Kategoriat
Työ & Opiskelu Yhteistyö

9 kk on pitkä aika myös taloudellisesti

Kaupallinen yhteistyö: Sortter

Tammikuussa tein positiivisen raskaustestin ja jo helmikuussa pohdin, kuinka tulemme pärjäämään taloudellisesti vauvavuoden aikana. Olen suunnitelmallinen ihminen, jolle taloudellinen turva on iso osa mielenrauhaa, mutta samaan aikaan huvittaa, että olen mietinyt noin aikaisin jotakin, johon on jälkeenpäin vaikuttanut lukemattoman moni asia.

Tuli korona. Puoliso lomautettiin vähäksi aikaa, iso osa omista töistä peruuntui. Lapsi oli vähemmän hoidossa, jolloin en ehtinyt edes miettiä muita tapoja ansaita rahaa (esim. tehdä keikkaa sosionomina).

Sopimukseni edellisessä blogiportaalissa purettiin ja samalla nekin vakituiset kuukausitulot. Aloin miettimään ja rakentamaan omia sivuja, jotka avasin vasta tässä kuussa ja josta saan vielä tosi vähän rahaa.

Mies irtisanoutui päiväduunista (hänen viimeinen työpäivänsä oli itseasiassa tänään). Taloudellisesti täytyy laskea, että onko kannattavampaa että hän jää vanhempainvapaalle äitiyslomani jälkeen vuoden lopussa ja minä teen lähes kokopäiväisesti töitä (kotoa), vai että hän etsisi uuden työpaikan ja mä jäisin kokonaan vanhempainvapaalle ja tekemään silloin tällöin vähän töitä. Vai nautimmeko molemmat kotona oleskelusta lasten kanssa ja elämme pyhällä hengellä (eli säästöillä ja kaurapuurolla. Kyllä rehellisesti kelpaisi toisen aikuisen läsnäolo 1,5v-taaperon ja vauvan kanssa). Että sikäli tuntuu hassulta, että puoli vuotta sitten laskin laskurilla jokaisen meidän vauvavuoden tulevan euron, kun se voi muuttua vapaiden jakamisessa ja koko perheen tuloissa vielä monet kerrat.

Mä olen oikeasti yrittäjä vain siksi, koska työ, josta todella nautin, on mahdollista koota tällä hetkellä vain omien yritysten muodossa. Muuten vihaan tällaista taloudellista epävarmuutta. Ottaisin mieluummin pienemmän mutta säännöllisen kuukausipalkan kuin laskuttaisin joku kuukausi 0 e ja toisena tuhansia.

Siksi mä en ole kulutus- ja joustoluottoja vastaan. Asun vuokralla, enkä ole opintolainaa lukuun ottamatta ottanut vielä muuta lainaa, mutta olen varautunut, että niin voi kuitenkin tulevan vuoden aikana käydä. Ja koska mulla ei ole kulutusluotoista omakohtaista kokemusta, en keksi muuta tapaa kuin antaa Sortterin kilpailuttaa lainatarjoukset puolestani. Lainojen kilpailuttamiseksi tarvitsee säännölliset palkka- tai eläketulot, yli 20 vuoden iän ja hyvin aikaisemmin hoidetut raha-asiat. Täytän itse nämä kriteerit enkä ole poistanut mielestäni sitä mahdollisuutta, että tiukemman paikan tullen saatan tarvita lainaa ja Sortterin apua lainojen vertailussa.

Yhdeksän kuukautta on pitkä odotus, ja sen aikana voi moni talouteen vaikuttava tekijä muuttua. Onneksi se on pitkä aika myös siinä mielessä, että silloin voi parhaimmillaan myös säästää (mitä mekin onnistuttiin jollain ihmeen kaupalla tekemään). Yhdeksän kuukauden aikana voi myös ainakin yrittää suunnitella mahdollisia vapaiden jakamista ja rahankäyttöä vanhempainvapaalla, etenkin jos on palkkatyössä. Ja kuten olen todennut, beibi itse ei paljon tarvitse!

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi Työ & Opiskelu

Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää

Ystäväni kertoi keväällä, että pääsykokeet jännittävät. Häntä pelotti mahdollinen hylkäyspäätös ja epäonnistumisen tunne. Olen aina päässyt siihen kouluun, johon olen halunnut ja siihen työpaikkaan, jota olen hakenut, hän sanoi. Minua huvitti, koska tuntui, että oma tarinani on mennyt ihan päinvastoin.

Mä hain lukion jälkeen valtsikkaan opiskelemaan maailmanpolitiikkaa, mutta jäin “vain” 6 pisteen päähän – edelläni oli siis kymmeniä ellei satoja muita hakijoita. Mä olen täyttänyt työhakemuksia, joihin ei olla koskaan vastattu. Mun viimeisin palkankorotustoive ei mennyt läpi.

Kun lukion ruotsin tunnilla sujautin kurssikaverille sööttiin lappuun kirjoitetun treffipyynnön, johon sain kohteliaan ei vastauksen, se ei johtanut ensimmäiseen eikä suinkaan viimeiseen sydänsuruuni.

Mä olen lähettänyt paljon blogiyhteistyöehdotuksia, mutta vain murto-osa niistä on johtanut oikeisiin kauppoihin. Mediatoimistollamme BETTERillä oli hiljaisempi lähtö, kuin mitä etukäteen uskoin. Mun kirja ei myynytkään ihan niin paljon, kuin mitä etukäteen uskoin.

Ja oikeasti mä olen tässä, uuden blogin äärellä, koska en ollut tarpeeksi kaupallinen edelliselle blogiportaalille. Mä olin haaveillut omista sivuista ja omasta alustasta jo jonkun aikaa, mutta se tuntui iskulta kasvoja vasten kun kuuli, että se muutos olisikin palvelus kaikille osapuolille. En ollut vielä valmis hyppäämään tuntemattomaan. On helpompaa kulkea itse mukavuusalueen ulkopuolelle kuin tulla tönityksi sinne.

Silti ihan kaiken jälkeen uskon että mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää. Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä enemmän näyttöä siitä, että on oikeasti yrittänyt. Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä enemmän on myös onnistumisia. Tekevälle sattuu, niin monella eri tavalla.

