Kategoriat
Matkat Yhteistyö

Suomen kaunein luonto on Vallisaaressa

Kaupallinen yhteistyö: Vallisaari

Mun tekisi mieli sanoa, että Suomen kaunein luonto löytyy Vallisaaresta, mutta mä oon rehellisesti matkustanut niin vähän Suomessa, etten juuri vakuuttaisi ketään. Toisaalta, näin viimeisillään raskaana oleva, joka haluaa tehdä pienen lapsen kanssa mahdollisimman vaivattomia reissuja mahdollisimman läheltä, on aika siistiä sanoa, että ne kauneimmat maisemat jossa olen itse ollut, löytyvät 20 minuutin lauttamatkan päässä Helsingin Kauppatorilta.

Me olimme tosiaan viime viikonloppuna Riian risteilyllä, ja kun palasimme maanantaiaamupäivästä Suomeen, halusimme jatkaa lomailua vielä sen verran että lähdimme spontaanisti Vallisaareen. Niin helppo kohde se on ja silti vielä vähän eksoottinen. Ihan kaikki ei ole löytänyt sinne vielä, vaikka lautalla pääseekin Kauppatorista, ja samalla reissulla voi piipahtaa myös Suomenlinnassa ja Lonnassa. Vallisaaren lauttaliikennettä liikennöi JT Line ja tietysti omallakin veneellä pääsee perille.

Vallisaarella on kiehtova historia, ja vuodesta 1918 lähtien aina vuoteen 2012 saakka se oli Suomen puolustuvoimien käytössä. Saari avautui muille ihmisille vasta kesällä 2016. Tästä syystä Vallisaaressa täytyy kulkea merkittyjä reittejä pitkin oman turvallisuuden ja saaren eläinasukkaiden rauhan vuoksi. Saaressa on kaksi eri merkittyä reittiä, Aleksanterin kierros (3 km) ja Kuninkaansaaren kierros (2,5 km), jotka molemmat taittuvat ylä- ja alamäistä huolimatta myös vaunujen kanssa.

Aleksanterin patterin näköalatasanteelle ei päässyt vaunujen kanssa, vaan menin ihastelemaan alla näkyviä maisemia itsekseni Ferhatin nukuttaessa Elaa vaunuissa. Tuuli ihan kauheasti mutta ai jestas, miten kaunista siellä oli. Ihasteltiin jo maisemia yhdessä mun Instagram-seuraajien kanssa. Kuin ulkomailla olisi, moni sanoi. Ja Hesarikin oli sitä mieltä!

Perus kävely- ja retkeilypäivän lisäksi Vallisaaressa voi harrastaa mm. metsäjoogaa, mobiiliseikkailua ja Vallisaari Racea. Ja kesällähän 2018 me olimme Ferhatin kanssa täällä telttailemassa EcoCampissa! Telttakokemus on ihan mieletön, teltat roikkuvat puissa mutta näyttävät leijuvan ilmassa. Ihan ei yksivuotiaan kanssa tällä kertaa viittinyt lähteä samaan seikkailuun mutta toivottavasti lähikesänä päästään heräämään taas joku aamu Vallisaaresta, ihan kahdestaan.

Myös ryhmät on huomioitu Vallisaaressa hyvin. On erilaisia aktiviteettejä, opastuksia, etukäteen tilattavia tarjoiluja ja ryhmätiloja. Täällä voisi siis hyvin viettää esimerkiksi tykypäivää tai luonnonmukaisempia polttareita.

Nälän saa taltutettua Jäätelökahvila Pajassa, Easy Cafessa tai Satamakahvilassa. Me parkkeerattiin tällä kertaa Jäätelökahvila Pajaan sekä lounaan että jälkkäreiden merkeissä. (Tiedättehän: kun lapsi kerran viihtyy, siitä on otettava kaikki ilo irti eikä evästäkään tulisi liikkua.) Söimme kasvispyttipannua ja maitosuklaamerisuolajäätelön ja vegaanisen appelsiinilonkerosorbetin. Seuraavalla Vallisaari-reissulla nautitaan Easy Cafessa keittoa tai bowlit.

Olen suunnitellut mun tulevaisuuden Vallisaari-reissuille ainakin seuraavia asioita:

  • kuvauspäivä. Täällä on niin upeat maisemat ja sen verran rauhallinen meno, että voisin hyvin ottaa esim. yhteistyökampanjakuvia tai perhepotretteja täällä. Eivät loppuisi koluttavat ja kuvattavat nurkat kesken
  • piknikki. Vallisaaressa on tosi hyvin kahviloita, mutta myös omien purtavien kanssa voi istua kalliolla, kunhan muistaa viedä roskat mennessään
  • no se telttakokemus nro 2!
  • vaikka vaunujen ja taaperon kanssa oli todella helppo liikkua, mä haluan tänne uudestaan myös ihan vain ystävien kesken. Syödä kiirettömästi useammassa kahvilassa, testata sitä metsäjoogaa ja pelata minigolffia!

Onko Vallisaari sulle tuttu paikka?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Olen ollut todella ankara

Kerroin viime viikolla, että vanhojen postausten siirto uudelle alustalle oli varsinainen a trip down memory lane. Osa postauksista hävetti, osasta tunsin puhdasta iloa ja osasta huomasin, kuinka pitkälle sitä ollaankaan tultu.

Etenkin alkuvuoden 2018 tekstit saivat ymmärtämään kuinka ankara olen oikeasti aikoinaan itselleni ollut. Tavoittelin silloin elämässä jotain täydellistä tasapainoa, jossa parisuhde, kaikki muut ihmissuhteet, työ, talous ja harrastukset olisivat kaikki harmoniassa, samalla tulevia häitämme suunnitellen. Olin vasta paranemassa burn outista ja masennuksesta, jossa itsessäänkin on tavoitetta tarpeeksi, ja silti tunsin aivan jäätävää morkkista jos joku päivä jätin julkaisematta blogiin tai nukuin pommiin CrossFit-treeneistä. Siis miten ihmeessä mä edes pääsin burn outista yli tuolla menaliteetillä?

Vaativuus itseäni kohtaan on edelleen yksi vahvimmista piirteistäni (vahvimmista = ikävimmistä mutta sopivissa määrin parhaimmista), mutta se on vuosien aikana hellittänyt paljon. Nyt mä yksinkertaisesti tiedän, että täydellistä tasapainoa ei olekaan tai jos on, se löytyy korkeintaan korvien välistä. Aina elämässä kärsii yksi osa-alue tai useampi samalla kuin muut kukkivat. Tai sitten kärsivät kaikki ja hetken kaikki on todella perseestä, kunnes ei myöhemmin enää ole. (Ja sitten on taas.)

Voisin melkein väittää että äitiyskin on muuttanut suhtautimistani elämään ja itseeni: kaikki ei todellakaan mene aina suunnitelmien mukaan eikä kukaan meistä ole täydellinen vanhempi. Hassua, mutta ajattelen äitiyden olevan elämäni tärkein rooli ja silti kannan siitä vähiten paineita: kaikkein parasta ja luonnollisinta on olla vain oma itsensä virheine kaikkineen ja silti huomata, että päivän päätteeksi lapsi suukottaa ja rutistaa syliin, rakastaa ehdoitta. Kaiken niiden purkkiruokien ja yli suositusten menevien ruutuaikojenkin jälkeen.

Ja tiedättekö sen sanonnan, että jos tänään tekee jotain vaativaa, on se palvelus tulevaisuuden itselleen? Välillä se on kyllä toisinpäin! Jos olisin kirjoittanut aikoinaan vähemmän, mulla ei olisi mennyt monta viikkoa siirtää kaikki se vanha materiaali tänne uuteen osoitteeseen. Joskus tulevaisuuden minä kiittäisi laiskuudestakin.

Tasapuolisen rentoa ja alisuorittavaa viikon jatkoa sinne jokaiselle. <3

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Matkat Yhteistyö

Lyhyt loma on lomaa sekin – laivalla päiväksi Riikaan

Kaupallinen yhteistyö: Tallink Silja Oy

Meille tuli kesäsuunnitelmiin muutoksia, kun Ferhatilta kysyttiin, haluaisiko hän perua työkiireiden takia kesälomansa. Ja ylimääräinen rahahan tähän tilanteeseen sopi meille. Isyysvapaita on elokuusta eteenpäin parinkin kuukauden edestä, joten eiköhän me malteta vielä hetken odottaa koko perheen yhteistä lorvailua.

Mietittiin kuitenkin, miten voitaisi päästä lomatunnelmaan ennen isyysvapaita edes viikonlopun verran, kunnes törmäsin Tallink Siljan Päivä Riiassa -risteilyn mainokseen. Ja mehän mentiin sitten päiväksi Riikaan!

Päivä Riiassa -risteily on hyvin samankaltainen kuin Päivä Tukholmassa -risteily. Aluksena toimii upea Silja Serenade, joka lähtee Helsingin Olympiaterminaalista neljän aikaan iltapäivästä ja on perillä Riiassa seuraavana päivänä puoli yhdeltätoista. Riiassa on aikaa viettää vajaa kuusi tuntia ennen kuin laiva lähtee takaisin Helsinkiin ja on perillä seuraavana päivänä yhdeltätoista.

Meillä kävi sään suhteen huonompi tuuri ja vettä satoi lähes taukoamatta. Mutta mitä se toisaalta laivan sisällä haittaa. Varsinainen visiitti Riikaan jäi tästä syystä hieman lyhyemmäksi ja vaatimattomammaksi, mutta onneksi tiesimme, että laivallakin riittäisi tekemistä. Ravintoloiden lisäksi Silja Serenadessa on nimittäin useampi leikkitila kaiken ikäisille lapsille, jossa Ela viiletti menemään sitten koko ajan edestä.

Ensimmäinen risteily taaperon kanssa sujui odotettua paremmin. Kun perillä odottaa valmis ruoka ja puhtaat lakanat ja pyyhkeet, pakattavien tavaroiden lista supistuu huomattavasti. Olemme risteilleet Ferhatin kanssa paljon ja tiesimme reissusta tulevan pienenkin lapsen kanssa rentouttava. Ennen kaikkea tuntui tosi kivalta tehdä viimeinen lomamatka vain meidän kolmen kesken ennen kuin vauva on täällä. Ensi kesänä (tai ehkä jo loppuvuodesta?) risteillään sitten neljän hengen ja kahden lapsen voimin.

Me yövyimme Silja Serenaden DeLuxe-hytissä, jonne sai kaikkien mukavuuksien päälle vauvasängyn. Ikkunasta ihastelimme saaristoja ja rauhallista merimaisemaa lähes hypnoosiin saakka. Kuten näkyy, iso sänky ja pehmeät tyynyt olivat hitti.

Ensimmäisen illan ruokailu hoitui Grand Buffetissa, toisena päivänä söimme italialaisessa ravintolassa Tavolátassa. Kummassakin ravintolassa oli huomioitu kasvisyöjät ja lapset hyvin, ja palvelu oli kaikin puolin lapsiystävällistä. Olinkin kuullut etukäteen monelta taholta, että Tallink Silja ottaa lapset huomioon paremmin kuin mikään muu laivayhtiö, minkä takia kynnys varata risteilymatka oli alun alkaen pieni. Ja ihan vilpittömästi voin sanoa, että meidän pikku kullannupulta ei puuttunut koko matkan aikana yhtään mitään!

Meidän varsinainen käynti Riiassa jäi sään takia tosiaan hieman lyhyeksi, mutta ensikertalaisina Riika ehti kuitenkin tekemään meihin molempiin vaikutuksen. Monta kertaa Tallinnassa ja Tukholmassa käyneenä, oli mukava saada pitkästä aikaa aitoja “ulkomaanviboja”. Jo pelkästään kävelymatka satamasta Riian vanhaan kaupunkiin on tosi kaunista puistoreittiä ja taittui vartissa. Rakennukset ovat vanhoja ja kauniita, todellakin hyvin “pariisimaisia”. En tiedä johtuiko sunnuntaipäivästä vai pandemiasta, mutta kaupungissa oli rauhallista kävellä. Tekisi mieli palata pian takaisin.

Paras hetki oli tietysti se, kun saatiin kahdenkeskiset treffit Elan nukahtaessa sateen ropinassa vaunuihin. Jäätiin suojatulle terassille syömään lounasta ja katsomaan kuinka eräs pieni tyttö syötti oletetusti isoäitinsä kanssa puluja. Sateesta tulikin yhtäkkiä romanttista ja rentouttavaa.

Ela on onneksi niin pieni, ettei osaa vielä pyytää kaupasta mitään. Muuten olisi lähtenyt matkamyymälöistä muutakin kuin uusi Muumi-juomapullo mukaan…

Harmaammassa säässäkin on tunnelmansa. <3

Päivä Riiassa on uusi Tallink Siljan reitti, joka kulkee ainakin tämän kesän Helsingistä Riikaan. Risteilyt ovat olleetkin jo nyt huippusuositut, joten jos haluat ehtiä laivalla Riikaan vielä tänä kesänä, varaa oma matkasi täältä.

Tallink Siljalta voi ostaa erikseen myös laiva- ja hotellipaketin ja yöpyä Riikassa kaksi yötä. Varauksen yhteydessä tai jälkikäteen voi ostaa myös bussikuljetuksen Jurmalaan, joka on kuulemma kaunis rantakaupunki Latviassa ja myös helppo vierailukohde lasten kanssa (tai tietysti ilman).

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Follow my blog with Bloglovin

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki, mikä tulevassa arjessa mietityttää

Huomasin eilen sanottavani ääneen erikoista kiitollisuuden aihetta. Olen kiitollinen että elämäntilanteemme salli tällaisen päätöksen. Että meillä oli niin mukava vauvavuosi ja hyvät eväät toiseen mahdolliseen lapseen, että toivoimme uutta raskautta Elan ollessa vasta 9 kuukautta, sanoin Ferhatille matkalla leikkipuistoon. Luulin, että Ela laskisi siellä ensimmäistä kertaa liukumäkeä alas, mutta hän oli kuulemma laskenut jo monet kerrat isoäidin kanssa. (Ja off topic: isoäidillään hän alkoi kunnolla kävelemään tässä reilu viikko takaperin!)

Toinen lapsi oli siis suunniteltu, vaikka kerkesimmekin toivoa häntä vain yhden kierron ajan ennen kuin tärppäsi. Raskaus on ollut juuri niin ihanaa kuin mitä se voisi olla, ja taaperoarki on ollut vauvavuottakin helpompi jatke.

Silti mua jännittää moni asia tulevassa syksyssä ja siitä eteenpäin. Elämä kahden alle kaksivuotiaan lapsen kanssa. Ela on n. 1 v 7 kk kun vauva syntyy. Niin pieni vielä itsekin. <3 (Olisin melkein toivonut hänen oppivan kävelevän vasta juuri ennen vauvan syntymää, ei yhtään haitannut kantaa häntä vielä sylissä.)

Mikä sitten jännittää? Niin moni asia, että jouduin selkeyttämään ne itselleni ranskalaisiin viivoihin. Tässä kohtaa otan mielelläni kaikki teidän vertaiskokemukset ja vinkit vastaan (vaikka lasten välillä olisikin ollut enemmän ikäeroa). Saa lohduttaa mutta saa myös varoittaa!

Kahden pienen lapsen kanssa jännittää muun muassa…

Imetys. Mulla oli viime kerralla imetyshaasteita, minkä takia imetys loppui kokonaan 3 kk jälkeen. Tällä kertaa aion yrittää enemmän, vaikka olosuhteet ovat vaikeammat: miten malttaa taistella sisäänpäin kääntyneiden nännien ja imetysmaratonien kanssa kun sen ajan voisi viettää myös esikoisen kanssa? Entä jos vauva on yhtä hyvä nukkuja kuin esikoinenkin: maltanko mä muka oikeasti herättää sitä esikoisen tapaan öisinkin syömään vain maidontuotannon takia, kun varmasti uni maistuu silloin äidillekin ensimmäistäkin vauvavuotta paremmin?

Esikoisen suhtautuminen vauvaan. Voi tämä. Ela on perusluonteeltaan rauhallinen, ja antaa helposti tilaa muille lapsille, muuttuu silloin herkästi araksi ja vetäytyväksi. Perheen kesken hän on oma leikkisä ja naurava itsensä. Entä jos vauvan läsnäolo tekee hänestä kotonakin etäisen ja pelokkaan? Puhumattakaaan kaikista muista skenaarioista: mustasukkaisuudesta, eroahdistuksesta…

Uhmaikä. Vauvavuoden ja uhmaiän yhteentörmäys. Tätä odotan innolla! Naiivisti uskon tietysti, että rauhallisella pikkuenkelilläni ei mitään uhmavaihetta tule, mutta merkkejä on nähtävissä jo nyt…

Rutiinit. Voi miten rakastankaan rutiineita. Sitä, että mulla on aina pari tuntia omaa (työ)aikaa ennen esikoisen heräämistä ja aina kolme tuntia päälle kun esikoinen nukkuu päiväunensa. Meidän kellon tarkalleen annettavat ateriat ja miehen säännöllinen työaika. Vauvahan ei rutiineja sellaisenaan tunne, ja sen olen jo hyväksynyt ensimmäisen vauvavuoden perusteella. Mutta miten osaamme yhdistää vauvan ennakoimattomuuden taaperon rutiineihin?

Käytännön asiat. Mä en pääse yksin rannalle kahden pienen lapsen kanssa. Kukaan ei halua mun kanssa kahville kahden pienen lapsen kanssa. Miten mä syötän samaan aikaan kaksi pientä lasta? Nämä ja n. 101 muuta kysymystä.

Koko viikon postaukset:

Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää

Raskauden viimeinen kolmannes ja kummalliset yöherätykset

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki, mikä tulevassa arjessa mietityttää

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Pukeutuminen & Kauneus

Raskauden viimeinen kolmannes ja kummalliset yöherätykset

Ensinnäkin, SUURI kiitos kaikista kommenteista ja kauniista sanoistanne, jotka olen blogimuuton yhteydessä saanut. En keksi mitään kliseisempää tapaa ilmaista tunteeni kuin se, että olette täyttäneet sydämeni lämmöllä. Tulevaisuus näyttää kuinka kannattavaa omalle alustalle muutto on, mutta ainakin vastaanotto on ollut kultaisin mahdollinen. Kiitos kun olette, luette ja kommentoitte. <3

Olisi ollut varsin loogista kirjoittaa tähän väliin raskauden toisesta kolmanneksesta jatkona ensimmäiselle, mutta eihän sitä kaikkea voi muistaa… Ja mitä siitä olisin kirjoittanutkaan; aivan kuten edellisessäkin raskaudessa, toinen kolmannes oli kaikinpuolin vaivatonta aikaa. Tunsin jälleen olevani elämäni kunnossa, ja hiljalleen kasvavaa vatsaa oli (ja on edelleen <3) ilo ihailla peilistä.

Nyt 30. raskausviikon kynnyksellä ollaan jo viimeisellä kolmanneksella, enkä voi käsittää kuinka nopeasti aika on mennyt. Musta on tälläkin kertaa ihan maailman parasta olla raskaana. Lapsen syntymän jälkeen raskaudet ovat parhaimpia asioita, mitä mulle on koskaan tapahtunut. Saattaa kuulostaa oudolta tai jopa väärältä, mutta välillä musta tuntuu, että mun kroppa ja mieli ovat oikein tehty raskautumiseen. Voin silloin niin hyvin fyysisesti kuin henkisestikin. Kiireisen (taapero)arjen keskellä en ehdi pysähtyä miettimään tätä raskautta yhtä usein kuin esikoisen kohdalla, mutta kun pysähdyn, tunnen vielä suurempaa onnea kuin ensimmäisellä kerralla. Luultavasti siksi, että nyt tiedän, mitä odottaa – tiedän, miten niin monella upealla tavalla lapsi muuttaa elämän ja kuinka kohta maailmaan syntyy taas joku ihminen, jota rakastaa ehdoitta jokaisella solulla enemmän kuin mitään muuta. Kaikki jännitys siitä, että pärjäänkö pienen vauvan kanssa ja millainen äiti minusta tulee on käsitelty jo ensimmäisen raskauden aikana, ja tilalla on “turhien” pelkojen sijaan aito ilo ja odotus.

Siti teoriassa haluaisin vain kaksi lasta, ja olen tehnytkin tämän raskauden aikana myös surutyötä tässä sivussa…

Uskon, että salaisuus raskaushyvinvointiini on pitkälle korvieni välissä ja siinä, että arvostan tätä aikaa niin pajon. En pidä yhtäkään raskausviikkoa itsestäänselvyytenä joten unohdan huonot asiat hyvin nopeasti. Sillä oikeasti en ole voinut vain hyvin. Olen herännyt lähes joka yö kolmen aikaan saamatta enää uudestaan unta. Pari päivää sitten havahduin siihen, että olin viettänyt itsekseni aikaa reilu kuusi tuntia ennen kuin lapsi heräsi uuteen päivään (kävin uimassa, luin kirjaa, tein töitä), koska en vain saanut enää yöherätyksen jälkeen unta. En tiedä onko tämä universumin tapa järjestää minulle sitä kuuluisaa omaa aikaa, ennen kuin taloudessa on kaksi pientä lasta ja sitten saankin taistella edes viiden minuutin suihkusta. Sekin on muuten paljon mielessä; millaista arki tulee olemaan vauvan ja 1,5-vuotiaan kanssa. Huh, mun siihen liittyvästä jännityksestä saisi ihan oman postauksen!

Kysyin aiemmin tällä viikolla neuvolassa yöherätyksistä ja unettomuudesta. Syyt vaihtelevat tietysti aina stressistä ja ahdistuksesta siihen, että äiti valmistautuu vauvan syntymään ja tulevaan imetysrytmiin. En herää pissahätään, kuumuuteen enkä epämukavuuteen, eikä mihinkään juuri koske. Ahdistustakaan ei ole ollut, mutta huomaan, että päivisin tapahtuu aina niin paljon, etten millään ehdi prosessoimaan kaikkia elämän muutoksia hereillä. Ja sitten ne kaikki asiat kummittelevat öisin, ja herään mitä sekopäisimpiin uniin…

Toinen varsin pätevä teoria on se, että juuri aamukolmelta tapahtuu kuulemma eniten yliluonnollisia asioita, joten ehkä meillä kotona kummittelee!

Päivisin en kuitenkaan tunne väsymystä sen ihmeellisemmin, keskityn niin paljon Elaan, töihin ja raskauden fiilistelyyn. Ja voi toki olla, että nämä yöheräämiset tapahtuisivat tässä elämäntilanteessa ilman raskauttakin. Koska ne unet liittyvät yleensä kaikkeen muuhun kuin raskauteen, mikä on myös tosi hassua! Vauvaa ei näy missään! Pidemmän päälle tiedostan kuitenkin, että tämä ei ole kestävä elämäntapa ja mun on ihan pakko saada paremmin unta varastoon ennen synnytystä. En myöskään tiedä kuinka kauan voin enää pistää alati pahenevan hajamielisyyteni mom brainien piikkiin. Kyllä univeloilla alkaa olemaan vahvasti osuutta asiaan..

Miten muut raskaana olevat jakselette? Onko kellään muulla kokemuksia kummallisista yöherätyksistä (raskaana tai ei)?

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää

Raskauden ensimmäinen kolmannes (kun kotona on jo yksi vauva)

Toinen ja viimeinen raskaus?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi Työ & Opiskelu

Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää

Ystäväni kertoi keväällä, että pääsykokeet jännittävät. Häntä pelotti mahdollinen hylkäyspäätös ja epäonnistumisen tunne. Olen aina päässyt siihen kouluun, johon olen halunnut ja siihen työpaikkaan, jota olen hakenut, hän sanoi. Minua huvitti, koska tuntui, että oma tarinani on mennyt ihan päinvastoin.

Mä hain lukion jälkeen valtsikkaan opiskelemaan maailmanpolitiikkaa, mutta jäin “vain” 6 pisteen päähän – edelläni oli siis kymmeniä ellei satoja muita hakijoita. Mä olen täyttänyt työhakemuksia, joihin ei olla koskaan vastattu. Mun viimeisin palkankorotustoive ei mennyt läpi.

Kun lukion ruotsin tunnilla sujautin kurssikaverille sööttiin lappuun kirjoitetun treffipyynnön, johon sain kohteliaan ei vastauksen, se ei johtanut ensimmäiseen eikä suinkaan viimeiseen sydänsuruuni.

Mä olen lähettänyt paljon blogiyhteistyöehdotuksia, mutta vain murto-osa niistä on johtanut oikeisiin kauppoihin. Mediatoimistollamme BETTERillä oli hiljaisempi lähtö, kuin mitä etukäteen uskoin. Mun kirja ei myynytkään ihan niin paljon, kuin mitä etukäteen uskoin.

Ja oikeasti mä olen tässä, uuden blogin äärellä, koska en ollut tarpeeksi kaupallinen edelliselle blogiportaalille. Mä olin haaveillut omista sivuista ja omasta alustasta jo jonkun aikaa, mutta se tuntui iskulta kasvoja vasten kun kuuli, että se muutos olisikin palvelus kaikille osapuolille. En ollut vielä valmis hyppäämään tuntemattomaan. On helpompaa kulkea itse mukavuusalueen ulkopuolelle kuin tulla tönityksi sinne.

Silti ihan kaiken jälkeen uskon että mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää. Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä enemmän näyttöä siitä, että on oikeasti yrittänyt. Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä enemmän on myös onnistumisia. Tekevälle sattuu, niin monella eri tavalla.

Sä luet mun uuden blogiosoitteen ensimmäistä postausta. Nämä sivut ovat vielä ihan keskeneräiset, mutta kaikki vanhat julkaisut olen onnistunut siirtämään, ja visuaalisuuteen ja teknisyyteen alan panostamaan vasta nyt. Vuosien 2013-2017 postaukset ovat “vähän miten sattuu”, mutta tammikuusta 2018 eteenpäin siirsin jokaisen postauksen manuaalisesti, ja luin ne yksitellen läpi. Vanhojen postausten läpikäynti on jossain määrin henkinen itsekidutusmuoto. Se nostalgian määrä yhdistettynä häpeään ja wtf was I thinking -tunteeseen… Vertaa siihen, että löydät jonkun vanhan laatikon, joka on täynnä nuoruuden rakkauskirjeitä ja noloja kuvia. Tunteiden kirjo on laaja ja jokaiseen kohtaan jumiutuu lyhyeksi ikuisuudeksi. Koko kesäkuu tuntui lyhyeltä ikuisuudelta.

Ja hei pieni tällainen off topic: blogi on tästä lähtien vain Saranda Dedolli, ei enää Tyhjä ajatus! Jännää!

Mun vuoden lempikuukaudet ovat huhti-, heinä- ja lokakuu, koska ne ovat miniuusivuosia eli uuden kvartaalin alkuja. Tänään alkaa sellainen kvartaali, jossa tulen varmasti elämään useamman hylkäyksen ja kirjoittamaan useamman postauksen, joka aiheuttaa vuosia myöhemmin vakavia häpeäflashbackeja. Ja se on juuri se tapa, jolla haluan elää elämää. Täysillä, joskus vähän nolosti ja aina koko sydämellä.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi Raskaus & Synnytys

Mä olen ollut vähän väsynyt

Hei ihanat. Mitä teille kuuluu? Oletteko ottaneet kaiken ilon irti viime päivien säistä?

Mä olen rehellisesti ollut tosi väsynyt. Olen nukkunut huonosti (tietysti juuri nyt kun lapsi nukkuu taas viimeisimmän eroahdistusvaiheen jälkeen kuin unelma) ja herännyt joka aamu kolmen aikoihin saamatta enää unta. Näen tosi raskaita unia, joihin herään pitkin yötä jo ennen sitä kello kolmea. Olen kuullut että uuden elämäntilanteen edessä ei raskaana ole yhtään epätavallista prosessoida vaikeita asioita ja tunteita nukkuessa, jotta olisi tulevalle lapselle “paras mahdollinen vanhempi”.

Jo ennen huonoja yöuniakin huomasin että nyt raskauden viimeisen kolmannen kynnyksellä väsyin tavallista aikaisemmin iltaisin. Täytyy ehkä alkaa vähän hiljentämään vauhtia kun ottaa huomioon että elämä on tarpeeksi menevää jo valmiiksi yksivuotiaan kanssa. (Joka diskleimerinä on toki yksi aika easy going tapaus mutta silti. Uhmaikä on alkanut nimittäin täälläkin. Mikä ihme tää lattialle heittäytymisjuttu on silloin kun toinen ei saa haluamaansa!?)

Siispä, julistan parin viikon postaustauon. Töitä toki on blogin ja muidenkin hommien kanssa mutta jos kaikki menee hyvin, olen tankannut lepoa ja unta heinäkuun alkuun mennessä ja te pääsette lukemaan seuraavan postauksen uusilla sivuilla! Uudet sivut on ollut kyllä yksi työmaa, ei siksi, että ne olisi vaikeita rakentaa vaan koska tuollainen tekninen säätö ei ole ollenkaan mun juttu. 😄 Kärsivällisyys katoaa ensimmäisinä sekunteina. Ehkä jaksan keskittyä siihen paremmin jos saan mietintätauon postausaiheista. Heinäkuussa alkaa myös puolison pitkät kesälomat ja isyysvapaat, joten aikaakin tulee olemaan roppakaupalla lisää.

Sillä välin mua voi seurata Instagramissa @saranda.dedolli . Voikaa ja nukkukaa hyvin, nähdään blogissa pian! <3

Boobin äitiys- ja imetyspaita saatu Mammasilta, johon mulla on teille alennuskoodi tyhjäajatus20 – sillä saa kaikista normaalihintaisista tuotteista 20% pois!

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Euroopan kaunein kahvila on Helsingissä

Vanhemmuuden tasa-arvo: meidän perhe

Mä olen ollut vähän väsynyt

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Vanhemmuuden tasa-arvo: meidän perhe

Luin Annan postauksen vanhemmuuden tasa-arvosta. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen ja alleviivaan monia hänen mielipiteitään. Isän osallistuminen perhe-elämään ei pitäisi olla mikään ihmetyksen ja erityisihannoinin aihe, harva käyttää äidinkään roolista sanaa “osallistuminen”. Aika moni huvittuisi jos alkaisin sanomaan nyt, että “osallistun lapseni kasvattamiseen aktiivisesti”, koska äitinä sitä oletetaan minulta itsestäänselvästi. Samaan aikaan ajattelen, että jokaisella perheellä pitäisi olla oikeus tehdä omat valinnat sen suhteen, että kumpi vanhemmista jää kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa. Vaikka toki rakenteelliset syyt ja vallitsevat asenteet valintojen takaa olisi aina hyvä ottaa huomioon ja asioista keskustella säännöllisin väliajoin.

En referoi Annan postausta sen enempää, vaan haluan kertoa mun ja mun puolison kokemuksista vanhemmuuden tasa-arvosta. Meidän esikoinen syntyi helmikuussa 2019, mä jäin äitiyslomalle kuukausi aikaisemmin ja käytin itse kaikki vanhempainvapaat viime joulukuuhun asti. Sen jälkeen olen ollut osahoitovapaalla ja lapsi on ollut osan viikosta isoäidillään hoidossa. Välillä tuntuu hassulta puhua vain minusta ja isästä, koska oikeasti meidän lasta on kasvattanut minä, isä ja isoäiti kaikki yhdessä.

Käytin itse kaikki vahempainvapaat ja olen itse tälläkin hetkellä osahoitovapaalla puhtaasti taloudellisista syistä. Mun työ sallii työaikojen vapaan suunnittelun mutta ei rahallisesti sitä, että mies olisi jäänyt hoitovapaalle (= olen yrittäjä pienillä tuloilla / pienellä YEL:illä). Meidän imetystaival loppui kokonaan jo 3 kk iässä, eli mitään biologista tarvetta ei olisi enää ollut jäädä kotiin lapsen kanssa isää ennemmin. Meidän vaakakupissa painoi siis raha ja se, että työni ovat jatkuneet synnäristä saakka mutta kotoa käsin. En toki tiedä kuinka järkevää sekään ratkaisu oli esim. parisuhteen kannalta, kun hyvin usein jompi kumpi oli joko töissä tai lapsen kanssa, harvemmin keskenään, yhdessä tai täysin vapaalla. Siitä kuitenkin selvittiin, katsotaan, miten selvitään nyt toinen kierros syksyllä… 😄

Kotona hoidamme lasta molemmat tasapuolisesti, Ferhat käytännössä enemmän siinä missä mä vastaan metatyöstä. Metatyön jakaantuminen miesten ja naisten kesken on yksi niistä asioista, johon löytyy myös ne rakenteelliset syyt. Mä ainakin tiedän perineeni metatyön omimisen omalta äidiltäni, joka on oppinut varmasti omaltaan. Mutta samaan aikaan mä myös nautin siitä tosi paljon. Mulle on luonteenomaista ja nautinnollista suunnitella, järjestää, miettiä eri vaihtoehtoja ja joo kröhöm, vähän myös ohjata ja käskyttää toista. En pidä sitä millään tavalla kuormittavana normaalissa elämäntilanteessa. Mietin kuitenkin jatkuvasti, että miten saan opetettua omalle lapselleni sen, että kyseessä ei ole sukupuolisidonnainen asia ja että kenen tahansa kanssa hän sitten tulevaisuudessa pariutuukaan jos pariutuu, ei metatyö ole automaattisesti naisen työ.

Ferhatille on taas luonnollisempaa olla se huolehtivaisempi vanhempi. Hän ei ehkä osaa ennakoida, että minä päivänä kannattaa pestä ne kuravaatteet tai varata aika riittävän ajoissa neuvolaan, mutta hän on ensimmäisenä mittaamassa Elan ihonlämmön tai lukemassa tuoteselostetta ennen ruoan antamista. Ferhat ei myöskään kaipaa omaa aikaa samalla tavalla kuin minä. Mä tarvitsen tasaisen väliajoin tuulettumista ja jouteliasta aikaa, eli suhteessa vapaa-ajan märään, Ferhat on enemmän Elan kanssa.

Luonnollisesti mun ollessa enemmän kotona loin läheisemmän siteen lapseen, mutta heti hoitovapaan alkaessa ja lapsen kasvaessa (ja etenkin nyt koronakevään ja Ferhatin etätöiden takia) Ferhatin ja Elan suhde on kirinyt vähintään samalle tasolle kuin mun ja Elan. He on jotenkin tosi samanhenkisiä, mä näin sen jo ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen. Heillä on sama tapa nukkua ja nukahtaa, samanlainen päivärytmi, samanlainen ruokahalu vuorokauden ajan mukaan… Koska olen itse enemmän kotona ja olen se suunnitelmallisempi osapuoli, tunnen Elan unisyklit paremmin ja osaan ennustaa minuutilleen milloin hän herää, mutta Ferhatilla on herkemmät sensorit omasta takaa ja on tietyllä tavalla lempeämpi ja kärsvällisempi. (Mutta mä sinnikkäämpi! Vauvavuosi on opettanut näiden kahden asian eron. Mä en ehkä ole kärsivällinen mutta hitto mä oon sinnikäs.)

Voin rehellisesti sanoa, että tällä hetkellä vanhemmuus jakaantuu meillä tasa-arvoisesti. Ferhat tulee jäämään kesän aikana hieman pidemmille kesä- ja isyyslomille, jolloin lapsenhoito on sitten enemmän hänen vastuullaan. Mutta nopeasti tilanne taas muuttuu syyskuussa kun kuopus syntyy. Toivottavasti täysimetys onnistuu ja silloin pientä vauvaa ei voi jättää pitkäksi aikaa edes isänsä hoitoon. Uskon, että silloin Ferhatin ja Elan suhde syvenee entisestään (oon mustasukkainen jo nyt) ja vauvasta tulee sitten äidin tyttö/poika niin kauan kuin meistä hyvältä tuntuu.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Vastuullisuus Yhteistyö

Euroopan kaunein kahvila on Helsingissä

Vaikuttaja auttaa -yhteistyö

Viime viikonloppuna koitti aika epätodentuntuinen hetki. Koko perheen yhteinen aamiaishetki kahvilassa, jota olisin pitänyt vielä keväällä itsestäänselvänä, oli lähes unenomainen. Nautin jokaisesta suupalasta, vaikka Elalla ei ollutkaan paras aamu. Ei haitannut, vaikka acaibowlin marjat lensivät lattialle ja kahvi piti juoda kylmänä. (Elan takia, ei kahvilan.) Hymyilin hölmön leveästi läpi aamun vaikka uudessa mustassa mekossani oli mustikan tahroja ja oli turvauduttava Ryhmä Hauhun.

Poikkeusarjen asteittainen purku on alkanut. Omalla kohdallani se tarkoittaa ainakin kahta asiaa: maauimaloita ja lempikahviloitani. Olen ollut niin tohkeissani, kun saan käydä taas lempikahvilassa Relovessa: tekemässä vaatelöytöjä, syömässä mitä herkullisinta all day breakfastia / lounasta / mitä vain (kaikkea saa ja paljon vegaanisia vaihtoehtoja) ja tehdä rauhassa töitä esteettisessä ympäristössä.

Mun mielestä Relove, etenkin Töölön, on kaunein kahvila, johon olen koko Euroopassa törmännyt. Jokainen yksityiskohta hivelee aisteja. Ja olin tätä mieltä jo ennen poikkeusarkea! Kyse ei ole siis vain siitä, että olen elänyt kallion (eli neljän seinän) sisällä koko kevään.

Relove on upea second hand -kauppa ja kahvila, jossa myytävät tuotteet ovat laadukkaita ja loputtoman kauniisti aseteltu. Mun suurin osa kirpparilöydöistä on Relovesta eikä mikään ihmekään: liike ottaa vastaan vain hyvässä kunnossa olevia tuotteita ja panostaa asetteluun ja reiluun hinnotteluun. Palvelu on aina ihanaa ja sisustus viimeisen päälle. Mä en mene Reloveen vain etsimään uutta t-paitaa tai kengät, vaan menen Reloveen viettämään kivan vartin, parituntisen tai kokonaisen iltapäivän.

Relovessa on myös vaihtuva pup-up -vaikoima, joka painottuu pääsääntöisesti Töölön liikkeeseen. Pop-up -valikoimassa on nähty mm. Lumin asusteita, ekologisia kauneus-sekä kodinhoitotuotteita, ylijäämästä käsin valmistettuja koruja, ekologisia tuoksukynttilöitä, Women in Business inspiraatiokortteja… Ja nyt siellä on, tadaa, mun kirja! Mä olen tästä niin innoissani! Mun esikoiskirja Tee maailmasta parempi paikka löytyy nyt edulliseen hintaan (19 euroa) Töölön liikkeestä.

Kirjan myynnistä oli tosi vaivatonta sopia. Sovitaan paikkavuokra, myyntiprovisio sekä myyntijakson pituus, joka on vähintään kuukauden. Henkilökohtaisten tunnusten avulla myyntiä on helppo seurata ajankohtaisesti verkossa. Relove haluaa nostaa pop up -tilassaan sesonginmukaisia pienyrittäjiä, jotka jakavat yrityksen kanssa samoja arvoja. Alkukokemuksen jälkeen suosittelen pop upia lämpimästi myös muille yrittäjille.

Hahah joko tuli tarpeeksi kuvia? Relove on sellainen paikka, jossa voisin kuvata tuntikausia. Aina löytyy kauniita vaatteita, pöytiä, kahvikuppeja ja nurkkia, joita kuvata. Alla vielä muutama kuva meidän tilaamasta aamiaisesta, jota saa siis koko päivän. Mun BOSS-aamiainen oli vegaaninen, herkullinen ja täyttävä mutta olihan sitä pakko maistaa myös Ferhatin belgialaista vohvelia nutellalla. Nam, nam, nam.

Ja jos tuntuu, että et ihan vielä ole valmis shoppailemaan ihmisten keskuudessa, Relovella on myös oma second hand -verkkokauppa.

Meillä jatkuu tänään poikkeusarjen purku kahdestaan terassilla kun saadaan lapsi (taas 😄) yökylään. Sää ei lupaa hyvää mutta koronakevään jälkeen istun ravintolan terassilla vaikka toppatakissa ja sateenvarjon kanssa!

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Hyvinvointi Pukeutuminen & Kauneus

Tunteiden vuoristorataa

Katsoin Netflixin Never Have I Ever -teinikomediasarjaa. Yhdessä jaksossa, missä päähenkilö Devi muistelee kuollutta isäänsä, itkin enemmän kuin ehkä koskaan ikinä elämässäni. Vieressä töitä naputteleva Ferhat ei ihan ymmärtänyt, mistä nyt on kyse. Oma isäni on elossa eikä aihe koskettanut itseäni mitenkään erityisesti. Mä itkin kuin viimeistä päivää koska ajattelin omia lapsiani ja kuinka onnekkaita he ovat heidän isästään. Sä et saa koskaan poistua kotoa ja älä syö tota suklaariviä loppuun äläkä aja enää ikinä autoa, sain sanottua itkukohtaukselta. En omasta mielestäni saanut tarpeeksi lohdutusta, näin Ferhatin ilmeestä, että hän olisi halunnut pyöritellä silmiään.

Kuulin auton radiosta Skyrin mainoksen. Se meni jotenkin näin “tuotteet ovat täydellisiä on the go eikun hetkinen” (selostaja on saavinaan koronauutiset) “tai siis nämä ovat täydellisiä suoraan kotiin vietäväksi eli on the stay“. En voinut lakata nauramasta. Nauroin niin kovaa, että pelkäsin ajavani ojaan. Se oli sillä hetkellä hauskin kuulemani juttu.

Kerroin perjantaina voivani raskauden myötä tosi hyvin. Mihinkään ei satu tai kolota,mitä nyt vessassa on käytävä suurin piirtein kokoajan. Mutta iltaväsymys tuntuu voimakkaalta. Tai no kaikki tuntuu voimakkaammalta. Tuntuu, että elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Suurimmaksi osaksi onneksi hyviä tunteita, ja itken (monta kertaa päivässä) sitä, kuinka onnekas, etuoikeutettu ja rakastettu olen. Mutta tunnen herkemmin myös kaiken muun: olen purskahtanut itkuun monille BLM-mielenosoitusten kylteille ja monet kamalat uutiset jäävät kummittelemaan päiväkausiksi.

Joka ilta viisi minuuttia Elan nukahtamisen jälkeen sanon Ferhatille että mulla on raastava ikävä Elaa ja aamuun odottaminen tuntuu ikuisuudelta. (Kunnes kuusi minuuttia Elan nukahtamisen jälkeen nukahdan itsekin ja herään keskellä yötä hänen itkuunsa ja kiroan lasten hankkimista ja valitsemani aviopuolison koska hän ei koskaan herää itkuun ensin.)

Ja sitten on jotkut asiat, jotka eivät herätä mitään tunteita. Olen lukenut jo parisataa sivua paljon ylistettyä Pieni elämä -kirjaa (Hanya Yanagihara) ja taidan olla tunnekylmä paskiainen kun en ymmärrä hehkutusta vielä ollenkaan. Kyllä se Skyr veti nyt pidemmän korren! Elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa ja vessassa käyntiä ja nyt aloin itkemään (kolmannen kerran tänään) sen takia että nuo kaksi ovat tällä hetkellä elämäni ainoat ongelmat.

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Saranda vai Ferhat: kumpi todennäköisempi?

Ekoilu sopii myös (minun kaltaisille) itsekkäille

Tunteiden vuoristorataa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi