Saaneen esitellä teille: 21-vuotiaana Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta paperit ulos saanut pikkusiskoni, Edona. Kansainvälisen kaupan tradenomi.
Edona, tuttavallisemmin Edi, on elävä esimerkki siitä, että jos jotain haluaa sitä mennään hakemaan ja piste. Mietin monesti Ediä, jos epäröin itseäni jossain tilanteessa. Saan häneltä esteiden ylittämiseksi aina voimaa mutta myös uusia näkökulmia.
Edona on ollut pienestä pitäen itsenäinen ja se ”rasavillein” meistä neljästä, saanut raukka monesti peruskoulunopettajilta kuulla miksi ei osaa käyttäytyä tai tehdä asioita sääntöjen mukaan kuten kolme muuta kilttiä sisarustaan. Ja siitä huolimatta hän sai tutkinnon ennätysnopeasti (nopeammin kuin isosiskonsa…) erinomaisin numeroin ja saman tie työpaikan yhdestä Suomen arvostetuimmalta liitolta. Go, Edis, olet tehnyt meidät ylpeäksi ja osoittanut lukuisat opettajat vääriksi.
(Fun fact: Edona ja hänen opiskelupaikkansa oli ratkaiseva tekijä minun ja Ferhatin parisuhteessa. Voit lukea siitä lisää täältä.)
Kuten olette vähintään rivien välistä lukeneet, perhe on minulle kaikki kaikessa. Olen todella läheinen vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Kaksi siskoani ja veljeni ovat parhaat ystäväni. Olen perheestäni – siitä, että he ovat terveitä ja fiksuja ja kaiken lisäksi älyttömän kilttejä ihmisiä – pohjattoman kiitollinen.
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI
2 vastausta aiheeseen “Tradenomiksi valmistunut pikkusisko ja puhetta perheestä”
Ihanaa, onnea valmistuneelle. 🙂
Terveiset viety perille<3