Kuinka viettää uuden vuoden alun, määrittää se loppuvuoden kulun.
Siinä tapauksessa mun loppuvuosi on uneton, stressaantunut ja etääntynyt. Onnellista uutta vuotta vain!
No ei kai, ihan kaikkiin sanontoihin mäkään en usko.
Mä en haluaisi pitää näin usein näin pitkiä blogitaukoja. Haluaisin olla se ihminen, joka osaa olla asiallinen ja ammattimainen paskamyrskynkin keskella. Mutta minkäs teet kun et osaa elää muulla tavalla kuin fiilis edellä – enkä todellakaan tarkoita tätä omakehuna. Haluaisin olla välillä se ihminen, joka antaisi järjen päättää.
Joka tienristeyksessä jaksaisi pysähtyä ja oikeasti miettiä vaihtoehtoja ja välillä, hitto vie, olla miettimättä mitään. Ja vaikka tietäisi mitä pitää tehdä, malttaisi silti odottaa hetken ennen kuin jatkaa matkaa. Varmuus ei ole aina päätös.
Olemme yöpyneet uudessa kodissamme maanantaista asti. Pelkällä patjalla sillä tilasimme spontaanisti kokonaisen futonsänkypaketin, jossa on 15 viikon (!!!) toimitusaika. Pikkuhuomautus: en ole koskaan edes kokeillut futonpatjaa.
Myös tämä koti on vuokrattu vain kuvien perusteella, ex-tempore muutamalla klikkauksella Lumon nettisivuilta. Se oli (virtuaali)rakkautta ensisilmäyksellä.
En osaa seistä niissä risteyksissä. Mitä ihmiset tekevät risteyksissä?! Menevät kokeilemaan patjoja uudestaan ja uudestaan, jotta sängyn saamiseen menisi vielä pidempi aika? (Kyllä.) Harkitsevat täydellistä asuntoa vielä hetken, vaikka siinä on se riski että joku ehtii nappaamaan sen sillä välin? (Valitettavasti kyllä.)
Ehkä kyse on siitä, että kestäisikö mieluummin katumusta siitä, mitä on tehnyt vai katumusta siitä, mitä on jättänyt tekemättä. Ja mä olen aina tiennyt kumpaan leiriin mä kuulun.
Uusi koti on ihana mutta ilmassa on ihmeellistä ”muuttomasennusta”. Edellinen asunto oli lämpimämpi ja sohva näytti siellä arvokkaammalle ja kauheesti mennyt kaikeen rahaa ja nönnönnöö. Silti, eilen ei tarvittu kuin viisi minuuttia täydellistä hiljaisuutta kun katsoin ulos parvekkeelta ja tiesin sydämessäni, että tää oli oikea päätös.
