Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Silloinkin kun katson lastani ja sydän pakahtuu onnesta, tiedän, ettei pelkkä äitiys riitä minulle

Poistuin vähän aikaa sitten ensimmäisen kerran kotoa ilman vauvaa. Vajaa kolmen kuukauden symbioosi päättyi pariin lasilliseen ystäväni kanssa kun vauva jäi isälleen purkaamaan maitovarastoa.

Mulla on kaksi täydellistä lasta. Täydellistä niin, että rakastan heitä ehdoitta mutta ”täydellisiä” myös siinä mielessä että he syövät ja nukkuvat hyvin eikä heitä tarvitse olla viihdyttämässä kokoajan. Heillä on ikäeroa 1,5 vuotta ja koen silti elämäni helpoksi.

Musta on ihanaa olla äiti. Voisin jopa sanoa olevani hyvä äiti. Tietysti lasten pieni ikäero ja oma perfektionismi aiheuttaa usein riittämättömyyden tunnetta mutta kaiken kaikkiaan tiedän olevani välittävä, salliva, lämmin ja rakastava äiti.

Tiedän myös sen, että pelkkä äitinä oleminen ei riitä mulle.

Mulla oli elämä ennen lapsiakin. Siihen kuului ainakin intohimotyö, rakastava puoliso ja kourallinen ystäviä, joiden seurassa sielu tanssii. Välillä siihen kuului jopa lukemista ja liikuntaa ja päämäärätöntä haahailua kaupungissa. Cappuccinoja, joita ei tarvinnut perustella kellekään. Elämä ennen lapsia oli ihanaa.

Elämä lasten kanssa on vielä ihanampaa, ja en ihan oikeasti sano sitä vain velvollisuuden tunteesta. Rakastan meidän aamupäiväpuistoiluja, jatkuvia pusuja ja haleja ja sitä, että saan seurata aitiopaikalta kuinka kaksi minusta tullutta ihmistä oppii joka päivä uusia ja mullistavia asioita. Nautin myös siitä miten läsnä olen ystävien kanssa tai töissä silloin kun lapset eivät ole mukana: laatu korvaa määrän. Tykkään itsestäni enemmän sen jälkeen kun minusta on tullut äiti: olen suoraviivaisempi, avoimempi ja sallivampi enkä näe asioita yhtä mustavalkoisesti kuin ennen.

Olen aivan äärettömässä etuoikeutetussa asemassa kun saan toteuttaa monia puolia itsestäni samaan aikaan. Merkityksettömiä cappuccinoja ei arkeeni juuri nyt mahdu, mutta on ihanaa että saan olla äiti ja yrittäjä samaan aikaan, jonain viikkoina myös puoliso ja ystäväkin.

Äitiyden ei tarvitse sulkea muita identiteettejä, muita iloja pois.

Tänä viikonloppuna olen lähinnä ”vain” äiti. Tänään menemme esikoisen kanssa sanomaan heipat uimahallille ennen uusien rajoitteiden voimaan astumista. Lauantaina haetaan paikalliselta pizzataikurilta napolilaiset pizzat ja saunotaan. Ensi viikolla on kiireinen työviikko ja lauantaina juodaan ystävän luona viiniä. Ilman vauvaa tai vaippakassia.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Työ & Opiskelu

Taas on vähän ahdistanut (oma riittämättömyys, mikä muukaan)

Yksi syy miksi en välillä jaksa kirjoittaa ahdistavista ajanjaksoista on äitini reaktio sen jälkeen kun olen kirjoittanut ahdistavista ajanjaksoista: hän soittaa ja ihmettelee miksen ole kertonut niistä. Tarkoitusperä on hyvä mutta vanhempien pitää lopettaa tahaton lasten syyllistäminen siitä etteivät lapset kerro kaikkea omille vanhemmilleen.

Mä en kerro edes Ferhatille kun mua ahdistaa, vaikka hän näkee sen kyllä minussa heti. Olen kertonut hänelle, että hiljainen tuki on kaikki mitä silloin tarvitsen: ratkaisun tarjoaminen vain pahentaa olotilaa, koska itselleni konkretisoituu silloin se, miten helposti olotila olisi ”korjattavissa” mutta se ei kuitenkaan korjaannu. Tällä viikolla mua on ahdistanut pitkästä aikaa ja sanoin siitä vasta perjantaina Ferhatille. ”Joo mä oon huomannut.” Ja mä oon huomannut että se on huomannut, antamalla enemmän omaa aikaa ja tilaa, ja muuta mä en tarvitse. Sori äiti ja kaikki muut.

Tällä viikolla puhkaistiin vauvakupla. Poistuin muutaman kerran kotoa muutamaksi tunniksi kahvilaan työskentelemään, ja työn puolesta se on ollut ja on jatkossakin erittäin tarpeellista – kaikki syksyn rästihommat ja mainosalan joulukiireet kaipaavat täyden keskittymisen, josta kahden pienen lapsen kanssa voi vain haaveilla.

Yrittäjyydessä ja äitiydessä on kuitenkin yksi yhteinen tekijä: kumpikin harvoin tuntee tehneensä tarpeeksi. Kun istun neljättä tuntia kahvilassa ja rintani ovat räjähtää maidosta, mietin kaksi asiaa: jäi ainakin nää jutut kesken mutta hemmetti, ei olisi pitänyt tulla alun alkaenkaan koska vauva on vain hetken aikaa pieni. Olo on riittämätön kumpaankin suuntaan vaikka vauvalla on koti-isän kanssa asiat paremmin kuin hyvin ja rakastamani työ pitää minut lapsiperhearjessa vähintäänkin järjissäni.

Riittämättömyys on syy ahdistukseeni ja sen voi laukaista mikä tahansa: kasaantunut työsarka ja neljän tunnin erossaolo vauvasta kun psykologit suosittelevat korkeintaan kolme. Mutta myös pienetkin asiat kuten se, etten ehtinyt käymään lasten pieneksi jääneitä vaatteita läpi tai huono omatunto sarjamaratoneista kun ”olisi ollut järkevämpääkin tekemistä”.

Hyvin usein huomaan että myös säröt ihmissuhteissa aiheuttavat minussa riittämättömyyden tunnetta: jos riitelen jonkun kanssa tai en ehdi olla sillä tavalla toisen tukena kuin haluaisin, koen epäonnistuneeni ja kanavoin tunteeni työhön ja perheeseen. Saatan ahdistua siitä etten viettänyt aikaa lasten kanssa vaikka alunperin ahdistaakin joku ihan muu asia.

Mutta olen itselleni armollinen (ainakin nyt kun viikon ahdistavimmat päivät ovat ohi): tämä tilanne on uusi ja tulee kestämään hetki ennen kuin omaksun työnteon ja muun elämän kahden pienen lapsen kanssa. Ensin tulee rutiinit, sitten tulee hyväksyminen. Kohta kaikki sujuu kuin vettä vain, vaikka toki lapsiperhearki on täynnä yllätyksiä.

Ehkä sitten on aikaa käsitellä niitä muitakin asioita.

(Ja nyt venaillaan äidin soittoa.)

*

Viikon postaukset:

Taas on vähän ahdistanut (oma riittämättömyys, mikä muukaan)

Vauvavuoden alku on lähinnä elämää sohvalla

Olipa kerran paniikkikohtaus synnytyssairaalassa

Tarvitsen lisää unta ja silmien laserleikkauksen

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com