Kategoriat
Hyvinvointi Raskaus & Synnytys Työ & Opiskelu

Ravun täysikuu (eli uusi vuosi alkoi vasta nyt)

Mulla alkaa uusi elämä joka maanantai, joka kuukausi, 21.3., 21.9., joskus juhannuksena, aina syntymäpäivänä ja tietysti joka kalenterivuosi.

Lisäksi – lempparini – uusielämä alkaa kun on ravun täysikuu. Eli tänään! Täysikuu muodostuu tässä kuussa Rapu-Kauris–akselilla, mikä on henkilökohtaisesti kutkuttava juttu, koska olen nouseva kauris. (Lupaan ettei koko teksti ole pelkkää horoskooppihöpinää, tää on nyt vaan tällasta taiteellista pohjustusta todellisille asioille! Malta lukea.)

Mun vuosi on alkanut matalavireisesti koska – rapumaisesti – oon pitänyt viime vuodesta nostalgisesti kiinni. Tein edellisvuodesta reelsin ja oon katsonut sitä varmaan 10 000 kertaa (jos sillä on paljon katselukertoja, ne on kaikki multa). Siirtymä tapahtumarikkaasta ja raskaasta, mutta kuitenkin todella onnellisesta vuodesta kohti jotakin tuntematonta on tuntunut tosi tahmealta. Oon rimpuillut tätä muutosta vastaan; en halunnut käydä edes uuden vuoden saunassa tai tehdä mitään muutakaan riituaalimaista. Menin vuoden viimeisenä iltana likaisena ja kiukkuisena nukkumaan heti lasten jälkeen, tunteja ennen keskiyötä.

Kaipasinkin tähän väliin just sellaista kaurismaista energiaa: määrätietoista eteenpäin kulkemisen tarmoa ja jopa vähän kylmää suhtautumista menneisiin, jotta voisin päästää irti. Vähemmän tunnetta, enemmän rationalisuutta.

On ollut vaikeaa luopua viime vuodesta koska luovuin samalla siitä, että olisin enää koskaan raskaana tai saisin synnyttää, eikä mulle tule enää ikinä olemaan sitä omaa lutusta pikkuvauvaa, joka tuhisee tissillä vuorokauden ympäri. Nyt mulla on vain iso lutunen vauva, joka roikkuu tissillä jos ei vuorokauden ympäri niin ainakin koko yön… Ja tänä vuonna mun pitää opetella olemaan äiti kolmelle ”isolle” lapselle, töiden ja muiden velvollisuuksien ohella, ilman että edessä häämöttää seuraava perhevapaa. Se on ihmeellistä miten monta elämän isoa asiaa onnistuu lykkäämään ja viivyttelemään kun vetoaa siihen että ”nokun tää vauva kohta syntyy”.

Järki sanoo, että nyt mennään eteenpäin ja se tuntuu jopa vauvakuumeen rinnalla oikealta. (Uusi vauvakuume on iskenyt AINA tässä kohtaa vauvavuotta — vai miksi luulette että lapsillani on 1,5 vuoden ikäerot??) Kauris minussa haluaa nähdä mitä muuta elämällä on tarjottavana kuin vain vauvoja, niin ihania kun ne ovatkin. Niin ihania. 😭

Tässä kohtaa voi tulla järkytyksenä etten oikeasti, sisimmissäni edes usko horoskooppeihin. Tai ainakaan se kaurispuoli minussa ei usko, kuuhullurapu nyt uskoo mihin vain. Mutta ihminen on egoistinen eläin, se etsii aina tilaisuutta ymmärtää itseään. Ja mä olen viime aikoina kaivannut juurikin niitä työkaluja määrittelemään itseäni; kuka mä oon? Ja mitä muuta voisin olla kuin äiti? Miten haluan käyttää sen ajan mikä vapautuu lastenhoidosta? (Vauvat on söpöjä, mutta sitoohan ne hemmetin paljon. T. Kauris)

Sen vapautuneen ajan oon käyttänyt töissä ja töissä meneekin tosi kivasti. Pitkään aikaan en ole miettinyt mitä haluan tehdä isona, pitkästä aikaa tuntuu, että olen työelämässä ”perillä”. Juuri siellä missä tällä hetkellä haluan olla. Työskentelen markkinoinnin parissa mutta merkityksellisen mainonnan ympärillä ja mulla on ollut esim. tosi antoisia hyväntekeväisyysprojekteja. Myöhemmin keväällä palaan osa-aikaseksi vanhaan työpaikkaani terapiakoulutusten pariin. Ensimmäistä kertaa elämässäni teen työtä, joka tuntuu aidosti tärkeältä, josta maksetaan hyvin ja jossa olen oikeasti jopa ihan hyvä! Välillä kaikki kuviot stressaa, mutta hyvä puoli siinä, että moni asia stressaa samaan aikaan on se, että yksikään asia ei stressaa mitenkään liikaa. Ei ehdi jumittua vain yhteen huoleen. 🤭 Ja kun yhdistää vauvavuoden ja työelämän, ei tarvitse pelätä että yöunet menee stressin takia. Sitä on niin väsynyt että ihan sama miten pahasti mokaa, kyllä se uni tulee illalla ihan hetkessä. 🤣

Kannatti haaveilla, kipuilla, kompastua ja yrittää aina vain uudelleen. Työelämässä ja näin niin kuin muutenkin. Ja vaikka astrologia olisikin ihan huuhaata, ei sen lukemisesta haittaakaan ole ollut. Elämässä menee tosi kivasti ja kolme lasta on juuri sopivasti! Kaikki tapahtuu syystä, usko aina että jotain ihanaa tapahtuu ja live love laugh t. Rapu.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot:

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Kaksi erilaista imetystarinaa – miksi täysimetys onnistui tällä kertaa?

Mä tiedän että imetys on dominoinut blogini palstatilan mutta arvatkaa mitä: se dominoi elämäänikin! Imetän vieläkin sata kertaa päivässä (ja yössä). Ferhat sanoi sen hyvin: ”Sä todellakin sait haluamasi TÄYSimetyksen.”

Sitä paitsi, pieni osa teistä haluaa lukeaa imetyksestä lisää – olkoon tämä postaus omistettu juuri heille ja koko sydämestäni toivon että myös jollekin, joka kamppailee oman imetyskokemuksensa kanssa.

Mulla on kaksi lasta mutta kaksi aika erilaista imetystarinaa takana. Esikoisemme syntyi 2/19, kuopus 8/20. Sama äiti, samat rinnat (ja samat matalat / olemattomat rinnanpäät). Esikoista osittaisimetin ja imetys päättyi kokonaan 3 kk jälkeen. Kuopusta täysimetin melkein kuusi kuukautta, kunnes en enää kestänyt hänen koiranpentuilmettä kun koko perhe söi yhteisen pöydän äärellä, ja nyt olemme pari viikkoa vaille puoli vuotta aloittaneet kiinteät.

Miksi imetys onnistui tällä kertaa niin hyvin? Avaan omat kokemukseni ranskalaisilla viivoilla, jotta niistä olisi mahdollisimman helppo ottaa vinkit. Toistan: kokemukset ovat omiani, jokainen äiti ja lapsi on erilainen – kuten omatkin lapseni ovat sen minulle osoittaneet…

ESIKOINEN

  • spontaani alatiesynnytys rv 39+3, synnytyspaino 3300 g (52 cm)
  • toiveena täysimetys
  • tarkoitus oli viettää pari päivää perhepesähotellissa ennen kotiinlähtöä
  • vauva oli kuitenkin jatkuvasti itkuinen vaikka olikin kokoajan rinnalla. Vauvan imuotetta tarkistettiin ja se oli hyvä, mutta rinnan saaminen suuhun oli vaikeaa matalan rinnanpään takia. Otettiin rintakumi avuksi
  • lähtöpäivänä tarkistettiin paino, joka oli laskenut yli 10 % ja määrättiin lisämaito (korviketta). Kysyttiin, että halutaanko lähteä kotiin vai jäädä vielä yhdeksi yöksi seuraamaan imetystä. Olisin halunnut palavasti kotiin mutta vielä enemmän toivoin täysimetystä, joten jäätiin perhepesähotelliin
  • kotona pumpun äärellä pystyin tarjoamaan vauvalle lisämaitona omaa maitoani. Lisämaidon tarve tuntui kuitenkin vain nousevan ja lopulta olin kolmen ruokailutavan vanki: imetys, pumppaus, korvike. Vauvan paino nousi hitaasti vaikka lisämaidon määrä kasvoi (neuvolan ohjeiden mukaisesti)
  • painonnousun hitaudesta huolimatta vauva nukkui ruokailujen välissä tosi pitkiä aikoja. Häntä piti aina herättää syömään 3-4 h välein
  • ensimmäinen tiheän imun kausi n. 4-viikkoisena: en ollut tottunut, että muuten pitkiä pätkiä nukkuva vauva haluaakin kokoajan tissiä ja erehdyin luulemaan, että oma maito ei riitä. Lopetin pumppaamisen (en kai ehtinyt edes pumpata syöttöjen välissä) ja annoin syöttöjen jälkeen korviketta
  • toinen tiheän imun kausi n. 7-viikkoisena: sama juttu, olin vakuuttunut että nyt hän haluaa vain pullosta eikä koskaan tyydy tissiin eikä häntä sinne enää koskaan saa; aloin pumppaamaan kunnes pikkuhiljaa pumpun saaliit vain suretti ja 3 kk kohdalla maitoa ei enää tullut ollenkaan

Esikoisen kohdalla olin motivoitunut täysimettämään mutta loppujen lopuksi en tiennyt imetyksestä juuri mitään. En sisäistänyt, että tiheän imun kaudella vauva saattaa ihan oikeasti asua rinnalla vuorokauden ympäri. Ja kun vauva hylki rintaa, mulla ei ollut keinoja opettaa hänet takaisin siihen.

Nyt jälkeenpäin mietittynä, jos olisin herättänyt vauvaa useammin syömään, hän ei olisi välttämättä herännyt aina niin nälkäisenä ja rintamaito olisi saattanut riittää ilman lisämaitoa. Näin imetyskertoja olisi tullut enemmän ja maidontuotanto olisi tehostunut. Vähemmän nälkäisenä vauva olisi myös maltannut paremmin etsiä matalaa rinnanpäätä ja olisimme saattaneet päästä rintakumista eroon. Rintakumi oli itselläni ainakin kunnon mood killer ja vaikutti maidon tuloon.

Imetys oli pumppuineen ja lisämaitoineen aina vain sellaista säätöä eikä se koskaan tuntunut kivalta ja palkitsevalta. Rintakuminkin kanssa vauvalla oli vaikeuksia syödä ja syöttöjen jälkeen hän ei koskaan ollut tyytyväinen. Korvikkeeseen siirtyminen tuntui todella helpottavalta.

Nyt vauva on ensi viikolla kaksivuotias täysin terve taapero.

KUOPUS

  • spontaani alitiesynnytys nipin napin rv 37+0, synnytyspaino 2700 g (48 cm)
  • toiveena täysimetys, ”korjaava” kokemus
  • synnytys meni hyvin mutta pienen koon takia jouduimme pariksi yöksi sokeritarkkailuun. Jokainen mittaus jännitti koska pelkäsin sen johtavan lisämaitoon. Mutta vauva ”pääsi läpi” jokaisesta mittauksesta ja kotiuduttiin kahden yön jälkeen
  • rinnanpäät olivat yhtä matalat kuin esikoisenkin kanssa, mutta vauva jaksoi ”taistella” imuotteen kanssa parikytkin minuuttia ilman ongelmaa. Ihan jokainen huoneeseen astunut kätilö, joka näki kuinka sinnikkäästi yritimme harjoitella oikeaa otetta, ehdotti rintakumia. Aistin kuitenkin alusta asti, että tämä vauva on kärsivällinen ja rauhallinen, hän jaksaa kyllä, ja lopulta en joutunut turvautumaan rintakumiin kertaakaan
  • vauva söi alusta asti vähintään vuorokauden jokaisella tunnilla. Hän osasi ilmaista nälkämerkit selkeästi ilman kiukkua (tai sitten osasin vain itse lukea niitä paremmin kuin esikoisen kanssa). Olin päättänyt että vaikka tämä lapsi haluaisi viettää rinnalla 24/7, voimavarojeni mukaan annan sen tapahtua
  • kun maito nousi rinnalle, rinnanpäät olivat tavallistakin matalimpia, mutta joskus jos otteen saamisessa kesti vieläkin pidempään, pumppasin pahimman paineen ensin pois

Kuopuksen kanssa meillä ei ole ollut mitään imetyksen liittyvää ongelmaa ”olosuhteista” huolimatta (pieni syntymäpaino tai 1,5 v isosisko vaatimassa omiaan). 2 kk syötin pelkästään rinnasta mutta sitten opeteltiin myös pulloon. Aluksi se oli hankalaa, mutta nykyään vauva ottaa pullosta helposti, jos olen itse muualla. Vauva kasvaa reilu kilon kuussa eli maitoa riittää hyvin vaikka esikoisen kohdalla olin kuvitellut että näin runsaat imetyskerrat tarkoittavat päinvastaista.

Kuopuksen kanssa sain tosiaan korjaavan imetyskokemuksen. Olen päättänyt, että puolen vuoden jälkeen imetys saa jatkua jos on jatkuakseen – en ota paineita pumpata pullomaitoa ja jos olen poissa kotoa, en aio murehtia että ovatko rintani saaneet tarpeeksi stimulaatiota tai onko vauva tässä välissä valinnut pullon lopullisesti. Imetys saa jatkua juuri niin luonnollisesti ja helposti kuin mitä se on tähän asti ollut ja jos ei jatku, onhan hän jo ”iso” poika. <3

Olen ylpeä meistä kaikista: minusta ja esikoisesta kun yritimme toiveeni mukaisesti ja minusta ja kuopuksesta kun onnistuimme toiveeni mukaisesti. Pian kuopuskin on terve taapero ja tuskin yhtään sen terveempi kuin ”korivikevauva” isosiskonsa.

Ja vielä viimeisenä haluan sanoa: täysimetys onnistui 50 % Imetyksen tuki -Facebook-ryhmän ansiosta ja 50 % intuitiolla. Se tiivistää hyvin sen, mistä imetyksessä on kyse: tietoa täytyy olla, omia vaistoja unohtamatta.

Mikäli teillä on mitä tahansa kommentoitavaa tai kysyttävää, pistäkää viestiä kommenttiboksiin. 🙂

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com