Heinäkuussa häämöttää meidän Balkanin rinkkaympärysmatka tyttöjen kanssa. Ollaan matkusteltu aikaisemminkin yhdessä monta kertaa, mutta luonnollisesti meillä on samanlaisuuksia ja suuria eroavaisuuksia mitä tulee reissaamiseen ja siitä nauttimiseen. Oon itse alkanut pohtia minkälainen matkakumppani olen, mitkä on mun vahvuudet ja mihin asioihin mun kannattaa kiinnittää huomiota etten pilaa kavereiltani reissuilon.
Mä en todellakaan ole mikään lomasuoriutuja. Rakastan mennä fiiliksen mukaan – joskus möllöttää kolme päivää putkeen rannalla ja toisinaan taas kiertää yhtenä aamuna kolme kirkkoa ja viisi palatsia. Mä todellakin uskon, että lomalla tulee rentoutua ja kokea miellyttäviä tunteita, mutta tietysti uudet elämykset ja kokemukset ovat tervetullut lisä jos on sellainen tunne. Monet ajattelevat, että on rahantuhlausta maksaa suuria summia että pääsee toiselle puolelle manteretta juomaan kahvia samassa ravintolassa kuusi tuntia. Jos joku paikka ei yksinkertaisesti kiinnosta minua, en mene sinne vain sen takia että voin sanoa olleeni siellä tai ”hoitaakseni sen pois alta”. Jonkun mielestä tämä voi olla todella rasittava piirre. Pitäisi itsekin joskus muistaa, että vaikka joku kohde ei vaikuttaisikaan etukäteen mielenkiintoiselta, se voi jälkeenpäin herättää mielettömiä tunteita tai opettaa korvaamattomia asioita.
Toinen asia on se, että voin olla yksi päivä erittäin mukavuudenhaluinen ja seuraavana työntä itseäni ongelmitta äärirajoille. Viime vuonna muutaman viikon reppureissu Australian itärannikolla laajensi mukavuusaluettani radikaalisesti ja sitä on aina hyvä ammentaa vain lisää. Joskus olen todella pikkutarkka mitättömistä asioista (esim. kuinka viikkaan vaatteeni reppuun) mutta sitten on niitä päiviä kun ei voisi vähempää kiinnostaa miltä näyttää tai missä nukkuu.
En ole löytänyt kultaista keskitietä myöskään kuvaamisen suhteen. Joskus kamera roikkuu painavana niskassa räpsien kuvia jokaisesta elollisesta ja elottomasta havainnosta, mutta varsinkin viime aikoina olen huomannut keskittyväni ympäristöön paljon mieluummin omin silmin kuin kameran linssin kautta. Arvostan kuitenkin kauniita kuvia todella paljon ja olen aina hyvin ylpeä itsestäni, kun huomaan matkan jälkeen muistikortin olevan lähes täynnä. Kuvakansiot lämmittää aina sydäntä.
Kaiken kaikkiaan olen aika ”go with the flow” -reissaaja. En hae matkoiltani kokemuksia niin paljon kuin mitä inspiraatiota, ja uskon, että inspis iskee aina vahvimmillaan kun on rentoutunut ja rauhassa. Suurten rakennusten sijaan tahdon nauttia ruoasta, ja luontoon tutustuminen voittaa yökerhokerrokset mennen tullen. Tahdon saada lomalla varastoon voimavaroja arkeen tai jopa parempi: oivaltaa reissussa aina uudelleen miksi elämä on niin mahtavaa ja kuinka siitä voi nauttia ihan samalla tavalla myös kotona.
Odotan meidän matkaa todella paljon! Rakkaiden ihmisten ja tuttujen matkakumppaneiden kanssa harvoin mikään asia voi mennä täysin mieleen. Ennen sitä voin kuitenkin harjoitella oman poikaystäväni kanssa, kun lähdetään jo ensi viikolla sellaiseen paikkaan, joka on ollut aina ja ikuisesti mun suuri haave… Spoilausta ja lapsellisen innokasta tekstiä tulossa.
Kuvat toukokuun Barcelonan matkalta.
Saranda