vaihtui 22. raskausviikko, ja keskiviikkona pääsin moikkaamaan pikkutyyppiä rakenneultrassa. Tälläkään kertaa puoliso ei päässyt mukaan tukihenkilöitä koskevien rajoitusten takia mutta toisin kuin ensimmäiseen niskaturvotusultraan, menin tällä kertaa paljon paremmalla mielellä yksin. Eniten mua nimittäin mietitytti se, että onko kaikki hyvin. Niskaturvotusultran aikoihin me olimme käyneet jo yksityisellä varmistamassa että onko kohdussa todella ketään lievien ja ilmeisesti harmittomien munasarjakipujen takia, mikä osaltaan lievitti niskaturvotusultran jännitystä. Lisäksi päivittäinen pahoinvointi toi silloin varmuutta, että jotakin ihmeellistä siellä vatsassa todella tapahtuu.

Tällä kertaa olin toki tuntenut liikkeitä jo viikkoja, mutta huomattavasti vähemmän kuin viime raskaudessa Elan kanssa. Arvelinkin istukan olevan edessä mutta silti jännitin, että onkohan kaikki kuitenkaan ihan kuten pitäisi.

Olemme Ferhatin kanssa olleet alusta asti samoilla linjoilla kuin ensimmäisenkin raskauden kanssa: sukupuolta ei kysytä. Se tuo iloisen yllätyslisän etenkin synnytyksen jälkeen mutta rajaa taas pois sen, että suunittelisimme asioita liikaa raskauden aikana pelkän sukupuolen perusteella. Ajattelin viikata vauvankaappiin juuri ne samat bodyt ja lelut kuin Elankin kanssa, vaikka toki suurin osa niistä ovat alunperin peräisin siskonpojaltani ja siksi voidaan mieltää “poikien” vaatteeksi. Mulle se on oikeasti se ja sama.

Silti mä tein siellä ultrassa jotakin todella yllättävää. En tiedä johtuiko se siitä, että Ferhat ei saanut olla paikalla ja halusin viedä hänelle kuvien lisäksi jotain “konkreettista” mutta: mä pyysin kätilöä olla suoraan kertomatta sukupuolta mutta kirjoittamaan sen meille paperille ylös! Ja kirjekuori, jonka sisällä se paperi on, on ollut mulla keskiviikosta lähtien matkassa mukana mutta edelleen suljettuna. En aio itse avata sitä, eikä Ferhatkaan halua, mutten tiedä mitä muuta sillä voi tehdä, haha. Yritin tyrkyttää sitä jo läheiselle ystävälleni, mutta hän sanoi ettei osaisi pitää salaisuutta sen jälkeen ja nyt mietin jos antaisin sen siskoilleni tänään kun menemme äitienpäiväkahveille. (No eivät kyllä osaisi pitää salaisuutta hekään.) Yksi vaihtoehto olisi avata kirjekuori sitten kun synnytys on käynnistynyt: oli sukupuoli mikä tahansa, se lisäisi iloa synnytykseen ja ehkä myös sitä kautta omaa oksitosiinituotantoa.

Välillä tuntuu että olen kärsimättömin ihminen maan päällä ja toisaalta taas yllätän itseni kantamalla suljettua sukupuolikirjekuorta tuntematta minkäänlaista houkutusta avata sitä.

Sitä paitsi, sain kuulla ultraamisen viimeisillä hetkillä hieman ikävimpiä uutisia, jonka jälkeen en ole tosiaan sijoittanut sukupuolelle sitä pienintäkään ajatusta. Ilmeisesti napanuorassa kuuluu olla kolme verisuonta, mutta mulla on niitä vain kaksi. Kätilö pyysi myös toisen kollegan paikalle tarkistamaan asia ja he molemmat totesivat yhden suonen puuttuvan. He molemmat myös kertoivat, että ei ole aihetta huoleen: joskus vauvat saattavat tämän takia syntyä pienempinä ja joskus taas ihan täysikokoisena. Kahdellakin verisuonella kuulemma pärjää mutta vauvan kasvua on seurattava ylimääräisellä kontrollilla.

Mä en ole helposti huolestuvaa sorttia ja uskokaa tai älkää, en ole edes googlettanut tätä asiaa. (Mutta jos siellä on joku, joka on kokenut samaa, kertokaa ihmeessä.) Uskon kätilöiden sanaan ja uskon, että saamme syksyllä terveen vauvan syliimme, vaikka hän olisikin pienempi. Mun on vaikea murehtia jotain, mistä mulla ei ole vielä omaa henkilökohtaista kokemusta. Siksi lähinnä mietin taas sitä imetystä: pienempi vauva voi todennäköisesti jäädä pidemmäksi aikaa sairaalahoitoon, sille määrätään todennäköisemmin lisämaitoa ja imetys lähtee todennäköisemmin haastavammin käyntiin. Ja mä haluaisin yli kaiken edellisen “vajaavaisen” imetyskokemuksen jälkeen aloittaa tämän kanssa ihan puhtaalta pöydältä ja ilman ainuttakaan lisähaastetta.

No, täytyy luottaa, että kaikki menee hyvin ja että meidän vauva saa kaikki tarvittavat ravinteet sen puuttuvankin verisuonen edestä. Kätilö sanoi, että koska maitoa on tullut minulta jo viikkoja (tällä kertaa maitoa alkoi valumaan raskausviikolla 18, Elan kanssa 22), se ennustaa yleensä pitkää imetystä. Kuulemma pienenkin vauvan kanssa täysimetys voi olla mahdollista ja helppoa. Täytyy uskoa, että oli vauva millainen tahansa, imetystaipale alkaa aina alusta uuden lapsen kanssa eikä edellinen kokemus ole kuin vain henkisesti läsnä.

Muuten kaikki näytti siltä kuten pitikin, vauva oli täydellinen, todella liikkuvainen tapaus, joka painoi kuitenkin jo tässä vaiheessa 400g. Eli hyvin on ollut kasvua ainakin tähän asti. Oli niin kummallista seurata hänen akrobaattista esitystä, kun itse tunsi vain pienen hipaisun siellä täällä. Hän näytti mielestäni ihan Elalta, niin kaunis pieni ihme, jota (toivottavasti) saan kantaa ja kasvattaa vielä kuukausia sisälläni. <3 Sanon sen joka päivä ääneen, että on maailman parasta olla raskaana. Mun on vaikea sisäistää, että saan kokea jotain näin ainutlaatuista jo toisen kerran elämässäni.

Elan rusetti on saatu Gipsy Parrotista, josta saa vielä tänään 10.5. 20% alennuksen koodilla SARANDA

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Sohva on talon sydän – esittelyssä meidän vastuullinen Hakolan sohva

Poikkeusarjen purku

Not so terrible twos

Minusta tulee kahden lapsen äiti – ajatuksia rakenneultrasta ja sukupuolesta

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Saako lääkkeettömästä synnytyksestä tai imettämisestä olla ylpeä?

Kun kerroin imetyspettymyksestäni, sain täysimettäjiltä kommentteja, että heitä hävettää iloita ääneen imetyksen onnistumisesta. Että he saattaisivat pahoittaa muiden äitien mielen kertomalla, että heillä ei ole ollut imetyksen kanssa ongelmia tai heillä onnistui täysimettäminen ongelmista huolimatta.

Minusta se oli kummallista, ja muistan silloin vastanneeni yhdelle, että jos olisin täysimettänyt koko puoli vuotta, Instagramini olisi ollut varmasti yksi sellainen imetystili.

Tämä kuvaa hyvin meitä ihmisiä: me unelmoimme saavutuksista, mutta kun unelmamme toteutuvat, emme uskalla iloita niistä ääneen. Koska joku saattaa pahoittaa mielensä tai oma onni saatetaan viedä pois.

