Kategoriat
Pukeutuminen & Kauneus Työ & Opiskelu

Onko somessa tilaa tavallisille tarinoille?

Somessa menestyvät kahden tyyppiset tarinat: täydelliset luksuselämät, joista moni (meistä) voi vain haaveilla tai vastapainoksi isot vastonkäymiset, joihin joko samaistumme tai joita lukiessa tunnemme helpotusta, ettei oma elämä ole samanlaista.

Keskisuureksi blogiksi kasvaa tällainen blogi, jonka kirjoittajan elämä asettuu johonkin näiden kahden ääripään väliin. Avioliitto, kaksi lasta, kiva työ, mitä nyt välillä masennusta ja urakehitykseen liittyviä pettymyksiä. Olen joskus kirjoittanut blogiinkin, että draama yleensä toimii mutta draamaa harvemmin on, ainakaan tässä osoitteessa. (Paitsi toissapäivänä oli kun Ferhat möläytti jotakin tyhmää ja dramaattisesti lähdin leikkipuistoon yksin lasten kanssa. Olin reilu tunnin poissa.)

Kirjoitukseni olisivat varmasti mielenkiintoisempia, jos riitelisimme enemmän tai jos lapsillani olisi todettu vaikka koliikkeja. En kuitenkaan halua elää riitaisassa avioliitossa ja tosi mielelläni olen ottanut vastaan hyvin nukkuvat vauvatkin, joten toistan itseäni: draama toimii, mutta draamaa harvemmin on. (Toki kuopus on tänään vasta neljä viikkoa, joten koliikki ei ole täysin pois suljettu. Kävijälukujen puolesta toivoa siis vielä on.)

(Anteeksi, tosi huono vitsi!)

Sitten on tietysti myös se kolmas vaihtoehto: somessa menestyvät myös he, jotka osaavat kertoa tarinansa mielenkiintoisesti, oli se mikä tahansa. Ei väliä mitä tekee, vaan miten sen tekee. He ovat suosikkejani ja siksi seuraan lähinnä sellaisia bloggaajia ja somettajia, jotka osaavat kirjoittaa ja kuvata kauniisti, oli aihe mikä hyvänsä. Ja koska, kuten juuri totesimmekin, elämäni on varsin tapahtumaköyhä, mun on pakko yrittää itsekin änkeä tähän kategoriaan. Oppia kertomaan tavallisia asioita tavallista kivemmin.

Paljon saan kuullakin (kuten edellisen postauksen kommenttikentällä <3), että moni seuraa minua nimenomaan kirjoitukseni takia, vaikka heidän elämäntilanteet olisivat täysin eri omastani. Se on aina niin ihana kuulla. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut, että kun alan (toivottavasti pian) nukkumaan enemmän kuin 3-4 tuntia vuorokaudessa, saatan kehittyä tässä kirjoitushommassa vähän paremmaksi. (Minulla ei ole koliikkivauvaa mutta tiheästi syövää kylläkin.) Tällä hetkellä tuntuu, että vaikka ehtisinkin päivittämään blogia useammin, ajatukseni ovat yhtä mössöä ja sanat, jotka yritän muodostaa niistä, vielä epämääräisempää mössöä. Yritin äsken oikolukea tätä tekstiä, enkä parista kohdasta saanut itsekään selvää, mitä olin halunnut tarkoittaa…

Tällä hetkellä suurimmat draamani ovat: pari päivää aivan helvetin jumissa ollut niska ja kannettava tietokone, jonka akku on loppumassa, mutta joka latautuu vain lepotilassa. Pääsenkö otsikoihin?!

Paidat secod hand / housut Puuvillatehdas / kengät Lidl (kierrätetystä muovista valmistetut)

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Pukeutuminen & Kauneus

Tällainen mä olen (tänään 27-vuotiaana)

Mä olen tänään 27.

Mä oon aina tykännyt syntymäpäivistä, mun mielestä mitään parempaa syytä juhlaan ei ole. Se, että olemme täällä ja saamme täyttää jälleen yhden vuoden lisää… Sitä jos mitään kuuluu arvostaa.

Mä olen sellainen 27-vuotias, joka mieluummin uskoo ja pettyy kuin suhtautuu varauksella ja katkeroituu. Mä haluan ottaa riskejä, heittäytyä tunteella ja katua mieluummin asioita, joita teen, kuin mitä jätän tekemättä. Vaikka aika harvoin kadun niitäkään.

Mä ostin vauvallemme uuden potkupuvun Bulevardin lastenvaatteiden kivijalkamyymälästä matkalla rakenneultraan, en vasta sen jälkeen. Haluan luoda uskoa aina positiiviseen lopputulokseen. (Mikä on “jinksaamisen” vastakohta?)

Kun ennen en tiennyt, mitä halusin, heitin kolikkoa. Päätin etukäteen kumpi vaihtoehto on kruunu ja kumpi klaava. Ja kolikon ollessa ilmassa, mä tunsin sisimmissäni että kumman lopputuloksen haluan enkä katsonut kolikkoon enää. Nykyään intuitioni on vahva, enkä tarvitse siihen apuvälineitä, mutta jos joskus kuitenkin epäilyttää, voin aina turvautua kuuluisaan (kavereillekin ahkerasti jaettuun) kolikkokikkaan.

Suunnitelmallisuus on sekä parhaimpia että huonoimpia puoliani. Arki pysyy kasassa, mutta usein tapan samalla kaiken taikuuden.

Jossain asioissa olen pikkutarkka neuroosiin asti. Kaukosäätimen on osoitettava tiettyyn suuntaan ja lapsen lelut siivotaan aina samassa järjestyksessä. Myös mun mielenterveys on kiinni kaikissa mun kymmenissä puhelimen listoissa. (Ks. edellinen kohta.)

Äitinä sen sijaan olen leppoisa ja rento. Hieman pelottaa että jos toisen lapsen kohdalla “ei ole enää niin justiinsa”, niin onkohan mulla silloin enää mitään rajoja. (Vitsi, vitsi. Satunnaisten itseironian ja -syytösten alla mä tiedän olevani hyvä äiti.)

Mä olen kärsimätön, mutta sinnikäs. En osaa edes selittää näiden kahden eron. En jaksa koota Ikean huonekalua tai perehtyä virallisiin asiakirjoihin, mutta voin tavoitella vuosia unelmaani tai yrittää pestä vaatteesta tahra 15 eri tavalla ennen kuin luovutan.

Elämä on liian lyhyt vihanpitoon ja katumiseen ja puolestaan riittävän pitkä hyvän omatunnon koti-iltoihin ja siihen, että oikean teon voi tehdä aina paremmin myöhään kuin ei milloinkaan.

Mä haluan viettää mun 27-vuotissynttäreitäni Linnanmäellä ja ainakin kaksi kertaa uimassa. Vatsan kanssa ei pääse laitteisiin eikä sade-ennustus lupaa varsinaista rantapäivääkään, mutta kierreranskalaiset ja merivesi säässä kuin säässä tekevät ihan jokaisen syntymäpäivän. (Pss: Instagramiin päivitän päivän kulun!)

Tässä vielä edellisviikon postaukset:

Lyhyt loma on lomaa sekin – laivalla päiväksi Riikaan

Olen ollut todella ankara

Suomen kaunein luonto on Vallisaaressa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com