Puolitoista vuotta sitten kirjoitin yhden blogini suosituimmista postauksista, Tällaisia me kosovolaiset ollaan. Kerroin mm. siitä, kuinka Kosovossa isolla perheellä (tai siis suvulla) on tapana asua saman katon alla, kosovolaisten lapsiystävällisyydestä sekä heidän tarpeestaan jankuttaa vieraat jäämään vielä sillonkin, kun on emäntänä ihan kuitti.
Jos vielä muutama sana meistä… (ja huumorimielessä)
Kosovolaiset ovat perhekeskeisiä ja arvostavat läheisyyttä. Vaikka tuntemattomien kanssa harrastetaan hienovaraisuutta ja kohteliaat käytöstavat ovat tärkeitä, on ihan ok kommenttoida toisen ulkonäköä. Jos viimeisimmästä näkemisestä on kulunut pidempi aikaa, on hyväksyttävää huomauttaa, että sä olet laihtunut tai sä olet pyöristynyt. Yleensä tämän jälkeen vielä lisätään, että mitä mieltä on tästä ”muutoksesta”: Kyllä sä vielä karsitat ne kilot pois tai sun pitää syödä enemmän.
Tieliikenne kosovolaisissa kaupungeissa on pähkähullua – kun pieneen pinta-alaan tungetaan paljon ihmisiä ja autoja, on vain yksi periaate ajaa: kuka ehtii ensin. Ja mitä tulee autoihin, autolarjeja eli autopesuloita on ihan joka kulmassa. Ja silti jokainen auto on pölyn peitossa. Auton takapenkillä ei myöskään tarvitse turvavyötä, saat vain vihaisia katseita jos etsit sellaista.
Me kosovolaiset olemme aika kovaäänisiä. Rakastavin keskustelukin voi kuulostaa ulkopuolisen korvissa kiivaalta tappelulta. Pienenä tunsin häpeää naapureiden vuoksi kun isäni oli äänessä. Nyt avopuolisoni häpeää minua.
Ja sanotaanko, että meitä ei ole välttämättä ihan ahkeruudellakaan pilattu. Ostamme kahvin viidelläkymmenellä sentillä ja istumme kolme tuntia kahvilassa juomassa sitä. Yleinen tervehdystapa on ”Oletko väsynyt?” (= a je lodhe, vastaa esimerkiksi englannin kielen how do you do?). Mikä on mielestäni ironista suhteessa siihen, että siellä kolme ihmistä tekee helposti saman työn, mitä Suomessa hoitaa yksi. Ja silti töitä ei riitä kenellekään.
Meitä ei välttämättä tunneta erityisen ahkerana kansana, mutta sen sijaan olemme uteliaita, vieraanvaraisia, sydämellisiä ja teemme erinomaista ruokaa. (Ruokaa, jonka olemme kopioineet turkkilaisilta.)
Osaamme myös iloita hetkestä. Kun Kosovo pelasi ensimmäisen Fifa-ottelunsa (sattumoisin juurikin Suomea vastaan Turussa) ja peli päättyi 1-1, yleisö raikui onnesta kuin murskavoiton jälkeen. Iloitsemme ihan yhtä paljon myös Albanian voitoista ja menestyksistä, vaikka kyseessähän on ihan toinen valtio…
Ja palataan vielä hetkeksi siihen läheisyyteen. Reilu miljoonan asukkaan maassa piirit ovat pienet, ja suvut tuntevat helposti keskenään. Jos menet johonkin virastoon asioimaan, on ihan okei jos virkailija kysyy kenen tytär sä oot. Ja jos olette virkailijan kanssa tuttuja, pääset häikäilemättä jonon ohi. Sitä ei tarvitse hävetä.
Kuulostaako kosovolaiset/kosovolaisia tuntevat tutulta? 😀
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
14 vastausta aiheeseen “Tällaisia me kosovolaiset ollaan, osa 2”
Kiva juttu! Mäkin haluan päästä jonojen ohi, kun olen äitini tyttö ja isäni myös 😀
Hahahah hauskasti sanottu:D:D Muuta Kosovoon!
Tästä tuli hyvä mieli! Ja ihanan rehellinen postaus! Yhtään kaunistelematta, mutta samalla kuitenkin kauniisti kirjoitit sinulle tärkeästä asiasta <3
Kiitos <3 🙂 Miten kiva kuulla että se välttyy! Mukavaa päivää sinne. 🙂
Tää oli hauska postaus, kiinnostaa aina tietää miten muissa kulttuureissa toimitaan. 🙂
Kiitos!! 🙂 Ja sama täällä!
Mun mies on Albaniasta ja tunnistin sun tekstistä paljon tuttuja piirteitä! Välillä ottaa päähän ja rankasti se kovaäänisyys ( etenkin skypepuheluiden aikana) 😀 mutta toisaalta taas tykkään siitä tulisuudesta ja siitä, että tunteet näytetään. Perhekeskeisyydessä on omat hyvät ja huonot puolet. Mä rakastan mun perhettä, mutta kaipaan silti yksityisyyttä. Albanialaisessa kulttuurissa ei välttämättä ymmärretä sitä yksityisyyden kaipuuta ja sitä, ettei koko ajan jaksa jutella ja välillä haluu olla vain ihan yksin. Toisaalta on ihana nähdä miten albanialaiset osoittaa perheelle kunnioitusta ja rakkautta, se on pikkuisen erilaista mihin itse on tottunut 🙂
Ja oon huomannut et albanialaiset on erittäin isänmaallisia, onko sama Kosovossa? Kansallistunne on tosi vahva. Mies sanoi, että jos meidän lapsesta tulee ammattilaisjalkapalloilija, sen on pakko pelata albanian paidassa, koska muuten sitä pidetään petturina 😉
Haha voi ei, kuulostaa tosi tutulta. Kosovolaisethan on myös albanialaisia, sitä on vaikee selittää mut kyse on tavallaan samasta kansasta jotka asuvat eri maissa. 🙂 Kosovolaisetkin on siis myös tosi kansallismielisiä, varsinkin kun Kosovon itsenäistymisestä on niin vähän aikaa ja sodasta myös. Se on välillä tosi raivostuttavaa ja vaikeuttaa kyl joidenkin kosovolaisten mahdollisuuksia nähdä asiat objektiivisemmin.
Siihen vielä kun yhdistää albanialaisten rakkauden jalkapalloon niin ei ihmekään että pojan on pelattava Albanialle. 😀
Kiitos kommenttista ja tsemppiä meikäläisten kanssa! 🙂
Kiva postaus, tällaisia lisää. Olisi mukava lukea enemmänkin sun ’kosovolaisuudesta’. Onko sun molemmat vanhemmat sieltä ja kuinka kauan oot asunut suomessa? Miten usein käyt Kosovossa? Myös vähän maasta itsestään – hintataso, nähtävyydet, turvallisuus..:)
Kiitos paljon ja pistän idean korvan taakse. 🙂 Lyhyesti vastattuna kuitenkin: molemmat vanhempani ovat Kosovosta, olen syntynyt Suomessa mutta viettänyt useita vuosia lapsuudesta Kosovossa. Olen aikuisiällä käynyt siellä 1-2 kertaa vuodessa, ois ihana päästä useammin. 🙂
Hauskaa luettavaa. 😀 Tunnen monia kosovolaisia / muita balkanilaisia ja tunnistin piirteet… Tänä kesänä ois tarkotus kiertää Balkania ja käydä mm Serbiassa, Bosniassa, Kosovossa ja Makedoniassa. Vähemmän tyypillisissä paikoissa (ei esim Kroatiassa)
Kiitos! 🙂 Ja oii sun kesä kuulostaa ihanalta! Balkanissa on tosi nättiä, ja propsit siitä että reissaat paikkoihin jotka on vähemmän turistirysiä. Niistä voi saada paljon aidomman vaikutelman paikasta, hinnat on yleensä matalimpia ja tuet sitä kautta turismia myös paikoissa, jossa se ei ole niin iso tulonlähde muuten. 🙂 Ihailtavaa!
Mä muistan sen sun aiemmankin postauksen. Tääkin oli tosi kiinnostava 🙂
Portugalissa tehdään muuten tota samaa, 70 sentin kahvilla saa istua ihan niin kauan kun tahtoo/kehtaa.
Kiitos paljon! 🙂 Nonni, taitaa siis olla etelämaissa yleisempää tällanen 😀 Onneksi tipit on olemassa.