Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Feministinen kasvatus: oma lapsuus ja lapseni lapsuus

Mulle on aina ollut itsestäänselvää, että tulen opettamaan lapsilleni suvaitsevaisuutta ja sitä, että ketään ei syrjitä esim. sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon, ulkonäön, rodun tai vamman takia. Mutta kun viime vuonna tähän aikaa synnytin tytön, tasa-arvokasvatuksesta tuli mulle entistä tärkeämpi tavoite.

Mä en muista kokeneeni lapsena syrjintää sukupuoleni takia. Perheessämme oli äiti ja kolme tytärtä ja olimme isääni ja veljeeni nähden täysin samalla viivalla. Harrastaa sai mitä halusi ja aikaa sai viettää kenen kanssa tahtoi. (Isäni sai kuulla muilta maahanmuuttajaisiltä että miksi teidän tyttärillä on poikapuolisia kavereita, ihan järkyttävää.)

Mua häiritsi kyllä se, että kuukautisista puhuttiin vain tyttöjen kesken. Mä luulen että se oli jokin äidin lapsuudessa opittu juttu, jota me kyllä siskosten kanssa haastettiin heti kun osattiin. Muutenkin tuntuu, että moni asia, joka saattoi alkaa meidän perheessä “vinksallaan” (= epätasa-arvoisesti) muuttui meidän siskosten ansiosta. Mulle oli todella tärkeää että meitä kaikkia kohdeltiin samanarvoisesti kiinnostuksen kohteista huolimatta: iskä joskus vitsaili että antaa kymmenen euroa mun siskolle, jos se tekee fudismatsissa maalin ja mä suutuin siitä tosi paljon ja sanoin että sen pitää tarjota mullekin se sama kymppi jostain mun ei-urheiluharrastuksesta.

Mun vanhemmat tarkoittivat yleensä vain hyvää mutta jotkut heidän tapansa olivat kivikauden ajoilta ja kun ne yhdisti kosovolaiseen kulttuurin (siis siihen jonka he olivat jättäneet 1990-luvun alussa eivätkä olleet ihan varmoja, miten jalostaa sitä jatkossa täällä Suomessa), monesta asiasta sai vääntää ja tapella. Onneksi me lapset olemme voittaneet jokaisen sodan ja äiti jaksaa monta kertaa muistuttaa, että olisi paljon sivistymättömämpi ilman meitä. Pikkuveljenikin on saanut kasvaa vahvojen naisten ympärillä, kuunnella tyttöjen murrosiästä ja niistä kuukautisista ja valinnut itsekin naisvaltaisen alan (= sairaanhoidon).

Musta tuntuu hölmöltä luetella asioita, joita teen tai aion tehdä Elan ja tulevan lapsemme kanssa tasa-arvokasvatuksen nimissä. Koska mulle ne on itsestäänselviä asioita, kuten vaikkapa hampaiden harjaus tai d-vitamiinitippojen antaminen. Tottakai me osallistutaan mieheni kanssa tasa-arvoisesti arjen pyörittämiseen ja kotitöihin. Tottakai Ela saa leikkiä millä haluaa tai pukeutua miten vain. Tottakai me teemme kaikkemme, jotta Elalla olisi hyvä olla omassa ihossaan. Tottakai me puhumme esim. sateenkaariperheistä kuin muistakin heteronormatiivisistä perheistä ja kerromme ylipäätään, että on monta tapaa olla perhe. Että erilaisuus on hienoa, eikä mitään kiusattavaa tai pelottavaa. Tottakai Elalla on lupa puhua kuukautisista, kehosta tai seksistä kotona meille kummallekin. Tottakai hän “saa” (täähän ei ole mikään lupa-asia) rakastua juuri kehen haluaa.

Meille Ela on yksilö, ei niitä asioita, joita hän yhteiskunnan mukaan on edustavinaan (tyttö, ulkomaalaistaustainen…). Enemmän mua huolettaa kaikki se, mikä ei tapahdu kotona. Mahdollinen sukupuolisyrintä päiväkodissa tai koulussa. Mahdollinen tytöttely tai vähättely työelämässä. Mahdollinen seksuaalinen häirintä maailmalla. Asiat, johon me vanhemmat emme voi enää vaikuttaa.

Onkin todella tärkeää yrittää antaa Elalle mahdollisimman hyvät eväät kotona kohdata kaikkia tilanteita kodin ulkopuolella, niin hyviä kuin ikäviäkin. Pelkään nimittäin pahoin, että sukupuolisyrjintää on yhä olemassa kun Ela kasvaa aikuiseksi.

En tiedä kutsutaanko tätä feministiseksi kasvatukseksi tai sukupuolisensitiivisyydeksi, mielelläni kutsuisin joku päivä ihan normaaliksi ja yleiseksi kasvatukseksi, joka on tietysti sekä feminististä että sukupuolisensitiivistä. Mullakin on tosi paljon opittavaa ja esim. termit menevät usein sekaisin (saa korjata!). Jännittää myös nähdä kuinka hyvin teoria toteutuu käytännössä kun on useampi lapsi, etenkin jos toinen syntyy biologisesti poikana. Siirränkö minäkin alitajunnassa lapsuudessa opittuja, vanhanaikaisia tapoja perheesseemme vai onnistunko kasvattamaan molemmat lapseni aidosti tasa-arvoisesti?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Työ & Opiskelu Uutiset & Yhteiskunta

Poliittisen urani ensimmäinen päivä

Kirjoitin viime lokakuussa ilmastoahdistukseen verrattavasta ihmisoikeusahdistuksesta. Vuosia olen painottanut yhteiskunnalliset ajatukseni ympäristöön mutta syksyllä muistin taas että maailma on monelta muultakin osin mätä.

Olen yleensä – myös nyt äitinä – tulevaisuuden suhteen rento enkä maalaa turhia piruja seinille. Lähestyn yleensä ongelmia ratkaisukeskeisesti ja toivekkaana. Mietin kuitenkin nykyään paljon painavammin sitä, millaisessa maailmassa lapseni tulee kasvamaan. Rasistisessa, konservatiivisessa, sotaisessa ja ympäristön kustannuksella rakennetussa patriarkiassa vai kaikkia ihmisryhmiä kunnioittavassa, rauhallisessa ja ekologisessa yhteiskunnassa, jossa kaikilla on tasa-arvoiset oikeudet sukupuoleen katsomatta?

Yhtä paljon mietin myös sitä, että kuinka paljon voin omalla toiminnallani vaikuttaa kumpaan vaakakuppiin yhteiskunta heilahtaa.

Tuhansien seuraajien bloggaajana uskon, että mulla on edes pientä valtaa vaikuttaa asioihin. Olenhan nytkin saanut jo lukemattomia kommentteja siitä, kuinka moni on vuokseni innostunut elämään vastuullisemmin, oppinut suhtautumaan itseensä lempeämmin tai alkanut haaveilemaan vauvasta nähtyään miten ihanaa äitiys voi olla. Toivoisin kuitenkin kirjoittavani enemmän yhteiskunnallisista asioista, sillä kuten sanoin, mietin niitä jatkuvasti ja yhä kasvavin määrin.

Mä myös viihdoin liityin puolueeseen! Ei ole varmaan vaikea arvata, että mihin. 😀 Sain juuri hyväksymiskirjeen postiin ja ajattelen tämän olevan poliittisen urani ensimmäinen päivä. (Vaikka olinhan mä todella aktiivinen “vaikuttaja” myös nuorena mm. nuorisovaltuustossa.) En tiedä miten paljon mulla tulee riittämään aika puoluetoimintaan: välillä mietin, että tuen vain jäsenmaksun verran ja toisinaan taas haaveilen eduskuntavaaliehdokkuudesta, haha… No, aika näyttää! (Äänestäisittekö?! :D) Puoluetoiminta on yksi konkreettisimpia tapoja vaikuttaa yhteiskuntaamme ja tuntuu, että olen täyttänyt taas “pienen osan velvollisuudestani” liittymällä jäseneksi.

Uskon, että voin vaikuttaa siihen maailmaan johon Ela kasvaa myös näyttämällä mallia Elalle, miten maailmaa voi tarkastella. Haluan myös hänen näkevän kaiken toivon kautta. Maailma ei ole paha (vaikka, kuten sanottu, monilta osin mätä) ja jokaisella on tärkeä rooli muodostaa tästä mahdollisimman mukava paikka kaikille ihmisille.

Lähiaikoina aion kirjoittaa siitä, millä tavoin aion opettaa Elan feministiksi ja mitä asioita on mielestäni todella tärkeää opettaa tyttärelleni maailmassa, jossa naiset eivät vieläkään ole samalla viivalla miesten kanssa.

Ps: Alla koko viikon postaukset:

Kolme vuotta vegaanina (muttei kuitenkaan)

Itseinhosta itsensä hyväksymiseen – vartalo synnytyksen jälkeen

Lievä aivotärähdys, vauva-Instagram ja muita alkuvuoden kuulumisia

Poliittisen urani ensimmäinen päivä

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi