Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Uusi luku

Tänään vanhempainvapaani loppuu ja työelämä jatkuu uusilla kuvioilla. Toki olen tehnyt töitä koko yhdeksän kuukauden ajan mutta täysin lapsen ehdolla ja silloin kun olen ehtinyt. Tästä päivästä lähtien Ela tulee olemaan isoäidillään hoidossa n. kolme päivä viikossa. Kirjoitan varmasti meidän hoitovapaajärjestelyistä enemmän heti kun uusi arki asettuu uomiinsa.

Mulla on todella haikea olo. Surullinen. Fyysisesti se tuntuu siltä, että joku vääntäisi sisäelimiä vatsassa. En kanna Elasta yhtään huolta, sillä isoäiti on ollut syntymästä saakka turvallinen aikuinen ja hoitopaikka toinen koti. Suru ja haikeus pohjautuu omasta ikävästä ja siitä, miten nopeasti aika on mennyt.

Ja vähän myös siitä, että kuinka saadaan uusi arki rullaamaan. Mä oon kokenut arjen Elan kanssa tosi sujuvaksi. Meillä on omat rutiinimme ja Ela on kulkenut mukana kaikkialla. Ruoanlaitto, siivoaminen, työnteko ja ystävien tapaaminen on onnistunut helposti. Mitä tapahtuu nyt kun yhteiset illat ovat lyhyitä ja haluan tietysti käyttää ne Elan kanssa kotona enkä kaupungilla ystävien kanssa? Maltanko alkaa tekemään illallisen kotona kun toista ei ole nähnyt koko päivänä? Entä parisuhde, milloin siihen on aikaa? Tällaisia asioita mietin jatkuvasti, vaikka kaikkiin saan vastauksen pian.

Tuntuu siltä, että äitiyttäni kutistettaisiin töihin paluun myötä. Etten ole enää yhtä paljon äiti kuin ennen. Kuulostaako ollenkaan järkevälle?

Tänään alkaa ikään kuin uusi luku elämässä, vanhemmuus osa kaksi. Elakin tuntuu jo isommalta tytöltä. Hän vihdoin ryömii, nukkuu päiväunet lähes minuuttitarkalleen ja syö kaikkea, mitä me aikuisetkin. Hän ymmärtää jo paljon puhetta. Pistorasianurkkaus on selvästi kiellettyä aluetta, jota hän ei uskalla lähestyä ennen kuin käännän selkääni. Toissapäivänä Ferhat kävi parturissa eikä Ela pitänyt lopputuloksesta, kun itkusta ei meinannut tulla loppua. Rehellisesti sanottuna mä itse en aluksi edes huomannut Ferhatin uutta tukkaa, mutta Ela huomasi heti. Ela on rauhallinen, kärsivällinen ja huomaavainen vauva. (Tullut isäänsä, tullut isäänsä ja tullut isäänsä.)

Iso osa musta on myös todella innoissaan töihinpaluusta. Ennen työpäivää voi käydä treeneissä, töissä voi puhua aikuisten kanssa aikuisten asioita, ratikassa voi kuunnella musiikkia ilman että täytyy kokoajan tarkistaa onko toisella liian kuuma tai hyvä olla tai olisiko nyt hyvä tilaisuus antaa se maito… Ja suoraan sanottuna, päivästä toiseen ruoan syöttäminen viisi kertaa päivässä alkoi jo vähän puuduttamaan.

Viikonloppua ja toisaalta jopa yhteisiä ruokahetkiä odottaen. <3

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Hyvinvointi

CrossFitin aloittaminen, erityisherkkä vauva ja muita arkiviikon kuulumisia

Sunnuntai-iltana, kun mies ja vauva olivat anopilla, kävin saunassa ja sen jälkeen tuuletuin terassillamme vohvelikylpytakissa, katse auringonlaskussa. Muuta ei onnistuneeseen viikon vaihtoon tarvita, tuokin on jo aivan liikaa…

Muistin samana hetkenä, että tasan puoli elämää sitten, 3.11., olin 13-vuotias tyttö, joka alkoi sinä iltana seurustelemaan ensimmäistä kertaa. Luonnollisesti koko elämä on sen jälkeen muuttunut mutta perusluonteeni on niin samanlainen kuin silloin vasta yläasteen aloittaneena teinityttönä. Tykkään itsestäni tällaisena, hölmönä ja haavoittuvana riskienottajana, elämään sokeasti luottavaisena, ja toivon, että voin 13 vuoden päästä kuvailla itseäni edelleen samoilla adjektiiveilla.

On ollut mukava viikko. BETTERillä menee hyvin, siinä mielessä liian hyvin, että töitä onkin odotettua enemmän samalla kun mieheni hukkuu omiinsa. Jouduin tänään feidaamaan lounaalle tulossa olleet ystäväni, koska juuri lounasaikaan Ela nukkuu parin-kolmen tunnin päiväunet = eli juuri silloin pitäisi ehtiä tekemään ihan kaiken.

Kesken hulabalookiireiden aloitin ex-tempore taas CrossFitin. Tiistai-iltapäivällä yritin tehdä jotain kotitreeniä, kunnes muistin että eihän mulla ole itsekuria ja luovutin kolmen minuutin jälkeen. Varasin samantien seuraavalle aamulle tunnin, ja koska pystyn nyt kirjoittamaan tätä tekstiä, olen selvästikin vielä hengissä. Ja koska varasin tunnin myös huomisaamuksi, tarkoittaa se sitä, että harrastus saa jatkua taas. (Pyysin ystävääni salille hoitamaan Elaa sillä välin kun treenaan. Samaa ystävää, jota feidasin tänään. Oon mäkin vuoden kaveri…)

Muita viikon kohokohtia: tiistain pressi-HopLop Triplassa. Voiko jo 8kk vauva osoittaa erityisherkän piirteitä? Ela oli selkeästi todella stressaantunut HopLopissa kaikkien huutavien lasten ja kirkkaiden valojen keskellä. Häntä selvästi ahdisti ja koko automatka oli yhtä huutamista ja seuraava yö 15-30min välin itkien heräämistä, johon auttoi vain syli. Elahan on kolmeviikkoisesta eteenpäin ollut varsinainen pressivauva, mutta ei blogitapahtumissa ole sellaista melua, mitä esimerkiksi HopLopissa on. Olen huomannut, että vanhempienikin kotona, jos kaikki ovat paikalla ja tuttuun kosovolaiseen tapaamme puhumme huutaen ja toistemme päälle, joku puhuu samaan aikaan videopuhelua ulkomaille ja siskonpoika rimputtaa pianoa, hätä oikein paistaa Elan silmistä. Siinä mielessä äitinsä tyttö, there’s no place like (silent) home.

Eilen me vietettiin isosiskoni kolmekymppisiä ja tänään woltataan Anilla ystävien kanssa. Ela tapaa ensimmäistä kertaa Anin koiraa (eli BETTERin office dogia, ks. postauksen ylin kuva!) ja mielenkiintoista nähdä, joko koirat herättävät Elassa jotain mielenkiintoa. (Jos ei, siinäkin on äitinsä tyttö.) Ainakin iso amerikanbitbullterrieri(?) ei tehnyt Elaan vaikutuksen.

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN