Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Vuoden henkilökohtaisin kirjoitus: Liian aikaisin päättynyt imetystarinani

Mulla oli syntyvää vauvaa kohtaan kaksi suurta toivetta: että hän syntyisi terveenä ja että pystyisin täysimettämään.

Ensimmäinen onneksemme toteutui mutta toisen kanssa ongelmat alkoivat jo synnytyssalissa. Sisäänpäin kääntyneet nännit. Laiska imuote. Vauva itkee koska ei tule kylläiseksi vaikka hän asuu rinnalla. Vauva ei koskaan oikeasti viihdy rinnalla. Jatkuvista yrityksistä huolimatta jäädäkseen tulleet lisämaito ja rintakumit.

Monet sanovat, että imetys helpottaa elämää. Mä en kertaakaan kokenut sen niin. Saattoi mennä montakymmentä minuuttia että saimme Elan imemään rintaa. Jos ote vähänkin lipsui tai Ela nukahti siihen, sama rumba alkoi uudelleen. Näin elämän kolmen tunnin sykleissä ja stressasin seuraavaa imetystä aina välittömästi edellisen loputtua.

Tästä huolimatta halusin jatkaa imettämistä. Sen on oltava jokin biologinen tarve tarjota lapselle omaa maitoa, jonka on “luonut” yhdessä oman vauvan kanssa. Tarjota jotakin, mitä kukaan muu ei pystyisi. Ja olihan taustalla järkisyykin siitä, että äidinmaito on se lajinmukainen ravinto, enkä vegaanina mitenkään kiljunut onnesta, kun vauvani sai lehmänmaidosta valmistettua korviketta.

Stressiä ei helpottanut terveysalan ammattilaisilta kokemani imetyspaine ja samalta suunnalta tulleet ristiriitaiset tiedot. Siinä missä yksi kätilö ilahdutti kertomalla, että jotkut imettävät kokonaisen vuoden rintakumilla, toinen varoitti, että sen käyttö tulee tyhjentämään rintani pian. Tuntui, etten tehnyt mitään oikein vaikka yritin ihan kaikkeni.

Ja niin siinä sitten kävi, ne klassiset. Että kaikista yrityksistä huolimatta, kahden kuukauden kohdalla, Ela laiskistui lopullisesti tissin imemisen suhteen ja alkoi hyväksymään vain pulloa.

Olin ihan rikki. Yritin vielä pitkään tyrkyttää Elalle tissiä ja itkin joka kerta kun hän ei sitä ottanut, vaikka tiesin jo etukäteen ettei ottaisi. En ollut ikinä kokenut niin suurta epäonnistumista ja luopumisen tuskaa. Ennen näin elämän kolmen tunnin sykleissä, nyt en nähnyt sitäkään.

Useampi viikko meni sen hyväksymisessä, että imetys on päättynyt. Edelleen pumppaan maitoa pulloon mutta Ela saa silti suurimman osan maidosta korvikkeena. Aluksi se tuntui tosi pahalta, mutta pikku hiljaa olen yrittänyt keskittyä pulloruokinnankin hyviin puoliin. Kuten siihen, ettei aamulla tarvitse laittaa imetysystävällisiä vaatteita päälle tai muistaa ottaa rintakumi mukaan. Koska en koskaan täysimettänyt, meidän elämä oli alusta asti myös pullorumbaa eli imetyksen päätyttyä mitään uutta arkea vaikeuttavaa asiaa ei elämäämme tullut.

Jossain vaiheessa aloin nauttimaan siitä, että yksi iso stressitekijä elämästäni oli poistunut. Siinä missä tulevaisuus näyttäytyi ennen vain kolmen tunnin päähän, nyt pystyin näkemään, suunnittelemaan ja haaveilemaan myös pidemmälle. Pystyin keskittämään voimavarojani muihin tekemisiin Elan kanssa. Pullosta ruokkiminen tuntui vahvistavan meidän sidettä enemmän kuin imettäminen, sillä sitä ei tarvinnut aloittaa stressaantuneena, väsyneenä ja pettyneenä. Olikin energiaa vain tuijotella ja puhua toiselle.

Jos saan toisen lapsen, aion taas yrittää täysimettämistä. Mutta en aio pitää imetystä ainoana oikeana tapana kasvattaa lapsi. Tai sen epäonnistumista niin suurena epäonnistumisena äitinä. On niin monta eri tapaa kasvattaa terve lapsi ja mä aion tehdä parhaani niissä puitteissa, mitä meille on annettu.

Kuvat: Kriselda Mustonen

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

22 vastausta aiheeseen “Vuoden henkilökohtaisin kirjoitus: Liian aikaisin päättynyt imetystarinani”

Olet kestänyt hienosti ristiriitaisessa tilanteessa, anna itsellesi täysi kymppi suoriutumisesta ja unohda viiskytlukulaiset imetyksenihannoinnit! Ne eivät oikein ole tätä päivää.

Nykyaikana myös puoliso voi esimerkiksi ruokkia lapsen, korvikkeella tai jos joku haluaa pumpata niin sehän hieno juttu. Itselläni on vielä koko ihanuus edessä, mutta meillä on tehty periaatepäätös jo nyt että palaan pian syntymän jälkeen (suunniteltu sektio) töihin enkä imetä. Mies jää hoitovapaalle, ja hoidamme yöherätyket 50-50. Suosittelen päätöstä lämpimästi, emme enää peru päätöstämme sillä asiasta on ilmoitettu molempien työnantajille, Kelaan sekä neuvolaan. Kun päätöksen tekee etukäteen (toki annamme lapselle normalit vasta-ainemaidot ja bakteerit sairaalassa) kukaan ei muuten painosta enää imettämään. Ihanaa! Voi keskittyä siihen tärkeimpään, eli vauvan saamiseen terveenä maailmaan, ja vuorovaikutukseen.

Uskon myös feministinä että tasa-arvon kannalta tämä on naiselle paras vaihtoehto pitkän raskauden ja synnytyksen jälkeen. Naisen pitää levätä. Vauva taas oppii, että äiti ei ole kaikki, vaan ympärillä on useita tärkeitä ihmisiä jotka kaikki voivat lohduttaa kenguruhoidossa, syöttää ja olla läsnä. Parisuhde hyötyy myös.

Kaikkea hyvää syksyysi ja hienoa, että kirjoitat tästä.

Vähän vanha postaus, mutta pakko kommentoida. Kiitos tästä, paljon. Mun mielestä imetyksen vaikeuksista ja ongelmista ei puhuta ollenkaan tarpeeksi. Ennen synnytystä neuvolassa kyllä rummutetaan miten hirveän tärkeää imetys on (ihan kuin se ei olisi jo kaikkien tiedossa), mutta ei anneta mitään ohjeistusta tai neuvontaa. Itsellä on epäonnistunut imetys, ja varmasti taival olisi ollut helpompi jos etukäteen olisi saanut edes jotain neuvoja , ettei siinä täysuupuneena, rikki synnytyksestä olisi tarvinnut alkaa stressata imuotteen hakemisesta ja muusta.

Paljon annetaan kuvaa , että imetys sujuu aina kun vaan tarpeeksi yrittää, ja että imettää vaan, niin kyllä se siitä. Itse tein kaiken paitsi seisoin päälläni, ja maitoa ei vaan ikinä alkanut tulla tarpeeksi vauvan tarpeisiin. En tiedä, oliko syynä alkupäivien epäonnistuminen (vauva ei löytänyt imuotetta, en saanut sairaalassa asiallista ohjausta, rinnat eivät saaneet stimulaatiota) vai jokin kehoon liittyvä seikka (esim. Rinnat ei vaan pysty tekemään tarpeeksi maitoa). Harmittaa ihan hirveästi, ja pitkään koin hirveää surua, pettymystä ja syyllisyyttä, etten voi ruokkia vauvaani sillä parhaalla mahdollisella ravinnolla… on todella lohdullista lukea, että KAIKKI eivät onnistu, etten ole ihan yksin “epäonnistumiseni” kanssa. Vaikka toki surku, että imetysvaikeuksia on.

Itse koin pettymyksen ja korvikeshown niin raskaina, että en tiedä haluanko enempää lapsia. Yölliset sängystä pomppaamiset ovat vain liian raskaita. Jos lapsia tulee, olen jo ilmoittanut miehelle, että hän sitten hoitaa yösyötöt pullolla:D imetystä en aio kokeilla ollenkaan, sillä luultavasti syynä on jokin rintojen häiriö tms. Jolle en itse mahda mitään.

Olen aina antanut kaiken maidon imetysapulaitteella siinä toivossa, että maitoa alkaisi tulla. No, se toivo on mennyttä, mutta vauva ei enää huoli pulloa ollenkaan. Se taas tarkoittaa, että kotoa ei voi oikein olla syöttöväliä pidempää pätkää poissa tai nälkäkatastrofi on käsillä… joten on tuossa pullossa oikeasti hyvätkin puolet! Sen voi antaa tien päällä ja vaikka isä.

Heh, olipa avautuminen, mutta tää on vaan niin iso osa äitiyttä ja tosiaan näistä vaikeuksista ei musta puhuta ollenkaan tarpeeksi, että on ihanaa saada vähän avautua anonyymisti. Hirveästi mainostetaan imetyksen tärkeyttä, mutta ongelmien kanssa olen ainakin itse kokenut jääväni tosi yksin. Neuvomassakin kaikkeni tehneenä terkka vain mietti että mitä nyt vielä voitaisiin tehdä, muttei silti antanut mitään ratkaisuehdotuksia tai yhtään krediittiä hurjasta yrittämisestä. Kiitos sinulle, että kirjoitit tästä, vaikka harmittaa jokainen imetys joka ei ole sujunut, on myös vertaistuki aivan kullanarvoista. Ja oikeasti: imetys on vain yksi osa äitiyttä, eikä ehkä oikeasti niin iso, kuin monesti annetaan ymmärtää. Rakkautta ja läheisyyttä voi ilmaista niin monella muullakin tapaa, ja nykykorvikkeet ovat kuitenkin erinomaisia. Eivät toki äidinmaitoa, mutta hyviä kuitenkin. Hyvin ja terveenä lapsi niilläkin kasvaa 🙂 ja tärkeintä ravintoa on rakkaus ❤

Hienosti olet jaksanut tuotakin taistelua 2kk. Tiedän miten väsyttävää homma voi olla.
Meillä esikoisen kanssa imetys ei onnistunut lainkaan ja hyvinkin samoja fiiliksiä käynyt läpi.
Nyt kuopuksen kanssa 2kk suht onnistunutta imetystä rintakumilla takana. Saa nähdä mihin asti tällä kertaa päästään.

Jos kiinnostaa, niin lukaise tarinamme:
https://mutkatonta.com/imetys-ei-onnistunut/

M-E

Imetyspettymyksen kävin läpi minäkin. Aluksi kaikki vaikutti hyvältä, vauva asui rinnalla ja maitoa tuli runsaasti kunnes alkoi hiipua eikä vauva enää viihtynyt. Itkin ja tyrkytin, koin valtavaa painetta. Homma meni loppujen lopuksi siihen, että pumppasin tuloksetta kahden tunnin välein ja muu elämä alkoi kärsiä. Kahden kuukauden paikkeilla tuli seinä vastaan, enkä enää jaksanut. Täytyy sanoa, että vieläkin tekee pahaa kun huomaan jossain imettävän äidin. Mikä on sinäänsä merkillistä, sillä en arvostele kenenkään äitiyttä imetyksen perusteella. Se ettei imetys onnistu tee kenestäkään huonoa äitiä.

Olen itse juuri samassa tilanteessa. Maanantaina tällä viikolla kyllästyin tissitaisteluun ja löin “hanat kiinni”. Poika on syönyt siitä asti pullosta, ja ihanaa kun yksi stressin aihe on poissa! Sain yhden kokonaisen yön nukkua, kun mun äiti oli käymässä ja syötti vauvan. Mutta monet itkut tuli itkettyä ennen kuin suostuin myöntämään, että ei tästä nyt mitään tule.

Ymmärrän tosi hyvin, miltä susta tuntuu ja tuntui! ❤️

Mä oon kaikkien kolmen lapsen kanssa yrittänyt täysimetystä eikä se onnistunut yhdenkään kanssa. Ensimmäisen kohdalla pettymys oli luonnollisesti suurin, mutta kyllä jokaisen kohdalla olen käynyt läpi samat fiilikset ja pettymykset.

Kahdella viimeisellä kerralla en toki enää kuunnellut ulkopuolisten syyllistämistä, mutta ensimmäisellä kerralla ne pääsivät kyllä ihon alle. Onneksi minun terkka on ollut aivan ihana ja ymmärtäväinen eikä neuvolassa ole tarvinnut selitellä mitään. Olisi ollut kamalaa, jos sielläkin vielä olisi syyllistetty!

Ihania vauvahetkiä teille! 😊

***
https://www.menaiset.fi/blogit/koti-kumpulassa

Kiitos vertaistuesta. <3 On ollut helpottavaa lukea, etten ole ainoa. 🙂 Mä oon kans vahvasti luvannut itelleni että jos saan lisää lapsia, en anna kenenkään ulkopuolisen painostaa mihinkään. En imetyksen suhteen tai minkään muunkaan. Teidän terkkari kuulostaa ihanalle! 🙂

Vastaa

Oi lämmin halaus imetyspettymykseen!

Kurjaa kuulla tuo rintakumipelottelu. Olisipa kivaa jos terveydenhuollon ammattilaiset osaisivat olla luomatta ylimääräistä stressin aihetta. Monella rintakumi on kuitenkin myös pelastanut imetyksen, itseni mukaanlukien! Käytän vieläkin noin 1/3 imetyskerroista atooppisen ihoni vuoksi. Ja olen ihan vasta vähentänyt sen käyttöä, vielä viikko sitten käytin joka imetyksellä.

Kauniisti kuvasit teidän lempeitä ruokailuhetkiä joihin nykyisin ei enää kuulu itku ja huoli. Itselläni imetys on samanlainen turvasatama. Vauva on muuten aika itkuinen ja koen riittämättömyyttä, mutta imetyshetkillä voin hengähtää: ainakin sillä hetkellä vauvallani on kaikki hyvin.
Vauvani oireilee syömiini ruoka-aineisiin suolisto-oirein ja siksi olen laajalla imetysdieetillä. Olen aika vakuuttunut, että lehmänmaitokorvikkeilla meillä olisi tosi kipeä vauva eikä allergioihin avun saanti (ja apteekin maidottomiin korvikkeisiin reseptin saanti) ole usein mikään kevyt ja helppo polku. Julkisella puolella on vallalla siedättämisen ideologia joka saa suolioireisille usein pitkän ja jälkensä jättävän tulehdustilan aikaan. Tästä syystä olen äärimmäisen kiitollinen että imetys sujuu. Imetystaival on ollut kyllä kivulias ja en ole pääsiäisen jälkeen oikein voinut poistua kotoa kun nännini ovat olleet niin rikki, että kaikki tekstiilit tarttuvat niihin kiinni ja ne pitää repiä irti. Mikään voide ei oikein ole auttanut, mutta nyt olen viikon ajan huuhdellut niitä vissyllä ja puolukkamehulla niin visvaiset kohdat ovat parantuneet (ei kuitenkaan ole sammas, vaikka sammalten hoitovinkeistä sainkin helpotusta) Yhä kankaat ja liivinsuojukset kuitenkin sattuvat liikaa. (sain tänään Nursicare rintasidoksia joiden turvin pääsen varmaankin huomenna viemään vauvaa osteopatiaan)

Elalle lehmänmaitopohjaiset korvikkeet ilmeisesti sopivat eikä teillä ole allergiataakkaa perintötekijöissä. Elalla on kaikki tosi hyvin <3

Ja tämän pitkän sairaskertomuksen tarkoituksena oli tuoda näkyväksi se kuinka pulmallinen asia tuo imetys voi sujuessaankin olla.

Kiitos Saana tämän jakamisesta! Tää on myös yksi asia, josta oon ite kuullut ihan liian vähän eli imetyksen vaikeuksista täysimettävillä vauvoilla. Tuntuu, että äidit joutuvat yrittämään muutaman viikon ja sitten kun imetys onnistuu, se on yhtä tanssia.

Oon pahoilöani teidän vaikeuksista, kuulostaa tosi kipeälle. 🙁 Toivottavasti saat kaiken mahdollisen avun, ja onneksi teidänkin pieni siirtyy pikkuhiljaa maistelemaan muutakin. 🙂 Toivottavasti silloin helpottaa!

Vastaa

Mulla esikoinen syntyi vähän etuajassa eikä oikein meinannut tajuta imemistä. Rintakumin kanssa sain ekat seitsemän viikkoa imetettyä ja sitten imetys alkoi sujua ilmankin. Mutta ne seitsemän viikkoa olivat ihan kauheita, imetys yhtä sähläämistä, imetin aina vähintään 1,5h kerralla enkä kyllä halunnut juuri lähteä kotoa mihinkään (tosin mulla meni aika kauan ennen kuin olin sektiosta niin toipunut että senkään puolesta olisin halunnut poistua).

Jälkikäteen oon ajatellut että se alun vaikeus teki hyvää, koska sen jälkeen suhtautui koko imetykseen ja moneen muuhunkin asiaan paljon joustavammin, ei nähnyt enää niin mustavalkoisena kaikkea lasten saamiseen liittyvää. Toisen lapsen imetys alkoi ja sujuikin sit tosi helposti, ja uskon että osasyy oli se että siihen suhtautui paljon rennommin.

Kiitos kokemuksen jakamisesta. <3 Tosi hyvä, että pääsitte rintakumista eroon, olihan se aika sähläystä sen kanssa… Ja oon kuullut tosi monelta, että tokan kanssa sujuu paremmin nimenomaan siksi, että silloin on rennompi. 🙂 Haluan uskoa, että oon silloin rennompi myös silloin, jos imetys ei suju silloinkaan.

Vastaa

Mulla on kummankin tytön kanssa imetys saanut oikeastaan samantien kaverikseen korvikkeet. Esikoisen kanssa tuli ekana korvikeiltana itku, koska koin jotenkin epäonnistuneeni. Mutta sitä kesti vain sen pari tuntia, koska mies muistutti, ettei maailma siihen kaadu. Lisäksi tajusin olevani itse korvikelapsi, kuten mieheni ja siskoni ja oih niiiiin moni muu. Siihen loppui sureminen. Kuopuksen kohdalla sitten ei ollutkaan samanlaista tunnemyräkkää. Imetin muutaman viikon ja sitten lopetin kun tuntui ettei maito enää riitä mihinkään ja siirryttiin kokoaikaiseen pulloruokintaan. Tyytyväinen lapsi on pääasia mitä ruoka-asioihin tulee!

Sitäpaitsi kipeät nännit ja maidosta läpimärät paidat, tulvivat tissit ja lapsen silmään lentävä maito on myös toooosi ärsyttäviä. 😀

https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/05/15/kylla-maailmaan-kirjoja-mahtuu/

Niin hyvä asenne! <3 Tollasta olisin halunnut itekin. 😀 Että yrittäminen riittää ja korkeintaan yhdet itkut ja sitten moving on! Tosi kiva kuulla vertaiskokemuksia, kiitos. <3

Vastaa

Olin tulossa kertomaan, että oon itsekin korvikelapsi enkä kyllä tunne jääneeni mistään paitsi 🙂 Siitepölyallergiaa mulla on, mut niin on muillakin mun suvusta, joten en usko sen johtuvan korvikkeesta.

En tiedä, lohduttaisko tällanen, mut kokeilepa joskus miettiä lähipiirisi aikuisia ja pohdi, keksitkö keitä on täysi-imetetty ja ketkä on kasvanut korvikkeella. Niinpä niin, ei sitä kukaan enää mieti aikuisista 🙂

Mulla ei ole ainoatakaan allergiaa itselläni! Lapsilla on tullut tomaatista (reilusti syötynä) ihottumaa pienenä, mutta koululaisella ei enää. Eli tosiaan ei voi yhdistää korvikkeita ja allergioita jne. 😊

Haha totta, hyvä ajattelutapa. 🙂 Meidän perheessä on hassusti niin että neljästä lapsesta yksi on imetetty ja juuri hänellä on siitepölyallergia. 😀 Eli ei tosiaan voi näitä kahta yhdistää.

Vastaa

Mulle kävi ihan samoin kuin sulle esikoisen kanssa, mutta imetys loppui jo vielä aikaisemmin. Näin 2,5 vuotta myöhemmin, voin sanoa, että imetyksen loppumisessa oli myös paljon hyvää. Sain levättyä. Isä pystyi ruokkimaan lasta. Lapsi nukkui paremmin. Lapsi on terve ja iloinen, sekä kasvanut hienosti 🙂 mitään sairastelua ja infektioputkea ei ole ollut. Ole siis armollinen itsellesi ja muista, että tärkeintä on sinun ja lapsesti hyvinvointi. Korvikkeella kasvaa ja kohta sä jo keittelet sille pottumuusia. Sitä paitsi, imetyksen loppuminen “liian aikaisin” (mitä se ikinä tarkoittaakaan, on yksilöllistä) on paljon tavallisempaa kuin voisi luulla! Ensin ajattelin olevani täysin epäonnistunut kummajainen, kunnes tutustuin moneen äitiin, joille on käynyt samoin.

Ihana sinä, kiitos! Näinhän se on, nuo ovat päällimmäiset ajatukset mullakin kun yritän käsitellä tätä pettymystä. 🙂 Että tässä on paljon hyvääkin vaikkei mennyt oman tahdon mukaan. Ja voi vitsi sama juttu täällä, vasta kun avasin suuni ja aloin avautumaan tästä, huomasin kuinka monella muullakin oli imetys loppunut ennen ensimmäistä ikävuotta tai sitä puoltakaan. Kaikkea hyvää teidän perheelle! 🙂

Vastaa

Kiitos, kun jaoit tämän <3 Ymmärrän hyvin fiiliksesi, koska mullekin imetyksen onnistuminen on ihan kärkisijoilla toiveissani vauvavuotta kohtaan. Imetys tuntuu niin tärkeältä ja henkilökohtaiselta, että jo ajatus sen epäonnistumisesta pelottaa. Järkitasolla olen toki sitä mieltä, että pulloruokinta ja korvike ovat ihan hyviä vaihtoehtoja nekin, mutta kun juuri minulle nimenomaan se imetys tuntuu ihan supertärkeältä asialta.

Olen lukenut nyt raskausaikana paljon tietoa imetyksestä sekä varautunut mahdollisiin vaikeuksiin ja siihen, että imetyksen eteen voi joutua näkemään paljon vaivaa. Silti lopputulokseen ei välttämättä pysty vaikuttamaan. On vaikea hyväksyä, että vaikka tekisi kaikkensa, imetys ei silti ehkä onnistu. Jotkut jutut elämässä vaan on sellaisia, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä saisi surra tai olla pettynyt. Onneksi vauva on maailman ihanin lahja ja se, että hän ylipäätään on olemassa, on ihan valtavan upea juttu, ruokittiin häntä sitten millä tavalla tahansa.

Tää oli ihana kommentti. Ja sulla on tosi hyvä asenne, joka tulee auttamaan sua sekä imetyksessä että mahdollisesti sen käsittelyssä jos imetys ei sujukaan. 🙂 Nimittäin mä kuvittelin että imetys tulee sujumaan mulla helposti kun maitoa tuli jo raskauden puolivälistä eteenpäin ja mun ”järkiajattelu” taas kertoi silloin, että vauva kasvaa paremmin äidinmaitolla. Kaikki tollaset ennakkoajattelut tekivät mun prosessista paljon kipeämmän joten mun mielestä sun lähtökohdat on jo tosi hyvät. 🙂

Vastaa

Kommentoi