Viikko sitten tiistaina meillä tuli Ferhatin kanssa neljä vuotta täyteen meidän ensitreffeistä. 1468 päivää, jonka aikana olen kirjoittanut postauksen jos toisenkin #rakkkaus-tägin alle. Seuraavat Ferhatiin ja seurustelemiseen liittyvät postaukset ovat olleet niin henkilökohtaisia suosikkejani kuin blogin luetuimpia:
Näin poikaystäväni kosi – tarina siitä, miten minua kosittiin viime toukokuussa. Tuo on vieläkin yksi elämäni onnellisimpia päiviä.
Meidän parisuhteen salaisuus – jaoin tässä postauksia ajatuksiani siitä, mikä tekee meidän mielestä suhteestamme onnellisen
25 asiaa jota ihailen sinussa – herkistyin kyyneliin kun luin tämän postauksen pitkästä aikaa. Kirjoitin tekstin pari vuotta sitten kun Ferhat täytti 25, ja jokainen kohta pitää edelleenkin täysin paikkaansa.
Näin tapasin poikaystäväni – kertomus siitä, kun näimme ensimmäisen kerran. Tai oikeastaan, Ferhat näki mut 9 kuukautta ennen kuin minä hänet…
Poikaystävä vastaa – 12 teidän aikoinaan esittämää kysymystä, johon Ferhat vastasi omassa postauksessa
Yksi parisuhde, kaksi kulttuuria – onko kaksi eri kulttuuria vaikea yhdistää? Miten ”kulttuuritörmäykset” näkyvät parisuhteessamme?
Rakastan sua koska – tämä oli muistaakseni ensimmäinen love-postaus jonka jaoin blogissa. Olimme seurustelleet puoli vuotta ja kaikki oli (no on edelleen ♥) tosi ihanaa.
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
2 vastausta aiheeseen “Tarinoita rakkaudesta neljän vuoden ajalta”
Monta aivan ihanaa postausta, josta tuli niin ihana rakkaus fiilis, olette tosi upa pari <3
Kiitos Iida. 🙂 Miten suloinen kommentti heti aamusta! Piristi päivää heti. 🙂