Kategoriat
Pukeutuminen & Kauneus Työ & Opiskelu

Onko somessa tilaa tavallisille tarinoille?

Somessa menestyvät kahden tyyppiset tarinat: täydelliset luksuselämät, joista moni (meistä) voi vain haaveilla tai vastapainoksi isot vastonkäymiset, joihin joko samaistumme tai joita lukiessa tunnemme helpotusta, ettei oma elämä ole samanlaista.

Keskisuureksi blogiksi kasvaa tällainen blogi, jonka kirjoittajan elämä asettuu johonkin näiden kahden ääripään väliin. Avioliitto, kaksi lasta, kiva työ, mitä nyt välillä masennusta ja urakehitykseen liittyviä pettymyksiä. Olen joskus kirjoittanut blogiinkin, että draama yleensä toimii mutta draamaa harvemmin on, ainakaan tässä osoitteessa. (Paitsi toissapäivänä oli kun Ferhat möläytti jotakin tyhmää ja dramaattisesti lähdin leikkipuistoon yksin lasten kanssa. Olin reilu tunnin poissa.)

Kirjoitukseni olisivat varmasti mielenkiintoisempia, jos riitelisimme enemmän tai jos lapsillani olisi todettu vaikka koliikkeja. En kuitenkaan halua elää riitaisassa avioliitossa ja tosi mielelläni olen ottanut vastaan hyvin nukkuvat vauvatkin, joten toistan itseäni: draama toimii, mutta draamaa harvemmin on. (Toki kuopus on tänään vasta neljä viikkoa, joten koliikki ei ole täysin pois suljettu. Kävijälukujen puolesta toivoa siis vielä on.)

(Anteeksi, tosi huono vitsi!)

Sitten on tietysti myös se kolmas vaihtoehto: somessa menestyvät myös he, jotka osaavat kertoa tarinansa mielenkiintoisesti, oli se mikä tahansa. Ei väliä mitä tekee, vaan miten sen tekee. He ovat suosikkejani ja siksi seuraan lähinnä sellaisia bloggaajia ja somettajia, jotka osaavat kirjoittaa ja kuvata kauniisti, oli aihe mikä hyvänsä. Ja koska, kuten juuri totesimmekin, elämäni on varsin tapahtumaköyhä, mun on pakko yrittää itsekin änkeä tähän kategoriaan. Oppia kertomaan tavallisia asioita tavallista kivemmin.

Paljon saan kuullakin (kuten edellisen postauksen kommenttikentällä <3), että moni seuraa minua nimenomaan kirjoitukseni takia, vaikka heidän elämäntilanteet olisivat täysin eri omastani. Se on aina niin ihana kuulla. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut, että kun alan (toivottavasti pian) nukkumaan enemmän kuin 3-4 tuntia vuorokaudessa, saatan kehittyä tässä kirjoitushommassa vähän paremmaksi. (Minulla ei ole koliikkivauvaa mutta tiheästi syövää kylläkin.) Tällä hetkellä tuntuu, että vaikka ehtisinkin päivittämään blogia useammin, ajatukseni ovat yhtä mössöä ja sanat, jotka yritän muodostaa niistä, vielä epämääräisempää mössöä. Yritin äsken oikolukea tätä tekstiä, enkä parista kohdasta saanut itsekään selvää, mitä olin halunnut tarkoittaa…

Tällä hetkellä suurimmat draamani ovat: pari päivää aivan helvetin jumissa ollut niska ja kannettava tietokone, jonka akku on loppumassa, mutta joka latautuu vain lepotilassa. Pääsenkö otsikoihin?!

Paidat secod hand / housut Puuvillatehdas / kengät Lidl (kierrätetystä muovista valmistetut)

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Työ & Opiskelu

Blogin kohtalo?

Moi kaikille. Miten teidän alkuviikko on lähtenyt käyntiin? Ela oli (kröhöm, taas) isoäidillään yötä su-ma. Denizin syntymän jälkeen olen normaalisti noussut sängystä Ferhatin ja Elan aamukäkätyksen säestämänä (on se puuronsyönti hauskaa hommaa) ja syönyt samaan aikaan aamupalan itsekin. Eilen heräsin tyhjään keittiöön ja aloitin viikon samalla tavalla kuin “vanhassa elämässä”: rauhassa ja yksin. Se oli rentouttavaa ja kivaa mutta pidemmän päälle valitsen ne aamunaurut mennen tullen. <3

Tällaisia kuulumisia on ollut viime aikoina paljon helpompaa jakaa Instagramissa: päivät, viikot ja todennäköisesti seuraavat kuukaudet ovat hetkien varastamista aina sieltä mistä voin ja yksittäiset hetket eivät riitä blogin pävittämiseen. Ja mä kuitenkin haluan panostaa tähän ajan kanssa ja ajatuksella. Instagramissa kuvan lisäämiseen ja kylkeen tekstin kirjoittamiseen tuntuu riittävän juuri se lyhyt aika, mitä tuo yksi tissittelijä malttaa olla ilman elämän eliksiiriä. Instagramin päivittäminen on vaivattomampaa ja ylipäätään mahdollista.

Enkä voi väittää etteikö rahakin vaikuttaisi: en ole koskaan kirjoittanut blogia vain rahan takia, mutta kun on kova kiire eikä inspiraatiolle ole aikaa, joskus raha motivoi etsimään sitä inspiraatiota kissojen ja koirien kanssa. Tässä uudella alustalla mulla ei ole ollenkaan mainoksia ja kaupallisia yhteistöitä teen maltillisesti ajanpuutteen lisäksi myös siksi, koska ylimääräiset tulot vaikuttavat äitiyspäivärahaan. Täytyy harkita siis tarkkaan mikä yhteistyö on taloudellisesti kannattavaa.

Valitettavasti myös huhut (ja tilastot, lol) kertovat, että ihmiset siirtyvät yhä enemmän blogeista Instagramiin eikä blogeja lueta enää niin paljon. Myös yritykset käyttävät markkinointibudjettejaan yhä enemmän Instagramissa ja muissa some-kanavissa. Välillä siis tuntuu että päivitän ja yritän kehittää jotain muinaisjäännettä, jolle ei ole parin vuoden päästä edes lukijoita, saatika muuta kysyntää.

Mutta sellainen mä olen; pidän kiinni vanhoista asioista, vaikkei aina kannattaisikaan. Voin melkein luvata, että kun kaikki muut blogit on kuopattu, tämä on vielä pystyssä, puhtaasti kirjoittamisen ilosta. Blogin kohtalo on siis elää pitkän ja onnellisen elämän, vaikka se olisikin yksin (ja lol, köyhä).

Blogi kuitenkin elää elämäni tahdissa ja tekee tilaa myös muille asioille: kuten tällä hetkellä pienelle tuhisijalle ja hänen isosiskolleen. Ja kunnes se omaksuu taas isomman roolin, sä voit lukea meidän kuulumisia Instagramissa.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com