Olen nyt jo saanut kysymyksiä siitä, että jännittääkö synnytys ja että millainen se edellinen synnytys oli. Huomaan kertovani että “no viimeksi en ottanut mitään lääkkeitä mut vaan siks koska kaikki meni niin hyvin ja nyt voi mennä ihan eri tavalla ja nyt saatan ottaakin”. Vaikka sisimmissäni olen oikeasti tosi ylpeä siitä, että selvisin elämäni kivuliaimmasta kokemuksesta ilman lääkkeitä ja antauduin sellaisille kivunlievitysmuodoille, jotka tiesin omakseni: vedelle ja hengitykselle. Moni ei tavoittele lääkkeetöntä synnytystä ja monille se ei ole mahdollista toiveista huolimatta, mutta kai mä saan silti olla illoinen ja ylpeä, että mun kohdalla se onnistui?

Samalla tavalla maratonjuoksijat saavat olla ylpeitä, että ovat juosseet niin pitkän matkan, mutta ei kukaan oleta, että kaikkien pitäisi tai että he, jotka eivät ole juosseet, olisivat jotenkin ala-arvoisempia ihmisiä.

Vaikka mulla oli yksi “unelmien synnytys” takana, en oleta, että seuraavakin tulee olemaan sellainen. Mun ei kuitenkaan tarvitse korostaa sitä mahdollisuutta ihan kokoajan tulevasta synnytyksestä puhuessa.

Synnytykseen, imetykseen ja lasten kasvattamiseen liittyy paljon yhteiskunnan luomia odotuksia ja paineita, joiden takia tällaiset ääneen lausutut ylpeydenaiheet voivat olla tulenarkoja. Mä luulen että “kestämme” kuulla myös muiden onnistumisia eri tavalla riippuen siitä kuinka kateellisia olemme luonnostaan tai kuinka “sisällä” olemme jossain vaikeassa tilanteessa. Eräs tuttuni, jonka lapsi herätti öisin puolen tunnin välein sanoi lopettavansa seuraamiseni, koska ei kestänyt nähdä ja lukea miten hyvin Ela nukkui. Ja ymmärrän häntä todella hyvin, vaikka en kokenutkaan tarvetta vähentää jatkossakaan kiitollisuuteni ilmaisemista vauvavuoden hyvistä yöunista.

Mietin kahta juuri synnyttänyttä ystävääni ja sitä, kuinka hyvin heidän imetys on lähtenyt käyntiin. Olen todella iloinen heidän puolesta mutta olisinko ollut jos olisimme kaikki synnyttäneet samaan aikaan ja olisin ollut ainoa “epäonnistunut”? (Epäonnistunut omasta silloisesta näkökulmastani.)

Herkät tapaukset vaativat aina tilannesensitiivisyyttä. Naamaan hieromisen ja vilpittömän ylpeyden välillä voi kulkea hiuksenhieno raja.

Ystävälleni tehtiin vähän aikaa sitten suunniteltu sektio ja hän oli jälkeenpäin tosi ylpeä siitä, millaisen synnytystavan hän oli valinnut. Hän on palautunut todella hienosti ja hän kertoi miten mukava kokemus se kaikki oli. Ihan yhtä lailla suunnitellusta sektiosta voi olla ylpeä kuin mistä tahansa alatiesynnytyksestä enkä koe, että toisen ylpeys ja positiivinen kokemus olisi omasta erilaisesta kokemuksestani pois.

Siis sanon ääneen: mä olen tosi ylpeä mun lääkkeettömästä synnytyksestä, siitä, ettemme antaneet esikoille tuttia (lähinnä siitä syystä että voin konkreettisesti todistaa itselleni imetyksen suhteen, että kaikkea kokeiltiin) ja siitä, miten hyvin me liikuttiin Elan kanssa ympäri kyliä koko vauvavuoden. Samaan aikaan olen tosi iloinen heidän puolesta, jotka ovat pystyneet täysimettämään ja esimerkiksi heidän, jotka saivat jäädä vanhempainvapaan jälkeen vielä kokoaikaisesti hoitovapaalle (toisin kuin me taloudellisista syistä). Mä voin olla ylpeä ja kiitollinen omista onnistumisistani ja iloinen muiden onnistumisista, vaikka ne eivät omalle kohdalleni osunutkaan.

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Liian aikaisin päättynyt imetystarinani

Tällainen synnytys mulla oli

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

“Älä eroa vauvavuonna” – vauvavuosi isän näkökulmasta

Mikä yllätti lapsen saannissa ja isäksi tulemisessa, hyvässä ja pahassa?

Hyvässä ainakin se miten hyvin vauvamme Ela nukkuu. Kaikki aina pelotteli sillä, että lapsi valvottaa ja itkee joka yö. Ehkä meille kävi vain hyvä tuuri tai ehkä koska olin muutenkin tottunut valvomaan pitkään niin mikään ei oikeastaan muuttunut. Alkuun ehkä nukuin jopa paremmin vauvan syntymän jälkeen kuin ennen lasta.

Huonossa yllätti hoidettavien ja muistettavien asioiden määrä. Oon aina ottanut aika rennosti enkä helposti stressaa asioita. Vauvan kanssa se ei nyt oikein oo mahdollista. Koko ajan täytyy muistaa ja tehdä asioita, joista ei aikaisemmin ole ollut hajuakaan.

Mikä tuntui erityisen raskaalta?

Alkuun varmaankin oman ajan puute. Jos on tottunut siihen, että teet just sitä mitä haluut, silloin kun haluut vauvan kanssa voit sanoo hyvästit sille tottumukselle. Pari ensimmäistä kuukautta oli todella raskaita. Syyteltiin Sarandan kanssa koko ajan toisiamme ja riideltiin melkein päivittäin siitä, että toinen ei tee tarpeeksi. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja vauvan kanssa ne pakolliset asiat alkaakin tuntumaan hauskoilta. Sitä jopa odottaa, että pääsee kylvettämään ja nukuttamaan.

Millaista oli tukea synnytyksen jälkeistä äitiä esim. hormonimuutosten ja imetyksen keskellä?

Välillä helppoa ja välillä vähän vaikeeta. Sarandan imetystaistelua oli välillä vähän surullista seurata, sillä hän olisi halunnut täysimettää. Muuten ei tuntunut mitenkään erityisen raskaalta. Sitä vaan yrittää auttaa parhaansa mukaan. Tehdä enemmän kotitöitä ja osallistua vauvan hoitamiseen mahdollisimman paljon.

Mikä oli vauvavuoden kivoin tai helpoin vaihe? Entä vaikein?

Kivoin vaihe alkaa varmaankin 4-5-kuisena. Kun vauva kehittyy ja kasvaa kunnolla. Se kehityksen tahti on ihan uskomatonta. Vauvan oppimat pienet ja yksinkertaisetkin asiat saa aina hymyn kasvoille ja rakastumaan häneen enemmän ja enemmän. Mikään ei voita sitä kun oma lapsi kikattaa sulle.

Vaikein vaihe oli ne ensimmäiset kuukaudet. Pitää oppia tosi paljon uutta lyhyessä ajassa. Ensimmäisen lapsen kanssa voi helposti stressata ja pelätä, että tekeekö kaiken oikein. Onko varmasti kaikki tarvittava hankittu? Onko lapsella nälkä? Sattuuko sitä johonkin? Kun vauva on vielä pieni, häntä ei osaa tulkita aina oikein.

Mitä ajatuksia uusi raskaus ja toinen lapsi herättää?

Oon todella iloinen. Halusin toisen lapsen ja nimenomaan pienen ikäeron lasten välillä. Pakko kuitenkin myöntää, että toista raskautta ei tule mietittyä yhtä paljon kun ensimmäistä. Kai se vaan johtuu sitä, kun ensimmäiset kerrat on aina jännittävämpiä. Tällä kertaa on paljon itsevarmempi olo. Tiedän millainen isä olen. Tiedän millainen äiti lapsellamme tulee olemaan ja tiedän millainen isosisko hänellä tulee olemaan. Tulevalla lapsellamme on jo nyt rakastava perhe ja hän on niin lämpimästi tervetullut.

Mitä vinkkejä on antaa tuleville isille?

