Meille jokaiselle tulee eteen tilanteita, kun tavoitteet muuttuvat joko omasta tahdosta tai ulkopuolisista tekijöistä. On loukkaantumisia, muita yllättäviä käänteitä, asioita priorisoitavana tai kiinnostuksen menettämistä. Se, mitä ennen halusi salaman kirkkaana, on joko muuttunut mahdottomaksi tai haluttomaksi.
Minulle on käynyt kahden asian kanssa kumminkin päin. Olen toukokuussa ilmoittautunut Helsinkin City Runiin, josta vielä muutama kuukausi sitten olin todella innoissani ja motivoitunut. Viimeisten viikkojen aikana olen huomannut, että tapahtuma ei enää innostakaan. HCR:n tarkoitus oli saada minut lenkkeilemään useammin ja harjoittelemaan omaa juoksuani paremmaksi. Nyt kun niin on tapahtunut, ja juoksen viikossa se muutaman kerran viikossa eripituisia lenkkejä, en koekaan tarpeelliseksi mennä ”todistamaan” osaamistani oikeaan juoksutapahtumaan.
Myös koulusta valmistumisen kanssa on tapahtunut muutoksia. Alkuperäinen tavoite oli valmistua keväällä 2016, kun saisin viimeisen kymmenen viikon pituisen työharjoitteluni päätökseen. Viime hetkellä päätin, että haen oikeaa työpaikkaa harjoittelun sijaan, jonka kautta hyväksilukisin työharjoitteluni ja jatkaisin työpaikka tutkintotodistuksen saatuanikin. Jätin ”oikean työn” metsästämisen liian myöhäiseksi, ja olen nyt huomannut, että sen saaminen ei olekaan yhtä helppoa kuin tavallisen harjoittelupaikan.
Nyt kesän alkamiseen on vähemmän kuin se kymmenen viikkoa, jonka verran työharjoitteluni on määrä kestää. Kesällä opettajamme siirtyvät lomille, ja vaikka saisinkin työpaikan ihan päivien sisällä, en tule saamaan todistustani ulos kesälomien aikana. Vähän harmittaa, mutta minkäs teet.
Tällaisia tilanteita on vain opittava hyväksymään. Vaikka tavoitteet olisivatkin olleet aikoinaan vahvasi mielestä ja niitä on huudellut ympäri kyliä, ei pitäisi olla häpeä kertoa, että ne ovat muuttuneet. Tavoitteet ovat loppujen lopuksi omaa itseään varten. Kun suunnitelma A ei toimi, jatketaan aakkosissa eteenpäin tai löydetään jokin muu tarkoitus, jota varten luodaan ihan uudenlaisia suunnitelmia.
Ehkä hyvä niin, loppujen lopuksi elämällä voi olla paljon vilkkaampi mielikuvitus kuin meillä.
Summary: Life is what happens when you’re busy making other plans.
Shirt: Gina Tricot
Top and shoes: H&M
Skirt: Bik Bok
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI
11 vastausta aiheeseen “Tavoitteet muuttuvat”
Tykkäsin tästä postauksesta!
Kiva kuulla!:) Leppoisaa lauantaita!
Sun asenne on ihan loistava <3 Ja hei, mitäs sitte? Sulla on vielä niin monta vuotta aikaa tehdä duunia, että nautit nyt vaan tästä elämänvaiheesta. 21 kilsan lenkki ihan ex tempore on myös usein 100x mukavampi kokemus kun se HCR 😉
Mahtava pointti, niinhän se on! 😀 Ja ihan kuin se olisi keneltäkään pois jos en mene tapahtumaan/vedän sen läskiksi 😀 ihana sä oikeesti <3
Tuttu tunne. Omat tavoitteet muuttuvat usein myös senkin takia, etten osaa päättää ja mieli muuttuu. 🙂
Hyvä huomio!:) Ihanaa viikonloppua sinne, Tarza<3
Kiitos samoin!:)<3
Niin, onko mikään niin pysyvää kuin muutos? 🙂
No ei taida olla ei, tavallaan tosi lohduttava sanonta! <3
Noita tilanteita tulee. Meille pamahti tieto tutkintouudistuksesta pääsiäisviikolla. Jos olisin suorittanut viime jaksossa yhden erikoistumisjakson (jolle päätin loppupeleissä olla menemättä), kirjoittaisin syksyllä gradun. Nyt ei auta jossittelu, pitää vaan hyväksyä että sen aika on minulla vaihdon vuoksi mitä luultavimmin vasta myöhemmin. 🙂
Ääh ikävä kuulla. 🙁 Mutta hienoo jos suhtaudut asiaan noin fiksusti! Ja ken tietää jos tää osoittautuu loppupeleissä paremmaksi tieksi. 🙂