Saatoitte ehkä huomata, että Lily ”kaatui” muutamaksi päiväksi eikä blogin sivuille päässyt. Nyt kaikki toimii taas normaalisti, ja postaukset, joiden oli tarkoitus tulla alkuviikosta ulos, tykitetään nyt loppuviikosta! Tavallista tiivimpi tahti siis tiedossa muutaman päivän ajan. 🙂
Mutta niin – otsikkoon ja siihen lempipäivääni. 1.4 on ollut jo vuosia mulle sellainen ”keväänalkamispäivä” (vaikka ironisesti silloin on yleensä ollut aina kylmää ja/tai sateista). Aprillipäivä ei liity tähän mitenkään, inhoan tehdä jekkuja ja vielä enemmän inhoan tulla jekututuksi…
Toinen hyvä päivä on aina ollut 5.5. Sille ei taida olla kyllä mitään erityistä syytä, muuta kuin se että se oli mun ja mun ala-asteen parhaan kaverin ”ystävystymispäivä”. (Sinä päivänä oli ekaluokkalaisten koulun diskot ja tanssikilpailu, jonka sekä minä, että Jessi voitimme. Vuosi oli 2001 ja hiukset oli krepattu. It was a beggining of a beautiful friendship.)
Suomen kesä on ihan liian lyhyt, ja siksi alan toteuttamaan ”kesäjuttuja” jo huhtikuussa, ja virittämään itseni sellaiseen kesään kuuluvaan kepeyden olotilaan. Mä luulen että tuleva kesä on ensimmäinen kesä piiitkään aikaan kun en lähde minnekään ulkomaille. Sen sijaan suunnitelmissa on ottaa kaikki ilo irti Suomen suvesta.
Aion aloittaa monet aamut lenkillä ja päättää ne mereen pulahtamisella, grillata, juoda aamukahveja ja pitää illanistujaisia omalla terassilla, kiertää saaristoissa ja piipahtaa ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalla, kiertää ja myydä kirppareilla… Toivottavasti päästä jo perinteeksi muodostuneelle tyttöjen mökille (jo 9. vuosi huuh), olla kahden peräkkäisen morsiusneitovuoden jälkeen kaaso ja kirsikkana kakun päällä, käydä elämäni ekoissa oikeissa festareissa! Tiedän mitä ajattelette, minkäköhän kiven sisällä mäkin oon elänyt… Flow on jo harkinnassa mutta muitakin festareita saa ehdottaa. 😉
Ihanaa huhtikuun ekaa kaikille!
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
8 vastausta aiheeseen “Vuoden lempipäivä”
Se on Adam J Kurtzin tekemä ja nimeltään 1 Page at a time. Kantsii tsekkaa!
Ehdottomasti!:)
Mä sain siskolta lahjaksi sellaisen itsensätutkimiskirjan. Sinne kirjataan kaikkee tekemistä esim. koska oot ollut matkoilla, antanut rahaa hyväntekeväisyyteen tai ottanut nokoset. Oon nyt huomannut kirjan ansiosta ottavani nokoset kerran kuukaudessa ja aina 28. päivä. Tosi outoa. 28. päivä on joko mun lepopäivä tai sitten vaan jotenkin kuluttava päivä.
Oon myös huomannut vanhoista päiväkirjoista kuinka samat aiheet vaihtelee samoihin aikoihin vuodesta toiseen.
Kui siistii! 😀 Onks se sellanen valmis kirja jossa on valmiiksi ”kysymykset”? Toi kuulostaa niin makeelta, varsinkin kun sen ansiosta pystyy tekemään noin tarkkoja ja mielenkiintoisia arvioita. 🙂 Kaikenlaiset päiväkirjat on niin opettavaisia kyllä.
Provinssi nousi suosikiksi monestakin vinkkelistä katsottuna! Ruississa tuli klaustrofobinen olo huonojen järjestelyn takia, joten Turussa suosittelen enemminkin Aurajoen rantaa 😀
Haha hyvä tietää, thanks (y) 😀
Ihanaa huhtikuuta! Minä päätin viime kesänä ottaa festarit haltuun, ja kiertelin niitä festarilippis vinossa koko kesän erinäisillä kokoonpanoilla. Tsemppiä festarikesään, suosittelen erityisesti Provinssia 🙂
Haha makeeta!! 🙂 ja Provinssi oli ilmeisesti suosikki? Oon kyl itekin kuullut lähinnä pelkkää hyvää siitä, joten why not!
Ihanaa viikonloppua<3