Mulla oli tänään todella huono asenne treeneissä. Jo ennen kun lähdin kotoa, mulla oli väsynyt ja laiska olo, mikä heijastui jokaiseen suoritukseen. Harjoiteltiin ensimmäistä kertaa leuanvetoa – jonka saaminen on henkilökohtainen pikkuhaaveeni – enkä osannut harjoitella siihen sitten tippaakaan. Kämmenet kirveli ja vuosi verta, ja suusta tippui yksi jos toinenkin v-alkuinen sana.
Välillä pitää oikeasti palauttaa mieleen, miksi urheilee. Motivaatio on se, jolla aloitetaan ja tapa on se, joka saa jatkamaan. Olen jo pitkään urheillut tavasta – liikunta on minulle osa arkea, pitää mielen virkeänä ja terveyden yllä. En ole pitkään aikaan joutunut kamppailemaan lenkille tai salille menosta – olen vain mennyt.
Mutta kuten sanoin, on todella tärkeätä muistaa mikä on se tavoite, mihin urheilemalla pyrkii. Onko se kunnon ylläpitäminen, unelmavartalon saavuttaminen, maratonin juokseminen, se leuanveto vai jokin ihan muu? Vaikka jokin asia olisi vakiintunut tapa elämässä, siitä voi helposti menettää ilon kun unohtaa sen hyödyt.
Itse aloitin säännöllisen lenkkeilyn ja salilla käymisen vasta maaliskuun 2013 alussa. Etenin tavoitteissani mielestäni realistisesti ja askel askeleelta. Ensimmäiseksi tahdoin innostua liikunnasta. Olen pienempänä harrastanut kaikenlaista: sählyä, sulkapalloa, tennistä ja tanssia, mutta täytettyäni 13, kävin lähinnä satunnaisilla tanssitunneilla ja koulun liikunnantunneilla (jos sielläkään). Seuraavaksi tahdoin saavuttaa hyvän kunnon. Kolmanneksi halusin luokitella itseäni lenkkeilijäksi, en niinkään pitkän matkan lenkkeilijäksi vaan sellaiseksi lenkkeilijäksi, joka mielellään lähtee ulos, juoksee ja aidosti nauttii siitä.
Vasta kesällä asetin tavoitteeksi vartalon kiinteyttämisen. Aloin tosissani liikkua, mutta kävikin niin, että sairastuin monta kertaa ja pidemmäksi aikaa, jolloin liikkuminen jäi todella epämääräiseksi. Salilla urheilu vaihtui sairaalakäynneiksi ja proteeinipitoinen ruoka lähinnä jatkuviin antibioottikuureihin.
Viime viikolla aloitin crossfitin alkeiskurssin, jota olen käynyt edelliset tavoitteet mielessä pitäen: innostus liikuntaa kohtaan, hyvä kunto, lenkkeilyn ylläpito ja vartalon kiinteyttäminen. Tänään kuitenkin siinä kyrsiintyneessä mielentilassani tajusin, etteivät nämä tavoitteet riitä. Voisin saavuttaa nämä kaikki omilla lenkeillä ja salikäynneillä, ja siksi tarvitsen jotain suurempaa ja innostavampaa crosstrainingiin.
Juuri asettamani tavoitteeni onkin mahdollisimman hyvä urheilija joka lajissa. Tämä on itse crosstrainingin yksi ydinajatuksista, ja taidan apinoida ja mennä täysin messiin. Tällä tavalla jokainen liike ja harjoitus on osa tavoitettani, mikä tulee toivon mukaan motivoimaan minua joka kerta.
Välitavoitteitakin täytyy olla! Taidan ostaa salihanskat ja alkaa treenaa kunnolla leuanvetoa – valittamatta tästä eteenpäin. Saatan olla onnellisin nainen maan päällä jos saan leuanvedon tämän vuoden loppuun menneessä. Tämän lisäksi haluaisin pystyä juoksemaan puolimaratonin toukokuussa 2014 Helsingin City Runissa ja muutaman vuoden kuluttua täyden maratonin.
Teille, joille liikunnan aloittaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä kynnykseltä, tässä ilmainen neuvo: aloittakaa miettimällä niitä tavoitteita mitä haluaisitte liikunalla saavuttaa. Vaikka olisi täydellinen kroppa ja (toistaseksi) terve, liikunta on aina hyväksi, ja aina on olemassa saavuttamisen arvoisia, iloa ja aidon onnistumisen tunnetta tuovia tavoitteita. Kyse ei ole siitä, monta kilometriä juoksette tai kuinka monta kiloa nostatte maasta. Kyseessä on itsensäylittämisestä, joka tapahtuu jo siinä vaiheessa kun laitatte treenikamppeet päälle ja otatte sen ensimmäisen askeleen. Vaikka kulkisitte kuinka hitaasti, se on silti parempaa kuin sohvalla makaaminen.
Astukaa mukavuusalueen ulkopuolelle, koska siellä se taika tapahtuu. Kun olette kerran sen ympyrän ulkopuolella, kaikki on paljon helpompaa ja trust me: kivempaa.
Terkuin entinen ”en jaksa juosta kilometriäkään” Saranda
Kuvat pinterest.com
2 vastausta aiheeseen “Vähän asiaa urheilusta”
Salihanskat on turha ostos. Viikkokaks, ni kämmenien nahka kovettuu tarpeeks, eikä ole enää ongelmia sen kanssa.
No niin mullekin sanottiin eikä kukaan muukaan käytä siel mut nolottaa kun en oikeasti kestä roikkua montaa sekunttia ennen kun päästän automaattisesti irti 😀 mut so true, so true!