Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Äitiyden aakkoset – äitiys ja raskaus A-Ö:hön

Törmäsin ihanan Iidan blogissa tähän hauskaan postausideaan, jonka copy cattasin oitis! Äitiyden (ja raskauden) aakkoset A:sta Ö:hön.

AAMUT

Ne on vain mua varten. Menen iltaisin aikaisin nukkumaan ja nousen viiden jälkeen. Syön aamupalan rauhassa, katson puhelinta, käyn uimassa, aloitan työt. Ela heräilee 7.30-08.00 aikaan (nyt kesällä yhdeksän jälkeen…), ja vaikka Ferhatilla olisi vapaata, annamme hänen nukkua aamupesun ja aamupalan yli. Aamut ovat tyttöjen aikaa, jonka vietämme vain kahdestaan. <3

BABA

Elan ylivoimaisesti suosikkisana ylivoimaisesti suosikki-ihmisestä: isästä. 99% minusta on kiitollinen ja iloinen, että Ferhatilla ja Elalla on läheinen suhde, mutta silloin tällöin tunnen tästä (epätyypilliseen tapaani) myös mustasukkaisuutta. No, kaikki panokset seuraavaan lapseen, hänestä tulee kokonaan minun!

CROSSFIT

On laji jota harrastin ennen ensimmäistä raskautta ja näiden raskauksien välissä. Koitin kovasti käydä myös tämän raskauden alussa, mutta pahoinvointi vei voiton. Katsotaan, miten ja milloin palaan boksille synnytyksen jälkeen. Etukäteen tuntuu mahdottomalta ajatukselta harrastaa jotakin aikaan ja paikkaan sidottu kun on kaksi pientä lasta. 😄

D

Mä spoilaan: jos meile syntyy poika, meillä on hänelle D-alkuinen etunimi mietittynä. 🙂

ELA

Ela Nora, se mulle täydellisin ja rakkain tyyppi maailmassa. Ela tarkoittaa turkiksi pähkinänruskeaa, hazel.

FERHAT

Tuo ihana ihminen, jonka kanssa saan jakaa tämän kaiken. <3 (Joka myös raivostutti aivan hemmetisti äsken kun hoiti tiskit Elan päiväunien aikana ja herätti hänet. Tiskikonetta EI täytetä unien aikana!)

G

Skip???

HEVONEN

Hevonen on Elan lempieläin heti koiran jälkeen…

IHAHAA

… ja takuuvarma tapa rauhoittua iltaisin sängyssä on kun hänelle laulaa Ihahaa -laulua. Ela on nähnyt vain muutaman kerran oikeita hevosia, joten en tiedä mistä hevosinnostus oikein kumpuaa. 😄

JUUSTO

Elan lempiruoka! Syömme vegaanista ruokaa kotona ja kotona hän syökin kasviperäistä juustoa mutta hän on maistellut silloin tällöin myös tavallista juustoa ja tykkää kyllä kovasti. Siksi lasagnekin on varmaan lempiruokaa. Mä niin näen Elan tulevaisuudessa sanovan: “Mä olen vegaani mutta syön juustoa.”

KIRJAT

Ela viihtyy todella pitkiä aikoja kirjojen parissa, siis puhutaan puolesta tunnista tuntiin vaikka kyseessä on alle puolitoistavuotias. Myös kuvattomat romaanit kelpaavat!

Me ei todellakaan olla luettu Elalle mitenkään liikaa, tää menee vähän samaan kategoriaan kuin hevoset. Innostus on lähtenyt itsestään. 😄 Parasta on kun Ela seuraa sormella tekstiä ja “lukee” eli puhuu siansaksaa vaikka kuinka pitkään putkeen.

LASKETTU AIKA

Elan laskettu aika oli alunperin 24.2.2019 ja hän syntyi 19.2. Kuopuksen laskettu aika on 21.9. ja sydämeni sanoo, että hänkin syntyy hieman tätä aikaisemmin, ehkä viikko. Mun kalat ja mun tuleva neitsyt. <3

MUSKARI JA MUUT

Muskarit ja muut kellonaikaan sidotut menot ovat jääneet meiltä välistä. Meillä on aina ollut paljon tekemistä päivien aikana muutenkin. Olen kuitenkin saanut tunnukset Sointupuu-etämusiikkipalveluun, jota käytetään aina silloin tällöin. Se on tosi kätevä palvelu ja sielläkin suosikki on tietysti mikä muukaan kuin Ihahaa!

NANA

On albaniaksi äiti, mutta tätä Ela ei tietenkään toistele samalla tapaa kuin Babaa. 😀 Yleensä kuulen “nana” vain silloin kun Ela on vihainen tai haluaa jotakin.

OLO

Tämän hetkinen oloni on tosi hyvä. Laskettuun aikaan on reilu kuusi viikkoa. Jännittää niin vietävästi!

PELISILMÄÄ

Tätä tarvitaan! Ja ennakointia. PALJON!

QENI

Qeni on albaniaksi koira, Elan lempieläin. <3

RYHMÄ HAU

Ainoa piirretty, joka kelpaa Elalle koska koirat ja isot ajoneuvot!

(Tietysti olisin voinut mainita myös rakkauden ja raskaudet mutta Ryhmä Hau dominoi elämäämme enemmän.)

SUKU

Olemme tosi läheisiä perheidemme kanssa. Ferhatin äiti hoitaa Elaa useamman kerran viikossa. Minun vanhempiani ja sisaruksiani näemme pari kertaa viikossa. Olemme saaneet perheiltämme todella paljon apua.