Sä luet mun uuden blogiosoitteen ensimmäistä postausta. Nämä sivut ovat vielä ihan keskeneräiset, mutta kaikki vanhat julkaisut olen onnistunut siirtämään, ja visuaalisuuteen ja teknisyyteen alan panostamaan vasta nyt. Vuosien 2013-2017 postaukset ovat “vähän miten sattuu”, mutta tammikuusta 2018 eteenpäin siirsin jokaisen postauksen manuaalisesti, ja luin ne yksitellen läpi. Vanhojen postausten läpikäynti on jossain määrin henkinen itsekidutusmuoto. Se nostalgian määrä yhdistettynä häpeään ja wtf was I thinking -tunteeseen… Vertaa siihen, että löydät jonkun vanhan laatikon, joka on täynnä nuoruuden rakkauskirjeitä ja noloja kuvia. Tunteiden kirjo on laaja ja jokaiseen kohtaan jumiutuu lyhyeksi ikuisuudeksi. Koko kesäkuu tuntui lyhyeltä ikuisuudelta.

Ja hei pieni tällainen off topic: blogi on tästä lähtien vain Saranda Dedolli, ei enää Tyhjä ajatus! Jännää!

Mun vuoden lempikuukaudet ovat huhti-, heinä- ja lokakuu, koska ne ovat miniuusivuosia eli uuden kvartaalin alkuja. Tänään alkaa sellainen kvartaali, jossa tulen varmasti elämään useamman hylkäyksen ja kirjoittamaan useamman postauksen, joka aiheuttaa vuosia myöhemmin vakavia häpeäflashbackeja. Ja se on juuri se tapa, jolla haluan elää elämää. Täysillä, joskus vähän nolosti ja aina koko sydämellä.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Työ & Opiskelu

20 000 blogissa, alle 3 000 Instagramissa

Blogissani on käynyt tämän vuoden aikana lähemmäs 20 000 yksittäistä lukijaa kuukaudessa. Se on Suomen mittakaavassa vähintään keskisuuren blogin verran ja olen saavutuksestani todella ylpeä.

Sitten on Instagram, some-kanava, jota olen pitänyt blogiakin pidempään. Siellä on seuraajia nopealla matikalla laskettuna vajaa seitsemäsosa kuukausilukijoistani, alle 3 000. Se on taas “vaikuttajaksi” aika vähän.

Jonkun aikaa kriiseilin tätä. Ihmettelin, miksi blogin lukijat nousevat tasaiseen tahtiin, mutta Instagram junnaa paikoillaan. Pelkkä “Instagramin algoritmi nyt on sellainen” -vastaus ei vakuuttanut. Tunsin huonommuuden tunnetta ja epäonnistumista: miksi sisältö jollain yhdellä alustalla kelpaa, mutta toisaalla ei? Kyse on työstä ja ansaitatavasta ja luvuilla on väliä, mutta myös siitä, että teen töitä omalla persoonallani. Kun luvut eivät nouse, sitä ajattelee automaattisesti, että itsessään on jotain vikaa.

Kuluneen kuukauden aikana olen kuitenkin saanut vastauksen moniin mieltä askarruttaviin (ja vähän masentaviin) kysymyksiin. Olen ymmärtänyt omasta Instagram-käyttäytymisestäni paljon. Yksi auttava tekijä oli seuraajakyselyn vastaukset: moni kertoi tykkäävänsä kuvista, mutta lukevansa blogia ensisijaisesti tekstien takia. Herkistyin kyyneliin, koska muistin että nimenomaan kirjoittamisen ilon takia mä tätä teen. En kuvien (vaikka valokuvaamisestakin on tullut rakas harrastus) enkä varsinkaan siksi, että mahdollisimman moni ihastuisi nimenomaan kuviin. Mä teen tätä siksi, että voisin tuoda jollekin “iloa päiviin”, “ansaitun rentoutumistauon heti lapsen nukahdettua päiväunille” ja tekemistä “töissä vessatauoilla” (kaikki lainattu teidän vastauksistanne <3).

Toinen selittävä vastaus on yksinkertaisesti se, että blogiin mä panostan, Instagramiin en. Blogissa mietin etukäteen mistä aiheista voisin tulevalla viikolla kirjoittaa, mietin sinne ne kuvatkin, kirjoitan tuntikausia tekstiä suoraan sydämestäni ja seuraan analytiikkaa. Instagramiin mulla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa vaan tykitän menemään fiiliksen mukaan. Välillä sisältöä tulee päivässä monta, välillä voi olla viikkojen taukoa ilman että edes huomaan sitä itse. Some-amattilaisena olisi tärkeää sijoittaa vähän enemmän ajatusta sille, mutta samaan aikaan pidän siitä, että Instagram on sellainen “rento hupipaikka” eikä maailmani (tai tulonlähteeni) kaadu, jos koko sovellus yksi päivä häviää bittiavaruuteen.

Lisää selittäviä tekijöitä: vaikka some on työni, mä olen somessa todella offline. Monta päivää viikosta en pidä nettiä puhelimessa päällä 12 h putkeen (iltakuudesta aamukuuteen). Olen somessa yleensä parit ensimmäiset tunnit ennen lapsen heräämistä ja sitten hänen päiväuniensa aikana. Työpäivinä tietysti enemmän. Muuten teen työni tietokoneen kautta, jonka koen paljon vähemmän häiritsevänä: WhatsApp-viestit eivät pompi näytölle ja kuvien editointiin voi uppoutua tunsikausiksi flow-tilaan ilman että eksyn katsomaan millaisia sävyjä muut ovat käyttäneet. Algoritmi kärsii, järki pysyy.

Instagram on INSTAgram ja siellä toimii storyt, jotka on otettu viimeisten tuntien aikana tai mieluiten NYT ja mun keskeytyksille herkkä työtapani ei siihen taivu. Ahdistun jos olen liian tavoiteltavissa ja se “liikaa” voi olla välillä muutamankin tunnin vuorokaudessa. Siksi vastaan välillä hävettävän pitkällä viiveellä esimerkiksi direct messageihin. Aika usein minulta saa nopeamman vastauksen ihan sähköpostitse, hah!

