Voin tiivistää Rooman lomamme kahteen sanaan: rytmittömyys ja syöminen. Sen sijaan en osaisi tuhannellakaan sanalla kuvailla kuinka tyytyväinen olin siellä.
En tiedä miksi minulla on tällainen suhde Italiaan. Kosovo on toinen kotimaani ja siksi rakas, Turkkiin olen tutustunut eri näkökulmasta sillä poikaystäväni taas on sieltä kotoisin mutta Italia tekee kerta toisensa jälkeen vaikutuksen ihan omana itsenään, ilman siteitä.
Rooma on rosoinen, kaunis ja tarinoita täynnä, ja ihmiset siellä suurkaupungin asukkaiksi ystävällisiä ja mutkattomia. Sää oli juuri sitä mitä toivoisin ympäri vuoden olevan aina: 15 – 17 astetta, auringonpaistetta ja kevyt tuuli. Söimme joka ikisen ateriamme ulkona (juuri ne kaikki sata tiramisua) ja kävelimme päivittäin lähemmäs parikymmentä kilometriä.
Olin loputtomassa inspiraatiotilassa, ja illan päätteeksi kirjoitin aina sivuttain muistiinpanoja – unelmia, ideoita ja ajatuksia. Suosittelen jokaiselle unohtamaan wifin muutaman päivän kaupunkilomalla ja keskittymään hetkien jakamisen sijaan hetkien kokemiseen ja karttasovellusten sijaan katsomaan itse tiekylttejä. Mielikuvitus herää ihan eri tavalla eloon kun nähtävyyksien taustoista ei voi saman tien googlettaa. Ravintolat voi valita täysin fiiliksen pohjalta eikä muiden turistien nettisivuille jätettyjen arvioiden mukaan.
Siinä muutamalla sanalla ja kuvalla alkuun. Teen varmasti pian erillisen postauksen omista Rooman suosikkipaikoistani ja -vinkeistä. 🙂
EN: Rome, you are full of stories.
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
2 vastausta aiheeseen “Tutto bene”
Hellou! Hyvä että oli kiva matka 🙂 Ihania kuvia kertakaikkiaan, olisi itsekin kiva lähteä reissuun..
<3 se teki hyvää.
Ihanaa viikonloppua sinne!