Kategoriat
Hyvinvointi Raskaus & Synnytys Työ & Opiskelu

Ravun täysikuu (eli uusi vuosi alkoi vasta nyt)

Mulla alkaa uusi elämä joka maanantai, joka kuukausi, 21.3., 21.9., joskus juhannuksena, aina syntymäpäivänä ja tietysti joka kalenterivuosi.

Lisäksi – lempparini – uusielämä alkaa kun on ravun täysikuu. Eli tänään! Täysikuu muodostuu tässä kuussa Rapu-Kauris–akselilla, mikä on henkilökohtaisesti kutkuttava juttu, koska olen nouseva kauris. (Lupaan ettei koko teksti ole pelkkää horoskooppihöpinää, tää on nyt vaan tällasta taiteellista pohjustusta todellisille asioille! Malta lukea.)

Mun vuosi on alkanut matalavireisesti koska – rapumaisesti – oon pitänyt viime vuodesta nostalgisesti kiinni. Tein edellisvuodesta reelsin ja oon katsonut sitä varmaan 10 000 kertaa (jos sillä on paljon katselukertoja, ne on kaikki multa). Siirtymä tapahtumarikkaasta ja raskaasta, mutta kuitenkin todella onnellisesta vuodesta kohti jotakin tuntematonta on tuntunut tosi tahmealta. Oon rimpuillut tätä muutosta vastaan; en halunnut käydä edes uuden vuoden saunassa tai tehdä mitään muutakaan riituaalimaista. Menin vuoden viimeisenä iltana likaisena ja kiukkuisena nukkumaan heti lasten jälkeen, tunteja ennen keskiyötä.

Kaipasinkin tähän väliin just sellaista kaurismaista energiaa: määrätietoista eteenpäin kulkemisen tarmoa ja jopa vähän kylmää suhtautumista menneisiin, jotta voisin päästää irti. Vähemmän tunnetta, enemmän rationalisuutta.

On ollut vaikeaa luopua viime vuodesta koska luovuin samalla siitä, että olisin enää koskaan raskaana tai saisin synnyttää, eikä mulle tule enää ikinä olemaan sitä omaa lutusta pikkuvauvaa, joka tuhisee tissillä vuorokauden ympäri. Nyt mulla on vain iso lutunen vauva, joka roikkuu tissillä jos ei vuorokauden ympäri niin ainakin koko yön… Ja tänä vuonna mun pitää opetella olemaan äiti kolmelle ”isolle” lapselle, töiden ja muiden velvollisuuksien ohella, ilman että edessä häämöttää seuraava perhevapaa. Se on ihmeellistä miten monta elämän isoa asiaa onnistuu lykkäämään ja viivyttelemään kun vetoaa siihen että ”nokun tää vauva kohta syntyy”.

Järki sanoo, että nyt mennään eteenpäin ja se tuntuu jopa vauvakuumeen rinnalla oikealta. (Uusi vauvakuume on iskenyt AINA tässä kohtaa vauvavuotta — vai miksi luulette että lapsillani on 1,5 vuoden ikäerot??) Kauris minussa haluaa nähdä mitä muuta elämällä on tarjottavana kuin vain vauvoja, niin ihania kun ne ovatkin. Niin ihania. 😭

Tässä kohtaa voi tulla järkytyksenä etten oikeasti, sisimmissäni edes usko horoskooppeihin. Tai ainakaan se kaurispuoli minussa ei usko, kuuhullurapu nyt uskoo mihin vain. Mutta ihminen on egoistinen eläin, se etsii aina tilaisuutta ymmärtää itseään. Ja mä olen viime aikoina kaivannut juurikin niitä työkaluja määrittelemään itseäni; kuka mä oon? Ja mitä muuta voisin olla kuin äiti? Miten haluan käyttää sen ajan mikä vapautuu lastenhoidosta? (Vauvat on söpöjä, mutta sitoohan ne hemmetin paljon. T. Kauris)

Sen vapautuneen ajan oon käyttänyt töissä ja töissä meneekin tosi kivasti. Pitkään aikaan en ole miettinyt mitä haluan tehdä isona, pitkästä aikaa tuntuu, että olen työelämässä ”perillä”. Juuri siellä missä tällä hetkellä haluan olla. Työskentelen markkinoinnin parissa mutta merkityksellisen mainonnan ympärillä ja mulla on ollut esim. tosi antoisia hyväntekeväisyysprojekteja. Myöhemmin keväällä palaan osa-aikaseksi vanhaan työpaikkaani terapiakoulutusten pariin. Ensimmäistä kertaa elämässäni teen työtä, joka tuntuu aidosti tärkeältä, josta maksetaan hyvin ja jossa olen oikeasti jopa ihan hyvä! Välillä kaikki kuviot stressaa, mutta hyvä puoli siinä, että moni asia stressaa samaan aikaan on se, että yksikään asia ei stressaa mitenkään liikaa. Ei ehdi jumittua vain yhteen huoleen. 🤭 Ja kun yhdistää vauvavuoden ja työelämän, ei tarvitse pelätä että yöunet menee stressin takia. Sitä on niin väsynyt että ihan sama miten pahasti mokaa, kyllä se uni tulee illalla ihan hetkessä. 🤣

Kannatti haaveilla, kipuilla, kompastua ja yrittää aina vain uudelleen. Työelämässä ja näin niin kuin muutenkin. Ja vaikka astrologia olisikin ihan huuhaata, ei sen lukemisesta haittaakaan ole ollut. Elämässä menee tosi kivasti ja kolme lasta on juuri sopivasti! Kaikki tapahtuu syystä, usko aina että jotain ihanaa tapahtuu ja live love laugh t. Rapu.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot:

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Kesä, jota ilman en olisi ollut elossa

Hahah, muistan kun tein blogilla rahaa, yritin miettiä mahdollisimman houkuttelevia otsikkoja. Sivuklikkausten ja sivutulojen toivossa, tietysti. Raha loppui, mutta draama jäi, sillä olen käyttänyt otsikon lausetta omassa elämässäni kuluneina viikkoina paljon: ilman tätä kesää en olisi varmaan hengissä.

Oikeasti totuus on se, etten tiedä olisinko ollut näin onnellinen ilman tätä kesää. Veikkaan, että olisin uupunut jos koliikki ja muu paskamysky olisi osunut esim. MARRASKUUSSA, jolloin omia ongelmia ei olisi voinutkaan paeta laiturille tai Elena Ferranten kirjoihin rantakahvilassa. Jos jokaiselle lapselle olisi pitänyt pukea kolme kerrosta vaatetta ja kuskata päiväkotiin ja sieltä pois loskassa ja pilkkopimeässä (hyi anteeksi mielikuvat).

Mutta nyt – kolmen pienen lapsen äitinä – tuntuu, että oma kuppi on ollut jo jonkun aikaa täynnä. En olisi todellakaan uskonut tuntevani näin viimeisten kuukausien perusteella. Mutta oikeasti mä voin tosi hyvin. Oon järjestänyt ja vaatinut omaa aikaa ja tehnyt paljon kivoja asioita niin lasten kanssa kuin yksinkin. Karsinut kriteereitä, materiaa ja kaikkia niitä asioita, jotka eivät palvele omaa energiaa. Ollut aidosti kiitollinen jokainen päivä. Joskus myös huolissani, ärtynyt tai surullinen mutta myös vilpittömän onnellinen.

Oon nukuttanut vauvaa jokainen ilta parvekkeella sylissäni. Eilen huomasin hänen unisten silmien alta irronneen ripsen ja ajattelin, että voisin toivoa jotakin. Mutta en keksinyt mitään. Tajusin, että mulla on kaikkea, joten toiveen esittämisen sijaan kerroin hiljaa itselleni ja niille jumalille, jotka toteuttavat kaikki ripsitoiveet, että oon tosi kiitollinen kaikesta mitä mulla on nyt ja sitten puhalsin lapseni räpsyripsen pois. (Kolme lasta on kyllä välillä ihan liikaa, mutta mitä enemmän lapsia, sitä enemmän heiltä tippuu ripsiä ja sitten voi toivoa jotain. Myös ruoan ja herkkujen rippeitä jää aina, joten sekin on plussaa.)

(Naurattaa, kuinka moni vanha kosovolainen nainen on kertonut minulle lihonneensa vain siksi, koska on syönyt lastensa jäämiä. Musta niin tulee sellainen vanha kosovolainen nainen.)

(Nonni mihin jäin. Ai niin, siihen että mulla on kaikkea.)

Mutta pelottaa niin paljon, että onko se ”kaikki” vain kesä ja sen tuoma helppous. Että onko tää korttitalo oikeasti rakentunut vain sen varaan, että kun lapset kiukuttelee, voin spontaanisti ehdottaa heille rantasaunaa, uimista tai jäätelöä. (Joudun valehtelemaan esikoiselle, että jäätelö on sokeritonta, ei muuten syö. Tasan kerran erehdyin mainitsemaan, että sokeri voi pilata hampaat ja tässä lopputulos: syömishäiriöriski ja yksi tehokas lahjontakeino vähemmän.)

(TAAS multa karkasi ajatus. Ainii, mitä tapahtuu –)

— sitten kun syksy tulee. Mä kriiseilen kesän loppumista joka vuosi aina paljon mutten muista myöskään olleeni erityisen onneton syksyllä tai talvella. Mutta toisaalta mulla ei ole aikaisemmin ollut kolme alle neljävuotiasta lasta. Siksi vuodenajan vaihto jännittää nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Ennen blogissa mulla oli tapana myös lopettaa jokainen postaus jollain hienolla opetuksella. Enää en jaksa sitäkään. Oon nykyään sinut sen asian kanssa, että joskus kirjoittaminen tai ajatukset itsessään ovat sellaisia virtauksia, joille ei aina ole selkeää lopetusta. Ja se on ihan ookoo.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot:

contact@sarandadedolli.com