Summa summarum: Instagram on kiva paikka, jota en kuitenkaan osaa (tai jaksakaan) hyödyntää ammattimaisesti enkä siksi edes “ansaitse” lisää seuraajia. Ellei moni teistä olisi maininnut saavansa tiedon uudesta blogipostauksesta aina Instagramin kautta, harkitsisin jopa koko sovelluksen poistamista tai vähintään tilini yksityistämistä. Instagramin ehdottomasti paras puoli on kaikki keskustelut, jotka saan käydä yksityisviestin puolella seuraajien kanssa. Siellä “tutustuu” teihin syvällisemmin kuin blogin kommenttikentällä ja se taitaa olla suurin syy, miksi en raaskisi tiliä poistaa. Toinen on se, että Instagramissa tosi antoisaa seurata muiden, etenkin läheisten, kuulumisia ja kuvia.

Tuli kuitenkin mieleen, että jos sulla on antaa jotain kritiikkiä mun Instagram-profiilista (@saranda.dedolli), sen voi tehdä täällä bloginkin puolella! Instagramissa se on vaikeampaa nimimerkin takaa mutta täällä blogissa sen voi tosiaan tehdä anonyyminä. En välttämättä suhtaudu Instagramin kehitysehdotuksiin yhtä vakavasti kuin blogin, mutta mielelläni kuulisin niitä. 😊

Pidän blogin seuraajakyselyn auki vielä tämän viikon sunnuntaihin 24.5. asti. Kiitos kaikille vielä niin paljon!

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Pukeutuminen & Kauneus Työ & Opiskelu

Ura 2.0

Piipahdin pari viikkoa sitten ihanan Iinan terassilla nappaamassa “muutaman” kirjan hänen muuttokuormastaan. (Iina oli nähnyt tämän postaukseni ja avautumiseni siitä, että haluaisin lukea mutta kun kotona ei oikein ollut mitään luettavaa.) Iina itsessään on yksi alan inspiroivimpia pioneereja ja siihen kirjakasaan lastasin vielä toisen huikean bloggaajan kirjan, nimittäin Hanne Valtarin Unelmaduunarin tilipäivä. Olen ollut niin inspiroitunut, enkä ole saanut silmiäni irti kirjasta tai puhelimen muistioista.

Kiireisessä, minuuttiaikataulutetussa korona-arjessa ei pitänyt olla tilaa uusille innovaatioille. Ajattelin, että tämä on nyt sellainen vaihe, jossa paras suoritus olkoon se, että lapsi on syötetty ja kuiva, firma jotenkuten pystyssä ja avioliitto kasassa. Olin jo varma, että uudet urakuviot saavat odottaa vasta elokuussa alkavan vanhempainvapaan jälkeistä aikaa.

Vaikka osa itsestään lannistuisikin, muu mieli voi tehdä tepposia. Olen huomannut haaveilevani muutoksista jo nyt. Siihen on tarvittu eristäytymisen lisäksi pari todella huonoa uutista mutta myös pari oman elämän esimerkkiä siitä, että kaikesta huolimatta elämä kantaa ja että musta on loppujen lopuksi mihin vain. Jos vain asennoidun siihen.

Mulla on toiveena ja tavoitteena kasvattaa blogia, antaa tälle omalle seitsemänvuotiaalle virtuaalilapselleni enemmän aikaa. Siirtyä jo parin kuukauden sisällä omalle sivustolleni ja tehdä enemmän omannäköisiä juttuja. Lily on ollut paras blogikoti tähän asti, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin.

Siihen tarvitsisin teidän apua. Olen laatinut seuraajakyselyn, joka täytetään anonyyminä ja vain parissa minuutissa. Jokainen vastaus on tärkeä ja antaa sekä itselleni uusia ideoita että yhteistyökumppaneilleni arvokasta tietoa (eli siis epäsuorasti itselleni enemmän työmahdollisuuksia eli paremmat edellytykset “onnistua” omalla alustalla).

Aika moni bloggaaja odottaa, että jotakin suurta tapahtuu, ennen kuin hiiskuu mitään kellekään. Mun linja on ollut toisenlainen. Mä haluan kertoa ääneen että haluan kirjoittaa kirjan ilman mitään tietoa kustannussopimuksesta, mä haluan kertoa raskaushaaveista ennen positiivista testiä. Mä haluan uskoa, että universumi kuuntelee herkällä korvalla nimenomaan ääneen lausuttuja toiveita. Sitä paitsi, saan perseeni todennäköisemmin ylös (tai siis tässä tapauksessa ja työssä alas) kun olen jo uhannut tekeväni asioiden eteen jotain.

Tuntuu, että nyt on rakennettu hyvä pohja hyvälle työlle, mutta että kaikessa siirappisuudessaan: TÄSTÄ SE VASTA LÄHTEE. Laadukkaampi, säännöllisempi, autenttisempi mutta myös lukijalähtöisempi sisältö.

Meitsiä voi tukea lukemalla blogia, jättämällä kommenttia ja seuraamalla Instagramissa @saranda.dedolli.

Ja seuraajakyselyyn pääsee TÄÄLTÄ.

Kiitos kun olette, osa teistä on ollut jo koko matkan. Te toteutatte mun haveet. Siksi haluan toteuttaa myös joitakin teidän.

Ihanaa vappua, ja palataan viimeistään sunnuntaina toivepostauksella: paljon vauvavuonna upposi raha ja mihin kaikeen?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet Työ & Opiskelu

Historia on näyttänyt: elämä muuttuu vuodessa ja paljon

Vuosi sitten maaliskuussa vertasin sitä ja edellisvuoden maaliskuuta keskenään. Aamu-uinnit Australian Byron Bayn rannikolla olivat vaihtuneet muutamaviikkoiseen sylivauvaan, joka oli kuulemma tississä kiinni ennen kun kerkesin hampaitakaan harjata.

(Hahah oliko tämä muka oikeasti joku juttu silloin? Tottakai se päivän ensimmäinen imetys noin pienellä on yleensä myös äidin päivän ensimmäinen ohjelma, ennen mitään peseytymistä. 😅 Voi tuore äiti Saranda…)

Siitä sain idean kirjoittaa taas: millaista elämä oli oikeastaan silloin ja millaista elämä on nyt?

Vuosi sitten maaliskuussa vasta harjoittelimme Elan kanssa liikkumista isossa maailmassa kahdestaan. En koskaan ollut sellaisessa perinteisessä kotivauvakuplassa, vaan meille oli luontevinta nähdä ihmisiä, mennä ja tulla. Elämä jatkui hyvin samanlaisena kuin ennen vauvaakin, sillä Ela osoittautui mitä helpoimmaksi take away -vauvaksi. Jos silloin olisi ollut koronaa, olisin rehellisesti saattanut mennettää järkeni… En tiedä tuleeko minulle nyt syyskuisesta samanlaista tarvetta seikkailla vauvan kanssa kylillä, tuskinpa kun elämässä on valmiiksi puolitoistavuotias taapero hidastamassa vauhtia. Mutta kovasti toivon että ainakin mahdollisuus normaaliin ulkoiluun ja kanssakäymiseen olisi jo siihen mennessä…

Tosiaan viime maaliskuussa meille oli vasta syntynyt meidän ensimmäinen vauva eikä toinen lapsi käynyt varmasti kertaakaan vielä mielessä. Elämä oli vasta vanhemmuuden opettelua ja uuden parisuhdemuodon omaksumista.

Vauvakuume nousi vasta monta kuukautta myöhemmin ja antauduin sille vasta viime joulukuussa, kun tämä toinen raskaus saikin sitten jo alkunsa.

Nyt tuntuu, että vanhemmuus on jotenkuten jo hanskassa, parisuhde voi tosi hyvin ja todellakin kerkeän harjata hampaat joka päivä ennen Elan heräämistä. Onni on isänsä myöhäännukkumisgeenit perinyt beibi! On myös hauska ajatella että tässä vaiheessa olin vasta palautunut synnytyksestä kun vuosi myöhemmin olen jo toisen raskauden toisessa kolmanneksessa. Hullu ajatus mutta niin ihana lahja.

Viime maaliskuussa olin tietysti äitiyslomalla mutta sain sivutuloa blogista ja kiitos helpon vauva-ajan, pystyin rauhassa kirjoittamaan. Blogin lisäksi omaa kirjaakin, joka oli tässä vaiheessa matkalla jo taittoon!

Vuosi myöhemmin blogi on vielä pystyssä ja kirja ulkona mutta myös uusi osakeyhtiö BETTER perustettu rakkaan ja lahjakkaan ystäväni Ani Frein kanssa. Työskentelen myös päivän viikossa työpaikassa, jossa olin ennen äitiyslomaa, sielläkin yhden parhaimman ystäväni kanssa. On aika hullua että mun työpaikalla on vaan mulle läheisiä ihmisiä, aikamoinen lahja sekin!

En olisi vielä vuosi sitten uskonut, että olisin näin kiinni työelämässä näin nopeasti synnytyksen jälkeen, lähinnä käytännön syistä pienen lapsen kanssa. Mutta kaikki on mennyt todella hyvin ja antoisa työ on mitä parasta vastapainoa perhe-elämälle.

Vuoden takainen minä ei olisi myöskään uskonut, että elämä olisi näin mukavaa nyt, pienen taaperon ja unelmatyön kanssa. Ja että odottaisin tosiaan jo toista vauvaa! Ja että olisimme muuttaneet isompaan asuntoon, niin ihanaan sellaiseen myös. Nyt menee siis todella hyvin, ja vaikea kuvitella, että ensi vuoden minä voisi mitenkään pistää paremmaksi. Mutta eiköhän se pistä kun silloin taloudessa on toinen, silloin jo kiinteät aloittanut ja mahdollisesti jo ryömimään opetellut rääpäle. <3

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Työ & Opiskelu Yhteistyö

Rahan säästäminen äitiyslomalle

Elalle ostetaan vähemmän Marimekkoa

Kaupallinen yhteistyö: Sortter

Nyt kun vauvauutiset on ulkona, voi keskittyä olennaiseen: armottomaan säästämiseen.

Ei tule ehkä järkytyksenä mutta tuoreena yrittäjänä, joka ehti vasta päättämään yhden vanhempainrahakauden, äippärahani ei tule olemaan kummoisempi.  Todennäköisesti saan saman rahan kuin viimeksikin, eli sellaisen vajaa tonnin käteen kuussa. Hyvä puoli omassa tilanteessani on kuitenkin työssäkäyvä puoliso ja oma työ, jota voin tehdä mahdollisuuksien mukaan myös vanhempainvapaalla.

Ei enää Pizza Hutin 16e pizzoja…

Beibin laskettu aika on vasta syyskuussa, mutta talous mietityttää jo nyt. Muutimme isompaan vuokra-asuntoon, jossa kuukausikulumme nousevat yli 500 eurolla. Olisin toivonut, että se täydellinen asunto olisi tullut vastaan vähän lähempänä laskettua aikaa, jolloin oltaisiin hyvin voitu säästää tuo viisi hunttia joka kuukausi. Vaikka toki mielenrauhan puolesta on älyttömän ihanaa, että pysyvä koti on löytynyt eikä muuttoa tarvitse stressata raskauden myöhemmässä vaiheessa.

Uuden asunnon lisäksi tarvitsemme isomman auton. Mieheni tarvitsee autoa töihin, ellei halua käyttää reilu kolme tuntia päivässä työmatkoihin julkisilla, mutta nykyiseen ei mahdu kaksi turvaistuinta ja sisarusrattaat. Siihen tulemme tarvitsemaan auto-lainan, mutta uusi (käytetty) auto saa odottaa vielä.

Blogityön parhaimpia puolia: kaiken maailman kissanristijäisissä on aina ilmaista ruokaa ja KAHVIA

Ensin ajattelin, etten mä edes tiedä mistä mä säästän. Elän valmiiksi taloudellisesti aika kurinalaista elämää. Mutta aina voi säästää jostain. Kahviloissa pitää ravata vähemmän ja eväitä on kannettava entistä ahkerammin mukana. Varsinkin raskaana tuntuu, että kokoajan täytyy ostaa jotain naposteltavaa, ettei vain anna ylen… Paras säästövinkki olisi käydä joku ruoanlaittokurssi tai ostaa hyvä reseptikirja ja ryhtyä taitavaksi ruoanlaittajaksi.

Laskut olemme järjestäneet hyvin ja kilpailuttaneet kaiken, minkä olemme pystyneet. Opintolainan lyhennysmäärä täytyy pienentää, sillä se on sellainen laina, jota ei ole mikään kiire maksaa pois. Jos tarvitsemme jotain muuta lainaa vanhempainvapaalla, aion kilpailuttaa lainani Sortterilla.

Onneksi raskaana on niin huono olo, ettei pysty käymään kalliissa CrossFitissä vaan on tyydyttävä uintiin ja sen voin kuitata kulttuuriseteleillä

Töitä yritän tehdä nyt paljon, jotta vanhempainraha olisi suurempi (nyt kun se lasketaan edeltävän 12 kk mukaan) ja tietty siksi, että saisin palkastakin lisää rahaa säästöön. Teen kaikkeni, etten pistä rahaa palaamaan uudessa asunnossa, sisustuksen kanssa on oltava tosi maltillinen jo pelkästään ekologisuudenkin vuoksi.

Sanomattakin selvää: vinkit ja vertaiskokemukset ovat erittäin tervetulleita kommenttiboksiin! Missä asioissa te olette säästäneet äitiyslomaa varten?

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Meille tulee toinen vauva <3

(Oma) rahankäyttö äitiyslomalla

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Hyvinvointi Työ & Opiskelu

Kun suoritan elämää, ketä yritän vakuuttaa?

Olen taas ollut kipeänä. Viikko on mennyt korkeintaan puolikuntoisena; olen saanut tehtyä tärkeimmät työt ja pidettyä lastani elossa mutta kuitenkin niin, että mihinkään ylimääräiseen ei ole ollut mahkuja. Mies on saanut työpäivien jälkeen käydä hakemassa ruoat, jotka olen kätevästi pelastanut mobiililaitteella ResQ Clubista, kun ruoanlaitto ei ole innostanut sitten tippaakaan. (Tosin anoppini ansaitsee kunniaa sekä lapseni elossapitämisestä kuin meidän aikuistenkin ruokkimisesta.)

Sairastelu on mulle henkisesti rankkaa. En osaa enkä oikeasti edes tykkää vain olla. Vaikka olen toivottavasti burnoutista oppinut loppuiäksi ja hyvinä kausina todella muistan, että onnellisuus ei mitata suorituksina, voin ainakin päällisin puolin hyvin, kun to do -lista näyttää täydeltä ja tyhjenee myös vauhdikkaasti. Sairastava yrittäjä saa vain katsoa kun se täyttyy, mutta kukaan ei ole lyhentämässä sitä.

Heräsin torstain ja perjantain välisenä yönä paniikkiin siitä, että on jo perjantai enkä ole saanut tällä työviikolla mitään järkevää edistettyä. Ja silloin syntyi pääni sisäinen dialogi siitä, että miksi olisi edes pitänytkään.

En osaa päättää, ovatko itseeni kohdistuneet paineet peräisin yhteiskunnasta vai pääni sisältä vai onko edes olemassa one without the other. Aamukolmen Saranda oli sitä mieltä, että ne liittyvät erottamattomasti toisiinsa, jonka jälkeen hän pysähtyi kysymään itseltään: Jos hidastat sairaana vauhtia, mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?

(This is Usista tuttu peli, tietäjät tietää.)

No, blogin kävijät tippuvat, yritysasiakkaat eivät saa projektejaan etenemään, lapseni sarveiskalvo tuhoutuu, kun hän syö aamupuuron ja katsoo piirrettyjä sillä välin kun makaan sikiöasennossa sohvalla vielä hetken. Historia on kuitenkin aina opettanut, että satunnaiset laskut kävijäluvuissa eivät vaikuta kauaskantoisemmin mitenkään ja ilman kriisejä (koska flunssa on KRIISI!!!) ei syntyisi elämänmakuisia tekstejäkään. Projektit todellakin etenisivät, sillä mulla on lempeä ja lepoon kannustava yhtiökumppani, jolta voisin ottaa mallia itsekin kolleegana. (Ani, anteeksi kun pommitan sua sairas- ja lomapäivinäkin. Oon aivan kamala työkaveri.)

Meidän lapsuudessa ei edes tunnettu ruutu-aikakäsitettä ja telkkari oli kokoajan päällä. Meistä neljästä vain kahdella on silmälasit, eli Ela sulla on 50/50 tsäänssit.

Kuten jokainen teistä tietää, aamuyön paniikkia ei kuitenkaan rauhoiteta noin vain. Piti kysyä vielä viimeinen kysymys, varsin epämukava sellainen, jotta pääsisn sukeltamaan oikein kunnolla sieluni syövereihin ja jotta olisin hitto vie saanut edes pari tuntia vielä unta.

Kysymys kuului: Ketä yritän jatkuvalla suorittamisella vakuuttaa? Seuraajiani ja lukijoitani? Yhtiökumppaniani ja työkavereitani? Elaa, jolle haluan näyttää esimerkkiä naisesta, joka voi olla äiti ja menestynyt työelämässä samaan aikaan? Perhettäni, jossa lapsuudessa olin se vähiten aikansaava tyyppi, aina omissa oloissani tietokoneella ja vähän laiska? Itseäni, sitä entistä itseäni, joka ei uskaltanut edes haaveilla tästä kaikesta, jota minulla nyt on tai kenties tulevaisuuden itseäni, joka voisi olla kiitollinen menneisyyden itselleen tämän hetkisestä uurastamisesta kotona laiskottelun sijaan?

Vastaus on: varmasti kaikkia. (Paitsi että Ela ei vakuutu mistään, kavereiden kesken #notimpressed on Elan virallinen hashtag. Elaa tuntevat tietävät, että Ela arvostaa lepoa ja nukkumista, paljon.) Ja rehellisesti ketään listalla olevista ei voisi vähempää kiinnostaa, täytänkö päiväni aamusta iltaan CrossFit-treeneillä ja sitten 14-tuntisilla työpäivillä ja teemmekö Elan kanssa kaiken oppikirjan mukaisesti vai ei. Ihmisillä, joiden mielipiteellä on aidosti väliä pitäisi olla myös ne ihmiset, jotka ensisijaisesti toivovat minun olevan onnellinen, sitten vasta jotain muuta.

Tämä on taas yksi tällainen oi elämäni on valaistunut -elämys, joka menettää vaikutuksensa parin viikon päästä tai kun olen täysin tervehtynyt. Mutta uskon, että jokaisen tällaisen elämyksen myötä pieni osa siitä jää asumaan meihin itseemme. Ja kun heräämme tarpeeksi monta kertaa aamuyöstä kysymään itseltämme rehellisiä kysymyksiä, syntyy silmäpussien lisäksi myös oikeaa muutosta ehkä parempaan suuntaan.

Tekstiin linkitetyt postaukset:

#onkopakkojaksaa – työuupumuksesta seurasi masennus

Kuvat: Anastasia Frei / Naked Truth

Korvakorut Riemupuoti ja hiusdonitsi Lyko

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Työ & Opiskelu

Miten kirjoittaa kirja?

Ilahduttavan moni on kysynyt Tee maailmasta parempi paikka -kirjani julkaisun jälkeen vinkkejä kirjan kirjoittamiseen. Mistä kannattaa lähteä liikkeelle? Miten myydä kirjaidea kustantamolle? Mitä asioita täytyy ottaa kustannussopimuksessa huomioon? Ja mihin  kaikkeen kannattaa varautua kirjan julkaisemisen jälkeen?

No, te katsotte noviisia, sillä mulla on kokemusta tasan yhdestä kirjasta ja yhdestä kustantajasta. Mä olen myös kohtalaisen nopea liikkeistäni ja sellainen “tekeminen ennen täydellisyyttä” -tyyppiä. Jotkut taas miettivät pientäkin yksityiskohtaa kuukausia ja se voi olla joskus kirjan kannalta tarpeellistakin. Oman itsensä tuntemisesta on hyötyä myös kirjan kirjoittamisessa, sillä silloin hahmottaa paremmin tarvitsemansa ajan ja voi etukäteen miettiä, kuinka suhtautuisi mahdollisiin vastoinkäymisiin.

Tässä minun ja oman esikoiskirjani tarina.

Mistä kannattaa aloittaa?

Ideoinnista. Ilman (hyvää) kirjaideaa ei ole kirjaakaan. Mun vinkkini ideoinnissa – oli kyse sitten pohjaideasta tai valmiin kirjaidean yksityiskohdista: hulluttele. Ajattele laatikon ulkopuolelle, älä turhaan raamittele tai rajoita. Vain hulluttelemalla syntyy riittävän rohkeita ajatuksia, joista voi kerätä “järkevää” materiaalia.

Jos tiedät haluavasi kirjoittaa kirjan, mutta et tiedä vielä, että mistä, pysähdy miettimään seuraavia asioita: mikä sinua kiinnostaa? Mitä kohtaan tunnet erityistä paloa? Minkä alan asiantuntija olet? Mistä sinulla riittää sanottavaa?

Aloita kirjoittaminen. Aloita, vaikka hahmotelma olisi kesken. Ideat voivat ja todennäköisesti tulevat muuttumaan vielä monta kertaa kirjoitusprosessin aikana. Mitä aikaisemmin aloitat kirjoittamisen, sitä helpompaa se on. Ota meikäläisestä oppia ja muista: tekeminen on tärkeämpää kuin täydellisyys.

Kouluttaudu, jos on tarve. Kirjoituskursseja on pilvin pimein. Jos koet, että haluat kehittää kirjoitustaitojasi tai taitosi ovat ruosteessa, käy kurssilla tai muutamassa.

Älä lannistu. Tässä vaiheessa kun kustannusopimusta ei vielä ole, kirjoitusaikataulusta on helppo luistaa. Myös usko itseensä saattaa hiipua helposti. Koita muistuttaa itseäsi säännöllisin väliajoin miksi kirjoitat. Suhtaudu kirjoittamiseen kuin mihin tahansa muuhun pakolliseen työhön, ellet toki koe, että painostaminen syö inspiraatiosi. Kuten sanottu: itsensä tunteminen on etu, yhdelle toimii tiukka kuri ja toiselle joutenolo.

Mitkä kustantamo?

Tutustu kustantajiin. Mulla oli tapana kiertää kirjakauppoja ja kirjastoja ja tutkin aina kustantajia kirjojen takaa. Pohdin, mikä kustantamoista voisi olla “se oma talli”. Pohjimmiltani tiesin aina, mikä omani tulisi olemaan, jos he vain ostaisivat kirjani, mutta olin silti avoin myös muille kustantamoille.

Jos tunnet muita kirjailijoita, kysy heiltä vinkkejä ja kokemuksia!

Sopimuksen huolellinen läpikäynti. Jos ja tietty kun saatte sovittua kustantamon kanssa spekseistä, käy sopimus huolellisesti läpi. Vie se kotiin ja pyydä toista mielipidettä. Itsehän olin niin tohkeissani että allekirjoitin sen siinä samassa paikkaa. Kustannussopimukseni sisältö on ihan hyvä mutta kyllä toisen kerran kävisin sen paljon huolellisemmin läpi…

Kustannussopimuksessa sovitaan pääpiirteittäin kirjan aikataulusta, tekijänoikeuksista ja siitä, miten ja milloin rojaltit maksetaan kirjailijalle.

Luota ammattilaisiin. Tässä vaiheessa kun sopimus on allekirjoitettu, ota kaikki ilo irti mahdollisuudesta kysyä vinkkejä raudanlujilta ammattilaisilta. Tässä vaiheessa sinulle varmaan löydetään kustanustoimittaja ja jos kaikki menee hyvin, teidän kemiat pelaavat yhtä hyvin kuin meillä. (Olen ikuisesti kiitollinen Kirsi Haapamatille, joka tuntui kannattelevan kirjaa välillä minua enemmän, varsinkin lapseni ensimmäisinä elinviikkoina. <3)

Olen myös huojentunut siitä, että kustantamo valitsi tietyt värit kirjan kannelle vaikka olin alunperin ajatellut jotain muuta. Kun näytin omat vaihtoehtoni kavereilleni sen jälkeen kun ne tyrmättiin kustantamon toimesta, kaikki kaverini olivat sitä mieltä, että he tekivät oikein. 😀 Täytyy vain luottaa, että ammattilaiset osaavat jossain asioissa paljon paremmin…

Hyvä kustantamo auttaa koko prosessin läpi, antaa arvokkaita vinkkejä ja tukea ja sanoo, mikä olisi todennäköisesti kannattavampaa toimia.

Pidä rajoistasi kiinni. Loppujen lopuksi kirja on kuitenkin sinun ja se tullaan aina yhdistämään sinuun, joten pidä rajoistasti kiinni äläkä jousta sellaisissa asioissa, jotka ovat aidosti sinulle tärkeitä. Toistoa, toistoa: jos tunnet itsesi, tiedät, mitkä nämä tärkeät asiat ovat.

Julkaisun jälkeen

Markkinointi. Kustantamo on vastuussa kirjan mainostamisesta, mutta some-aikakaudella koskaan ei voi tehdä itsekään liikaa. Mä olen mainostanut omaa kirjaani blogissa minkä olen ehtinyt, järjestänyt omia arvontoja Instagramissa ja ottanut itse kuvia. Lähetin myös kasan kirjoja pr-näytteenä tutuille bloggaajille kirjan julkaisun yhteydessä.

Iloitse ja omaksu. Sä oot nyt kirjailija, KUI SIISTIÄ! Se on sun CV:ssä, vaikket julkaisisi enää ikinä mitään. Nauti ja tarjoa itsellesi jotakin kivaa, minä tuhlasin Unikko-mekkoon.

Kommenttikenttä on vapaa, siellä saa kysyä kaikkea mitä itselleni ei tullut mieleen kertoa! Voit laittaa myös mailia tyhjaajatus@live.fi. 🙂

Ja tietysti viimeinen mainoslause: mun kirjan Tee maailmasta parempi paikka – Opas vastuullisempiin valintoihin voit ostaa mm. TÄÄLTÄ!

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Pukeutuminen & Kauneus Työ & Opiskelu

Sosionomi (AMK) – hukkaan heitetty ammatti?

Mä valmistuin sosionomiksi Laurea-ammattikorkeakoulusta syksyllä 2016, mutta en ole sen jälkeen tehnyt mitään sellaista työtä, johon olisi vaadittu erityisesti sosiaalialan tutkintoa. Aloitin työt vakituisessa työpaikassa koulutuskoordinaattorina valmistumissyksyä edeltävänä kesänä, mutta samaa työtä olisi voinut tehdä esim. tradenomi.

Koulutuskoordinaattorin töitä tein vain 80% ja loput viikosta blogia, kunnes kuvio kääntyi töisinpäin joulukuussa 2017. Sittemmin olen toiminut bloggaajana, kirjailijana, sisällöntuottajana ja yrittäjänä omassa mediatoimistossa. Ei siis sosionomista voisi yhtään kauemmas päästä…

Koenko siis, että koulutukseni on “valunut hukkaan”? Että olisin voinut sosionomitutkinnon sijaan suorittaa jonkun muun tutkinnon, opiskella itsenäisesti tai keskittyä vain blogiin, jolloin kanavani olisivat voineet kasvaa nopeammin ja suuremmiksi?

Joo ja ei. Koulutus ei ole mielestäni koskaan turhaa: lähdin opiskelemaan sitä, mikä silloin kiinnosti ja opin reilu kolmen vuoden aikana todella paljon. Opiskelin ihmisten auttamisesta itselleni ammatin, vieläpä sellaisen, jossa töitä riittäisi halutessani aina. En kadu opiskeluvalintaani, sillä uskon että valintani ovat johdattaneet minut sellaista polkua, jossa olen nyt, enkä haluaisi uran puolesta ollakaan tällä hetkellä missään muualla.

Mutta silti, välillä pohdin, että olisinko voinut valita eri tavalla. Mulla on aina ollut palo kirjoittamiseen. Jos en olisi antanut lukihäiriön, suomi toisena äidinkielenä tai “media-alalle on vaikea päästä opiskelemaan” -puheiden vaikuttaa päätöksentekooni, olisinko lähtenyt opiskelemaan lapsuuteni toiveammattia eli journalismia? Vai pelkäsinkö välivuosia ja epäonnistumisia ja pelasin varman päälle?

Nykyinen Saranda tekisi juuri sitä mitä sydän sanoo, mutta silloinen minä oli varovaisempi eikä tietenkään tuntenut itseään näin hyvin. Olin silloin kaupan kassalla töissä ja varmaan mikä tahansa muu vaihtoehto tuntui silloin paremmalta, vaikka toki #Prismalife jatkui opintojenkin aikana. <3

Jälkeenpäin on turha jossitella, sillä en tosiaan tiedä, mikä vaihtoehto olisi toteutunut ja olisinko tässäkään, jos olisin jo silloin seurannut intuitiotani. Ehkä asiat olisivat menneet pahasti pieleen, ehkä esim. toistuvat pääsykoerepuuttamiset olisivatkin vieneet ilon bloggaamisestakin, jolloin olisin lopettanutkin koko lystin ennen aikojaan. Kuten sanoin, olen todella tyytyväinen polkuuni, vaikken päätynytkään opiskelemaan (ainakaan nykyistä) unelma-ammattiani.

Se, että teen tällä hetkellä kaikkea muuta kuin sosiaalialan töitä todistaa myös itselleni ja ehkä vähän muillekin sen, että virallinen tutkinto ei välttämättä ole ainoa keino päästä unelmatyöhön. Monia asioita voi opiskella ja opetella itse. Sinnikkyys voi olla paljon arvokkaampaa kuin opintopisteet tai lopputodistus.

Ja arvatkaa mitä? Viimeistään kymmenen vuoden päästä haluan tehdä taas ja ainoastaan sosionomitöitä. Ainakin näiden fiiliksien pohjalta. En näe itseäni ikuisesti media-alalla. Näen itseni kolmekymppisen toisella puoliskolla nimenomaan auttamistyössä, yksityishenkilönä poissa julkisista kanavista.

Ja toki aina silloin tällöin hulluttelen haaveilemalla politiikan urasta…

Onko siellä muita, jotka ovat opiskelleet yhtä mutta työskentelevät toista?

Hanskat saatu Papu, korvakorut Riemupuoti

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Miten minusta tuli ammattibloggaaja?

Poliittisen urani ensimmäinen päivä

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Työ & Opiskelu

Töihin paluu vanhempainvapaan jälkeen – meidän hoitovapaajärjestelyt

Elan kanssa pankissa

Vanhempainvapaani päättyi vajaa kaksi kuukautta sitten, marraskuun loppupuolella. Sittemmin olen ollut hoitovapaalla ja osa-aikaisesti töissä, yleensä yhden päivän viikossa vanhassa työpaikassani sisällöntuotantohommissa ja kaksi päivää teen töitä itselleni ja yritykselleni BETTERille.

Oikeasti työtunnit eivät rajoitu vain näihin työpäiviin, sillä muina päivinä teen töitä muutama tunti ennen vauvan heräämistä, vauvan päiväunien aikana ja joskus myös iltaisin kun mies on kotona. (Nykyään iltaisin kuitenkin huomattavasti vähemmän sillä perheen yhteinen aika tulee etusijalle. Ja okei en saa iltaisin koskaan mitään aikaiseksi muutenkaan.) Joskus käyn yhdessä Elan kanssa tapaamisissa, pressitilaisuuksissa tai haastatteluissa. Myös viikonloppuisin hyödynnän mieheni läsnäoloa ja työskentelen muutaman tunnin päivässä.

Mulla on MAAILMAN paras työkaveri

Mieheni on kokoaisesti töissä ja pitänyt toistaiseksi 9 korvamerkitystä isyysvapaaviikosta vain 3, silloin heti synnytyksen jälkeen. Loput on tarkoitus pitää tänä vuonna myöhemmin. On arjen ääretöntä luksusta, että miehelläni on säännöllinen työaika maanantaista perjantaihin, vieläpä parin tunnin liukuvalla.

Isoäidin kotona. Tässä kuvassa hän on mun mielestä ihan mini-me!

Missä vauva on sitten ollut? Ela on 11 kuukautta ja hän viettänyt parin kuukauden ajan kolme päivää viikossa isoäidillään. Ferhat vie ja tuo Elan näinä päivinä meno- ja paluumatkalla töistä. Isoäiti on ollut Elan elämässä tiiviisti mukana ensipäivistä asti ja isoäidin koti on Elan toinen koti (muutaman kilsan päästä meistä). Jos miehen työaika on ääretöntä luksusta niin turvallinen, rakastava ja läsnäoleva anoppi on koko perheemme hyvinvoinnin kulmakivi. Olen siitä pohjattoman kiitollinen.

Viikonloppuisin leikkiseurana 1,5v isompi serkku ja n. 10 000 enemmän lelua kuin kotona

Miten tämä kaikki on sitten toiminut meillä? Jos Elalta kysytään, se elää varmaan unelmaansa. Kaksi tuttua hoitopaikkaa vaihtuvat keskenään tasaisesti ja aina on viihdyttämässä sellainen aikuinen, jolla on tuoretta energiaa. Minun kanssani hän kuulee albaniaa ja anopin kanssa turkkia. (Tosin ilmeisesti anoppi vetää paremmaksi sillä Ela osaa jo nyt enemmän turkkilaisia sanoja…) Viikonloppuisin vietämme paljon aikaa minun perheeni kanssa, jotka myös asuvat kivenheiton päässä.

Välillä myös tädit hoitaa

Ensimmäinen kuukausi oli kuitenkin vaikea, sillä Ela kärsi selvästi eroahdistuksesta. Vaikka olimmekin totutelleet Elaa pikkuhiljaa uuteen arkeen viemällä Ela isoäidille useammin, hän selvästi ikävöi minua. Yöt oli raskaita ja silloin siirryttiin pakon sanelemana pinnasängystä perhepetiin. Hän selvästi kaipasi huomiota ja läheisyyttä nimenomaan minulta.

Besties forever

Myös mulla itselläni oli sopeutumisvaikeuksia. Elaa oli tietysti iso ikävä mutta myös töihin kiinnittyminen oli todella tahmeaa. Koska teen suurimman osan ajasta itselleni töitä, se vaatii äärimmäistä itsekuria. Niinä päivinä kun olen Elan kanssa kotona mulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin herätä aikaisemmin ja tykittää taas päiväunilla, koska tiedän, että ne ovat päivän ainoat raot. Sellaisina päivinä kun Ela meni hoitoon ja tiesin että mulla on joku 10 tuntia käytettävänä, en rehellisesti tiennyt mitä tehdä sillä kaikella ajalla. (Siispä katsoin paljon sarjoja ja otin sitten itse päiväunia koko 9 kuukauden edestä…)

Tammikuu on sujunut huomattavasti paremmin. Olen nykyään lisännyt työpäiviin myös aamutreenit, jotta saan struktuuria työpäiviin ja jottei aikaa liikunnalle tarvitsisi erikseen järjestää muina päivinä. Se tarkoittaa sitä, että lähden päivästä riippuen kotoa 05.25 – 06.25 eli näen Elan vasta illalla. Se on ikävää ja silloin tulee ikävä, mutta ilmeisesti vain itselleni sillä Eltsu on näemmä jo tottunut. Anoppi lähettää työpäivinä aina kuvia ja kuulumisia ja sanomattakin selvää, että ne viestit on aina mun päivien kerma.

Kaikki on mahdollista kun oma lapsi nukkuu paljon

Ela ei ole ainoa, joka elää unelmaansa. Rehellisesti sanottuna nautin itsekin suunnattoman paljon tästä järjestelystä. Arjessa on sopivasti tasapaino lapsenhoidon ja työn välillä. Ystäviä tulee nähtyä lähinnä Elan kanssa kotipäivinä tai viikonloppuisin mutta mua se ei haittaa yhtään. Työpäivinä kun täytyy keskittyä töihin enkä silloin halua yhtään pitkittää päiviä illasta ja nähdä Elaa vielä vähemmän. Vielä kun Ela oli pienempi ja nukkui missä vain, miten vain, oli helpompi järjestää lounastreffejä, mutta nykyään hän nukkuu juuri 11-14, eli tapaamme kavereita sitten iltaisin ennen iltapuuroa.

Miten teidän perheessä toimitaan tai heräsikö jotain kysyttävää? Omia hoitovapaa- tai töihinpaluukokemuksia saa jakaa kommenttikentässä!

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi