Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Äitiyden aakkoset – äitiys ja raskaus A-Ö:hön

Törmäsin ihanan Iidan blogissa tähän hauskaan postausideaan, jonka copy cattasin oitis! Äitiyden (ja raskauden) aakkoset A:sta Ö:hön.

AAMUT

Ne on vain mua varten. Menen iltaisin aikaisin nukkumaan ja nousen viiden jälkeen. Syön aamupalan rauhassa, katson puhelinta, käyn uimassa, aloitan työt. Ela heräilee 7.30-08.00 aikaan (nyt kesällä yhdeksän jälkeen…), ja vaikka Ferhatilla olisi vapaata, annamme hänen nukkua aamupesun ja aamupalan yli. Aamut ovat tyttöjen aikaa, jonka vietämme vain kahdestaan. <3

BABA

Elan ylivoimaisesti suosikkisana ylivoimaisesti suosikki-ihmisestä: isästä. 99% minusta on kiitollinen ja iloinen, että Ferhatilla ja Elalla on läheinen suhde, mutta silloin tällöin tunnen tästä (epätyypilliseen tapaani) myös mustasukkaisuutta. No, kaikki panokset seuraavaan lapseen, hänestä tulee kokonaan minun!

CROSSFIT

On laji jota harrastin ennen ensimmäistä raskautta ja näiden raskauksien välissä. Koitin kovasti käydä myös tämän raskauden alussa, mutta pahoinvointi vei voiton. Katsotaan, miten ja milloin palaan boksille synnytyksen jälkeen. Etukäteen tuntuu mahdottomalta ajatukselta harrastaa jotakin aikaan ja paikkaan sidottu kun on kaksi pientä lasta. 😄

D

Mä spoilaan: jos meile syntyy poika, meillä on hänelle D-alkuinen etunimi mietittynä. 🙂

ELA

Ela Nora, se mulle täydellisin ja rakkain tyyppi maailmassa. Ela tarkoittaa turkiksi pähkinänruskeaa, hazel.

FERHAT

Tuo ihana ihminen, jonka kanssa saan jakaa tämän kaiken. <3 (Joka myös raivostutti aivan hemmetisti äsken kun hoiti tiskit Elan päiväunien aikana ja herätti hänet. Tiskikonetta EI täytetä unien aikana!)

G

Skip???

HEVONEN

Hevonen on Elan lempieläin heti koiran jälkeen…

IHAHAA

… ja takuuvarma tapa rauhoittua iltaisin sängyssä on kun hänelle laulaa Ihahaa -laulua. Ela on nähnyt vain muutaman kerran oikeita hevosia, joten en tiedä mistä hevosinnostus oikein kumpuaa. 😄

JUUSTO

Elan lempiruoka! Syömme vegaanista ruokaa kotona ja kotona hän syökin kasviperäistä juustoa mutta hän on maistellut silloin tällöin myös tavallista juustoa ja tykkää kyllä kovasti. Siksi lasagnekin on varmaan lempiruokaa. Mä niin näen Elan tulevaisuudessa sanovan: “Mä olen vegaani mutta syön juustoa.”

KIRJAT

Ela viihtyy todella pitkiä aikoja kirjojen parissa, siis puhutaan puolesta tunnista tuntiin vaikka kyseessä on alle puolitoistavuotias. Myös kuvattomat romaanit kelpaavat!

Me ei todellakaan olla luettu Elalle mitenkään liikaa, tää menee vähän samaan kategoriaan kuin hevoset. Innostus on lähtenyt itsestään. 😄 Parasta on kun Ela seuraa sormella tekstiä ja “lukee” eli puhuu siansaksaa vaikka kuinka pitkään putkeen.

LASKETTU AIKA

Elan laskettu aika oli alunperin 24.2.2019 ja hän syntyi 19.2. Kuopuksen laskettu aika on 21.9. ja sydämeni sanoo, että hänkin syntyy hieman tätä aikaisemmin, ehkä viikko. Mun kalat ja mun tuleva neitsyt. <3

MUSKARI JA MUUT

Muskarit ja muut kellonaikaan sidotut menot ovat jääneet meiltä välistä. Meillä on aina ollut paljon tekemistä päivien aikana muutenkin. Olen kuitenkin saanut tunnukset Sointupuu-etämusiikkipalveluun, jota käytetään aina silloin tällöin. Se on tosi kätevä palvelu ja sielläkin suosikki on tietysti mikä muukaan kuin Ihahaa!

NANA

On albaniaksi äiti, mutta tätä Ela ei tietenkään toistele samalla tapaa kuin Babaa. 😀 Yleensä kuulen “nana” vain silloin kun Ela on vihainen tai haluaa jotakin.

OLO

Tämän hetkinen oloni on tosi hyvä. Laskettuun aikaan on reilu kuusi viikkoa. Jännittää niin vietävästi!

PELISILMÄÄ

Tätä tarvitaan! Ja ennakointia. PALJON!

QENI

Qeni on albaniaksi koira, Elan lempieläin. <3

RYHMÄ HAU

Ainoa piirretty, joka kelpaa Elalle koska koirat ja isot ajoneuvot!

(Tietysti olisin voinut mainita myös rakkauden ja raskaudet mutta Ryhmä Hau dominoi elämäämme enemmän.)

SUKU

Olemme tosi läheisiä perheidemme kanssa. Ferhatin äiti hoitaa Elaa useamman kerran viikossa. Minun vanhempiani ja sisaruksiani näemme pari kertaa viikossa. Olemme saaneet perheiltämme todella paljon apua.