TEMPERAMENTTI

Ela on luonteltaan rauhallinen ja tarvitsee selvästi paljon omaa aikaa. Kun meillä käy vieraita, hän vetäytyy sen aikana useamman kerran oman huoneeseen lepäämään. Kunpa aikuisenakin tämä olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpää, poistua hetkeksi seurasta ottakseen lepoa. 😄 Ei ole meillä introverteillä helppoa…

UNI

Me olemme olleet Elan unien suhteen suurin piirtein universumin onnekkaimmat ihmiset ja kovasti jännitän millainen nukkuja tämä seuraava tyyppi on / millainen äiti ja ihminen olen itse hyvin mahdollisesti väsyneempänä… 😀

VESI

Vesi on Elan elementti. Tykätään kovasti kylpeä ja uida yhdessä.

WHATSAPP

Me soitellaan päivittäin videopuheluja sukulaisille Suomeen ja ympäri maailmaan. Vielä toistaiseksi Ela ei ole pettynyt jos vastausta ei ole kuulunut kuin vain silloin kun Ferhatin veli ei vastaa. 😄 He on tosi läheisiä ja näkee muutenkin useamman kerran viikossa.

XHYLJETA

Elalla on kaksi tätiä, Xhyljeta-täti ja Edona-täti. <3

YÖHERÄTYKSET

Ovat vihdoin helpottaneet! (Siis omani, Ela ei juurikaan heräile öisin.)

ZZZZ

Vielä vähän unista: Elan unirytmi on nyt ihan kesäaikatauluissa. Hän voisi nukkua yli kymmeneen mutta nukahtaa päiväunille sitten vasta kolmen aikaan, herää kuudelta ja nukahtaa illalla 22-23 aikoihin. Isyysvapaata viettävälle iltavirkku-Baballehan tämä sopii, mutta mua kauhistuttaa tää uusi rytmi aika paljon. 😀 Mitä tapahtuu kun Ferhat palaa töihin? Ja eihän me voida tavata meidän ystäviä Elan kanssa vain kuuden jälkeen illalla!? Tämä ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. 😄

Å

Skip

ÄITIYS

Äitiys on sujunut luonnollisesti ja parhaiten silloin kun seuraan omaa intuitiotani lukuisten oppaiden sijaan. Olen mielestäni rakastava ja rento äiti ja nautin äitiydestä kovasti.

Ö

Skip vielä viimeinen! Mulla ei oo mitään mielikuvitusta…

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Kulttuuri Perhe & Ihmissuhteet

Nuorena naimisiin

Moni bongasi eilisen Hesarista artikkelin, joka käsitteli erityisesti nuorten naisten avioitumista tilastollisesti aikaisemmassa iässä, mikäli äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Mä menin naimisiin 24-vuotiaana ja mun virallinen äidinkieli on albania, minkä takia mua ja Ferhatia haastateltiin juttuun.

Kotiimme tullut haastattelija Katja Kuokkanen ja valokuvaaja Antti Yrjönen olivat todella mukavia. Etenkin Anttiin Ela ihastui täysin! Mua jännitti etukäteen, onko meillä Ferhatin kanssa juttuun mitään annettavaa, sillä kumpikaan ei ollut juuri kokenut, että omalla monikulttuurisella perhetaustalla olisi tekemistä nuorena avioitumisen kanssa. Toimittaja kuitenkin kertoi, ettei hänen tarkoituksensa ole kirjoittaa “stereotypiatarina”, ja lopulta lehtijuttu oli mun mielestä oikein meidän näköinen. Sen voi lukea kokonaisuudessa tämän linkin takaa.

Vaikka emme ole ajatelleet perhataustamme liittyvän avioitumisemme ajankohtaan, tuollaiset asiat vaikuttavat silti väistämättä edes vähän näihin päätöksiin. Kuten kerroin haastattelussakin, mun perheessä ei ole koskaan erikseen korostettu avioliiton merkitystä. Mutta mulla on nuoret vanhemmat ja olen aina ajatellut, että haluan itsekin nuoreksi äidiksi. Vielä muutama vuosi sitten halusin “sen oikean järjestyksen”, eli ensin naimisiin ja sitten lapsia. Nykyään tuntuu, että tuollaisilla asioilla ei ole itselleni mitään merkitystä ja olemme puhuneetkin tästä Ferhatin kanssa jälkeenpäin: olemme henkisesti kasvaneet aika paljon sellaisista perinteisistä uskomuksista pois. Toisaalta, voi olla että mun on helpompi nyt ajatella, että naimisiin menolla tai sen ajankohdalla ei ole mitään väliä, koska olen jo mennyt naimisiin ja pitänyt (ne ihanat) hääni. Eli en koe siinä mielessä enää painetta yhteiskunnalta tai kaveripiiristä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Mä nauroin jo Facebookissa muuten tuolle otsikolle: Saranda Dedolli ei ehtinyt suutaan avata, kun Ferhat Yasa oli jo myyty. Mun ensimmäinen mielikuva on ainakin se, että olisin astunut johonkin huoneeseen, jossa Ferhat olisi odottanut mua ja tehnyt päätökseen, että “hänet mä otan”! Ai kauheeta. 😄 Järjestetyissä tai ostetuissa avioliitoissa ei lähtökohtaisesti ole tietenkään mitään hauskaa, mutta itseäni huvittaa vain se, kuinka eri tavalla tilanne oikeasti meni, ja että haluttiinko nyt tätä monikulttuurista avioliittoasiaa oikein triggeröidä tuollaisella otsikolla… Onneksi meidän tapaamistarinaa on kuitenkin avattu tuossa artikkelissa ja itsellänikin on blogipostaus siitä tämän linkin takaa: Näin tapasin poikaystäväni.

(Vähän myös häiritsee se, että artikkelissa oltiin kirjoitettu että suvumme ovat lähinnä tapamuslimeja, mikä pitää siis paikkaansa, mutta erään kuvatekstin alla lukee, että me olisimme tapamuslimeja, mikä taas ei ole totta. Ehkä olen inhottava ja pyydän oikaisua tästä. 😄)

Jos teitä kiinostaa enemmänkin meidän monikulttuurinen parisuhde tai hääpostaukset, alla lista muutamista aikaisemmista blogikirjoituksistani:

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

(Nyt viimeistään) eroon äitisyyllisyydestä

Katsokaa nyt tuota leveää hymyä. Mikä meitä äitejä vaivaa kun annamme omien epävarmuuksien ja ulkoisten paineiden sanella teemmekö hyvää työtä, vaikka suora palaute paistaa oman lapsen kasvoilta?

Mä osaan olla ankara itselleni. Kukapa meistä ei? Vaikka väitän, että äitinä olen rento eikä mua juurikaan haittaa aina silloin tällöin alisuoriutua, olen 1 v ja 5 kk aikana tuntenut huonoa omaatuntoa milloin mistäkin: esimerkiksi imetyksen “ennenaikaisesta” päättymisestä ja osa-aikaisesti töihin palaamisesta vanhempainvapaan jälkeen.

Olen tuntenut huonoa omaatuntoa myös hieman erikoisemmista asioista: siitä, että olen hehkuttanut “helppoa” vauvaani somessa kun muilla äideillä on mahdollisesti ollut vaikeaa. Ja myös siitä, että katsoin Jane the Virginin viimeisen tuotantokauden vain päivissä, koska neljäkuinen lapseni viihtyi vallan hyvin leikkimatolla ihan itsekseen. Uskokaa tai älkää mutta äitinä sitä keksii tyytyväisenkin lapsen kohdalla vaikka mitä kriisin aiheita!

Nyt kun odotan uutta vauvaa ja lapsiemme ikäeroksi tulee reilu puolitoista vuotta, näen edessäni uusia syyllisyyden teemoja. Miten aikani riittää kahdelle? Miten energiani riittää kahdelle? Suuttuuko esikoiseni minulle, kun taloon muuttaa uusi lapsi? Olisiko sittenkin pitänyt keskittyä pidempään esikoiseen? Entä kuopus, mitä sille tapahtuu kun se ei saa koskaan sitäkään jakamatonta huomiota, mitä esikoinen on saanut?

Olen nimittäin googletellut aika paljon “lapset pienellä ikäerolla” ja lähes jokainen vanhempi kertoo potevansa syyllisyyden tunnetta vauvauvuoden aikana, jos lapset ovat pieniä.

Ja se itsesyyllistäminen on jo alkanut, vaikka tavoitteena olisi päästä siitä kokonaan eroon ennen vauvan syntymää. Tässä vaiheessa raskautta esikoisen vauvakirja oli täynnä erilaisia raapustuksia; tulevan beibin vauvakirja on avaamattomana ja olemassa ylipäätään vain siksi, että saimme viime raskaudessa kaksi vauvakirjaa lahjaksi. Vauvahankinnatkin ovat vielä ihan vaiheessa. Tai rehellisesti en tiedä jaksanko edes “hankkia” niitä. Tuntuu, että kotona on jo kaikki tarpeellinen jo yhden pienen lapsen kanssa/jäljiltä ja että haluan kerätä muut tavarat sitten vauvan luonteen ja tarpeen mukaan.

Muut syyt tuntea itseni kurjaksi äidiksi: en jaksa puuhailla esikoisen kanssa enää niin paljon vatsan (ja väsymyksen) takia mutta en myöskään ole ehtinyt keskittyä tähän toiseen raskauteen yhtä paljon kuin esikoisen raskaudessa. Molemmista asioista tulee aivan järkyttävän riittämätön olo ja monina iltoina itku.

Ja ehei, se syyllistyminen ei lopu lapsiinkaan. Tunnen etukäteen huonoa omaatuntoa siitä, millainen ystävä tulen tulevana vauvavuotena (ja muutaman vuoden sen jälkeenkin) olemaan. Kahden alle kaksivuotiaan kanssa en aio tuulettaa menemään kylillä samalla tavalla kuin ennen, hyvä jos muistan syntymäpäivänä WhatsAppissa onnitella. Kaikki on myös yhtä mysteeriä sen suhteen, että millainen yrityskumppani ja ihan vaikka vaimo tulen olemaan!

En ole kokenut perhe-elämän raskaaksi, mutta syyllisyys vie ajoittain itsestäni mehut ja itsevarmuuden. Mun mielestä itsesyyllistäminen on myös täysin turha tunne (joojoo turhia tunteita ei ole) koska hyvää äitiyttä ei mitata siinä, ruoskiiko itseään vaikka tekisikin hienoa työtä. Itsereflektointi on eri asia kuin itsesyyllistäminen tai krooninen huono omaatunto.

Onneksi en mieti itsekään näitä asioita kuin vain satunnaisesti, ja tulevaisuutta mielellään suunnittelevana ihmisenä on varmasti normaalia murehtia etukäteen elämää vauvan syntymän jälkeen. Vaikka ei välttämättä pitäisi: silloin tulen saamaan varmasti kaikista riman alituksista huolimatta en yhden vaan KAKSI tuollaista tyytyväistä hymyä.

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Olen ollut todella ankara

Liian aikaisin päättynyt imetystarinani

Töihin paluu vanhempainvapaan jälkeen: meidän hoitovapaajärjestelyt

Raskauden viimeinen kolmannes (ja kummalliset yöherätykset)

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki mikä tulevassa arjessa mietityttää

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Olen ollut todella ankara

Kerroin viime viikolla, että vanhojen postausten siirto uudelle alustalle oli varsinainen a trip down memory lane. Osa postauksista hävetti, osasta tunsin puhdasta iloa ja osasta huomasin, kuinka pitkälle sitä ollaankaan tultu.

Etenkin alkuvuoden 2018 tekstit saivat ymmärtämään kuinka ankara olen oikeasti aikoinaan itselleni ollut. Tavoittelin silloin elämässä jotain täydellistä tasapainoa, jossa parisuhde, kaikki muut ihmissuhteet, työ, talous ja harrastukset olisivat kaikki harmoniassa, samalla tulevia häitämme suunnitellen. Olin vasta paranemassa burn outista ja masennuksesta, jossa itsessäänkin on tavoitetta tarpeeksi, ja silti tunsin aivan jäätävää morkkista jos joku päivä jätin julkaisematta blogiin tai nukuin pommiin CrossFit-treeneistä. Siis miten ihmeessä mä edes pääsin burn outista yli tuolla menaliteetillä?

Vaativuus itseäni kohtaan on edelleen yksi vahvimmista piirteistäni (vahvimmista = ikävimmistä mutta sopivissa määrin parhaimmista), mutta se on vuosien aikana hellittänyt paljon. Nyt mä yksinkertaisesti tiedän, että täydellistä tasapainoa ei olekaan tai jos on, se löytyy korkeintaan korvien välistä. Aina elämässä kärsii yksi osa-alue tai useampi samalla kuin muut kukkivat. Tai sitten kärsivät kaikki ja hetken kaikki on todella perseestä, kunnes ei myöhemmin enää ole. (Ja sitten on taas.)

Voisin melkein väittää että äitiyskin on muuttanut suhtautimistani elämään ja itseeni: kaikki ei todellakaan mene aina suunnitelmien mukaan eikä kukaan meistä ole täydellinen vanhempi. Hassua, mutta ajattelen äitiyden olevan elämäni tärkein rooli ja silti kannan siitä vähiten paineita: kaikkein parasta ja luonnollisinta on olla vain oma itsensä virheine kaikkineen ja silti huomata, että päivän päätteeksi lapsi suukottaa ja rutistaa syliin, rakastaa ehdoitta. Kaiken niiden purkkiruokien ja yli suositusten menevien ruutuaikojenkin jälkeen.

Ja tiedättekö sen sanonnan, että jos tänään tekee jotain vaativaa, on se palvelus tulevaisuuden itselleen? Välillä se on kyllä toisinpäin! Jos olisin kirjoittanut aikoinaan vähemmän, mulla ei olisi mennyt monta viikkoa siirtää kaikki se vanha materiaali tänne uuteen osoitteeseen. Joskus tulevaisuuden minä kiittäisi laiskuudestakin.

Tasapuolisen rentoa ja alisuorittavaa viikon jatkoa sinne jokaiselle. <3

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki, mikä tulevassa arjessa mietityttää

Huomasin eilen sanottavani ääneen erikoista kiitollisuuden aihetta. Olen kiitollinen että elämäntilanteemme salli tällaisen päätöksen. Että meillä oli niin mukava vauvavuosi ja hyvät eväät toiseen mahdolliseen lapseen, että toivoimme uutta raskautta Elan ollessa vasta 9 kuukautta, sanoin Ferhatille matkalla leikkipuistoon. Luulin, että Ela laskisi siellä ensimmäistä kertaa liukumäkeä alas, mutta hän oli kuulemma laskenut jo monet kerrat isoäidin kanssa. (Ja off topic: isoäidillään hän alkoi kunnolla kävelemään tässä reilu viikko takaperin!)

Toinen lapsi oli siis suunniteltu, vaikka kerkesimmekin toivoa häntä vain yhden kierron ajan ennen kuin tärppäsi. Raskaus on ollut juuri niin ihanaa kuin mitä se voisi olla, ja taaperoarki on ollut vauvavuottakin helpompi jatke.

Silti mua jännittää moni asia tulevassa syksyssä ja siitä eteenpäin. Elämä kahden alle kaksivuotiaan lapsen kanssa. Ela on n. 1 v 7 kk kun vauva syntyy. Niin pieni vielä itsekin. <3 (Olisin melkein toivonut hänen oppivan kävelevän vasta juuri ennen vauvan syntymää, ei yhtään haitannut kantaa häntä vielä sylissä.)

Mikä sitten jännittää? Niin moni asia, että jouduin selkeyttämään ne itselleni ranskalaisiin viivoihin. Tässä kohtaa otan mielelläni kaikki teidän vertaiskokemukset ja vinkit vastaan (vaikka lasten välillä olisikin ollut enemmän ikäeroa). Saa lohduttaa mutta saa myös varoittaa!

Kahden pienen lapsen kanssa jännittää muun muassa…

Imetys. Mulla oli viime kerralla imetyshaasteita, minkä takia imetys loppui kokonaan 3 kk jälkeen. Tällä kertaa aion yrittää enemmän, vaikka olosuhteet ovat vaikeammat: miten malttaa taistella sisäänpäin kääntyneiden nännien ja imetysmaratonien kanssa kun sen ajan voisi viettää myös esikoisen kanssa? Entä jos vauva on yhtä hyvä nukkuja kuin esikoinenkin: maltanko mä muka oikeasti herättää sitä esikoisen tapaan öisinkin syömään vain maidontuotannon takia, kun varmasti uni maistuu silloin äidillekin ensimmäistäkin vauvavuotta paremmin?

Esikoisen suhtautuminen vauvaan. Voi tämä. Ela on perusluonteeltaan rauhallinen, ja antaa helposti tilaa muille lapsille, muuttuu silloin herkästi araksi ja vetäytyväksi. Perheen kesken hän on oma leikkisä ja naurava itsensä. Entä jos vauvan läsnäolo tekee hänestä kotonakin etäisen ja pelokkaan? Puhumattakaaan kaikista muista skenaarioista: mustasukkaisuudesta, eroahdistuksesta…

Uhmaikä. Vauvavuoden ja uhmaiän yhteentörmäys. Tätä odotan innolla! Naiivisti uskon tietysti, että rauhallisella pikkuenkelilläni ei mitään uhmavaihetta tule, mutta merkkejä on nähtävissä jo nyt…

Rutiinit. Voi miten rakastankaan rutiineita. Sitä, että mulla on aina pari tuntia omaa (työ)aikaa ennen esikoisen heräämistä ja aina kolme tuntia päälle kun esikoinen nukkuu päiväunensa. Meidän kellon tarkalleen annettavat ateriat ja miehen säännöllinen työaika. Vauvahan ei rutiineja sellaisenaan tunne, ja sen olen jo hyväksynyt ensimmäisen vauvavuoden perusteella. Mutta miten osaamme yhdistää vauvan ennakoimattomuuden taaperon rutiineihin?

Käytännön asiat. Mä en pääse yksin rannalle kahden pienen lapsen kanssa. Kukaan ei halua mun kanssa kahville kahden pienen lapsen kanssa. Miten mä syötän samaan aikaan kaksi pientä lasta? Nämä ja n. 101 muuta kysymystä.

Koko viikon postaukset:

Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää

Raskauden viimeinen kolmannes ja kummalliset yöherätykset

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki, mikä tulevassa arjessa mietityttää

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Pukeutuminen & Kauneus

Raskauden viimeinen kolmannes ja kummalliset yöherätykset

Ensinnäkin, SUURI kiitos kaikista kommenteista ja kauniista sanoistanne, jotka olen blogimuuton yhteydessä saanut. En keksi mitään kliseisempää tapaa ilmaista tunteeni kuin se, että olette täyttäneet sydämeni lämmöllä. Tulevaisuus näyttää kuinka kannattavaa omalle alustalle muutto on, mutta ainakin vastaanotto on ollut kultaisin mahdollinen. Kiitos kun olette, luette ja kommentoitte. <3

Olisi ollut varsin loogista kirjoittaa tähän väliin raskauden toisesta kolmanneksesta jatkona ensimmäiselle, mutta eihän sitä kaikkea voi muistaa… Ja mitä siitä olisin kirjoittanutkaan; aivan kuten edellisessäkin raskaudessa, toinen kolmannes oli kaikinpuolin vaivatonta aikaa. Tunsin jälleen olevani elämäni kunnossa, ja hiljalleen kasvavaa vatsaa oli (ja on edelleen <3) ilo ihailla peilistä.

Nyt 30. raskausviikon kynnyksellä ollaan jo viimeisellä kolmanneksella, enkä voi käsittää kuinka nopeasti aika on mennyt. Musta on tälläkin kertaa ihan maailman parasta olla raskaana. Lapsen syntymän jälkeen raskaudet ovat parhaimpia asioita, mitä mulle on koskaan tapahtunut. Saattaa kuulostaa oudolta tai jopa väärältä, mutta välillä musta tuntuu, että mun kroppa ja mieli ovat oikein tehty raskautumiseen. Voin silloin niin hyvin fyysisesti kuin henkisestikin. Kiireisen (taapero)arjen keskellä en ehdi pysähtyä miettimään tätä raskautta yhtä usein kuin esikoisen kohdalla, mutta kun pysähdyn, tunnen vielä suurempaa onnea kuin ensimmäisellä kerralla. Luultavasti siksi, että nyt tiedän, mitä odottaa – tiedän, miten niin monella upealla tavalla lapsi muuttaa elämän ja kuinka kohta maailmaan syntyy taas joku ihminen, jota rakastaa ehdoitta jokaisella solulla enemmän kuin mitään muuta. Kaikki jännitys siitä, että pärjäänkö pienen vauvan kanssa ja millainen äiti minusta tulee on käsitelty jo ensimmäisen raskauden aikana, ja tilalla on “turhien” pelkojen sijaan aito ilo ja odotus.

Siti teoriassa haluaisin vain kaksi lasta, ja olen tehnytkin tämän raskauden aikana myös surutyötä tässä sivussa…

Uskon, että salaisuus raskaushyvinvointiini on pitkälle korvieni välissä ja siinä, että arvostan tätä aikaa niin pajon. En pidä yhtäkään raskausviikkoa itsestäänselvyytenä joten unohdan huonot asiat hyvin nopeasti. Sillä oikeasti en ole voinut vain hyvin. Olen herännyt lähes joka yö kolmen aikaan saamatta enää uudestaan unta. Pari päivää sitten havahduin siihen, että olin viettänyt itsekseni aikaa reilu kuusi tuntia ennen kuin lapsi heräsi uuteen päivään (kävin uimassa, luin kirjaa, tein töitä), koska en vain saanut enää yöherätyksen jälkeen unta. En tiedä onko tämä universumin tapa järjestää minulle sitä kuuluisaa omaa aikaa, ennen kuin taloudessa on kaksi pientä lasta ja sitten saankin taistella edes viiden minuutin suihkusta. Sekin on muuten paljon mielessä; millaista arki tulee olemaan vauvan ja 1,5-vuotiaan kanssa. Huh, mun siihen liittyvästä jännityksestä saisi ihan oman postauksen!

Kysyin aiemmin tällä viikolla neuvolassa yöherätyksistä ja unettomuudesta. Syyt vaihtelevat tietysti aina stressistä ja ahdistuksesta siihen, että äiti valmistautuu vauvan syntymään ja tulevaan imetysrytmiin. En herää pissahätään, kuumuuteen enkä epämukavuuteen, eikä mihinkään juuri koske. Ahdistustakaan ei ole ollut, mutta huomaan, että päivisin tapahtuu aina niin paljon, etten millään ehdi prosessoimaan kaikkia elämän muutoksia hereillä. Ja sitten ne kaikki asiat kummittelevat öisin, ja herään mitä sekopäisimpiin uniin…

Toinen varsin pätevä teoria on se, että juuri aamukolmelta tapahtuu kuulemma eniten yliluonnollisia asioita, joten ehkä meillä kotona kummittelee!

Päivisin en kuitenkaan tunne väsymystä sen ihmeellisemmin, keskityn niin paljon Elaan, töihin ja raskauden fiilistelyyn. Ja voi toki olla, että nämä yöheräämiset tapahtuisivat tässä elämäntilanteessa ilman raskauttakin. Koska ne unet liittyvät yleensä kaikkeen muuhun kuin raskauteen, mikä on myös tosi hassua! Vauvaa ei näy missään! Pidemmän päälle tiedostan kuitenkin, että tämä ei ole kestävä elämäntapa ja mun on ihan pakko saada paremmin unta varastoon ennen synnytystä. En myöskään tiedä kuinka kauan voin enää pistää alati pahenevan hajamielisyyteni mom brainien piikkiin. Kyllä univeloilla alkaa olemaan vahvasti osuutta asiaan..

Miten muut raskaana olevat jakselette? Onko kellään muulla kokemuksia kummallisista yöherätyksistä (raskaana tai ei)?

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää

Raskauden ensimmäinen kolmannes (kun kotona on jo yksi vauva)

Toinen ja viimeinen raskaus?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Vanhemmuuden tasa-arvo: meidän perhe

Luin Annan postauksen vanhemmuuden tasa-arvosta. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen ja alleviivaan monia hänen mielipiteitään. Isän osallistuminen perhe-elämään ei pitäisi olla mikään ihmetyksen ja erityisihannoinin aihe, harva käyttää äidinkään roolista sanaa “osallistuminen”. Aika moni huvittuisi jos alkaisin sanomaan nyt, että “osallistun lapseni kasvattamiseen aktiivisesti”, koska äitinä sitä oletetaan minulta itsestäänselvästi. Samaan aikaan ajattelen, että jokaisella perheellä pitäisi olla oikeus tehdä omat valinnat sen suhteen, että kumpi vanhemmista jää kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa. Vaikka toki rakenteelliset syyt ja vallitsevat asenteet valintojen takaa olisi aina hyvä ottaa huomioon ja asioista keskustella säännöllisin väliajoin.

En referoi Annan postausta sen enempää, vaan haluan kertoa mun ja mun puolison kokemuksista vanhemmuuden tasa-arvosta. Meidän esikoinen syntyi helmikuussa 2019, mä jäin äitiyslomalle kuukausi aikaisemmin ja käytin itse kaikki vanhempainvapaat viime joulukuuhun asti. Sen jälkeen olen ollut osahoitovapaalla ja lapsi on ollut osan viikosta isoäidillään hoidossa. Välillä tuntuu hassulta puhua vain minusta ja isästä, koska oikeasti meidän lasta on kasvattanut minä, isä ja isoäiti kaikki yhdessä.

Käytin itse kaikki vahempainvapaat ja olen itse tälläkin hetkellä osahoitovapaalla puhtaasti taloudellisista syistä. Mun työ sallii työaikojen vapaan suunnittelun mutta ei rahallisesti sitä, että mies olisi jäänyt hoitovapaalle (= olen yrittäjä pienillä tuloilla / pienellä YEL:illä). Meidän imetystaival loppui kokonaan jo 3 kk iässä, eli mitään biologista tarvetta ei olisi enää ollut jäädä kotiin lapsen kanssa isää ennemmin. Meidän vaakakupissa painoi siis raha ja se, että työni ovat jatkuneet synnäristä saakka mutta kotoa käsin. En toki tiedä kuinka järkevää sekään ratkaisu oli esim. parisuhteen kannalta, kun hyvin usein jompi kumpi oli joko töissä tai lapsen kanssa, harvemmin keskenään, yhdessä tai täysin vapaalla. Siitä kuitenkin selvittiin, katsotaan, miten selvitään nyt toinen kierros syksyllä… 😄

Kotona hoidamme lasta molemmat tasapuolisesti, Ferhat käytännössä enemmän siinä missä mä vastaan metatyöstä. Metatyön jakaantuminen miesten ja naisten kesken on yksi niistä asioista, johon löytyy myös ne rakenteelliset syyt. Mä ainakin tiedän perineeni metatyön omimisen omalta äidiltäni, joka on oppinut varmasti omaltaan. Mutta samaan aikaan mä myös nautin siitä tosi paljon. Mulle on luonteenomaista ja nautinnollista suunnitella, järjestää, miettiä eri vaihtoehtoja ja joo kröhöm, vähän myös ohjata ja käskyttää toista. En pidä sitä millään tavalla kuormittavana normaalissa elämäntilanteessa. Mietin kuitenkin jatkuvasti, että miten saan opetettua omalle lapselleni sen, että kyseessä ei ole sukupuolisidonnainen asia ja että kenen tahansa kanssa hän sitten tulevaisuudessa pariutuukaan jos pariutuu, ei metatyö ole automaattisesti naisen työ.

Ferhatille on taas luonnollisempaa olla se huolehtivaisempi vanhempi. Hän ei ehkä osaa ennakoida, että minä päivänä kannattaa pestä ne kuravaatteet tai varata aika riittävän ajoissa neuvolaan, mutta hän on ensimmäisenä mittaamassa Elan ihonlämmön tai lukemassa tuoteselostetta ennen ruoan antamista. Ferhat ei myöskään kaipaa omaa aikaa samalla tavalla kuin minä. Mä tarvitsen tasaisen väliajoin tuulettumista ja jouteliasta aikaa, eli suhteessa vapaa-ajan märään, Ferhat on enemmän Elan kanssa.

Luonnollisesti mun ollessa enemmän kotona loin läheisemmän siteen lapseen, mutta heti hoitovapaan alkaessa ja lapsen kasvaessa (ja etenkin nyt koronakevään ja Ferhatin etätöiden takia) Ferhatin ja Elan suhde on kirinyt vähintään samalle tasolle kuin mun ja Elan. He on jotenkin tosi samanhenkisiä, mä näin sen jo ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen. Heillä on sama tapa nukkua ja nukahtaa, samanlainen päivärytmi, samanlainen ruokahalu vuorokauden ajan mukaan… Koska olen itse enemmän kotona ja olen se suunnitelmallisempi osapuoli, tunnen Elan unisyklit paremmin ja osaan ennustaa minuutilleen milloin hän herää, mutta Ferhatilla on herkemmät sensorit omasta takaa ja on tietyllä tavalla lempeämpi ja kärsvällisempi. (Mutta mä sinnikkäämpi! Vauvavuosi on opettanut näiden kahden asian eron. Mä en ehkä ole kärsivällinen mutta hitto mä oon sinnikäs.)

Voin rehellisesti sanoa, että tällä hetkellä vanhemmuus jakaantuu meillä tasa-arvoisesti. Ferhat tulee jäämään kesän aikana hieman pidemmille kesä- ja isyyslomille, jolloin lapsenhoito on sitten enemmän hänen vastuullaan. Mutta nopeasti tilanne taas muuttuu syyskuussa kun kuopus syntyy. Toivottavasti täysimetys onnistuu ja silloin pientä vauvaa ei voi jättää pitkäksi aikaa edes isänsä hoitoon. Uskon, että silloin Ferhatin ja Elan suhde syvenee entisestään (oon mustasukkainen jo nyt) ja vauvasta tulee sitten äidin tyttö/poika niin kauan kuin meistä hyvältä tuntuu.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Saranda vai Ferhat: kumpi todennäköisemmin?

… pyytää anteeksi ensin?

F: Ferhat, en rehellisesti muista onko Saranda koskaan pyytänyt ensimmäisenä anteeksi

S: Toi on totta mut vaan siksi että Ferhat ei pysy minuuttiakaan vihaisena! Oma vika kun leppyy ennätyksellisen nopeasti, mä oon kans oikeesti tosi lyhytvihainen 😄

… nukahtaa ensin?

F: Saranda

S: Ollaan kuin yö ja päivä tässä. Kirjaimellisesti. Monta kertaa herään silloin kun Ferhat on vasta menossa nukkumaan

… puhuu unissaan?

F: Saranda

S: Jos se ois fiksu, se kysyis multa mun suurimmista salaisuuksista kun nukun. Kertoisin varmasti

… suuttuu hävitessään lautapelin?

F: Ferhat, koska Sarandalla on tapana muuttaa sääntöjä kesken pelin

S: Ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa…

… tarjoaa kahvilassa?

F: Molemmat

S: Molemmat mutta ehkä kuitenkin mä vielä enemmän

… valitsee huonon leffan?

F: Saranda. Saranda pyysi antamaan jonkun esimerkin mutta en keksi yhtäkään hänen valitsemaa leffaa, joka olisikin ollut hyvä

S: Myönnän. 😄

… ostaa toisen lempiherkkuja kaupasta?

F: Ferhat

S: Ferhat <3

… unohtaa ostaa sen, mitä meni ostamaan?

F: Ferhat

S: Teen Ferhatille kauppalistoja ja tuotteet kaupan järjestyksen mukaan. Ja paras vaimo -palkinto menee…?

… kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona?

F: Ferhat

S: Saranda!

… on myöhässä sovitusta?

F: Saranda, ajallaan saapumisessa Sarandan suunnitelmallisuus ei loista

S: Ei niin

… siivoaa tarkemmin?

F: Ferhat

S: Harvemmin mutta tarkemmin

… kehuu herkemmin?

F: Saranda

S: Saranda

… huomauttelee pienistä asioista?

F: Saranda. Huomautti tästäkin kyselystä että tämä oli tylsästi täytetty ja nyt joudun täyttämään tämän uudestaan

S: No kun se oli laittanut jokaiseen kohtaan vaan “Ferhat” tai “Saranda”, kuka sellaista jaksaa lukea 😄

… antaa periksi lapselle?

F: Ferhat

S: Ferhat ja mä näen että tää tulee olemaan vielä isompikin ongelma. Ei ihmekään että baba on suosikki!

… herää aikaisemmin?

F: Saranda

S: Saranda

… laittaa pyykkikoneen päälle?

F: Saranda, mutta kummasti kuivien pyykkien vikkaaminen ja kosteiden kuivumaan laittaminen jää mulle

S: 😄😄😄

… siivoaa keittiön?

F: Saranda

S: Saranda

… sotkee?

F: Ferhat

S: Ferhat

… on mustasukkaisempi?

F: Ferhat, mutten mäkään oikein oo mustasukkainen

S: Ei oikein kumpikaan mut joo mä vielä vähemmän

… valitsee musiikin, mitä kuunnellaan autossa?

F: Saranda (Iskelmän)

S: Aina <3

… lämmittää saunan?

F: Saranda ja mun sydämen. <3 (Tää on sitä täydennystä)

S: Ei hemmetti 😄

Kuva: Katarina Kirvesmäki

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Tämä on parasta mitä tiedän

Miten niin tavallisessa maanantaissa voi olla kaikki niin hyvin?

Herään itsekseni 04.10. Mietin, että lapsi on yökylässä ja tänään olisi voinut koisia vaikka kuinka pitkään. Mutta nousen ylös, teen ruisleivän ja menen syömään sen parvekkeelle. Siellä on miehen juuri viikonloppuna kokoamat terassikalusteet ja jo nyt lämmittävä aamuvalo.

Olen yllättävän ahkera ja saan tehtyä (kenties eilisen postauksen innoittamana) niitä vähän inhottavimpiakin töitä pois alta.  Hyppään t-paidassa autoon, laitan Iskelmän soimaan ja menen hakemaan lapsen kotiin. Käyn matkan varrella ostamassa pienen kakun anopilleni.

Hississä kun kysyn Elalta, että minne olemme menossa, hän heittää kätensä ilmaan ja huutaa “BABBAAAA” (isä). Kotona hän tekee samaa kuin viimeksikin yökylän jälkeen, nostaa meidän kummankin kädet samanaikaisesti ilmaan ja huutaa “JEEEE”. Hän jakaa sata pusua, pussailu on kova juttu just nyt.

Kotona syömme kaikki kolme lounasta, jonka jälkeen hän vaipuu sekunneissa tuttuun tapaansa yli kolmen tunnin päiväunille.

Jatkan töitäni samalla kun lusikoin suklaalevitettä suoraan purkista suuhuni. Mies ehdottaa tunnin päästä välipalataukoa parvekkeelle, ja tunnen ylpeyttä kun vien sinne tällä kertaa suklaalevitepurkin sijaan vihersmoothien.

Ela herää, leikimme, teemme ruokaa. Matkaamme vaunuilla rannalle, jossa harjoittelemme kävelemistä. On ihan kesä.

Illemmalla sängyssä levitän raskausarpien ehkäisyyn tarkoitettua voidetta ja ensimmäistä kertaa koko päivän aikana pieni alakulo valtaa mielen. Harmittaa, että tunnen vauvan liikkeet niin heikosti. Juuri silloin hän potkii kaikella voimallaan kohti virtsarakkoani, ja vaikka ärsyttääkin nousta peiton lämmöstä vessaan, tunnen olevani maapallon onnekkain ihminen. Tämä on parasta, mitä tiedän.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Toinen ja viimeinen raskaus?

Lapsiluku. Monilla on jonkinlainen ajatus siitä, kuinka monta lasta haluaisi vai haluaisi ollenkaan. Jotkut ovat niin onnekkaita, että pääsevät toteuttamaan sen. Me kuulumme heihin, jos tämä raskaus menee hyvin ja saamme syliimme toisen vauvan.

Kaksi lasta on aina ollut unelmamme. Henkisen jaksamisen, ajankäytön ja ainakin nykyisen taloudellisen tilanteemme puolesta. Teoriassa mielipiteeni ei ole muuttunut, mutta nyt raskaana en pysty millään sisäistämään, että tämä olisi viimeinen kerta kun saisin kokea tämän kaiken. Raskauden, ihmeellisen synnytyksen ja vauvauoden sen kaikessa hulluudessaan.

Tottakai tiedostan, että olen kaksinkertainen lottovoittaja, kun saan kokea tämän kaiken jo toisen kerran. Vielä onnekkaampi olen siksi, että raskaudet ovat menneet hyvin (kop kop kop) ja edellinen synnytys ja vauvavuosi olivat helppoja. En tiedä tulevasta, mutta yksi positiivinen synnytyskokemus ja helppo vauvavuosi vaikuttavat tämänhetkiseen olotilaan niin, että suhtaudun sekä tulevaan synnytykseen että vauvavuoteen myönteiseisesti, ja se auttaa nykyisessä jaksamisessa tosi paljon.

Niin ihanaa kuin tämä kaikki onkin, näen itseni silti kahden lapsen äitinä. Haluan asua pienimmissä neliöissä, rakentaa uraa ja olla silti läsnäoleva vanhempi. En väitä, etteikö työn ja lasten kasvatus sujuisi hienossa tasapainossa myös isomman lapsikatraan kanssa, mutta itseni tuntien tarvitsen molemmista osa-alueista nauttimiseen paljon aikaa.

Silti nyt raskaushormoneissa pelkkä ajatuskin viimeisestä raskaudesta itkettää. Mikä on tosi hölmöä, koska a) raskaushormoneihin ei voi luottaa, b) mieli saa aina muuttua myöhemmin, en ole menossa sterilisaatioon! c) mistä sinä ikinä tietää että onnistaisiko kolmannen kerran edes koskaan.

Takana on kaksi tosi erilaista päivää. Lauantaina olimme iltapäivästä lähtien kahdestaan Elan kanssa loppupäivän ja meillä oli niin kiva tyttöjen ilta. Olin jossain seitsemmännessä taivaaassa, kylvettiin yhdessä, luettiin kaikki Elan kirjat varmaan kahteen kertaan läpi ja kikatettiin tuntikausia ihan kaikelle. Olin sitä mieltä, että lapset ovat parasta maailmassa ja haluaisin tällaisia ainakin viisi! Sitten tänään olen ollut tosi saamaton, olemme olleet Ferhatin kanssa molemmat kotona ja silti on tuntunut että aika loppuu kesken yhdenkin lapsen kanssa. 😀 Ihmeellistä tää vanhemmuus…

Onko muiden lapsilukutoiveet muuttuneet lasten saamisen myötä? 😄 Miten teidän raskaudet ovat vaikuttaneet siihen, että haluaako myöhemmin lapsia lisää?

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Koska kaikki muutkin

Mies silittää vaatteeni ja muu työnjako kotona

Kosmetiikkaminimalisti, vuoden ympäri

Toinen ja viimeinen raskaus?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi