Kategoriat
Työ & Opiskelu

Täytyykö työstä nauttia?

DSC_2107.JPG

Isäni tekee joka päivä töitä. Seitsemän päivää viikossa, vuoden ympäri, myös jouluna ja muina pyhinä. Pari kertaa vuodessa hän sulkee liikkeensä noin viikoksi ja lähtee lomalle. Sitten hän palaa takaisin ja tekee taas seitsemän päivää viikossa töitä, vuoden ympäri.

En ole koskaan kysynyt, onko isäni intohimoammatissaan. Epäilen, ettei ole. Mutta uskon, että hän tykkää työstään ja hän on siinä tosi hyvä. Ja että yrittäjyys ei ainoastaan sovi hänen (jääräpäiselle) luonteelleen, mutta myös antaa hänelle voimia vaikeimpina päivinä. Silloin tietää, että tekee töitä itselleen eikä voi jäädä laakereille makaamaan, jos meinaa maksaa asuntolainalyhennystä tai välttää konkurssia ja etsiä vähemmän kivempi työ. Työmarkkinat kun eivät ole aina suotuisammat keski-ikäisille maahanmuuttajamiehille.

Viime vuosina omasta työstään tykkääminen on noussut trendi-ilmiöksi. Töissä viihtyminen on todettu parantavan hyvinvointia elämän jokaisella osa-alueella, ja se pitää varmasti paikkaansa. Mutta täytyykö töistä nauttia? Pitääkö jokaisen löytää intohimoammatti?

DSC_2110.JPG

Mä olen ollut reilu vuoden onnekkaassa asemassa, sillä olen saanut tehdä työtä, jota rakastan. Vastoinkämisiäkin on ollut, kuten jokaisessa rakkaussuhteessa, mutta muuten olen painanut samalla tyylillä kuin isäni: seitsemän päivää viikossa, vuoden ympäri. Myös tällä äitiyslomalla.

Ennen raskautta ajattelin, etten halua koskaan palata työhön, josta en nauti täysillä. Nyt olen eri mieltä, erityisesti jos ehtisin tekemään työn ohella edes harrastustasolla näitä asioita, joista nautin nyt työkseni niin kovasti. Työelämässäkin kun painaa elämän realiteetit, ja sen ympärillä tehdyt päätökset heijastavat arvojamme. Nyt kun tiedän, että minun täytyy ainakin seuraavat 18 vuotta elättää myös joku toinen ihminen, minua ei haittaisi palata vähemmän mukavaan työhön. Tosin en tiedä voisinko ainakaan kovinkaan pitkään tehdä sellaista työstä, jonne v***taisi lähteä joka aamu. Mutta en oleta, että voin elättää itseni tai lapseni aina nykyisellä intohimotyölläkään.

Jo se, että saamme pohtia työn viihtyvyttää on suuri etuoikeus. Muualla maailmassa ei siihen ole aina vaihtoehtoja. Moni joutuu menemään onnettomaksi tekevään ja jopa vaaralliseen työhön joka päivä, ilman viikonloppuja tai lomia. Suomessakaan ei ole mahdollisuus voida töissä aina hyvin. Yksi joutuu maksamaan velkojaan pois kaksinkertaisilla työtunneilla, toisen työpaikalla voi olla seksuaalista ahdistelua, kolmas sairastuu viettäessään kahdeksan tuntia päivässä homeisessa tilassa.

Mutta vaikka saakin valita, tekeekö työkseen, jotain mitä rakastaa, kaikki eivät välttämättä valitse sitä. Jollekin rittää, että töissä ei ole vastenmielistä ja että itseään voi toteuttaa vapaa-ajalla. Moni intohimotyö valitettavasti tarkoittaa myös sitä, että töitä viedään kotiin tai työpäivät venyvät pitkiksi, ja jollekin on ensisijaisen tärkeää, että ero työn ja vapaa-ajan välillä on selkeä.

DSC_2108.JPG

Nykyinen keskustelu luo paineita siitä, että töistä täytyy nauttia. Jos töissä on ”vain” mukavaa tai mukiinmenevää, se ei riitä. Täytyy hakea sellaista työtä, jossa voi kehittää itseään ja toteuttaa omia syvempiä kiinnostuksen kohteita, työskennellä vain aidolla palolla.

Onneksi saan itse toistaiseksi työskennellä tuolla aidolla palolla. Ja kuka tietää, ehkä tilanne jatkuu myös äitiysloman jälkeen tai pidemmällekin työuralle. Mutta tulevaisuudessa mulle riittää mainiosti myös ”vain” mukava työ – jota pidän itsessään jo suurena rikkautena.

Mitä mieltä te olette: täytyykö töistä nauttia?

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

14 vastausta aiheeseen “Täytyykö työstä nauttia?”

Heippa!

Tätä intohimo asiaa onkin mielenkiintoista pohtia.
Itse juuri tänään joogan jälkeen jäin suustani kiinni juttelemaan siitä, että tienaisinko mielummin riittävästi töistä vai olisinko nykyisessä tilanteessani työttömänä? Vastaus on jälkimmäinen. En palaisi enää takaisin työhön, josta en tykkää. Henkinen hyvinvointini on niin paljon tärkeämpää ja jaksan uskoa, että se sopiva työprojekti tai työmaailma löytää minut, kun jaksan olla aktiivinen. Toisena päivänä se tarkoittaa blogin päivittämistä ahkerasti ja seuraavana työhakemuksen lähettämistä mielenkiintoiselle työnantajalle. Mutta tarjoiluduuneihin palaaminen päivätyönä ei olisi mahdollisuus, mutta en kiellä, ettenkö voisi tehdä ei-niin-intohimoista-duunia toisella alalla. Esim mainosalalla tai vaatekaupassa. Siihen rutinoituisi, mutta olisi se erilaista, kuin jo 10 vuotta paahdettu ravintola-ala. Että sillai. Kai ne intohimo duunit elää ja sitten taas toisaalta voihan sitä tehdä montaa duunia eri aloilta, ettei oo pakko vääntää vain yhtä alaa.

yst. Pinja // http://www.pinaycoco.fi

Mielestäni omassa työssään täytyy viihtyä, mutta se onko intohimo työtä kohtaan välttämätöntä on täysin henkilökohtaista. Ihmiset unelmoivat eri asioista, ja varmasti uraa tavoittelevalle naiselle työstä nauttiminen on itsestäänselvyys. Toiset taas haluavat keskittyä nauttimaan enemmän elämän muista osa-alueista kuten perheestä ja heille riittää työ jolla tuoda leipä pöytään. Ei ole oikeaa tai väärää vastausta siihen pitääkö työstä nauttia.

Tää kommentti kiteytti munkin ajatukset ihan täydellisesti. Tosi hyvin sanottu. 🙂 Mä toivon, että mahdollisimman moni ymmärtää ettei ole jokotai-vastausta.

Hoitoala ei ole mun unelmatyö, vaikka olen sitä tehnyt yli kymmenen vuotta. Sen sijaan olen tykännyt siitä suuresti, KUNHAN työyhteisö on ollut kiva. Mä veikkaan, että jopa paskakin työ muuttuu OK:ksi kun on kivat kaverit joiden kanssa sitä tehdä. Kun tapaa kivoja ihmisiä jne. Sen sijaan se unelmatyökin voi väärien ihmisten kanssa varmasti muuttua painajaiseksi.

https://naissanelioissa.wordpress.com

Joo, aika paljon se työssä/työpaikalla viihtyminen lähtee siitä työyhteisöstä! Vaikka työ olisikin fyysisesti rankkaa, niin työkaverit jotka tsemppaa puolin ja toisin, auttaa jaksamaan. Positiivisuus luo positiivisuutta, ja yksikin negatiivinen ihminen voi myrkyttää koko työpaikan. Nimimerkki kokemusta on tosi kivasta työstä, mutta kamalasta työyhteisöstä, jonka vuoksi siitä työpaikasta luovuin aikoinaan. 

Mutta elämä… 🙂

Mä niin allekirjoitan tään! 🙂 Mahtavaa kun oot viihtynyt sun työpaikalla kun oikeat työkaverit ovat osuneet kohdalleen. Kyllä kollegat on työn suola.

tai siis *ootte, en tajunnut että Vilhelmiina et olit vastannut Toreyn kommenttiin. <3 Ihmettelin miksen voinut vastata sun kommenttiin. Onneksi Lily uudistuu, tää on välillä vähän sekava 😀

Joo ja siis mä olen joskus myös ottanut lähtöpassit paikasta jonka ilmapiirin pomo ja hänen muutama persustan nuolijansa pilasivat täysin. Kun työkaveri saattoi pomon kanssa keskusteltuaan poistua paikalta itkien, ihan vaan koska pomolla ei ollut minkään sortin johtamistaitoja, totesin etten sinne jää. Voin itse kyseisessä paikassa hyvin ensin, kun olin toisessa ryhmässä ja kaukana pomosta. Sitten kun pitikin siirtyä lähemmäs pomoa toiseen ryhmään ja työkaverit vaihtuivat, iski paniikkikohtaukset ja totesin etten moista paskaa terveyteni uhalla katsele. 

Oon tätä miettinyt lääkärinä, koska usein töissä on niin kiire ja vaikeita juttuja että nauttia on jotenkin kovin väärä sana kuvaamaan sitä. Mutta sitten taas en osaa kuvitella tekeväni mitään muutakaan. Opettajakaverit esim. valittaa että työ on aina sitä samaa, mitä tahansa huonoja puolia mun töissä onkaan niin haastavuuden puute tai puuduttavuus ei oo kyllä yks niistä. Että ehkä se että kokee työnsä kehittäväksi ja haasteelliseksi riittää? Tai ehkä mielekkääksi on se mitä haen. Jos kokee tekevänsä työtä millä on tarkoitus, näin kliseisesti muotoiltuna, riittää. Mun työ ei oo aina mitenkään erityisen kivaa, se on välillä ihan raastavaa ja perseestä rehellisesti sanottuna, mutta ei oo koskaan tarvinnut miettiä onko mun työllä merkitystä.

Kiitos hyvästä kommenttistasi. 🙂 Osuvasti kuvailtu ”mielekkyydellä”. Ja varmasti se, että koemme työn merkitykselliseksi, lisää työviihtyvyyttä, oli työ kuinka haastavaa tahansa. Ja kyllä aivan todellakin teet merkityksellistä työtä, hyvä jos se ei unohdu. <3

”Jo se, että saamme pohtia työn viihtyvyttää on suuri etuoikeus. Muualla maailmassa ei siihen ole aina vaihtoehtoja. Moni joutuu menemään onnettomaksi tekevään ja jopa vaaralliseen työhön joka päivä, ilman viikonloppuja tai lomia.” <--- tämä oli tärkeä pointti! Minulle riittää, että työssä on mukavaa, työpaikan arvot ovat kunnossa ja työilmapiiri hyvä. Olen lähtenyt kahdesta työpaikasta, jossa työntekijöitä ei arvostettu tai jokin muu (jopa lakisääteinen) asia oli pahasti pielessä. En voisi kuvitella tekeväni pitkään työtä, joka tuntuisi vastenmieliseltä joka aamu. Tosin tällä hetkellä melkein mikä tahansa työ kelpaisi, kun on ollut kotona 4 kk 😀

Kiitos ihana kommenttistasi. Nostan hattua kun oot uskaltanut lähteä työpaikasta joka ei vastannut sun arvoja! Tsemppiä työnhakuun nyt. <3

Jotenkin mietin, ettei se ihaninkaan kutsumustyö varmasti joka päivä tunnu vain ihanalta. Arki on varmasti arkea joka työssä, ja väsymystä ja ei-niin-kivoja juttuja on varmasti kaikilla. En tiedä mikä se mun kutsumusammatti olisi, joten tällä hetkellä tyydyn siihen mukavaan työhön 🙂

Erinomainen pointti. 🙂 Kaikilla aloilla on varmasti niitä hyviä ja huonoja hetkiä, puhumattakaan siitä, että ihminen ajan saatossa ”turtuu” siihen parhaimpaankin juttuun. Mahtavaa jos koet, että sun työ on mukavaa!

Kommentoi