TEMPERAMENTTI

Ela on luonteltaan rauhallinen ja tarvitsee selvästi paljon omaa aikaa. Kun meillä käy vieraita, hän vetäytyy sen aikana useamman kerran oman huoneeseen lepäämään. Kunpa aikuisenakin tämä olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpää, poistua hetkeksi seurasta ottakseen lepoa. 😄 Ei ole meillä introverteillä helppoa…

UNI

Me olemme olleet Elan unien suhteen suurin piirtein universumin onnekkaimmat ihmiset ja kovasti jännitän millainen nukkuja tämä seuraava tyyppi on / millainen äiti ja ihminen olen itse hyvin mahdollisesti väsyneempänä… 😀

VESI

Vesi on Elan elementti. Tykätään kovasti kylpeä ja uida yhdessä.

WHATSAPP

Me soitellaan päivittäin videopuheluja sukulaisille Suomeen ja ympäri maailmaan. Vielä toistaiseksi Ela ei ole pettynyt jos vastausta ei ole kuulunut kuin vain silloin kun Ferhatin veli ei vastaa. 😄 He on tosi läheisiä ja näkee muutenkin useamman kerran viikossa.

XHYLJETA

Elalla on kaksi tätiä, Xhyljeta-täti ja Edona-täti. <3

YÖHERÄTYKSET

Ovat vihdoin helpottaneet! (Siis omani, Ela ei juurikaan heräile öisin.)

ZZZZ

Vielä vähän unista: Elan unirytmi on nyt ihan kesäaikatauluissa. Hän voisi nukkua yli kymmeneen mutta nukahtaa päiväunille sitten vasta kolmen aikaan, herää kuudelta ja nukahtaa illalla 22-23 aikoihin. Isyysvapaata viettävälle iltavirkku-Baballehan tämä sopii, mutta mua kauhistuttaa tää uusi rytmi aika paljon. 😀 Mitä tapahtuu kun Ferhat palaa töihin? Ja eihän me voida tavata meidän ystäviä Elan kanssa vain kuuden jälkeen illalla!? Tämä ei ole yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. 😄

Å

Skip

ÄITIYS

Äitiys on sujunut luonnollisesti ja parhaiten silloin kun seuraan omaa intuitiotani lukuisten oppaiden sijaan. Olen mielestäni rakastava ja rento äiti ja nautin äitiydestä kovasti.

Ö

Skip vielä viimeinen! Mulla ei oo mitään mielikuvitusta…

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Kulttuuri Perhe & Ihmissuhteet

Nuorena naimisiin

Moni bongasi eilisen Hesarista artikkelin, joka käsitteli erityisesti nuorten naisten avioitumista tilastollisesti aikaisemmassa iässä, mikäli äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Mä menin naimisiin 24-vuotiaana ja mun virallinen äidinkieli on albania, minkä takia mua ja Ferhatia haastateltiin juttuun.

Kotiimme tullut haastattelija Katja Kuokkanen ja valokuvaaja Antti Yrjönen olivat todella mukavia. Etenkin Anttiin Ela ihastui täysin! Mua jännitti etukäteen, onko meillä Ferhatin kanssa juttuun mitään annettavaa, sillä kumpikaan ei ollut juuri kokenut, että omalla monikulttuurisella perhetaustalla olisi tekemistä nuorena avioitumisen kanssa. Toimittaja kuitenkin kertoi, ettei hänen tarkoituksensa ole kirjoittaa “stereotypiatarina”, ja lopulta lehtijuttu oli mun mielestä oikein meidän näköinen. Sen voi lukea kokonaisuudessa tämän linkin takaa.

Vaikka emme ole ajatelleet perhataustamme liittyvän avioitumisemme ajankohtaan, tuollaiset asiat vaikuttavat silti väistämättä edes vähän näihin päätöksiin. Kuten kerroin haastattelussakin, mun perheessä ei ole koskaan erikseen korostettu avioliiton merkitystä. Mutta mulla on nuoret vanhemmat ja olen aina ajatellut, että haluan itsekin nuoreksi äidiksi. Vielä muutama vuosi sitten halusin “sen oikean järjestyksen”, eli ensin naimisiin ja sitten lapsia. Nykyään tuntuu, että tuollaisilla asioilla ei ole itselleni mitään merkitystä ja olemme puhuneetkin tästä Ferhatin kanssa jälkeenpäin: olemme henkisesti kasvaneet aika paljon sellaisista perinteisistä uskomuksista pois. Toisaalta, voi olla että mun on helpompi nyt ajatella, että naimisiin menolla tai sen ajankohdalla ei ole mitään väliä, koska olen jo mennyt naimisiin ja pitänyt (ne ihanat) hääni. Eli en koe siinä mielessä enää painetta yhteiskunnalta tai kaveripiiristä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Mä nauroin jo Facebookissa muuten tuolle otsikolle: Saranda Dedolli ei ehtinyt suutaan avata, kun Ferhat Yasa oli jo myyty. Mun ensimmäinen mielikuva on ainakin se, että olisin astunut johonkin huoneeseen, jossa Ferhat olisi odottanut mua ja tehnyt päätökseen, että “hänet mä otan”! Ai kauheeta. 😄 Järjestetyissä tai ostetuissa avioliitoissa ei lähtökohtaisesti ole tietenkään mitään hauskaa, mutta itseäni huvittaa vain se, kuinka eri tavalla tilanne oikeasti meni, ja että haluttiinko nyt tätä monikulttuurista avioliittoasiaa oikein triggeröidä tuollaisella otsikolla… Onneksi meidän tapaamistarinaa on kuitenkin avattu tuossa artikkelissa ja itsellänikin on blogipostaus siitä tämän linkin takaa: Näin tapasin poikaystäväni.

