Kategoriat
Hyvinvointi Uutiset & Yhteiskunta

Miksi seksuaalinen häirintä hävettää?

Kävi pikku juttu siihen nähden, mitä moni ystävistäni on kokenut: olin juoksulenkillä, pysähdyin venyttelemään ja yhtäkkiä huomaan, että joku ohipyöräilevä miesoletettu idiootti läpsäisee takapuoleen.

Kuten sanoin, pikku juttu. Paitsi ettei oikeasti todellakaan ole. Ei kellään ole oikeutta koskettaa toista ilman lupaa, varsinkaan takapuoleen.

Ja arvatkaa mitä: mä tunsin välittömästi ihan jäätävää häpeää. Että siinä mä keskellä päivää altistin itseni jonkun sekopään koskettelulle. Hävetti niin paljon että vannoin etten kerro edes aviomiehelle, kun palaan kotiin.

Sulla ei ole mitään oikeutta tehdä noin, vitun pelle, huusin (tuohtuneena) perään. Hänhän ei tästä tykännyt vaan pyöräili uhkaavasti takaisin mun luokse ja kysyi, että mitä oikein kehtasin huutaa hänelle. Otin puhelimen esiin ja sanoin, että jos hän lähestyy metriäkään, soitan 112 samalla sekunnilla. Tiedän, että se olisi ollut hätäkeskuksen turhaa kuormittamista, sillä he neuvoisivat vaan kävelemään pois. Mutta halusin hänen  ajattelevan, että mulla on oikeus seistä siinä, ei hänellä.

Tuntuu, että #meetoo-hengessä olen “selvinnyt” tosi vähällä. Eli suomeksi kukaan ei ole rikkonut oikeuttani koskemattomuuteen tai rikkonut ylipäätään Suomen lakia. Minun aikaisemmat kokemukseni tai kokemuksen puutteet pitäisi olla normi ja tällainen “pikku juttu” tuntua juuri niin isolta asialta kuin miltä minustakin tuntui, koska se ei ole millään tavalla okei. Seksuaalinen häirintä on ahdistavaa ja se on rikos.

Kun juoksin takaisin kotiin (en onneksi ahdistelijaa pakoon, hän tajusi hätäkeskusjutun jälkeen pyöräillä pois), yritin miettiä, mistä häpeän tunne kumpuaa. Miksi minulla oli heti sellainen olo, etten halua kertoa kellekään? Analysoin asiaa jopa niin, että tunnenko häpeää siksi, koska ahdistuin, vaikka kyseessä olikin noin “pienestä asiasta”? Että jos vaikka kerronkin miehelleni, nauraako hän minut pihalle?

No ei tietenkään nauranut. Hänen reaktionsa vain vahvisti, ettei kukaan saisi kohdella ketään tuolla tavalla. Kun pääsin alkujärkytyksestä yli, keskustelimme yhdessä siitä, että entä jos meidän tyttärellemme kävisi joskus vastaava tai jotain pahempaa – olisiko hänenkin päällimmäinen tunne häpeä ja vaikuttaisiko se siihen, että uskaltaisiko hän kertoa asiasta meille? Tunnen vereni kiehuvan pelkästään siitä ajatuksesta, että lapseni häpeäisi jotakin sellaista asiaa, joka olisi ollut väärin häntä kohtaan.

Sellaisia ajatuksia tähän sunnuntai-iltaan. Ehkä pikku juttu mutta niin kauan kun väitämme näitä pikkujutuiksi, mikään ei muutu.

Ps: koko viikon postaukset:

6 minua syvästi määrittelevää faktaa

Töihin paluu vanhempainvapaan jälkeen – meidän hoitovapaajärjestelyt

Vauvan kanssa (pienessä) kaksiossa

Miksi seksuaalinen häirintä hävettää?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Työ & Opiskelu Uutiset & Yhteiskunta

Poliittisen urani ensimmäinen päivä

Kirjoitin viime lokakuussa ilmastoahdistukseen verrattavasta ihmisoikeusahdistuksesta. Vuosia olen painottanut yhteiskunnalliset ajatukseni ympäristöön mutta syksyllä muistin taas että maailma on monelta muultakin osin mätä.

Olen yleensä – myös nyt äitinä – tulevaisuuden suhteen rento enkä maalaa turhia piruja seinille. Lähestyn yleensä ongelmia ratkaisukeskeisesti ja toivekkaana. Mietin kuitenkin nykyään paljon painavammin sitä, millaisessa maailmassa lapseni tulee kasvamaan. Rasistisessa, konservatiivisessa, sotaisessa ja ympäristön kustannuksella rakennetussa patriarkiassa vai kaikkia ihmisryhmiä kunnioittavassa, rauhallisessa ja ekologisessa yhteiskunnassa, jossa kaikilla on tasa-arvoiset oikeudet sukupuoleen katsomatta?

Yhtä paljon mietin myös sitä, että kuinka paljon voin omalla toiminnallani vaikuttaa kumpaan vaakakuppiin yhteiskunta heilahtaa.

Tuhansien seuraajien bloggaajana uskon, että mulla on edes pientä valtaa vaikuttaa asioihin. Olenhan nytkin saanut jo lukemattomia kommentteja siitä, kuinka moni on vuokseni innostunut elämään vastuullisemmin, oppinut suhtautumaan itseensä lempeämmin tai alkanut haaveilemaan vauvasta nähtyään miten ihanaa äitiys voi olla. Toivoisin kuitenkin kirjoittavani enemmän yhteiskunnallisista asioista, sillä kuten sanoin, mietin niitä jatkuvasti ja yhä kasvavin määrin.

Mä myös viihdoin liityin puolueeseen! Ei ole varmaan vaikea arvata, että mihin. 😀 Sain juuri hyväksymiskirjeen postiin ja ajattelen tämän olevan poliittisen urani ensimmäinen päivä. (Vaikka olinhan mä todella aktiivinen “vaikuttaja” myös nuorena mm. nuorisovaltuustossa.) En tiedä miten paljon mulla tulee riittämään aika puoluetoimintaan: välillä mietin, että tuen vain jäsenmaksun verran ja toisinaan taas haaveilen eduskuntavaaliehdokkuudesta, haha… No, aika näyttää! (Äänestäisittekö?! :D) Puoluetoiminta on yksi konkreettisimpia tapoja vaikuttaa yhteiskuntaamme ja tuntuu, että olen täyttänyt taas “pienen osan velvollisuudestani” liittymällä jäseneksi.

Uskon, että voin vaikuttaa siihen maailmaan johon Ela kasvaa myös näyttämällä mallia Elalle, miten maailmaa voi tarkastella. Haluan myös hänen näkevän kaiken toivon kautta. Maailma ei ole paha (vaikka, kuten sanottu, monilta osin mätä) ja jokaisella on tärkeä rooli muodostaa tästä mahdollisimman mukava paikka kaikille ihmisille.

Lähiaikoina aion kirjoittaa siitä, millä tavoin aion opettaa Elan feministiksi ja mitä asioita on mielestäni todella tärkeää opettaa tyttärelleni maailmassa, jossa naiset eivät vieläkään ole samalla viivalla miesten kanssa.

Ps: Alla koko viikon postaukset:

Kolme vuotta vegaanina (muttei kuitenkaan)

Itseinhosta itsensä hyväksymiseen – vartalo synnytyksen jälkeen

Lievä aivotärähdys, vauva-Instagram ja muita alkuvuoden kuulumisia

Poliittisen urani ensimmäinen päivä

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi