Päiväni vaihtelevat vauvakuplasta vauva-arkeen. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Esimerkiksi vauvakuplassa itkettää kaikki: äsken itkin kun tajusin, että olin syönyt raskaana merilevää ja “altistanut Denizin hengenvaaraan”. Aamulla itkin kun hymyilin hänelle ja hän hymyili takaisin. Ei siihen enempää vaadita.
Myös vauva-arjessa saa iloita ja surra. Aamupäivisin olen Aurinkolahden aurinkoisin ihminen (pun intended): matkalla leikkipuistoon kahvi yhdessä kädessä työnnän sisarusvaunuja toisessa ja tunnen että homma on hanskassa. Iltaisin imetysmaratonien aikana sydän haluaa hajota sataan osaan kun esikoinen hakee sohvan nurkasta eteiseen potkimaan palloa enkä pääse nousemaan heti sillä tai seuraavallakaan minuutilla. (Hän on puolestaan Aurinkohden fiksuin puolitoistavuotias koska hän tarkkailee syöttöjään eteisen peilin edestä nähdäkseen potkiiko oikein. Mistä hän on sen hoksannut?!)
Mulla on kaikkea: arkea hauskuuttava taapero, sylissä vauva ja kotona puoliso, jolla on mahdollisuus olla paljon kotona. Ei yksi vaan kaksi yritystä ja työ, jota rakastan ja jota voin tehdä nyt tai äitiysloman jälkeen myöhemmin. Ja vähintään WhatsAppin päässä kaikki läheiset ihmiset.
Siksi jäädyin (enkä heittänyt haastetta eteenpäin, mikä tylsimys) kun ystäväni tägäsi minut Instagram storyyn ja kysyi, mistä haaveilen. En keksinyt muuta kuin “uudesta pesukoneesta”, vaikka vanha toimii edelleen ihan hyvin (painotus sanalla “ihan”) ja uusi pesukone lisäisi onneani ehkä promillen verran kuukauden ajaksi. Sen jälleen sekin onni tasoittuisi ja itkisin taas kuukausia sitten syötyä merilevää ja sitä, etten pääse leikkimään pallolla.
Toki voisin haaveilla mahdottomista asioista kuten siitä, että vuorokaudessa olisi lisää tunteja, jotta voisin nauttia tästä kaikesta enemmän ja jotta esimerkiksi ehtisin tehdä sitä rakastamaani työtä paremmin. Tai iltapäivästä Julian McMahonin kanssa. (Mä edelleenkin joskus leikittelen ajatuksella, että törmään häneen jossain ostoskeskuksessa ja sitten selviää että hän on tullut vain mun takia Suomeen koska olen niin vannoutunut fani. Okei, siinä oli mun vastaus: SIITÄ mä haveilen!)
Voisin haaveilla myös kokonaisista yöunista, mutta sitten en saisi 4-6 mahdollisuutta yössä ihailla mun täydellistä poikaa ja joskus siinä samalla makuuhuoneen ikkunasta myös nousevaa aurinkoa. Voisin haaveilla raskauskilojen karistuksesta mutta on kiva muistaa kertoa itselleen että “niin kauan kuin imettää ei saa laihduttaa”. Voisin haaveilla suuremmista asiakkuuksista niin somessa kuin mediatoimistollemme BETTERillekin mutta se vaatisi enemmän töitä ja se taas vaatisi lisää niitä tunteja vuorokauteen.
Totean siis suupielet donitsien jäljiltä suklaassa ja terveet lapset jo yöunilla, että juuri nyt, Julian McMahonia lukuun ottamatta, mulla on kaikkea.
