Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Vastuullisuus

Vanhemmuus ekokriisin keskellä: syyllistäminen ei ole kestävää

Olen muutaman kerran huomannut, että ulkoilessamme esikoisen kanssa (hän täytti helmikuussa 2 v), esikoistani häiritsee kovasti roskat luonnossa. Hän on riittävän huolissaan vaatiakseen minua poimimaan ne maasta mutta kuitenkin sen verran snobi, ettei itse koske niihin. Hän itse varmistaa, että heitän roskan roskakoriin ja jatkaa vasta sitten leikkejään.

On monia asioita, mitä voimme opettaa lapsillemme ekokriisin keskellä. Muiden roskien keräämistä en ole opettanut hänelle, ainakaan suoranaisesti. Toisaalta, kotona heitämme roskat aina roska-astiaan, joten hänelle on ehkä itsestäänselvää, että niin tehdään myös ulkona, vaikka roskat olisivat muiden jättämiä. Olen hänestä niin kovin ylpeä. (Vaikka näin koronan aikaan ei nappaakaan kerätä vastuuttomien ihmisten jätteitä maasta.)

Viime lauantaina oli varsinainen juhlapäivä, nimittäin Suomen ylikulutuspäivä. Olet ehkä kuullutkin, että jos kaikki maailman ihmiset kuluttaisivat kuten me suomalaiset, tarvitsisimme yli kolme maapalloa. Koska maapalloja on tiedettävästi kuitenkin vain yksi, yksinkertaistettuna meidän tulisi vähentää kulutustamme kolmannekseen. Sainkin kimmokkeen kirjoittaa vanhemmuudesta ekokriisin keskellä, kun ihailemani Ami Värtö (Pallon kokoinen elämä) nosti teeman esiin sosiaalisessa mediassa.

Kahden lapsen äitinä koen, että minulla on tärkeä rooli vastuullisten arvojen noudattamisessa. Omat lapseni tulevat jatkamaan tällä ainoalla planeetalla minunkin jälkeeni eikä ole yhdentekevää, kuinka he oppivat sitä kohtelemaan jo lapsuudessa. Vaikka lapsemme ovat pieniä (2 v ja 7 kk), yritämme jo nyt panostaa muutamaan asiaan, ja lisätä vastuullisuuskasvatusta sitä mukaa kun he itsekin kasvavat.

Esikoinen aloitti osapäivähoidon maaliskuussa ja hän taitaa olla ryhmänsä ainoa kasvissyöjä. En ole varma, miten kunnallisessa päiväkodissa toimitaan, mutta yksityisessä päiväkodissa kasvisruokavalio onnistui suullisesti ilmoittamalla. En ole vaivanut päätäni miettien, miltä lapsesta tuntuu, kun hän saa oman ateriansa erikseen pakattuna. Se on hänelle normi ja jatke siitä, mitä hän syö tavallisesti kotonakin.

Syömme kotona vegaanista ruokaa ja onnekseni molemmilla lapsillamme on aina ollut tosi hyvä ruokahalu. Kun aloitimme esikoisen kiinteät vegaanisella sormiruokailulla ja soseilla, minua jännitti hänen kasvunsa koska a) imeväisikäisen vegaanisesta ruokailusta on vielä hyvin vähän tietoa ja b) imeväisikäisen vegaaniseen ruokailuun tarjotaan vielä hyvin vähän tukea. Jos hänen painonnousunsa olisi ollut hidasta, tiedän, että ihan ensiksi oltaisiin osoitettu sormella kasvipohjaista ruokavaliota. Onneksi hän on kasvanut hienosti ja syö oikeastaan mitä tahansa tarjotaan (paitsi munakoisoa!). Vauvasta näyttäisi tulevan yhtä reipas syöjä ellei jopa reippaampi. Vaikka uskokaa tai älkää, olen saanut vastata mm. kysymykseen: ”Annatteko hänelle lihaa kun hän on poika?” What the actual fuck.

