Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Uskonnon rooli meidän perheessä

Uskontopostausta on pyydetty monta, monta kertaa. Muutama on jopa rohkeasti myöntänyt, että aihe kiinnostaa, koska olemme Ferhatin kanssa islamuskoisista maista. Mikä on uskonnon rooli meidän perheessä ja mihin uskoon lapsemme kasvaa?

Mä en pidä teitä jännityksessä, vaan tokaisen suoraan mulle erittäin itsestäänselvän asian: Ela tulee uskomaan juuri siihin mihin hän itse haluaa. Ja me vanhempina emme tule ”ohjaamaan” häntä mihinkään uskoon. Mikäli tämän hetkinen uskonnonopetus jatkuu peruskoulussa Elan aloittaessa koulun, hän aloittaa elämänkatsomustieteissä ja saa jatkaa siitä juuri sinne, minne tahto vie. Elaa ei ole kastettu eikä hän tule menemään rippikouluun.

Vaikka olen islaminuskoisesta maasta, en ole muslimi. En usko luomiskertomukseen, Raamattuun, Koraaniin, taivaaseen tai helvettiin. Jokin todella vahva tunne mussa sanoo, että ”there is something out there” mutta todennäköisesti se johtuu siitä, että ihmiset ovat kautta aikojen uskoneet johonkin ja ”suurempiin voimiin” uskominen on merkittävä osa meidän lajinmukaista käyttäytymistä.

Mä uskon hyviin tekoihin ja että hyvä kiertää, tässä elämässä. Ja että tästä elämästä on otettava kaikki ilo irti, ihmisiä ja ympäristöä kunnioittaen.

Tarkoitukseni ei ole loukata ketään, vaikka aloitinkin tekstin hieman jyrkästi. Mä kunnioitan kaikkia uskontoja ja ymmärrän todella hyvin, miksi ihmiset uskovat tai haluavat uskoa esimerkiksi Jumalaan. Ja jos Elakin joskus kuuluu niihin ihmisiin, tulen tietysti kunnioittamaan sitä päätöstä.

Miten sitten juhlat ja pyhät? Pääsiäinen ja joulu? Mä rakastan joulua ja me tulemme viettämään sitä perheenä. Tämä saattaa olla tosi tekopyhää ja ehkä jonkun silmissä ”uskonnon hyväksikäyttöä” mutta mä pidän joulua enemmänkin sellaisena kulttuurijuhlana. Yhteisenä perhejuhlana.

Missä roolissa uskonto on teidän perheessä?

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

18 vastausta aiheeseen “Uskonnon rooli meidän perheessä”

Mielenkiintoinen aihe, joka herättää yleensä tosi paljon keskustelua. Mä olen itse kasvanut uskovaisessa kodissa ja mulle kaikki uskontoon liittyvä on ollut kiinteä osa lapsuutta ja nuoruutta. Muutamaan vuoteen en ole juurikaan käynyt seurakunnassa, mutta usko ei ole kadonnut minnekään. Koen saavani siitä apua vaikeisiin hetkiin. Mieheni ei ole erityisen uskonnollinen, mutta suhtautuu hyvin myönteisesti uskoon. Meidän lapsi kastettiin, mutta hän saa myöhemmin itse päättää haluaako käydä rippikoulun, kuulua kirkkoon jne.

En vielä osaa sanoa, että millä tavalla kristinusko näkyy meidän perheessä. Jotenkin itse koen uskon niin henkilökohtaisena asiana, että edes omalle lapselle siitä kertominen tuntuu vaikealta.

Mielenkiintoinen aihe ja ymmärrän miksi monet lukijat ovat postausta pyytäneet. On silti ehkä hankala avata syvemmin aihetta, mikäli ei tunnusta mitään uskoa.

Kiitos kuitenkin, kun jaoit tämän erittäin henkilökohtaisen mielipiteesi asiasta!

Mielestäni on tyypillinen nykykulttuurin käytösmalli, että uskotaan johonkin korkeampaan, mutta ei uskalleta kutsua sitä Jumalaksi, sillä esimerkiksi Jeesuksen nimi on leimaantunut hihhulimaiseksi ja siten tahrattu halveksunnalla ei-kristittyjen ja häpeällä jopa tapakristittyjen toimesta.

Itse Jumalaan uskovana ihmisenä toivoisin myös sydämestäni, että esim. ”kulutusyhteiskunnan keppihevosesta”eli joulusta kerrottaisiin kaikille lapsille totuus, eli että se on alunperin Jumalan pojan syntymäpäiväjuhla. Jumalasta keskustelu lapsen kanssa on mielestäni muutenkin antoisaa. Itse koen lasten olevan lähempänä Jumalaa, tultuaan maan päälle vasta hetki sitten. Keskustelemalla lapsen kanssa Jumalasta voi ehkä itsekin oppia jotain uutta. Jumalan olemassaolon kieltäminen tai aiheesta vaikeneminen lapsen kuullen ei taas mielestäni ole avarakatseisuutta, joka edistäisi lapsen oikeutta esimerkiksi uskonvapauteen.

Se, että uskonnon nimissä tehdään niin paljon pahaa, ei tee Jumalasta pahaa. Maailma tarvitsee ihmisiä, jotka uskovat todelliseen rakkauteen,ja toivovat parempaa tulevaisuutta, sellaisia kuten sinä. Toivon elämäänne paljon iloa ja myös siunausta valitsemallenne polulle.

Kiitos paljon. 🙂 Ihana kommentti. Mäkin tiedostan että tää on tosi pinnallinen postaus hyvin syvällisestä aiheesta, mutta ainakin tällä hetkellä mulla ei ole syvällistä kosketusta uskontoasioihin, joten pinnalliseksi jäi. Mut tosi hyviä pointteja sulta näin ei-uskovaisenkin näkökulmasta.

Mä luotan että lapsi oppii siellä ET-tunnilla paljon eri uskonnoista ja mielellään puhutaan niistä kotonakin. 🙂 En vaan aio ”ohjata” häntä mihinkään uskontoon koska en koe minkään uskonnon omaksi.

Mäkin vieroksun kulutuskeskeistä joulua, sellaista ei missään nimessä ole tarkoitus viettää. 🙂

Kaikkea hyvää myös sinne! <3

Vastaa

Uskonnoista kiinnostuneina ja uskontotieteitä lukeneena haluan mainita, että joulun juhlimisessa ei-kristittynä ei ole mitään tekopyhää tai uskonnon hyväksikäyttämistä. Joulu on alunperin ollut pakanallinen juhla (talvipäivänseisauksen juhla), jonka kristityt ottivat omakseen, jotta käännytystyö olisi helpompaa. Kukaan ei tiedä milloin Jeesus syntyi, vaan se päätettiin vuonna 345 silloisen paavin toimesta, että Jeesuksen syntymäpäivä on 25. Joulukuuta.

Mitä tarkoitat tällä? ”Elaa ei ole kastettu eikä hän tule menemään rippikouluun.” Eikö siis nuori saa itse päättää, meneekö rippikouluun? Rippikouluun ja rippileirillehän saa osallistua, vaikkei olisi ev.lut. kirkon jäsen – konfirmaatioon vain ei voi osallistua. Oma nuoreni ei usko Jumalaan, mutta rippikoulu ja -leiri olivat hänelle upea kokemus. Itse olen liberaali ev.lut., lapseni kuuluvat kirkkoon ja osallistuvat uskonnon opetukseen. He saavat kuitenkin itse päättää, mihin uskovat tai uskovatko mihinkään. Nuori voi itse erota kirkosta 15-vuotiaana ja minulle on ihan ok, jos eroavat.

Oho katos, asia on muuttunut sitten siitä kun olin itse ”rippukouluikäinen”. 🙂 Silloin (tai näin koulussa sanottiin) että rippikouluun pääsevät vaan kirkkoon kuuluvat ja ”eeteeläiset” voivat mennä Prometheus-leirille.

Vastaa

Kyllä jo 2000-l. alussa riparille pääsi vaikka ei kuuluisi kirkkoon. Toki jos haluaa konfirmaatioon, pitää käydä kasteella ennen. Mutta näitä ei toki moni tiedä. Omalla leirillä oli 2002 ainakin kirkkoon kuulumattomia.

Tää oli mulle ihan uutta tietoa. 🙂 Ja silloin teininä en tästä tiennyt, ehkä jos olisin halunnut reilille, olisin ottanut paremmin selvää. Onneksi tässä viisastuu. 🙂

Vastaa

Jotkut tutut nuoret ovat käyneet samana kesänä sekä protun että rippileirin 🙂

Minun silmissäni kaikki uskonnot ovat keskenään tasa-arvoisia. Useimmissa taustalla tuntuukin olevan käsitykset heikompien auttamisesta ja ”hyvin” elämisestä. Ongelma uskonnon kanssa minulle tulee silloin, kun pyritään vaikuttamaan siihen, mitä toiset uskovat, ajattelevat tai mitä tekevät. Eri uskontojen nimissä tehdään myös niin paljon pahaa ja ”oikeutetaan” suvaitsemattomuutta, etten voisi koskaan uskoa tai ainakaan harjoittaa uskontoa minkään kirkollisen hallintojärjestelmän alla. Omat lapseni kasvatan kunnioittamaan kaikkea elämää ja tasa-arvoa sukupuoleen, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen, kansallisuuteen tai ihonväriin katsomatta. Jos lapseni joskus haluavat liittyä johonkin kirkkoon, se on heidän oma valintansa.

Meillä vietetään joulua ja pääsiäistä perinteiden vuoksi osana kulttuuria, jossa elämme. Olemme kertoneet lapsille uskonnon tarinat perinnejuhlien takana ”jotkut uskovat, että…” Esikoinen käy et-tunneilla ja kuopus kouluun mennessään tekee sitten samoin. Lapset käyvät koulun ja päiväkodin mukana kirkossa, koska se on helpointa ja usein etenkin vanhat kirkot ovat kauniita rakennuksia. Kunnioitamme esim. rukouksia nousemalla seisomaan, mutta emme lausu mukana.

Siis oikeesti, ihan täydellistä. Noin mekin halutaan! Kuulostaa todella ihanalta ja meillekin oikeelta tavalta kasvattaa lapset. 🙂 Meidän pitää jutella tästä lisää ihan kasvotusten!

Vastaa

Jouluhan on alunperin nimenomaan pakanajuhla, kristityt vain omivat sen itselleen 🙂 Sama homma monien muidenkin pyhien kanssa. Eli aivan mainiosti voi niitä viettää niinkuin hyvälle tuntuu!

Tiedäksä mäkin muistan että se oli näin! 🙂 Ja googlettelun jälkeen tää varmistui.

Vastaa

Meillä sama homma – emme kuulu mihinkään kirkkoon tms ja lapset käy elämänkatsomusta koska se on mielestäni järkevämpää ajankulutusta. Siitä huolimatta en tuomitse niitä jotka kokevat tarvitsevansa uskoa elämäänsä ja uskon että heillä on usein ’helpompaa’ koska heillä on usko joka kannattelee vaikeina aikoina. Siltikää en ikinä usko että tulen olemaan uskossa.
Vietämme joulua koska se on ihana perinne. Samoin pääsiäinen meillä menee trullitellessa. Kirkkoonkin saatan eksyä aina muutaman vuoden välein – vain huomatakseni ettei kirkon sanoma ole minua varten.

Todella hyviä ja samaistuttavia ajatuksia! Olen myös välillä katehtinut uskovaisia, että hädän keskellä heillä on sellainen voimavara mitä itseltäni ei löydy. 🙂

Vastaa

Aivan. Sukulaiseni ovat aika uskovaisia ja ajattelen että heillä on varmaan asiat melko hyvin, koska aina voi luottaa Jumalaan. Itselläni ei tälläisia ajatuksia ole, vaan kova tarve ja kyky luottaa vain itseensä ja pärjäämiseen.

Meillä on aika samat käytännöt, emme kuulu mihinkään uskontokuntaan eikä lapsiamme ole kastettu. Vietämme kuitenkin joulut ja pääsiäiset, olen jopa vienyt lapsen kirkkoon Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen, koska mun mielestä juhlapyhät kuuluu suomalaiseen kulttuuriin, ja niissä on paljon muutakin kuin uskonnollinen aspekti. Mun kasvatuksellinen näkökulma uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumiseen on, että osallistutaan huomiota herättämättä ja muita kunnioittaen. Esim. Virsiä voidaan laulaa mukana ne mitä osataan, rukousten aikana noustaan seisomaan mutta niihin ei osallistuta, ehtoolliselle tai siunattavaksi ei mennä.

Hei onpa kivoja tapoja ja juuri tuollaisia, joita haluaisin itsekin toteuttaa. 🙂 Mekin voisimme mennä juurikin koulun tai kavereiden tapahtumien puolesta kirkkoon (kuten olen itsekin lapsena mennyt).

Vastaa

Kommentoi