Ottakaa päivä kerrallaan. Ensimmäinen vuosi menee niin nopeesti ettei sitä oikeesti edes tajua. Nauttikaa niistä hyvistä hetkistä ja vaikeissa hetkissä muistakaa, että ne on ohimeneviä. Ja älkää erotko kumppaneistanne vauvavuotena. 😀

Lue myös:

Synnytys miehen näkökulmasta

Elan ihana mekko on saatu Polarn O. Pyretiltä

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Raskaus: asiat, jotka aion tehdä tällä kertaa toisin

Kuva: Juuli Rönkä

Onneksi meidän asunnossa ei ole piilokameroita. Moni saisi hyvät naurut, jos näkisi mun pysähtyvän joka kerta eteisen peilikaapin eteen analysoimaan vatsaani. Tiukoissa vaatteissa kumpu näkyy ihan selvästi, se on nyt muutakin kuin alkuraskauden turvotusta tai eilisen lasagnea. Siellä on jo viisisenttinen sikiö, jota olen kantanut kohdussani jo melkein kaksitoista viikkoa, ja jota saan suojella siellä vielä puoli vuotta.

Kuva: Wilma Rytkönen

Olen huojentunut siitä, miten paljon raskaus on nyt mielessä ja kuinka iloiseksi se minut saa. Koska alku oli vaikeaa. Oli muutto ja oli sellaiset pahoinvoinnit, että harkitsin pyytäväni aviomiestä irtisanoutumaan töistä, jotta voisi jäädä pitämään huolta minusta ja esikoisestamme. Alkuvuosi oli niin hektistä, että välillä muistin raskauteni vain vessanpönttöön kumartuessani. Yleinen kesto-onnellisuus raskaudesta kyllä oli, mutta se ei ollut mielessä ollenkaan samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla, eikä se aiheuttanut samalla tavalla perhosia vatsassa, kuten silloin ja vihdoin myös nyt.

Viimeksi olin tosiaan raskaana kesäkuu 2018 – helmikuu 2019, eli muistan hyvän selvästi miten kaikki meni. On mielenkiintoista verrata näitä raskauksia ja myös miettiä, mitä tekee nyt tietoisesti toisin. Kun päivä kuluu jatkuvasti uusia asioita oppivan taaperon kanssa, ei välttämättä ole aikaa keskittyä myöskään raskauden negatiiviin asioihin. Kuten jatkuvaan keskenmenopelkoon tai kauhuskenaarioiden googletteluun. Fiilaan nyt jokaista ensiodottajaa, joka kysyy Facbook-ryhmissä, että onko alavatsan jomotus normaalia tai puolikkaan kahvikupin juonti sallittua. Itse osaa suhtautua tällä kertaa niin paljon rennommin.

Myös pahoinvointia on helpompi sietää, kun on kokemusta jo yhdestä ohimenneestä pahoinvointijaksosta. Elan kanssa pahin aika loppui näillä tienoilla ja niin tuntuu tälläkin kertaa olevan, luojan kiitos. Raskaus on muutenkin niin lyhyt aika ihmisen elämästä, että kaikki on todellakin vähintään siedettävää. En ole myöskään potenut samalla tavalla kroonista huonoa omaatuntoa siitä, että olen juoksuttanut aviomiestäni tai tehnyt vähemmän töitä huonojen olojeni takia. Tällä kertaa huono omatunto on kohdistunut jo kohdun ulkopuolella olevaan lapseeni, jota en ole voinut huomioida samalla tavalla väsymyksen ja pahoinvoinnin takia, mutta sekin on hänen lapsuudessaan lyhyt aika. Isä ja muut läheiset ovat kompensoineet kyllä henkisen poissaoloni vallan hyvin.

Kuva: Wilma Rytkönen

Ensimmäinen raskaus meni kaiken kaikkiaan todella hyvin. Olin rehellisesti elämäni kunnossa heti ensimmäisen kolmanneksen jälkeen melkein viimeisille viikoille ja siksi mulla on vain kaksi asiaa, jotka aion tehdä tietoisesti nyt toisin. Yksi on se, että jos mulla on mahdollisuus lepoon, niin mähän lepään. Jos supistukset ovat vähänkään epämukavia, mähän pysähdyn ja istun alas, oli miten tahansa kiire tai missä seurassa vain. Viimeksi olin reipas ja viiletin menemään “kohtalaisen kivuttomien supistusen kanssa” ja sitten määrättiinkin vuodelepoon, ettei beibi syntyisi ennenaikaisesti.

Otan kaiken levon vastaan myös ennen sitä. En voi edes kuvitella, millaista menoa ja meininkiä täällä on sitten taaperon ja vastasyntyneen kanssa ja tietysti sitten kahden taaperon kanssa. En tiedä voiko ihminen levätä varastoon, mutta I’m sure as hell gonna try it.

Toinen on hieman pinnallisempi, älkää nauratko: aion panostaa äitiysvaatteisiin. Viimeksi pilasin niin monta suosikkivaatettani venyttämällä ne äärimmäisyksiin, eivätkä ne enää istuneet yhtä kivasti raskauden jälkeen kuin ennen sitä. Viime kerralla kuljin myös tutun tuttujen vaatteissa ja isäni toppatakissa ja kokoajan mietin, että “synnytyksen jälkeen musta tulee tyylikäs”. Nyt haluan tuntea oloni kauniiksi myös raskauden aikana. Olen niin iloinen, että tällä kertaa viimeiset kuukaudet osuvat kesälle ja saan pitää paljon mekkoja ja hameita pallomahan ja paljaiden säärien kanssa.

Onko siellä muita, jotka ovat kokeneet raskauden useamman kerran ja tehneet vertailuja keskenään?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Mitä pakata synnytyslaukkuun ja mitä tavaroista oikeasti tarvitsin?

Mä pakkasin sairaalalaukun pari kuukautta ennen laskettua aikaa. Tiedustelin synnyttäneiltä tutuiltani mitä he olivat pakanneet ja tarvinneet synnytyksessä, ja hissukseen niiden tietojen nojalla pakkasin meidän kassin. Itseni tuntien tiesin että lähtisin synnyttämään paremmalla mielellä kun mukana olisi omat rakkaat tavarani.

En tiedä vaihteleeko tavaroiden tarve sairaaloiden ja sen mukaan, viettääkö lapsivuodeajan sairaalassa vai perhepesähotellissa, kuten me teimme jälkimmäisessä. Lajittelin kuitenkin oman kokemukseni mukaan listanomaisesti tavarat hyödyllisiin ja turhiin sekä lisäksi niihin, mitä olisimme voineet tarvita mutta emme tajunneet tuoda mukanamme.

TURHAT

Alusvaatteita: sairaalan omat verkkoalushousut ovat hassut mutta mukavat ja jälkivuotoa ajatellen se ainoa vaihtoehto. Ei kauheasti tehnytkään mieli pukea Victorias Secretin stringejä…

Kamera: jos synnytyskivuissasi tai sen jälkeen uutuuden huumassa muistat ottaa kuvia, puhelin ajaa yhtä hyvin asiaa

Siteitä: ks. kohta Alusvaatteet. Kaupan tavalliset siteet kalpenevat sairaalan verrokeille

HYÖDYLLISET

Aamutakki (PELASTUS, tuntui tosi ihanalta kääriä kehon ympärille kotoa turvallinen vaate, jolla pystyi helposti imettämäänkin)

Eväitä (sairaala toki tarjoaa ruoan mutta ylimääräisistä, lempparivälipaloista saa iloa. Tony’s Chocolonelyn vegaaniset suklaalevyt piristivät ensimmäisten unettomien öiden läpi)

Hiusharja

Hygienialaukku (tarvitsin sieltä tosin vain hammasharjan, -tahnan, yleisrasvan ja deodorantin)

Neuvolakortti

Puhelin ja puhelimen laturi

Pyjamat, sukkia ja villasukat

Pyyhe (automatkaa varten ettei lapsivedet tule penkille)

Sisäkengät (myös PELASTUS, etenkin talvella, kun ei halunnut pukea buutseja)

Vaatteita vauvalle ja vanhemmille (äidille mukavia imetyspaitoja ja rentoja housuja)

Vesipullo

OLISI PITÄNYT PAKATA

Maidonkerääjä

Rintapumppu

Imetyksen haastavuus yllätti ja ensi kerralla mulla on nämä mukana!

Ruudun toisella puolella synnyttäneet: mitä teillä oli mukana ja mitä tavaroista tarvitsitte?

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN