Tyhjensin pari päivää sitten vaatekaappini monen kassillisen edestä. Mietin taas hetken sitä, että mistä ihmeestä tätä tavaraa tulee kun en ole aikoihin ostanut mitään. Oikeastihan tyylini on vain muuttunut yksinkertaisemmaksi. Minulla on nykyään kourallinen suosikkivaatteita, joita käytän ja loput ovat lojuneet kuukausikaupalla koskemattomana. Ne loput saivat nyt viimein lähteä.
Puen mielelläni nykyään päälle mukavat housut/arkimekon ja siihen yksinkertaisen tai laadukkaan neuleen. Ei välttämättä se blogiseksikkäin pukeutumistyyli kun käydään napsimassa asukuvia tänne näytettäväksi. Huomaan kuitenkin että mitä vähemmän vaatteita minulla on vaatekaapissa, sitä paremmin oikeasti voin. En seiso lyhyitä ikuisuuksia vaatekasojen edessä miettimässä minkä ryppyisen topin sitä tänään valitsisi enkä harmittele turhaan niiden vaatteiden perään, joita ei taaskaan tullut käytettyä.
Sitä paitsi, ehkä lukijat samaistuvat tätä kautta paremmin minuun, sillä tuskin kovin moni muukaan siellä ruudun toisella puolella omistaa kymmenet eri farkut tai viittäkymmentä paitapuseroa.
Tämä vaatehöpinä oli nyt huolimattomasti rakennettu aasinsilta siihen, että toivon tästä syksystä tulevan sellainen hyvinvointisyksy. Haluan pukeutua mukavasti ja vähät välittää siitä, mikä on nyt muotia. En halua käyttää energiaa materialisista asioista murehtimiseen. Haluan harrastaa mieluisaa liikuntaa, mutta myös keskittyä lepoon, nukkua hyvin ja syödä laadukasta ruokaa. Olen nyt jättänyt kokonaan lihan pois ruokavaliosta, ja kalaruokia aion syödä vain ”spessupäivinä” (esim. jouluna tai ehkä joskus kylässä). Nyt kun olen tottunut kokkaamaan ja syömään kasvisruokia, huomaan ison eron energiatasossani ja jopa liikunnallisessa suorituskyvyssä. Painot nousevat salilla vaikka proteiinin lähde onkin nykyään ihan muu kuin liha tai kala.
Tähän Voi hyvin -syksyyn voisi kuulua myös eräänlainen kiirettömyys ja rauhallisuus. Rauha viettää iltoja kokonaan tekemättä mitään, rauha istua tuntikaupalla ystävien kanssa kahvilassa, rauha itseni kanssa ja armollisuus tekemättömien tehtävien suhteen. En aio buukata kalenteriani täyteen pikkujoulumenoilla vaan menen juuri sellaisiin paikkoihin kuin haluan ja näen sellaisia ihmisiä, joita tekee aidosti mieli nähdä. (Kuulostaa hölmöltä, mä tiedän, mutta se ei ole aina ollut itsestäänselvää.) Haluan myös päästä taas lukemiseen kiinni ja ahmia paljon ihania, sydäntälämmittäviä tai vaihtoehtoisesti -riipaisevia kirjoja.
Miten teillä? Mitä teidän hyvinvoivaan syksyyn kuuluu?
Kuvat: Anna Veikkanen
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /
SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI
11 vastausta aiheeseen “Voi hyvin -syksy”
Voi hyvin syksy, kuulostaa upealta!
Minäkin karsin elokuussa vaatekaapin kesän pitkän reissun rajoitetun vaatevaraston innoittamana. Asukriisit on lähes historiaa (kerran tuli kriisikun kaikki treenivaatteet oli samaan aikaan pyykissä) ja juhliinkin lähden asuuni hyvin tyytyväisenä ja valmistaudun huomattavasti nopeammin kuin ennen!
Mun hyvinvoivaan syksyyn kuuluu sellaista liikuntaa, joka nostaa hymyn huulille. Riittävän pitkiä yöunia. Hääsuunnittelua. Lasten kanssa touhuamista. Neulomista ja omia hetkiä Netflixistä sarjoja seuraten.
Ihanaa syksyä sinulle!
Ei kuulosta kyllä yhtään hölmöltä tuo, että näkee sellaisia ihmisiä kuin mieli tekee ja käy sellaisissa paikoissa kun tuntuu hyvältä. Olen itse sitä mieltä, että ei kannata kuluttaa omaa energiaa ja jaksamusta asioihin tai ihmisiin, jotka vain vievät tätä energiaa eikä saa mitään takaisin. Tärkein on nähdä sellaisia ihmisiä ja tehdä sellaisia juttuja, jotka tuovat sitä energiaa lisää ja saavat hyvälle mielelle. Sellaisia, joiden jälkeen on hyvä olo 🙂 Ihanaa syksyä!!
Niin just, mahtavaa että toisetkin aattelee näin. 🙂 Mäkin haluan just sellaisen yleisfiiliksen – energiaa ja hyvää mieltä jokaisen tapaamisen jälkeen! Ja että joka kerta ennen tapaamista menee innolla sinne eikä sillee ”ei nyt yhtään kyllä jaksais…” -asenteella.
Ihanaa syksyä sullekin! 🙂
Jei, hyviä muutoksia! Itselleni onnellisuus ja hyvinvointi on juurikin sitä, että oppii mille asioille sanoo ”ei” ja mille ”kyllä”. Onneksi nyt vähän vanhempana onkin rohkeutta seisoa omien päätösten takana, ja säilyttää mielenrauha siitä, ettei menetä yhtään mitään, vaikkei lähdekään kaikkeen mukaan. Hyvää syksyä sinulle!
Ihana asenne, tosta ajattelutavasta voisi kaikki ottaa vähän oppia. 🙂 Kiitos samoin ja sulle myös! <3
Tyhjensin myös jokin aika sitten vaatehuonettani ankaralla kädellä. En myöskään ollut ostanut mitään aaaaaaikoihin, mutta silti hyllyt vaan tursus tavaraa kun en ollut aiemmin osannut luopua niistä vaatekappaleista, joita ei vaan oikeasti koskaan tule käytettyä (vaikka itelleen kuinka väittäis, et juujuu, käytän käytän). Pukeutumisesta on tullut huomattavasti helpompaa nyt kun kaikki vaatteet sopivat jollain tapaa yhteen, jolloin kokonaisuuksia ei edes kauheasti tarvitse enää miettiä!
Syksyltä ootan paljon kaikkea uutta ja jännittävää, mutta myös hetkiä kirjojen ja hyvän viinin parissa, luontoretkiä ja aikaa ystävien kanssa. 🙂
Ihanaa alkusyksyä!
Niin tuttu tunne! Tuleeko sullekin nykyään sellainen fiilis että asukriisejä on paljon vähemmän vaikka vaatteitakin on vaatekaapissa paljon vähemmän? 😀
Sun syksyn odotukset kuulostaa aivan ihanilta, toivottavasti kaikki toteutuvat. <3
Joo, siis asukriisit vähenty varmaan noin 99% karsimisen tuloksena! 😀
Kävin alkuviikosta laivalla ja miulle pakkaaminen ja asujen miettiminen reissuun on aina ollut tosi vaikeaa. Tällä kertaa ei mennyt edes viittä minuuttia kun olin pakannut muutaman asukokonaisuuden laukkuun! Kyllä kannatti putsia vaatehuone. 😉
Siis niin makeeta 😀 Huh huh ihana kuulla, tohon pyrin itekin!
Ooo ihanalta kuulostaa! <3 Mun syksyyn kuuluu toivottavasti myös vähän rauhoittumista. Sitä, että keskittyisi pariin asiaan, ja löytää ne asiat, mihin itselläni on oikea palo. Eikä antaa itsestäni joka suuntaan vähäsen, loppujen lopuksi siitä ei ole hyötyä kenellekkään 😉 Vähän ehkä liian kova tahti ollut, mutta kun löytää ne oikeat asiat elämässä, niin jaksaa säntäilläkin enemmän 😉 Ihanaa viikonloppua <3
Mä jotenkin samaistuin tohon sun kommenttiin niin paljon! 🙂 Tosi hyvin sanottu; kun keskittyy muutamaan itselleen oikeasti tärkeeseen asiaan, niihin syntyy paljon enemmän energiaa käytettäväksi. Mä toivon että löydät ne sun jutut ja sun ”palot” (ihana sana, tota pitää käyttää useemmin!). Tsemppiä!! <3