Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet Työ & Opiskelu

You did good

Olisi helppoa keskittyä kuluneen vuoden kompastuskiveihin. Murheisiin, identiteettikriiseihin, koronaan.

Sen sijaan sanon jotakin, mitä myös tarkoitan todella: Saranda, you did good.

Perustit yrityksen, perustit podcastin. (Tosin disclaimerina podcast-asiaan: Ani on ollut sen tuottaja ja kantava voima.) Muutit Aurinkolahden Kahvikortteliin, se oli haaveesi. Kannustit puolisoasi omien haaveiden kanssa ja teitte suunnitelman myös hänelle.

Kannoit lapsen sisälläsi ja synnytit sen tähän maailmaan samalla kun kasvatit toista pientä lasta. Kaikki ovat hengissä ja onnellisen oloisia.

Vuoden suurin saavutukseni on kuitenkin ollut se, että olen elänyt sydän edellä. Olen kuunnellut intuitioani herkemmin kuin koskaan ennen ja se on johtanut ihaniin asioihin.

Olisin toki voinut hankkiutua eroon raskauskiloista, olla parempi yhtiökumppani (ehkä toisen podcast-tuotantokauden tuotan itse?), tarkempi rahan kanssa ja enemmän läsnä lasten kanssa. Toisaalta: kuka kahden pienen lapsen äiti koskaan kokee olevansa riittävästi läsnä? (No öö, toivottavasti jokainen. Tulee paha mieli kun edes normalisoin asiaa tällisella kysymyksellä: SÄ RIITÄT eikä sun kuulu kokea riittämättömyyttä mutta jos kuitenkin koet, se on normaalia.)

Ja sitten toisaalta: onpahan tavoitteita ensi vuodelle. Syödä terveellisemmin, olla parempi yhtiökumppani, säästää ja käsitellä niitä riittämättömyyden tunteita.

Loppuvuoden sen sijaan otan rennosti ja pidän lomaa mm. blogista. Somessa keskityn Instagramiin ja podcastiin. Oikeassa elämässä perheeseen. Jos historia toistaa itseään, ensi vuodesta tulee vauhdikas ja siihen tarvitaan täydet ja pitkään kestävät akut.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

2 vastausta aiheeseen “You did good”

Niin hienoja juttuja!! Oot ihan huippu! <3

Rentouttavaa lomaa ja ihanaa joulun aikaa sinulle ja koko perheelle! <3

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: