Kategoriat
Hyvinvointi Pukeutuminen & Kauneus

Tätä syksy tuo tullessaan

DSC_9110.JPG

Huomaa futuurimuodossa käytetty tuo. Vielä en ihan heitä hanskoja tiskiin kesän suhteen. (Huomaa myös että olen todella huono päästämään irti tai kohtamaan faktoja.)

Viikonlopun piti kulua ystävien kanssa mökillä. Sen sijaan migreeni jätti kotiin ja käytin kolme päivää toisaalta itselleni myös aika ihanan asian parissa: listojen laatimisessa ja tulevaisuuden suunnittelemisessa.

Mietin kovasti mitä syksy tulee tuomaan tullessaan. Työn suhteen ainakin todella epämääräisiä ja epävarmoja kuvioita. Koko vuosi on ollut sellaista, ja vähän jo kaipaisin perinteistä työntekoa kuten määrättyjä työaikoja ja ulkopuolisen asettamia deadlineja. Toisaalta jään äitiyslomalle jo tammikuussa joten eiköhän tämä pätkä mene vaikka päällä seisten ja makaronilaatikkoa syöden.

Muuten olen innoissani monestakin asiasta: luonnollisesti eniten siitä, että saamme valmistautua vauvan tuloon. Rakentaa elämämme niin että hänen elämänsä saa parhaan mahdollisen alun.

DSC_9153.JPG

DSC_9113.JPG

Lokakuun alussa lähden siskoni ja hänen poikansa kanssa Kosovoon viettämään aikaa meidän molempien isoäitien kanssa. Tämä on harvinaista, sillä toinen isoäitini asuu tosiaan Australiassa, ja viimeksi kun näimme toisemme maaliskuussa, hän oli hoitamassa ja hyvästelemässä isoisääni, yli puoli vuosisadan aikaista kumppaniaan. Tunnelma oli silloin tosi surullinen. Nyt ainoat elossa olevat isovanhempani ovat nämä kaksi teräsnaista, ja olen uskomattoman onnekas ja kiitollinen kun minulla on heidät.

DSC_9146.JPG

Muuta täksi syksyksi? No kävin lunastamassa kahdeksan leffalippua pian vanhentuneilla kulttuuriseteleillä, tajuamatta että ihmisenä joka käyn harvoin leffoissa, en ikinä ehdi käyttämään niitä. Nähdään siis hei Finnkinolla… Ja jos ei siellä, pyörin kirjastossa (kirjasto on syksyisin mun toinen koti), Lintsin valokarnevaaleissa (saakohan mihinkään laitteisiin mennä raskaana?) ja Kiasmassa (säästölinjalla tietysti vain kuukauden ensimmäisenä perjantaina).

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

15 vastausta aiheeseen “Tätä syksy tuo tullessaan”

Kuulostaa tosi hyvältä suunnitelmalta 🙂 Ajattelin itsekin panostaa museoihin ja käydä taas leffassakin nyt freelancerin vapaamman ajankäytön sallimissa rajoissa.

Lintsillä varmaan maailmanpyörä ja muut rauhalliset näköalalaitteet on myös raskaanaollessa käytettävissä.

Niin kuulostaa sunkin. 🙂 Toivottavasti kummallakin on aivan ihana syksy, uskon kyl et on. <3

Miten kauniisti sanottu. <3 Toivottavasti hän elää vielä pitkään ja teette vielä paljon yhteisiä muistoja yhdessä. 🙂 Isovanhemmat on niin mieletön lahja. (Ja enköhän purskahtanut ihan jäätävään itkuun kun muistelin omaa isoisääni. Isovanhemmat on vaan niin parhaita.)

Säästölinjalaisena jos pidät museoista – suosittelen ehdottomasti Museokorttiin sijoittamista! Erityisesti pk-seudulla hintansa väärti eikä tarvitse aina mennä silloin, kun kaikki muutkin ovat siellä.

Tosi hyvä pointti ja oon itseasiassa miettinyt tään hankkimista jo jonkun aikaa. 🙂 Mä luulen että aion ostaa tään viimeistään kun lapsi syntyy ja on aikaa äitiyslomalla pyöriä museoissa.

Ihanan seesteinen näkemys syksystä. Musta tuntuu, että kaikkien mielestä syksyllä pitää olla reipas ja vääntää kaasua työhommiin, aloittaa uusi harrastuksia jne. Rentoilu kiinnostaa paljon enemmän kuin ahkerointi!

Näytätpä kauniilta ja onnelliselta, ihanaa syksyä sulle!

Voi vitsi tästä tuli hyvä mieli. 🙂 Ihan sellanen lämmin aura valtasi kropan kun luin tään ja vieläkin hymyilyttää. Kiitos paljon! Työuupumuksesta oon oppinut että rentoilu tekee mut suorittamista onnellisemmaksi. 🙂

Ihan parasta syksyä sinne myös ja kiitos vielä tästä kestohymystä!

Ihana asukokonaisuus <3 Nautitaan tulevasta syksystä lämpimän kesän jälkeen ihan täysillä! Halit!

Kiitos kaunis! Mä toivon sulle maailman parasta maanantaita ja maailman parasta syksyä. <3

Maailmanpyörä! <3 Mä oon ihan unohtanut sen olemessaolon! Oon aina ollut sellainen että vaan rajut sekoboltsilaitteet kiinnostaa. 😀 Mutta maailmanpyörä on niin ROMANTTINEN ja sopii valokarnevaaleihin aika hiton hyvin. Eli sinne, vähän hattaraa ja vähän pelejä niin eiköhän synny mukavat treffit. 🙂

Kiitos sulle muru aivan ihanasta kommenttista, viikko käynnistyi tämän ansiosta hyvin! Ihan mahtavaa maanantaita sinne. <3

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: