Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

Vielä viimeisen kerran

Meidän vauva on syntynyt. Enkä ole koskaan ollut onnellisempi.

Viime sunnuntaina hänen syntymäpäivänään mun oli tarkoitus julkaista edellisenä päivänä kirjoitettu teksti irtipäästämisestä. Hymyilin äsken kun luin tekstin näin jälkeenpäin mielessäni: vauvan syntymä jännitti ja ihanan raskausajan loppuminen herätti haikeutta. Pelotti, että pian menetän sen vapauteni, jonka sellaisena tunsin.

Nyt kun vauva on täällä, en antaisi ainuttakaan päivää pois. En halua, että yksikään päivä loppuisi ikinä.

Haluan silti julkaista tuon tekstin, jäähyväistekstiksi vanhalle elämälle, joka oli helppo ja jo silloin niin kovin rakkaudentäyteinen. Mutta tämä – tämän paremmaksi se ei muutu.

Olen ikirakastunut.

(Ps. Instagramissa enemmän vauvantuoksuisia kuulumisia, @saranda.dedolli.)

Kaikille tämä tuntuu olevan vuoden parasta aikaa. Kaikki tuntuvat nauttivan jo villapuseroista ja kuumista juomista. (Ja mä näytän siltä ettei mulla olisi varaa säänmukaisiin vaatteisiin kun kuljen tuolla edelleen hellemekoissa. Hemmetin raskaushikoilu.)

En ole koskaan fiilistellyt etukäteen syksyä mutta en tiedä onko kesästä luopuminen ollut koskaan näin vaikeatakaan. Varsinainen vuoden odottava äiti: vauvan laskettu aika on syyskuussa ja munhan pitäisi odottaa sitä kuin kuuta nousevaa. (Oikeasti vain ahdistaa kun se kuu nousee joka päivä yhä aikaisemmin. Ikävä nukahtamista ja heräämistä valoisaan aikaan, kesällä ei tarvinnut edes muistella miltä pimeys näyttää.)

Kesän loppuminen ei ole koskaan tuntunut näin konkreettisesti jonkun aikakauden loppumiselta. Tänä kesänä mä olen ollut vielä vain yhden lapsen äiti. Sellaisen, jolle puetaan hetken mielijohteesta uintivappa, tyrkätään vaunoihin ja viedään muutaman sadan metrin päähän rannalle. Sellaisen, jota on vaivatonta jättää hoitoon, kun haluaa parisuhdeaikaa tai omaa aikaa. Yhden lapsen vanhemmuus mahdollistaa mulle kaikki ne uinti-iltapäivät – yksin tai perheenä -, kaikki ne kirjat joita luen (enemmän kuin ikinä aikuiskesinä, tästä tulossa oma postaus!) ja jopa kaikki ne keskikesän raksaushormonaaliset yövalvomiset, jolloin mietin vähintään elämän tarkoitusta ja omaa olemassaoloani. Aamulla väsytti mutta niin väsytti pitkään nukkuvaa ainokaistanikin, joka saattoi aloittaa päivänsä sitten isyysvapaalla olevan isän kanssa. Kesä on ollut (niistä yökriiseistä huolimatta) sellaista puhdasta luksusta, jota saan kokea seuraavan kerran ehkä eläkkeellä.

Jos mun pitäisi kertoa itsestäni kaksi asiaa, kertoisin että vihaan suolakurkkuja henkeen ja vereen ja että mun on tosi vaikea päästää vanhoista asioista irti.

En tiedä millainen syksy tämä tulee olemaan. Kaikki on kiinni kaikesta: vauvan luonteesta ja unenlahjoista, imetyksen sujumisesta, esikoisen suhtautumisesta vauvaan – samaan aikaan myös työkuvioista, jotka hakevat meidän molempien kohdalla vielä paikkaansa. Helvetti, koronasta. Omasta tavasta olla kahden lapsen äiti ja toivottavasti siinä sivussa myös jotain muuta.

Tuntuu, että olen hyvästelemässä kesän lisäksi taas sen vapauden jota hyvästelin jo kertaalleen Elan kanssa viime vuonna. Ihmisen takia, jota en vielä tunne, elämän takia, josta tiedän vielä niin vähän.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

7 vastausta aiheeseen “Vielä viimeisen kerran”

Onnea! Ja mahtavasti kirjoitettu niin synnytyksen jälkeisistä kuin sitä edeltävistäkin fiiliksistä. Olet mahtava kirjoittaja.

Voi vitsi miten hyvä mieli mulla tuli sun kommenttista. Kiitos! Sitä kun on oikeesti omista kirjoituksista niin paljon epävarmempi kuin mitä antaa ymmärtää… Kiitos siis niin paljon. <3 :)

Vastaa

Valtavan paljon onnea pikkuisen syntymän johdosta koko teidän perheelle!♥️ Kahden lapsen vanhemmuus on vähintään yhtä mahtavaa kuin yhdenkin.♥️

Kiitos valtavan ihanasta viestistäsi! <3 Viikon kokemuksella allekirjoitan tuon täysin. :) (Vaikka riittämättömyyden tunne haluaakin hiipiä päähän...)

Vastaa

Kommentoi