Sain tämä aamuna postaustoiveen, johon päätin samantien tarttua. Olen itseasiassa halunnut kirjoittaa ahdistuksesta taas pitkästä aikaa, mutta jokin on estänyt. Hyvinä päivinä en edes muista miltä ahdistus tuntuu eikä siitä kirjoittaminen tule mieleenkään ja huonoina päivinä ahdistus on niin vahva, ettei kirjoittaminen ole edes mahdollista.
Viime joulukuussa julkaisin postauksen, jossa kerroin mitä teen kun ahdistaa. Mainitsin silloin mm. pysähtymisen ja hengittämisen, puhumisen ja kirjoittamisen, kuuman suihkun ja saunan sekä lenkkeilyn. Kaikki käytännössä hyviä vinkkejä jotka toimivat usein, mutta se että saa tehtyä noita asioita ahdistuneena tuntuu aina todella raskaalta askeleelta.
Silloisessa postauksessa mainitsin myös sen, etten tee sille asialle, joka ahdistaa, yhtään mitään. ”Mua yleensä ahdistaa tekemättömät tai huonosti tehdyt asiat, ja kun ryhdyn ahdistuneena tekemään jotain, siitä ei seuraa mitään hyvää. Voin entistä huonommin, ylisuoritan niin että alankin tekemään paljon enemmän kuin mitä piti ja jäljestä ei tule koskaan kaunista. Yritän muistaa että tässä mielentilassa se tuntuu maailmaa suuremmalta asialta ja keskityn hengittämään ja tekemään jotain muuta mielekästä. Vasta kun kohtaus on ohi, arvioin asian uudelleen ja ryhdyn tekemään sen mikäli on tarve ja paljon paremmalla mielellä.”
Tämä on toimivin ahdistuksen hallintakeinoni. Se on kuitenkin vaatinut sitä että on täytynyt hyväksyä ahdistuksen ja sietää sitä niin kauan kuin se kestää. On ollut tosi vaikeaa myöntää itselleen että okei, nyt on huono päivä ja kaikista suunnitelmista ja odotuksista huolimatta, mä voin mennä tänään sieltä mistä aita on matalin.
Usein mietin että mitä kaikkea voisinkaan saavuttaa elämässä jos en ahdistuisi näin helposti. Joskus olen kateellinen heille, joille ahdistunut mieli ei tule unelmien tai kovan työn tielle. Mutta uskon että kellään ei ole kaikkea ja jokaisella on jotakin arvokasta – mulla on silloin tällöin, nykyään onneksi vähemmän, ahdistavia päiviä ja ajatuksia, mutta vastapainoksi esimerkiksi fyysinen terveys, mitä ihanin lähipiiri ja tuhansien lukijoiden blogi, joka ei horju vaikken ahdistuneena voisikaan kirjoittaa joskus päiviin tai viikkoihin.
Koska en ole alan ammattilainen enkä ole edes parantunut ahdistuksestani, mun on hankala neuvoa muita ahdistuksen hallinnassa. Mutta itseäni on auttanut nimenomaan se että olen hyväksynyt ahdistuksen ja antanut sen tulla ja mennä. Ja uskon että jos jotakin haluaa hallita, se täytyy ensin hyväksyä.
Kuulisin mielelläni teidänkin ajatuksia ja kokemuksia ahdistuksesta. Alla jotakin muita aihetta liippaavia postauksia:
Sitä oikeaa elämää: on vain ahdistus
Mitä olen oppinut ahdistuksesta?
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
24 vastausta aiheeseen “Toivepostaus: ahdistus ja sen hallinta”
Mahtavaa, että kirjoitat ahdistuksesta. Uskon, että monet saavat oikeasti lohtua siitä että puhut näistä asioista niin luontevasti ja hyväksyvästi. Itsekin ahdistukseen taipuvaisena on helpottavaa kuulla kuinka muutkin painivat saman asian kanssa.
