Ajattelin perjantain kunniaksi jakaa “muutaman” muunkin näiden reilu viiden viikon aikana otetun kuvan. Nämä ovat olleet elämäni parhaat viikot ja niistä on tallentunut monta teknisesti hassua, esteettisesti kyseenalaistavaa ja valoituksen puolesta epäedustavaa puhelinkuvaa. (Järjestelmäkameran päälle on kertynyt jo pölyä.) Puolitoistavuotias esikoinen ei juuri malta pysyä enää kuvaamisen aikana paikoillaan ja kuopus näyttää edelleen ryppyiseltä vanhukselta, vaikka onkin tietysti meidän mielestä maailman söpöin ryppynaama.
Nämä ovat teknisesti surkeimmat mutta kauneimmat ottamani ja arvokkaimmat omistamani kuvat. Yksikään laadukas linssi, oikea valo tai lavastettu kuvauspaikka ei voisi tuoda mulle parempaa mieltä kuin nämä valokuvat – nyt ja vielä vähemmän vuosien päästä.
Pidemmittä puheitta a) tässä ne kuvat ja b) lupaan kirjoittaa viikonloppuna jostain AIVAN muusta!
Moi taas miljoonannen kerran täältä vauvakuplasta. ☺
Kaikki on mennyt täällä tosi ihanasti, kiitos hormonien mutta toki muutaman muunkin asian.
Kun esikoisemme Ela syntyi helmikuussa 2019, äidin roolissa kesti vielä hetki syntyä. Olen kertonut, että silloin ensimmäiset viikot olivat rankkoja ja ylipäätään ensimmäisissä kuukausissa paljon opittavaa. Mulle oli silloin tärkeää, että elämä jatkuisi mahdollisimman normaalin tapaan ja istuttaa vauva osaksi omaa vanhaa arkea. Ensimmäinen lapsi mullistaa niin monta asiaa. Sen lisäksi hormoneillakin on yleensä osuutta asiaan ja niiden vaikutus omassa jaksamisessa voi olla puhdasta tuuripeliä. Viimeksi mulla oli baby bluesit, nyt baby pinkit.
Raskaana päätin että tällä kertaa vauvan synnyttyä aion oikeasti rauhoittua kotona ja keskittyä vauvaan. Ja tietysti esikoiseen, jotta hän saisi uuden elämäntilanteen edessä mahdollisimman paljon huomiota. Mulle oli myös tärkeää, että voisin tällä kertaa täysimettää ja ajattelin kotona pesimisen tukevan sitä. Olin siinä onneksi oikeassa.
Meillä onkin niin kauniit reilu viisi viikkoa takana täällä vauvakuplassa ja siihen on auttanut mm. seuraavat asiat:
– Jo lapsivuodeosastolla muistin ihokontaktin tärkeyden ja ensimmäiset pari viikkoa emme pukeneet Denizille vaatteita ollenkaan. Sairaalassa hän nukkui paitani sisällä, kotona vieressäni ilman vaatteita. Ihokontakti tunnetusti erittää mielihyvähormonia ja auttaa maidon nousussa. Ja onko mitään ihanampaa kuin vauvan paljas iho omaa vasten? <3
– Pyykinpesua lukuun ottamatta emme ole ottaneet kotitöistä mitään stressiä. (Pyykkejä ei voi jättää huomioimatta. Miten likapyykkiä alkoi kerääntyä yhtäkkiä niin paljon enemmän vaikka kuljimmekin vain alasti!?) Päätin, että juuri nyt ja oikeastaan seuraavat pari vuotta en aio välittää kodin kunnosta vaikka ihmisiä tulisikin kylään. (Ja jos päätös parantaa elämänlaatuani, en aio välittää enää ikinä.)
– Ja mitä tulee kyläilijöihin: heitä on tullut täysin oman jaksamisemme mukaan. Tämä oli mulle tosi tärkeää ja tein sen selväksi Ferhatillekin: sukulaisia ja kavereita kutsutaan vain silloin kun meitä itseämme huvittaa nähdä heitä, ei silloin kun heitä huvittaa nähdä vauva. Tarjoilustakaan ei saa ottaa mitään paineita: jos joku on riittävän läheinen tulemaan vauvan ensi viikoilla kylään, hän olisi myös riittävän läheinen keittääkseen itselleen kahvit.
– Vaikka en olekaan lopettanut työntekoa täysin, lupasin että deadlineista huolimatta aion ottaa myös rennosti ja ihan oikeasti välillä nukkua myös päivisin kuin vauvakin nukkuu. Olen katsonut myös telkkaria täysin hyvällä omatunnolla. Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, koko vuoden Disney+ oli varsin hyvä sijoitus!
– Olen ottanut myös erilaisen asenteen viesteihin vastaamiseen. En ota enää paineita siitä että olisin heti tai edes vähänkään ajan päästä tavoteltavissa. Enää en edes pahoittele, vaikka vastaamisessa kestäisi. Nykyään en ehdi olemaan puhelimessa samalla tavalla kuin ennen enkä edes haluakaan. Mitään peruuttamatonta ei voi tapahtua muutamassa päivässä.
– Lopuksi vielä kaksi erittäin tärkeää asiaa, jota ei voi korostaa liikaa: hyvä ruoka ja hyvä musiikki. Olemme tehneet (öö tilattu Woltista tai haettu anopilta) helppoa ruokaa ja paljon herkkuja. Oma nyrkkisääntöni: en jaksa välittää ruokavaliosta niin kauan kun imetän tällä intensiteetillä.
Hyvästä musiikista tulee melkein yhtä hyvä mieli kuin hyvästä ruoasta ja etenkin työnteon lomassa tykkään kun taustalla soi tunnelmallista musiikkia. Tulevaisuudessa on ihanaa palata tiettyihin biiseihin niin että niistä tulee tämä taianomainen ja niin kovin arvokas vauvakupla mieleen. <3