(Vähän myös häiritsee se, että artikkelissa oltiin kirjoitettu että suvumme ovat lähinnä tapamuslimeja, mikä pitää siis paikkaansa, mutta erään kuvatekstin alla lukee, että me olisimme tapamuslimeja, mikä taas ei ole totta. Ehkä olen inhottava ja pyydän oikaisua tästä. 😄)

Jos teitä kiinostaa enemmänkin meidän monikulttuurinen parisuhde tai hääpostaukset, alla lista muutamista aikaisemmista blogikirjoituksistani:

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Työ & Opiskelu Yhteistyö

9 kk on pitkä aika myös taloudellisesti

Kaupallinen yhteistyö: Sortter

Tammikuussa tein positiivisen raskaustestin ja jo helmikuussa pohdin, kuinka tulemme pärjäämään taloudellisesti vauvavuoden aikana. Olen suunnitelmallinen ihminen, jolle taloudellinen turva on iso osa mielenrauhaa, mutta samaan aikaan huvittaa, että olen mietinyt noin aikaisin jotakin, johon on jälkeenpäin vaikuttanut lukemattoman moni asia.

Tuli korona. Puoliso lomautettiin vähäksi aikaa, iso osa omista töistä peruuntui. Lapsi oli vähemmän hoidossa, jolloin en ehtinyt edes miettiä muita tapoja ansaita rahaa (esim. tehdä keikkaa sosionomina).

Sopimukseni edellisessä blogiportaalissa purettiin ja samalla nekin vakituiset kuukausitulot. Aloin miettimään ja rakentamaan omia sivuja, jotka avasin vasta tässä kuussa ja josta saan vielä tosi vähän rahaa.

Mies irtisanoutui päiväduunista (hänen viimeinen työpäivänsä oli itseasiassa tänään). Taloudellisesti täytyy laskea, että onko kannattavampaa että hän jää vanhempainvapaalle äitiyslomani jälkeen vuoden lopussa ja minä teen lähes kokopäiväisesti töitä (kotoa), vai että hän etsisi uuden työpaikan ja mä jäisin kokonaan vanhempainvapaalle ja tekemään silloin tällöin vähän töitä. Vai nautimmeko molemmat kotona oleskelusta lasten kanssa ja elämme pyhällä hengellä (eli säästöillä ja kaurapuurolla. Kyllä rehellisesti kelpaisi toisen aikuisen läsnäolo 1,5v-taaperon ja vauvan kanssa). Että sikäli tuntuu hassulta, että puoli vuotta sitten laskin laskurilla jokaisen meidän vauvavuoden tulevan euron, kun se voi muuttua vapaiden jakamisessa ja koko perheen tuloissa vielä monet kerrat.

Mä olen oikeasti yrittäjä vain siksi, koska työ, josta todella nautin, on mahdollista koota tällä hetkellä vain omien yritysten muodossa. Muuten vihaan tällaista taloudellista epävarmuutta. Ottaisin mieluummin pienemmän mutta säännöllisen kuukausipalkan kuin laskuttaisin joku kuukausi 0 e ja toisena tuhansia.

Siksi mä en ole kulutus- ja joustoluottoja vastaan. Asun vuokralla, enkä ole opintolainaa lukuun ottamatta ottanut vielä muuta lainaa, mutta olen varautunut, että niin voi kuitenkin tulevan vuoden aikana käydä. Ja koska mulla ei ole kulutusluotoista omakohtaista kokemusta, en keksi muuta tapaa kuin antaa Sortterin kilpailuttaa lainatarjoukset puolestani. Lainojen kilpailuttamiseksi tarvitsee säännölliset palkka- tai eläketulot, yli 20 vuoden iän ja hyvin aikaisemmin hoidetut raha-asiat. Täytän itse nämä kriteerit enkä ole poistanut mielestäni sitä mahdollisuutta, että tiukemman paikan tullen saatan tarvita lainaa ja Sortterin apua lainojen vertailussa.

Yhdeksän kuukautta on pitkä odotus, ja sen aikana voi moni talouteen vaikuttava tekijä muuttua. Onneksi se on pitkä aika myös siinä mielessä, että silloin voi parhaimmillaan myös säästää (mitä mekin onnistuttiin jollain ihmeen kaupalla tekemään). Yhdeksän kuukauden aikana voi myös ainakin yrittää suunnitella mahdollisia vapaiden jakamista ja rahankäyttöä vanhempainvapaalla, etenkin jos on palkkatyössä. Ja kuten olen todennut, beibi itse ei paljon tarvitse!

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi

En hauku vartaloani (lasteni nähden tai mieluiten muutenkaan)

Molemmissa raskauksissa mulla on ollut hyvä olla ihossani. En ole puhunut vartalostani kertaakaan rumaan sävyyn. Olen pitänyt sitä hyvänä: saunonut, kuorinut, öljynyt ja pyytänyt hierontaa, vaikken tavallisesti edes tykkää olla hierottavana.

Olen ihaillut kasvavaa kumpua vatsan kohdalla ja ajatellut, että kaikki mukana tuleva selluliitti, arvet ja muut lisäkilot ovat kaikki sen arvoista, että vartaloni kantaa ja kasvattaa mulle tärkeimmän ihmisen sisällään.

Valitettavasti raskaus kestää vain 9 kuukautta ja isompi työ onkin sitten se, kuinka rakastaa tai edes hyväksyä omaa vartaloa myös ennen raskautta ja sen jälkeen.

Mulla oli lapsena ja nuorena hyvä itsetunto eikä “sen suurempia” painoon liittyviä ulkonäkökriisejä. (Jos jostain kriiseilin, se oli akneinen iho. En ikinä unohda miltä akne sai mut tuntemaan itsestäni.) En ole koskaan ollut luokan hoikin tai hoikka ylipäätään, mutta en mä ole kokenut tarvettakaan siihen. Uskon sen johtuvan siitä, että olemme siskojeni ja myös ystävieni kanssa kaikki vähän eri kokoisia ja muotoisia. En koskaan määrittelisi ketään ulkomuodon perusteella ja ehkä olen alitajunnassa aina vakuutellut itselleni, ettei kukaan määrittelisi minuakaan.

Silti silloin tällöin (ennen ensimmäistä raskautta ja etenkin näiden raskauksien välissä), oikein huonoina päivinä ja huonoina kausina sorruin kiusaamaan vartaloani. Muutama kuukausi Elan syntymän jälkeen olin jatkuvasti tietoinen siitä, että imetys oli päättynyt toivottua aikaisemmin ja “palautuminen olisi tällöin hitaampaa”. Sen lisäksi priorisoin kaiken vapaa-ajan töihin enkä juurikaan liikuntaan ja tunsin senkin päätöksen vaikutukset henkisesti ja fyysisesti.

Lopulta painoin vauvavuoden lopussa 6 kiloa enemmän kuin ennen raskautta ja vaikka nyt mietin että tuo on varmasti varsin yleinen luku, silloin se tuntui maailmanlopulta. Tällä hetkellä, kesken tämän “raskaus ja raskausvartalo on niin kaunista eikä lihominen haittaa yhtään” -mentaliteettiäni on vaikea samaistua tuon aikaiseen ajatusmaailmaani mutta samaan aikaan yritän valmistaa itseäni jo etukäteen siihen. Siksi kirjoitinkin vähän aikaa sitten kirjeen synnytyksen jälkeiselle vartalolleni.

Nyt kun itsellänikin on lapsia, mulla on ekstramotivaatio olla lempeä omaa kroppaani kohtaan. Niin synnytyksen kuin vuosia ja vuosikymmeniä sen jälkeen. Yksi perusarvoista, jonka aion opettaa lapsilleni on juuri tuo, että ulkonäkö ei kerro ihmisestä itsessään yhtään mitään. En aio näyttää mahdollisesti vaarallista esimerkkiä tutkimalla itseäni kriittisesti peilistä, laihduttamalla tai nimittämällä muiden ulkonäköä lapseni edessä.

Olen uskonut, että nuo asiat ovat mulle itsestäänselvyyksiä ennen äidiksikin tuloa, mutta pari vuotta sitten kun katsoimme elokuvaa Ferhatin kanssa, kuvailin yhtä henkilöä, jonka nimeä en muistanut “tuo pulska mies tuossa”. Ferhat katsoi muhun ja kysyi, että eikö mulla tosiaankaan tullut muita ominaisuuksia tai adjektiiveja mieleen, jolla kuvailla henkilöä? Hävetti niin paljon, koska huomasin, että oikein “turvallisessa” seurassa voin möläyttää jotakin noin tahditonta. Miksen siis möläyttäisi vahingossa lapsienikin kuullen? Häpeästä huolimatta tuo hetki oli hyvä opetus itselleni skarppaamaan kielen käytössä sekä hyvä muistutus siitä, että ainakin oma puoliso on muakin tarkempi näissä asioissa. Voin kuvitella, että Ferhat tekee ihan kaikkensa, jotta meidän lapsista kasvaa itsevarmoja mutta myös muita ihmisiä kaikin puolin kunnioittavia tyyppejä. Nuo – vahva itsetunto mutta kunnioitus muita kohtaan – ovat kaksi sellaista ominaisuutta, joita itse arvostan tosi paljon ja joiden uskon olevan salaisuus onnelliseen elämään.

Mä muistan lapsena sellaisen esimerkin, jossa äiti kerran sanoi, ihan ohimennen, ettei ota nyt banaania, koska hän on päättänyt laihduttaa. Mä mietin vuosia sen jälkeen, että banaani on jotenkin epäterveellistä ja välttelin itsekin sen syömistä, vaikken halunnutkaan lapsena laihduttaa. Kaikenlaiset jutut jäävät lapselle mieleen, niin hyvässä kuin pahassa.

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Liian aikaisin päättynyt imetys

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi

Vesi on mun elementti

Mun elementti ja ekorikos on vesi.

Talvella harrastan surutta uimahalliuintia. Toukokuusta syyskuhun hyödynnän luonnonvesistöjä, kunnes raajat eivät anna enää kalistelusta myöten. Mutta vastapainoksi käyn aamu- ja iltauintien jälkeen lämpimissä suihkussa. Lyhyissä minuutin, parin suihkussa mutta kuitenkin.

Mä en ole kasvanut veden äärellä. Kosovossa ei ole merta, juureni eivät ole “vedestä”. Mä aloin vasta teini-ikäisenä viihtymään rannalla ja vedessä pidempiä aikoja yksin.

Vesi on mun elementti. Se on mun tapa aloittaa päivä, aloittaa uudestaan. Aamu-uinti on mun mielenterveyden peruspilareita: tapa käynnistää päivä rauhassa ja yksin, painottomassa tilassa.

Ja koska mainitsin jo ekosyntini, joskus joudun useamman kerran päivässä “nollaamaan” päivän tapahtumat käymällä kylmässä suihkussa. Suihkumeditaatiossa. Laitan kylpyhuoneen valaistuksen hämärälle ja pistän viileän veden virtaamaan. Hengitän neljä sekuntia syvään, pidätän hengitystä sekunnin ja sitten päästän sen ulos viidessä. Olen sen jälkeen kuin uusi ihminen, ainakin seuraavaan suihkumediaatioon asti.

Vesi on osoittautunut myös tehokkaaksi lääkkeeksi raskausselkäkivuille.

Astrologiassa vesi yhdistetään tunteellisuuteen ja herkkyyteen, ja se on ravun (meitsi!), skorpionin ja kalan (Ela <3) elementti. Vesielementin merkit ovat myötätuntoisia, joustavia ja huolehtivaisia. Saatamme vaikuttaa ulkoa päin tyyneiltä, mutta sisimmissämme olemme ailahtelevaisia ja syvällisiä.

Ela on kalat (niin tyypillinen sellainen) ja siinä missä hän on muuten arka ja vetäytyvä, veden äärellä hän on varsinainen vesihirmu. Säässä kuin säässä, oli veden lämpötila mikä vain. Hän rakastaa vettä ja on vedessä kuin kotonaan. Tunnen siitä ylpeyttä ja yhteenkuuluvutta hänen kanssaan: jaamme jonkin meille niin ominaisen asian yhdessä. Meillä on yhteinen elementti, jonka äärellä meillä molemmilla on tosi hyvä olla.

Kiitän universumia ajoituksesta. Neuvolalääkäri on neuvonut, että uinnin voi lopettaa vasta neljä viikkoa ennen laskettua aikaa eli uintikesää on vielä kuukausi jäljellä. Ensi kesään mennessä vauva on jo “iso” eikä tarvitse pelätä esimerkiksi rintatulehduksen riskiä. Silloin pitää vain murehtia, että mistä sen uintiajan oikein repäisee…

Tällaisia höpötyksiä tänään. Kerroin jo Instagramissa, etten ole parhaimmillani tänään, en ole ollut koko kuukauden aikana… Teksi on rönsyilevää ja frankly aika epäkiinnostavaa. Paitsi että mua ainakin kiinnostaa kamalasti minkä elementin te koette omaksi, kertokaa kommenttikentän puolella! 🙂

Uintikassi on saatu Globe Hopelta! Se on tehty kierrätetystä auton airbag-kankaasta ja valmistettu täällä Suomessa ja Virossa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi

Mielen päällä tänään tiistaina klo 04.36

On vasta tiistaiaamu kello neljä ja tuntuu, että olen ehtinyt ajatella (ja murehtia) viikkojen edestä.

Yöherätykset siis jatkuvat, mutta juuri eilen kun aikaisempi herätys ei olisi haitannut ja olisin mielelläni käyttänyt sen maanantaitraditiona pidemmällä aamu-uinnilla, nukuin pommiin. Elämän ironia. Kerkesin kuitenkin juuri ja juuri töihin, viimeiselle toimistotyöpäivälle ennen kesälomaa ja sitten äitiyslomaa.

On mukava jäädä yhdestä työstä lomalle (vaikka se tarkoittaa todennäköisesti lisää työntekoa omille yrityksille) ja saada jopa kesälomalta palkkaa. Samaan aikaan tunnen haikeutta, koska olen saanut jakaa ne työpäivät parhaan ystäväni kanssa. On suuri etuoikeus saada viettää kerran viikossa kahdeksan tuntia kerralla rakkaan ihmisen kanssa. Sellaisen, jonka päälle voi oksentaa about kaikki kuulumiset ja syvimmät salaisuudet, ilman mitään pelkoa tuomituksi tulemisesta.

Sekavien työkuvioiden ja pienlapsiarjen keskellä on ollut myös lohduttavaa, kun viikossa on yksi aika ja paikka, jossa täytyy olla. Jossa rutiinit ovat selkeitä ja kahvipannu kuumana. Monet tietävät jatkavansa vanhempainvapaan jälkeen hoitovapaalle mutta mä haluan edes tänne siksi yhdeksi päiväksi heti kun vauva on 9 kk!

Muita ajatuksia mielen päällä (lähinnä näihin aikoihin kun en saa enää unta ja kaikki tuntuu astetta raskaammalta):

  • läheisten kuulumiset. Monilla ei mene hyvin ja mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä voimattomammaksi tunnen itseni. Ei sen takia etten voisi nyt auttaa vaan pelkään etten voi auttaa enää vauvan syntymän jälkeen. Olen ystävä parasta ennen -päiväyksellä
  • läheisten kuulumiset saavat itseni ymmärtämään miten onnekas olen. Sanon sen Ferhatille päivittäin ääneen, että olen maailman onnekkain ihminen. Ja mä todella vilpittömästi tarkoitan sitä
  • mutta joskus olen täysin vakuuttunut että paskan määrä on vakio ja se, että olen saanut kaiken haluamani tähän asti tulee väistämättä ja nopeasti johtamaan johonkin todella kamalaan. Siis sellaisiin kamaliin asioihin, mitä ei sanota edes ääneen
  • ja silti kehtaan toivoa universumilta kokonaisia yöunia. Kiitollinen ja kyltymätön samaan aikaan…

Kuulen Elan heräilevän. Tänään hän menee isoäidille hoitoon ja näen päivän kriisin avautuvan edessäni: en vietä tarpeeksi aikaa lapseni kanssa mutta jos hän olisi tänään kotona, en ehtisi tekemään ne 101 kerääntynyttä asiaa. Hohhoijaa. Ykkösmaailman ongelmat ja raskaushormonit ja äitiys (ja vähän myös ne vaillinaiset unet).

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

(Nyt viimeistään) eroon äitisyyllisyydestä

Katsokaa nyt tuota leveää hymyä. Mikä meitä äitejä vaivaa kun annamme omien epävarmuuksien ja ulkoisten paineiden sanella teemmekö hyvää työtä, vaikka suora palaute paistaa oman lapsen kasvoilta?

Mä osaan olla ankara itselleni. Kukapa meistä ei? Vaikka väitän, että äitinä olen rento eikä mua juurikaan haittaa aina silloin tällöin alisuoriutua, olen 1 v ja 5 kk aikana tuntenut huonoa omaatuntoa milloin mistäkin: esimerkiksi imetyksen “ennenaikaisesta” päättymisestä ja osa-aikaisesti töihin palaamisesta vanhempainvapaan jälkeen.

Olen tuntenut huonoa omaatuntoa myös hieman erikoisemmista asioista: siitä, että olen hehkuttanut “helppoa” vauvaani somessa kun muilla äideillä on mahdollisesti ollut vaikeaa. Ja myös siitä, että katsoin Jane the Virginin viimeisen tuotantokauden vain päivissä, koska neljäkuinen lapseni viihtyi vallan hyvin leikkimatolla ihan itsekseen. Uskokaa tai älkää mutta äitinä sitä keksii tyytyväisenkin lapsen kohdalla vaikka mitä kriisin aiheita!

Nyt kun odotan uutta vauvaa ja lapsiemme ikäeroksi tulee reilu puolitoista vuotta, näen edessäni uusia syyllisyyden teemoja. Miten aikani riittää kahdelle? Miten energiani riittää kahdelle? Suuttuuko esikoiseni minulle, kun taloon muuttaa uusi lapsi? Olisiko sittenkin pitänyt keskittyä pidempään esikoiseen? Entä kuopus, mitä sille tapahtuu kun se ei saa koskaan sitäkään jakamatonta huomiota, mitä esikoinen on saanut?

Olen nimittäin googletellut aika paljon “lapset pienellä ikäerolla” ja lähes jokainen vanhempi kertoo potevansa syyllisyyden tunnetta vauvauvuoden aikana, jos lapset ovat pieniä.

Ja se itsesyyllistäminen on jo alkanut, vaikka tavoitteena olisi päästä siitä kokonaan eroon ennen vauvan syntymää. Tässä vaiheessa raskautta esikoisen vauvakirja oli täynnä erilaisia raapustuksia; tulevan beibin vauvakirja on avaamattomana ja olemassa ylipäätään vain siksi, että saimme viime raskaudessa kaksi vauvakirjaa lahjaksi. Vauvahankinnatkin ovat vielä ihan vaiheessa. Tai rehellisesti en tiedä jaksanko edes “hankkia” niitä. Tuntuu, että kotona on jo kaikki tarpeellinen jo yhden pienen lapsen kanssa/jäljiltä ja että haluan kerätä muut tavarat sitten vauvan luonteen ja tarpeen mukaan.

Muut syyt tuntea itseni kurjaksi äidiksi: en jaksa puuhailla esikoisen kanssa enää niin paljon vatsan (ja väsymyksen) takia mutta en myöskään ole ehtinyt keskittyä tähän toiseen raskauteen yhtä paljon kuin esikoisen raskaudessa. Molemmista asioista tulee aivan järkyttävän riittämätön olo ja monina iltoina itku.

Ja ehei, se syyllistyminen ei lopu lapsiinkaan. Tunnen etukäteen huonoa omaatuntoa siitä, millainen ystävä tulen tulevana vauvavuotena (ja muutaman vuoden sen jälkeenkin) olemaan. Kahden alle kaksivuotiaan kanssa en aio tuulettaa menemään kylillä samalla tavalla kuin ennen, hyvä jos muistan syntymäpäivänä WhatsAppissa onnitella. Kaikki on myös yhtä mysteeriä sen suhteen, että millainen yrityskumppani ja ihan vaikka vaimo tulen olemaan!

En ole kokenut perhe-elämän raskaaksi, mutta syyllisyys vie ajoittain itsestäni mehut ja itsevarmuuden. Mun mielestä itsesyyllistäminen on myös täysin turha tunne (joojoo turhia tunteita ei ole) koska hyvää äitiyttä ei mitata siinä, ruoskiiko itseään vaikka tekisikin hienoa työtä. Itsereflektointi on eri asia kuin itsesyyllistäminen tai krooninen huono omaatunto.

Onneksi en mieti itsekään näitä asioita kuin vain satunnaisesti, ja tulevaisuutta mielellään suunnittelevana ihmisenä on varmasti normaalia murehtia etukäteen elämää vauvan syntymän jälkeen. Vaikka ei välttämättä pitäisi: silloin tulen saamaan varmasti kaikista riman alituksista huolimatta en yhden vaan KAKSI tuollaista tyytyväistä hymyä.

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Olen ollut todella ankara

Liian aikaisin päättynyt imetystarinani

Töihin paluu vanhempainvapaan jälkeen: meidän hoitovapaajärjestelyt

Raskauden viimeinen kolmannes (ja kummalliset yöherätykset)

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki mikä tulevassa arjessa mietityttää

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Vastuullisuus Yhteistyö

Näin aion ekoilla ja säästää rahaa: Seuraava puhelin käytettynä mutta tehdashuollettuna

Kaupallinen yhteistyö: Swappie

Rahalla saattaa saada sähköauton tai mahdollisesti kalliimpia, kotimaassa valmistettua muotia, mutta onneksi vuosien mittaan olen huomannut, että ekologinen elämäntapa ei ole rahakysymys. Tai jos on, kysymys lähinnä kuuluu, että kuinka paljon olenkaan säästänyt rahaa jokaisen vastuullisemman vaihtoehdon kohdalla. Kun olen etsinyt lapselleni ulkohaalaria kirpputorilta tai ollut varaamatta sen ulkomaanmatkan omatunnon nakertaessa sisintä ja voittaessaan lopulta.

Äitiysloman kynnyksellä olen yrittänyt pohtia, onko lisää sellaisia asioita, jossa voisin sekä tehdä hyvää että säästää rahaa. Rehellisesti aika moni keino on ollut jo vuosia käytössä: käytettyjen vaatteiden suosiminen, kasvisruokailu (on vain niin paljon edullisempaa!) ja autolla ajaminen vain todelliseen tarpeeseen. Tietysti sen lisäksi minimalismi ja karsiminen kaikesta mahdollisesta on eko- ja rahateko: älä osta mitään turhaa, harkitse kaikkia hankintoja n. 10 000 kertaa äläkä kiinny mihinkään söpöön kaupassa. Äläkä mielellään myöskään kiinny mihinkään jo omistamaasi: lapsen vanhoja vaatteita on niin paljon helpompi antaa tai myydä pois, jos ei jää liikaa kiinni siihen yhteen päivään, kun oma kullanmuru ryömi ensimmäisen kerran se tietty raitabody päällä. Kuvat riittävät muistoksi!

Yksi asia minulle ei ollut kuitenkaan tullut aikaisemmin mieleen: että teknologian, myös puhelimen, voi hankkia käytettynä. Mä ostin uuden puhelimen noin vuosi sitten sinnikkään puhelinmyyjän (tai köhköh, helposti antautuvan ostajan) ansiosta mutta olen sen jälkeen päättänyt, että se on viimeinen puhelin, jonka hankin enää uutena.

Swappie on turvallinen, käytettyjen älypuhelinten kauppa netissä. Älypuhelimet ovat käytettyjä mutta tehdashuollettuja eli tietosuojan ja käytettävyyden puolesta täysin turvallisia. Siksi Swappien puhelimilla on 12 kk kattava takuu kaikkiin puhelimiin. Palvelu on siis helpompi ja turvallisempi vaihtoehto esim. Facebookin myynti-ilmoituksille, jossa on valitettavasti liikkeellä myös kaikenlaisia huijareita ja feidaajia.

Luonnollisesti Swappien puhelimet ovat myös uusia puhelimia huomattavasti edullisempia, hinnastoon voit kurkata täällä. Swappielle voi myös myydä oman puhelimen tuomalla sen liikkeeseen tai postittamalla puhelin, jonka jälkeen maksun saa suoraan tilille. Eli voit itsekin tienata ylimääräistä kun myyt puhelimesi pois ilman myynti-ilmoituksia ja tuotekuvien räpsimistä ja kaikkea muuta sitä säätöä, mitä itsemyynti tuo väistämättä mukanaan.

Postauksen lopussa on alennuskoodi Swappien verkkokauppaan!

Moni (minä muun muassa vielä tähän asti) päätyy uuteen puhelimeen lähinnä tottumuksen takia. On täysin normaalia hankkia uudet keittiöpöydän tuolit kirpparilta, mutta ei vielä tarpeeksi yleistä ostaa uusi puhelin käytettynä mutta tehdashuollettuna. Mä ajattelen nykyään, että tässä second hand -maailmantilassa on jopa cool ostaa jotain niin ahkeraan käyttöön alunperin käytettynä.

Ja sen lisäksi, että se on cool, on se myös paljon vihreämpi vaihtoehto. Nimittäin 85-95% puhelimen vuosittaisesta hiilijalanjäljestä muodostuu sen valmistuksen yhteydessä. Älypuhelimen elektroniikan tuottamiseen ja kaikkien välttämättömien metallien kaivamiseen tarvitaan todella suuri määrä energiaa. Eli vaikka kuinka välttäisit puhelimen käyttöä tai akun lataamista myöhemmin, on se pieni lohtu maapallolle siihen nähden, paljonko energiaa on vaadittu uuden puhelimen valmistamiseen alun alkaen.

Swappie pyrkii pienentämän älypuhelimen valmistuksessa aiheutuvia päästöjä tarjoamalla markkinoille turvallisen tavan ostaa käytetyn puhelimen. Kun Swappie ostaa kuluttajalta käytetyn puhelimen, pitenee sen elinkaari merkittävästi. Jos puhelinta ei pysytä myymään edes kunnostamisen jälkeen, Swappie huolehtii, että sen osia voi hyödyntää uudelleen käytössä tai että osat vähintään kierrätetään ympäristöystävällisesti. Nimittäin alle 1% älypuhelimista päätyy kierrätykseen, mikä on mielestäni todella surullinen luku. Etenkin siihen nähden, että tällä hetkellä puhelimia voi rakentaa jopa 70% kierrätetyistä raaka-aineista.

Kuvissa näkyvää puhelinta on lainattu siskoltani. (Minulla itselläni on tällä hetkellä Android, mutta enpä koe mitään ongelmaa vaihtaa myöhemmin iPhoneen.) Siskoni on ihana, sillä siitä asti kun Ela on syntynyt, on hänellä ollut Elan eri kuva puhelimen taustakuvana. Mä olen pitänyt kaikki siskoni lähettämät screenshotit niistä, ja joku päivä kun Ela ymmärtää älypuhelimista jotain, mä aion kertoa hänelle tästä tädin suloisesta tavasta. (Ja Ela nyt ainakin saa käytetyn puhelimen, en tasan tarkkaan maksa tonnia uudesta!)

KOODILLA SARANDA10 SAAT 10 EURON ALENNUKSEN SWAPPIEN VERKKOKAUPASSA

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Ajatuksia lähestyvästä synnytyksestä (ja mitä päätimme kotisynnytyksestä)

Synnytykseen on lasketun ajan mukaan noin yhdeksän viikkoa. Ela syntyi muutaman päivän ennen laskettua aikaa. Voi siis hyvin olla että yhdeksän viikon kuluttua me olemme jo kotiutuneet uuden vauvan kanssa ja elämäni toinen synnytys on taas yksi muisto vain.

Olen aika pirun onnekas, kun ajatus yhdeksän viikon kuluttua koittavasta synnytyksestä tuo lähinnä hymyn kasvoille. Tiedän, että jokainen synnytys on ainutlaatuinen, eikä ensimmäinen synnytys kerro seuraavasta juuri mitään. Mutta koska minulla on tosiaan vain yksi positiivinen synnytyskokemus takana, en osaa suhtautua tulevaankaan millään muulla tavalla kuin myönteisesti. Että ihminen voi olla innoissaan myös tällaisesta (kivuliaasta) asiasta!

Ensimmäisessä synnytyksessä lähes kaikki toiveeni toteutuivat. Koko show oli ohi 12 tunnissa. Sain avautua vedessä enkä kokenut tarvetta lääkkeelliselle kivunlievitykselle. Ponnistusvaihe oli paljon normaalia pidempi ja vaati lopulta oksitoniisitipan avustuksen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Parkuva vauva syntyi terveenä (vaikkakin napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri) ja on sitä onneksi edelleen. Voit lukea koko mun synnytyskertomuksen tämän linkin takaa.

Kaikkeen pitäisi varmaan varautua: tällä kertaa synnytystä voidaan joutua käynnistämään tai alatiesynnytys voi vaihtua hetkessä keisarinleikkaukseen. Teoriassa tiedostan kaikkien skenaarioiden mahdollisuuden (jopa niiden kaikkien kamalimpien, joita en ala edes avaamaan), mutta en jää kauhukuviin kiinni. Olen vaarallisesti jopa affirmoinut “täydellisen synnytyksen”, joka itsessään varmasti tulee altistamaan lukuisille pettymyksille. Mutta en voi sille mitään! Optimistinen suunnittelijaluonteeni haluaa suunnitella myös sen harvan asian, jota ei voi oikeasti juuri mitenkään ennustaa etukäteen.

Onneksi tunnen itseni myös sen verran, että vaikkei tällä kertaa kaikki menisikään kun sadussa tai siinä mietityssä mielikuvassa, sopeudun varmasti lopulta kaikkeen. Tärkeintä kun on saada terve lapsi syliin, oli matka sinne millainen tahansa.

Moni teistä muistaa, kun kerroin harkitsevamme kotisynnytystä. Se oli silloin mielestäni hyvä idea ja on sitä monella tavalla edelleen. Mutta kun kuulimme, että vauvallamme on napanuorassa vain yksi valtimo kahden sijaan, jätin kotisynnytysajatukset sikseen. Moni teistä lohdutti, että yksivaltimoinen napanuora on johtanut täysin normaaliin raskauteen ja terveeseen lapseen, mutta tässä tapauksessa tunnen olevani turvallisimmissa käsissä sairaalassa kuin kotona. (En ole toisaalta edes tutkinut, että voiko kätilöä palkata yksivaltimonapanuoratapauksissa synnytyksessä kotiin.)

Mä oikeasti odotan synnytystä tosi kovasti. Vaikkakin iso osa musta on surullinen, koska se on todennäköisesti viimeisin synnytys, jonka saan kokea.

Onko siellä muita, joiden laskettu aika lähestyy? Jännittääkö teitä synnytys?

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Tällainen synnytys minulla oli

Harkinnassa kotisynnytys

Minusta tulee kahden lapsen äiti – ajatuksia rakenneultrasta ja sukupuolesta

Toinen ja viimeinen raskaus?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Pukeutuminen & Kauneus

Tällainen mä olen (tänään 27-vuotiaana)

Mä olen tänään 27.

Mä oon aina tykännyt syntymäpäivistä, mun mielestä mitään parempaa syytä juhlaan ei ole. Se, että olemme täällä ja saamme täyttää jälleen yhden vuoden lisää… Sitä jos mitään kuuluu arvostaa.

Mä olen sellainen 27-vuotias, joka mieluummin uskoo ja pettyy kuin suhtautuu varauksella ja katkeroituu. Mä haluan ottaa riskejä, heittäytyä tunteella ja katua mieluummin asioita, joita teen, kuin mitä jätän tekemättä. Vaikka aika harvoin kadun niitäkään.

Mä ostin vauvallemme uuden potkupuvun Bulevardin lastenvaatteiden kivijalkamyymälästä matkalla rakenneultraan, en vasta sen jälkeen. Haluan luoda uskoa aina positiiviseen lopputulokseen. (Mikä on “jinksaamisen” vastakohta?)

Kun ennen en tiennyt, mitä halusin, heitin kolikkoa. Päätin etukäteen kumpi vaihtoehto on kruunu ja kumpi klaava. Ja kolikon ollessa ilmassa, mä tunsin sisimmissäni että kumman lopputuloksen haluan enkä katsonut kolikkoon enää. Nykyään intuitioni on vahva, enkä tarvitse siihen apuvälineitä, mutta jos joskus kuitenkin epäilyttää, voin aina turvautua kuuluisaan (kavereillekin ahkerasti jaettuun) kolikkokikkaan.

Suunnitelmallisuus on sekä parhaimpia että huonoimpia puoliani. Arki pysyy kasassa, mutta usein tapan samalla kaiken taikuuden.

Jossain asioissa olen pikkutarkka neuroosiin asti. Kaukosäätimen on osoitettava tiettyyn suuntaan ja lapsen lelut siivotaan aina samassa järjestyksessä. Myös mun mielenterveys on kiinni kaikissa mun kymmenissä puhelimen listoissa. (Ks. edellinen kohta.)

Äitinä sen sijaan olen leppoisa ja rento. Hieman pelottaa että jos toisen lapsen kohdalla “ei ole enää niin justiinsa”, niin onkohan mulla silloin enää mitään rajoja. (Vitsi, vitsi. Satunnaisten itseironian ja -syytösten alla mä tiedän olevani hyvä äiti.)

Mä olen kärsimätön, mutta sinnikäs. En osaa edes selittää näiden kahden eron. En jaksa koota Ikean huonekalua tai perehtyä virallisiin asiakirjoihin, mutta voin tavoitella vuosia unelmaani tai yrittää pestä vaatteesta tahra 15 eri tavalla ennen kuin luovutan.

Elämä on liian lyhyt vihanpitoon ja katumiseen ja puolestaan riittävän pitkä hyvän omatunnon koti-iltoihin ja siihen, että oikean teon voi tehdä aina paremmin myöhään kuin ei milloinkaan.

Mä haluan viettää mun 27-vuotissynttäreitäni Linnanmäellä ja ainakin kaksi kertaa uimassa. Vatsan kanssa ei pääse laitteisiin eikä sade-ennustus lupaa varsinaista rantapäivääkään, mutta kierreranskalaiset ja merivesi säässä kuin säässä tekevät ihan jokaisen syntymäpäivän. (Pss: Instagramiin päivitän päivän kulun!)

Tässä vielä edellisviikon postaukset:

Lyhyt loma on lomaa sekin – laivalla päiväksi Riikaan

Olen ollut todella ankara

Suomen kaunein luonto on Vallisaaressa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com