Me käymme esikoisen kanssa myös yhdessä hypermarketeissa ruokaostoksilla ja toistaiseksi hän on todella mukavaa shoppailuseuraa. Leluja saa katsoa ja ihastella, mutta ei ostaa. Kaikkea ihanaa ei tarvitse omistaa, vaan yritämme istuttaa perheeseen sekä kierrätys- että jakamisen kulttuuria. Vaihdamme muiden lapsiperheiden kanssa kirjoja, leluja ja vaatteita. Haluaisin opettaa lapset kärsivällisiksi: jos jotain haluaa, ensin voidaan kiertää kirpparit tai jättää ostoilmoitus somessa. Haluaisin opettaa heidät myös anteliaiksi: lelut voivat olla rakkaita, mutta niiden ei tarvitse olla itselleen ikuisia ja joku muu voi hyötyä niistä enemmän.

Puhumme lasten isän kanssa myös jatkuvasti siitä, että haluamme panostaa kokemuksiin, ei materiaan. Esimerkiksi huikeiden synttärilahjojen sijaan haluan, että lapset muistavat mitä ollaan tehty mikäkin syntymäpäivä. Haluan osoittaa lapsille, että sen sijaan, että ostamme uuden tavaran, voimme käyttää sen saman rahan johonkin mukavaan elämykseen. Lähestyä asiaa niin, että vastuullinen elämäntapa enemmän antaa kuin ottaa.

Sitten on asioita, joita ei tarvitse edes opettaa. Esimerkiksi esikoisen synnynäinen empatia eläimiä kohtaan. Mä en ole erityisen eläinrakas, mutta tyttäreni senkin edestä (kun taas kaikki ihmiset on ainakin aluksi nou-nou). Hän innostaa minua ajattelemaan, että ehkä ihmiset ovat lähtökohtaisesti eläinrakkaita eivätkä koskaan haluaisi heille mitään pahaa, ja ympäristö on tehnyt meistä tällaisia epäsuoria eläinten kiduttajia. (Sori provosointi, mutta onhan se totta.) Siksi yritän tarjota lapsilleni ympäristön, jossa eläinten kunnioitus on läsnä, vaikka myönnän sen olevan välillä vaikeaa kun en tiedä eläimistä juuri mitään eikä kellään lähipiirissäkään ole lemmikkejä.

Ennen kuin tästä blogitekstistä tulee liian pitkä, tiivistän loput asiani lyhyeen: lapseni ovat pieniä, joten olemme tehneet vasta pieniä asioita. Uskon, että tehtävämme vain vaikeutuu heidän kasvaessa, tosin siitä tulee varmasti myös meille vanhemmille eri tavalla antoisaa, kun saamme todistaa joidenkin opetusten oikeasti menvän perille. Haluamme kannustaa, ei syyllistää – niin lapsia, kuin itseämmekin. Jatkuva syyllistäminen ei ole kestävää enkä halua vastuullisuusuupumuksen partaalla ajaa lasteni kanssa Mäkkärin drive iniin Big macille. (Vaikka pohjimmiltani ajattelinkin, että satunnaiset Mäkki-reissut eivät ole suoraan Saatanasta.)

On pakko myös myöntää, että väsyneenä mun on vaikempi pitää arvoistani kiinni. Ja sitähän mä oon viimeiset seitsemän kuukautta ollut: aivan hiton väsynyt yöheräilyihin ja vähän tähän pikkulapsiarkeenkin. Tiedän kuitenkin, että pidemmän päälle vauvavuosi on ohimenevä vaihe ja juurtuneet vastuullisuusarvot tekevät comebackin kun oma jaksaminen normalisoituu. Olen sallinnut myös monia pienempiä juttuja puhtaasta ilosta – kuten pääsiäisenä Ryhmä Hau -suklaamunia ja vappupalloja. Ehdoton ei tarvitse olla, mutta ihan jokainen meistä pystyisi kyllä parempaankin.

Yritän olla ahdistumatta tulevaisuudesta ja miettiä sitä, mihin voimme itse perheenä vaikuttaa. Tulevaisuudessa on varmasti paljon hyvää, myös ilmaston kannalta.

Ps. Kertokaa mitä hevosjuttuja voin tehdä heppahullutyttäreni kanssa?? 🙈

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

10 vastausta aiheeseen “Vanhemmuus ekokriisin keskellä: syyllistäminen ei ole kestävää”

6-vuotiaana voi mennä 4H-eläinkerhoon. Tuttu lapsi kävi tuossa iässä 4H:n koirakerhossa, helpotti koirakuumetta. Kannattaa tsekata, mitä on tarjolla sitten kun Ela on vähän isompi.

Kiitos ideasta, googlettelin jo 4H-kerhoja ja kuulostaa tosi hyvälle! 🙂 Ihanaa, että lapsille järjestetään kaikenlaista ja tosi kiva, että teidänkin tutun lapsi on osallistunut. 🙂 Kiitos vielä vinkistä! Onpahan jotain mitä odottaa. 🙂

Vastaa

Samaistun niin moniin sun kuvailemiin vastuullisuusasioihin vastuullisuuskasvatus mukaanlukien. Tosi samoja ajatuksia pohdittu ja päätöksiä tehty täälläkin. Mä oon kans ollut hyvin tietoinen siitä, että jos lapsi ei olisi kasvanut hyvin, vegaaniuteen olisi puututtu varmasti ensimmäisenä. 😅 Surullista, sillä meidänkin tilanteessa allergioilla olisi todennäköisesti ollut suurempi merkitys kasvun haasteissa. Onneksi tätä ei ole kuitenkaan tarvinnut kohdata kuin ajatusten tasolla.

Onpas ollut ikävä sun tekstejä! Ihana, kun taas kirjoitit. Ja hei, meidän naapurissa on eläinpuisto ja hevostalli, joten tänne vaan kesäreissulle eläinfanin kanssa. 😉

Ihanaa kun kommentoit! <3 Ja ennen kaikkea ihanaa että L on kasvanut normaalisti allergioista huolimatta. Ootte tehnyt oikeesti niin hienoo työtä sen suhteen! <3

Ja apua, nyt tuli tuli houkutteleva tarjous tulla sinne suuntaan! 😀 Ei silleen etten olisi muutenkin miettinyt että miten kiva olisi jos tavattaisiin. <3 Toivon tätä niin paljon vielä lähitulevaisuudessa!

Vastaa

Siis apua- luin ensin ”vanhemmuus eRokriisin keskellä” ja menin ihan shokkiin! Itku oli jo tulossa 🙈 Huh, mikä helpotus, että silmät teki vaan tepposen 🙏
Ihanaa, että tänne tulee taas tekstejä ❣

Haha hei arvaa mitä: pari muuta tuli sanomaan Instassa samaa! 😄 Kiitos tuestasi, tuli oikeasti hyvä mieli ja sellainen tunne että vaikka hiljaiselo oli piiiiiitkä, silti joku lukee vielä. ❤ ISO kiitos!

Vastaa

Tosi hyvää pohdintaa ja ihana roskavahti-Ela. 😀 <3

Erittäin tärkeä pointti toi, että ehdoton ei todellakaan tarvitse olla. Jokainen tekee oman jaksamisensa ja kykynsä mukaan ja jokainen pienikin ekologinen teko on jo enemmän kuin ei mitään. Se, että joskus ostaa vappupallon tai kurvaa Mäkin autokaistalle ei millään lailla poista sitä, että suurimman osan ajasta tekee ekologisia valintoja. 🙂

Ihanaa että ajattelet samoin! <3 Mua jännitti ihan valtavasti kirjoittaa tuo Mäkki-lause tohon, pelkäsin saavani kuraa niskaan. 😀 Mutta ihanaa että tulikin tällaisia tsemppausviestejä, ootpa huikee!! ☺

Vastaa

Kunpa kaikki lapset saisivat tuollaisen (vastuullisuus)kasvatuksen. Kun nämä asian kuuluvat ihan normaaliin elämään jo pienestä asti, niin ne ovat varmasti helpompia valintoja myöhemminkin (tai ehkä eivät edes aina varsinaisia valintoja, vaan pikemminkin itsestäänselvyyksiä).
Ja juuri tuo asenteesi kuulostaa juuri ihanteelliselta. Syyllistäminen tuskin auttaa mitään ja pahimmillaan luo vain turhaa ahdistusta tai kielletyn hedelmän houkutusta.

P.S. Niin ihania kuvia taas! <3

Kiitos tuestasi! <3 Mä oon samaa mieltä ja vähän toivoisin että mun vahemmat olisi panostanut tähän enemmän myös. 😄 Mutta sallittakoon se heille, silloin elettiin vähän "eri maailmassa"!

Vastaa

Kommentoi