Kategoriat
Uncategorized

Usko tai älä (usko!)

1.jpg

Tarkkasilmäisemmät saattoivat huomata, että vaivuin loppuvuodeksi pari viikkoa kestävään talvihorrokseen. Tauko ylettyi blogin lisäksi muuhun sosiaaliseen mediaan, jonkun verran liikuntaan ja jopa ystäviin. Se piti sisällään monen monta pyjamapäivää, yhden hirvikolarin, täydellisen asunnon saamisen ja ennätysmäärä kotiin tilattua ruokaa. Erityisesti listan toiseksi viimeisemmästä on tulossa paljon juttua blogiin, mutta tänään en tullut hehkuttamaan sitä.

4.jpg

Ilon aiheena on tänään mikäpä muu kuin uusi vuosi ja se tosiasia, että pääsen aloittamaan ja elämään sen niin mielettömän rakkaiden ihmisten kanssa. Tuntuu, että kaikki palaset ovat loksahtaneet niin oikeisiin paikkoihin ja elämän arpaonni on suosinut sellaista vauhtia, ettei aina ehdi edes kunnolla näyttämään kiitollisuuttaan. Mutta sitä mä tosiaan olen. Onnekas ja kiitollinen.

Uudet vuodet ovat ihania – aivan kuten viinit ja miehet, nekin paranevat iän myötä. Ja usko tai älä, voit saavuttaa tänä vuonna mitä vain haluat. Juju on kuitenkin siinä, että mitä vain ei ole sama kuin kaikki. Tänäkin vuonna sinun on priorisoitava mikä on itsellesi aidosti tärkeää ja mitä päämääriä kohti olet valmis antamaan kaikkesi.

Muista vuosista poiketen, voit kuitenkin asettaa tavoitteesi hitusen korkeammalle sillä hei, onhan vuodessa 2016 kuitenkin yksi päivä enemmän. 😉

5.jpg

2.jpg

Minä aion valita matkustelun rahan säästön sijaan, ystävät ja perheen tehokkuusajattelun sijaan, kirjojen lukemisen TV:n sijaan ja blogissa laadun säännöllisyyden sijaan. Ennen kaikkea aion valita yhä useammin muiden auttamisen ja tukemisen omaan napaan tuijottelun sijaan – toivottavasti löydän mahdollisiman monta tapaa tehdä niin.

Tänä vuonna ”uusi vuosi, uusi minä” -mantra ei tunnu omalta, mutta aloitin itsekin vuoden hieman puhtaammalta pöydältä. Järjestelin asuntoa lattiasta kattoon pakaten useamman kassin kirppariin vietäväksi, kävin läpi koneen kovalevyä ja laskin budjetteja (vaikka kohtahan sitä kamaa taas kerääntyy, kuvia tulee huomaamatta tuhansia lisää ja mun budjetit – no, ne ei tunnetusti koskaan pidä). Sattumalta juuri vanha päiväkirjakin täyttyi, jonka takia sain syyn ostaa tillalle uuden – tarkoituksena on täyttää sen sivut jännittävillä tapahtumilla ja vatsaa kutkuttavilla tunteilla.

DSC_0462.JPG

Nyt mä vuorostaan haluaisin kuulla vähän teidän uuden vuoden haaveista ja suunnitelmista (jotka niin tulevat tapahtumaan, älkää uskotelko itselleni mitään muuta!) Ammennetaan toisistamme energiaa ja ideoita tekemään sitä mikä tahansa nyt meitä tekeekään onnelliseksi. 🙂 Millaisia unelmia ja tavoitteita sinulla on vuodelle 2016?

Vitsi, on niin siistiä tulla takaisin.

3.jpg

/ Happy new year, sweeties! Time to be active on the blog again. I hope this year every single one of you will have the courage to chase your dreams. I bought myseld a new journal and my intension is to fill its pages with most exciting stories along the year. I really wish you do the same!

 

SARANDA

 

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

2 vastausta aiheeseen “Usko tai älä (usko!)”

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: