Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Vanhemmuuden tasa-arvo: meidän perhe

Luin Annan postauksen vanhemmuuden tasa-arvosta. Aihe on tärkeä ja ajankohtainen ja alleviivaan monia hänen mielipiteitään. Isän osallistuminen perhe-elämään ei pitäisi olla mikään ihmetyksen ja erityisihannoinin aihe, harva käyttää äidinkään roolista sanaa ”osallistuminen”. Aika moni huvittuisi jos alkaisin sanomaan nyt, että ”osallistun lapseni kasvattamiseen aktiivisesti”, koska äitinä sitä oletetaan minulta itsestäänselvästi. Samaan aikaan ajattelen, että jokaisella perheellä pitäisi olla oikeus tehdä omat valinnat sen suhteen, että kumpi vanhemmista jää kotiin ja kuinka pitkäksi aikaa. Vaikka toki rakenteelliset syyt ja vallitsevat asenteet valintojen takaa olisi aina hyvä ottaa huomioon ja asioista keskustella säännöllisin väliajoin.

En referoi Annan postausta sen enempää, vaan haluan kertoa mun ja mun puolison kokemuksista vanhemmuuden tasa-arvosta. Meidän esikoinen syntyi helmikuussa 2019, mä jäin äitiyslomalle kuukausi aikaisemmin ja käytin itse kaikki vanhempainvapaat viime joulukuuhun asti. Sen jälkeen olen ollut osahoitovapaalla ja lapsi on ollut osan viikosta isoäidillään hoidossa. Välillä tuntuu hassulta puhua vain minusta ja isästä, koska oikeasti meidän lasta on kasvattanut minä, isä ja isoäiti kaikki yhdessä.

Käytin itse kaikki vahempainvapaat ja olen itse tälläkin hetkellä osahoitovapaalla puhtaasti taloudellisista syistä. Mun työ sallii työaikojen vapaan suunnittelun mutta ei rahallisesti sitä, että mies olisi jäänyt hoitovapaalle (= olen yrittäjä pienillä tuloilla / pienellä YEL:illä). Meidän imetystaival loppui kokonaan jo 3 kk iässä, eli mitään biologista tarvetta ei olisi enää ollut jäädä kotiin lapsen kanssa isää ennemmin. Meidän vaakakupissa painoi siis raha ja se, että työni ovat jatkuneet synnäristä saakka mutta kotoa käsin. En toki tiedä kuinka järkevää sekään ratkaisu oli esim. parisuhteen kannalta, kun hyvin usein jompi kumpi oli joko töissä tai lapsen kanssa, harvemmin keskenään, yhdessä tai täysin vapaalla. Siitä kuitenkin selvittiin, katsotaan, miten selvitään nyt toinen kierros syksyllä… 😄

Kotona hoidamme lasta molemmat tasapuolisesti, Ferhat käytännössä enemmän siinä missä mä vastaan metatyöstä. Metatyön jakaantuminen miesten ja naisten kesken on yksi niistä asioista, johon löytyy myös ne rakenteelliset syyt. Mä ainakin tiedän perineeni metatyön omimisen omalta äidiltäni, joka on oppinut varmasti omaltaan. Mutta samaan aikaan mä myös nautin siitä tosi paljon. Mulle on luonteenomaista ja nautinnollista suunnitella, järjestää, miettiä eri vaihtoehtoja ja joo kröhöm, vähän myös ohjata ja käskyttää toista. En pidä sitä millään tavalla kuormittavana normaalissa elämäntilanteessa. Mietin kuitenkin jatkuvasti, että miten saan opetettua omalle lapselleni sen, että kyseessä ei ole sukupuolisidonnainen asia ja että kenen tahansa kanssa hän sitten tulevaisuudessa pariutuukaan jos pariutuu, ei metatyö ole automaattisesti naisen työ.

Ferhatille on taas luonnollisempaa olla se huolehtivaisempi vanhempi. Hän ei ehkä osaa ennakoida, että minä päivänä kannattaa pestä ne kuravaatteet tai varata aika riittävän ajoissa neuvolaan, mutta hän on ensimmäisenä mittaamassa Elan ihonlämmön tai lukemassa tuoteselostetta ennen ruoan antamista. Ferhat ei myöskään kaipaa omaa aikaa samalla tavalla kuin minä. Mä tarvitsen tasaisen väliajoin tuulettumista ja jouteliasta aikaa, eli suhteessa vapaa-ajan märään, Ferhat on enemmän Elan kanssa.

Luonnollisesti mun ollessa enemmän kotona loin läheisemmän siteen lapseen, mutta heti hoitovapaan alkaessa ja lapsen kasvaessa (ja etenkin nyt koronakevään ja Ferhatin etätöiden takia) Ferhatin ja Elan suhde on kirinyt vähintään samalle tasolle kuin mun ja Elan. He on jotenkin tosi samanhenkisiä, mä näin sen jo ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen. Heillä on sama tapa nukkua ja nukahtaa, samanlainen päivärytmi, samanlainen ruokahalu vuorokauden ajan mukaan… Koska olen itse enemmän kotona ja olen se suunnitelmallisempi osapuoli, tunnen Elan unisyklit paremmin ja osaan ennustaa minuutilleen milloin hän herää, mutta Ferhatilla on herkemmät sensorit omasta takaa ja on tietyllä tavalla lempeämpi ja kärsvällisempi. (Mutta mä sinnikkäämpi! Vauvavuosi on opettanut näiden kahden asian eron. Mä en ehkä ole kärsivällinen mutta hitto mä oon sinnikäs.)

Voin rehellisesti sanoa, että tällä hetkellä vanhemmuus jakaantuu meillä tasa-arvoisesti. Ferhat tulee jäämään kesän aikana hieman pidemmille kesä- ja isyyslomille, jolloin lapsenhoito on sitten enemmän hänen vastuullaan. Mutta nopeasti tilanne taas muuttuu syyskuussa kun kuopus syntyy. Toivottavasti täysimetys onnistuu ja silloin pientä vauvaa ei voi jättää pitkäksi aikaa edes isänsä hoitoon. Uskon, että silloin Ferhatin ja Elan suhde syvenee entisestään (oon mustasukkainen jo nyt) ja vauvasta tulee sitten äidin tyttö/poika niin kauan kuin meistä hyvältä tuntuu.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

2 vastausta aiheeseen “Vanhemmuuden tasa-arvo: meidän perhe”

Hyvin kirjoitettu ja muutenkin kuulostaa toimivalta 🙂 Juuri tuo, että vastuun voi hyvin jakaa ”perinteisesti”, mutta oleellisempaa tiedostaa asia ja nämä yhteiskunnan odotukset ja oletukset, jotta niitä voi myös tarkastella kriittisesti ja tarvittaessa muuttaa sekä huomioida kasvattaessa.

Kommentoi