Kiitos paljon palautteesta! Toivon kovasti asian olevan näin, välillä näiden asioiden julkisesti puiminen jännittää niiiin paljon ettei auta muu kuin turvautua tuohon toiveeseen. 🙂
Kiitos Saranda kun kirjoitat tästä niin avoimesti. Mulle tuli todella helpottunut olo kun luin tämän. Mulla on samanlaisia kokemuksia. Ahdistusta on huonoina hetkinä vaikea päihittää ja sitä tunnetta on todella hakalaa sietää. Hyväksyminen ja lempeys itseään kohtaan on auttanut minuakin jonkin verran. Välillä tulee sellainen olo, ettei muilla ole tällaisia tuntemuksia, koska näistä ei puhuta avoimesti, enkä itsekään uskalla. Kiitos että sä uskallat.
Kiitos sulle avoimesta kommenttista. Juurihan sä uskalsit. <3 Ja oon ehdottomasti samaa mieltä: ahdistus on paljon yleisempää ja vakavampaa kuin mitä annetaan ymmärtää. Koen velvollisuudeksi kantaa kortteni kekoon ja avautua siitä, en halua huijata lukijoitani että olen aina onnellinen ja hyvinvoiva. Toivotan sulle mahdollisimman ahdistusvapaata kevättä. <3
Ihanaa, että tästä asiasta puhutaan. Mun tarkemmin määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö puhkesi muutama vuosi sitten. En kyllä silloin ekalla kerralla ajatellut, että siitä tulisi pidempiaikainen matkakumppani. Toisen samanlaisen tilanteen yhteydessä ahdistus laukesi uudestaan, jolloin ymmärsin myös hakeutua lääkäriin. Jokaisella kerralla ahdistus on ollut jotain niin käsittämätöntä, että luulen kuolevani siihen. Jokaisella kerralla tuntuu, että tämä ei lopu ikinä vaikka sen kuinka yrittäisi järkeillä itselleen. On ehkä jopa vähän pelottavaa, miten voimakas ihmismieli on.
Onneksi perusarjessa vahva ahdistus ei juuri koskaan ole läsnä, mutta pelkään jo valmiiksi uutta tilannetta, joka sen potentiaalisesti laukaisee. Vaikka tiedostan nämä tilanteen, on niihin vaikea varautua. Oudointa on, etten pysty edes itselleni selittämään, miksi ahdistaa. Onneksi näitä asioita voi kuitenkin käydä ymmärtävän ammattilaisen kanssa läpi.
Ihanaa kevättä sulle ja tsemppiä vaikeisiin päiviin!
Kiitos kommenttistasi. <3 Musta on tosi hienoa että oot tukeutunut ammattilaisen apuun. Oman kokemukseni ja maailmankuvani mukaan pahaa ahdistusta ei voikaan oikein järkeillä tai saada ajatuksenvoimalla häviämään – ainakaan aina. Toivon että pystyt elämään ahdistamatonta arkea mahdollisimman pitkään ja onnellisesti. Ihanaa kevättä myös sulle! <3
Tunnistan itseni tuosta kateudesta heitä kohtaan, joita ahdistus ei piinaa. Turha ajatus, mutta iskee ajoittain kuitenkin. Mulla on vielä paljon tekemistä itseni kanssa, että oppisin hyväksymään ahdistuksen osana itseäni enkä syyllistäisi itseäni siitä niin paljon (tai masentuisi siitä, miten se vaikuttaa elämääni).
Tärkeä aihe, ihanaa että kirjoitit siitä. <3
Vähän synkimpinä päivinä ajattelen kuten sinä, samaistun siis täysin! Toivon koko sydämestäni että ahdistus helpottaa elämässäsi ja löydätte inhimillisen tavan elää yhdessä. Tiedän että sanat ei kauheasti auta mutta laita viestiä joskus kun siltä tuntuu, kuuntelen mielelläni. <3
Mielenkiintoinen aihe ja hyvä postaus! Kärsin myös ahdistuksesta, ja olen myös huomannut ettei ole yhtä tai ainoaa tapaa sen selättämiseen tai ahdistavista hetkistä ylipääsemiseen. Itselläni auttaa usein se että yritän laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja mittakaavaan. Jos vaikka olen sopinut jotain menoa ja ahdistus iskeekin päälle, pyrin miettimään että ”maailma ei kaadu siihen jos menenkin lepäämään ja aikataulutan menoni toiselle päivälle”. Lepo ja nukkuminen minulla auttaa ja joskus kävely tai muu pieni puuhastelu. Sekin on ihan tyhmää että tunnen usein ”syyllisyyttä” siitä että pötköttelen vain sängyssä, mutta pitää vain hyväksyä että to do-listalla olevat asiat ja muut hommat on fiksumpi tehdä sitten jonain toisena päivänä kun itsellä on parempi fiilis. Hyviä vointeja sulle Saranda <3
Tiedäksä, mä luin sun kommentin tänään aikasemmin just silloin kun kasa tekemättömiä asioita painoi hartioita kun en ahdistuneena voinut tehdä niitä – ja tunsin suurta helpotusta! Yritin ajatella kuten sinä että maailma ei kaadu jos ne vähän aika odottaa ja tuli oikeesti parempi mieli. 🙂 Kiitos tuhannesti siitä ja tsemppiä myös sulle ahdustuksen kanssa elämisessä. <3
Kiva kuulla että mun kommentista oli apua! 🙂 Kiitos <3
”Usein mietin että mitä kaikkea voisinkaan saavuttaa elämässä jos en ahdistuisi näin helposti.” Ajatus, joka pyörii munkin päässä viikottain… Ihanaa, että olet löytänyt keinot ahdistuksen selättämiseen. Hyväksyminen taitaakin olla avain kaikkeen, varsinkin tilanteisiin joille ei mahda mitään. Kiitos viisaista sanoista jälleen kerran ja avoimuudesta. Ihanaa lukea näitä sun tekstejä <3
Ihana lukea sun kommentti. Oot niin suloinen, inspiroiva ja niin rakas. <3
Hieno kirjoitus!
Hyväksyminen on toimiva työkalu monenlaisten mielen pulmien taltuttamiseen. Kiitos että kirjoitit rehellisesti ja avoimesti yhteisestä elämästä ahdistuksen kanssa. Voimia viikkoon!
Kiitos paljon koko kommenttista. <3 🙂
Tuttuja ajatuksia. Ahdistus on ollut mun matkakumppani jo vuosia ja hänellä on nimikin – yleinen ahdistuneisuushäiriö. Nykyään tulemme paljon paremmin toimeen keskenämme, koska mäkin ajattelen niin, että ahdistus tulee ja menee, mutta se ei voi enää määrittää mun elämää. Tunnistan kyllä hyvin nuo tunteet, että miettii, millaista elämä olisi ilman ahdistusta ja että mitä kaikkea pystyisi tehdä ilman sitä. Joitain asioita on varsinkin nuorempana jäänyt ahdistuksen takia tekemättä ja se on sääli. Nykyään en kyllä anna ahdistukselle niin paljon sijaa, että se pystyisi estää mua tekemästä jotain. Ja nykyään mä myös tiedän, että pärjään kyllä ahdistuksesta huolimatta!
Mä ajattelen myös juuri noin, että jokaisella on tässä elämässä omat ristinsä kannettavinaan, ja yksi mun ”risteistä” nyt sit on tää ahdistus. Mutta ehkä se ahdistus jollain tapaa liittyy myös sellaiseen herkkyyteen ja vaikkapa taiteellisuuteenkin – ehkä ahdistus vie multa jotain, mutta se antaa myös uutta perspektiiviä elämään ja pitää mut tosi nöyränä elämää kohtaan, kun koskaan ei voi tietää onko parempi vai huonompi päivä, ja sitten niistä hyvistä hetkistä on niin onnellinen. Olipa sekavaa tekstiä, mutta kiitos kun tartuit tähän isoon ja vähän pelottavaankin aiheeseen <3
Tosi kiva kun jaoit sun tarinan ihana. <3 Toivon että oon joskus siinä missä sä nyt – ettei ahdistus saa lykkäämään menoja ja on luottoa että pärjää ahdistavista tunteista huolimatta. 🙂 Oot mun voimatarina!
Voi ei miten ihanasti sanottu taas!! <3
Juurikin niin! Kun kaikki epämiellyttävät ja ei niin kivat tunteet ja olotilat hyväksyy tuomitsematta, niiden kanssa on helpompi elää ja niitä myös torjua ja hallita. <3
Näin just. <3 Ihanaa alkavaa viikkoa sinne. <3