Kategoriat
Hyvinvointi

Vesi on mun elementti

Mun elementti ja ekorikos on vesi.

Talvella harrastan surutta uimahalliuintia. Toukokuusta syyskuhun hyödynnän luonnonvesistöjä, kunnes raajat eivät anna enää kalistelusta myöten. Mutta vastapainoksi käyn aamu- ja iltauintien jälkeen lämpimissä suihkussa. Lyhyissä minuutin, parin suihkussa mutta kuitenkin.

Mä en ole kasvanut veden äärellä. Kosovossa ei ole merta, juureni eivät ole “vedestä”. Mä aloin vasta teini-ikäisenä viihtymään rannalla ja vedessä pidempiä aikoja yksin.

Vesi on mun elementti. Se on mun tapa aloittaa päivä, aloittaa uudestaan. Aamu-uinti on mun mielenterveyden peruspilareita: tapa käynnistää päivä rauhassa ja yksin, painottomassa tilassa.

Ja koska mainitsin jo ekosyntini, joskus joudun useamman kerran päivässä “nollaamaan” päivän tapahtumat käymällä kylmässä suihkussa. Suihkumeditaatiossa. Laitan kylpyhuoneen valaistuksen hämärälle ja pistän viileän veden virtaamaan. Hengitän neljä sekuntia syvään, pidätän hengitystä sekunnin ja sitten päästän sen ulos viidessä. Olen sen jälkeen kuin uusi ihminen, ainakin seuraavaan suihkumediaatioon asti.

Vesi on osoittautunut myös tehokkaaksi lääkkeeksi raskausselkäkivuille.

Astrologiassa vesi yhdistetään tunteellisuuteen ja herkkyyteen, ja se on ravun (meitsi!), skorpionin ja kalan (Ela <3) elementti. Vesielementin merkit ovat myötätuntoisia, joustavia ja huolehtivaisia. Saatamme vaikuttaa ulkoa päin tyyneiltä, mutta sisimmissämme olemme ailahtelevaisia ja syvällisiä.

Ela on kalat (niin tyypillinen sellainen) ja siinä missä hän on muuten arka ja vetäytyvä, veden äärellä hän on varsinainen vesihirmu. Säässä kuin säässä, oli veden lämpötila mikä vain. Hän rakastaa vettä ja on vedessä kuin kotonaan. Tunnen siitä ylpeyttä ja yhteenkuuluvutta hänen kanssaan: jaamme jonkin meille niin ominaisen asian yhdessä. Meillä on yhteinen elementti, jonka äärellä meillä molemmilla on tosi hyvä olla.

Kiitän universumia ajoituksesta. Neuvolalääkäri on neuvonut, että uinnin voi lopettaa vasta neljä viikkoa ennen laskettua aikaa eli uintikesää on vielä kuukausi jäljellä. Ensi kesään mennessä vauva on jo “iso” eikä tarvitse pelätä esimerkiksi rintatulehduksen riskiä. Silloin pitää vain murehtia, että mistä sen uintiajan oikein repäisee…

Tällaisia höpötyksiä tänään. Kerroin jo Instagramissa, etten ole parhaimmillani tänään, en ole ollut koko kuukauden aikana… Teksi on rönsyilevää ja frankly aika epäkiinnostavaa. Paitsi että mua ainakin kiinnostaa kamalasti minkä elementin te koette omaksi, kertokaa kommenttikentän puolella! 🙂

Uintikassi on saatu Globe Hopelta! Se on tehty kierrätetystä auton airbag-kankaasta ja valmistettu täällä Suomessa ja Virossa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi

Mielen päällä tänään tiistaina klo 04.36

On vasta tiistaiaamu kello neljä ja tuntuu, että olen ehtinyt ajatella (ja murehtia) viikkojen edestä.

Yöherätykset siis jatkuvat, mutta juuri eilen kun aikaisempi herätys ei olisi haitannut ja olisin mielelläni käyttänyt sen maanantaitraditiona pidemmällä aamu-uinnilla, nukuin pommiin. Elämän ironia. Kerkesin kuitenkin juuri ja juuri töihin, viimeiselle toimistotyöpäivälle ennen kesälomaa ja sitten äitiyslomaa.

On mukava jäädä yhdestä työstä lomalle (vaikka se tarkoittaa todennäköisesti lisää työntekoa omille yrityksille) ja saada jopa kesälomalta palkkaa. Samaan aikaan tunnen haikeutta, koska olen saanut jakaa ne työpäivät parhaan ystäväni kanssa. On suuri etuoikeus saada viettää kerran viikossa kahdeksan tuntia kerralla rakkaan ihmisen kanssa. Sellaisen, jonka päälle voi oksentaa about kaikki kuulumiset ja syvimmät salaisuudet, ilman mitään pelkoa tuomituksi tulemisesta.

Sekavien työkuvioiden ja pienlapsiarjen keskellä on ollut myös lohduttavaa, kun viikossa on yksi aika ja paikka, jossa täytyy olla. Jossa rutiinit ovat selkeitä ja kahvipannu kuumana. Monet tietävät jatkavansa vanhempainvapaan jälkeen hoitovapaalle mutta mä haluan edes tänne siksi yhdeksi päiväksi heti kun vauva on 9 kk!

Muita ajatuksia mielen päällä (lähinnä näihin aikoihin kun en saa enää unta ja kaikki tuntuu astetta raskaammalta):

  • läheisten kuulumiset. Monilla ei mene hyvin ja mitä pidemmälle raskaus etenee, sitä voimattomammaksi tunnen itseni. Ei sen takia etten voisi nyt auttaa vaan pelkään etten voi auttaa enää vauvan syntymän jälkeen. Olen ystävä parasta ennen -päiväyksellä
  • läheisten kuulumiset saavat itseni ymmärtämään miten onnekas olen. Sanon sen Ferhatille päivittäin ääneen, että olen maailman onnekkain ihminen. Ja mä todella vilpittömästi tarkoitan sitä
  • mutta joskus olen täysin vakuuttunut että paskan määrä on vakio ja se, että olen saanut kaiken haluamani tähän asti tulee väistämättä ja nopeasti johtamaan johonkin todella kamalaan. Siis sellaisiin kamaliin asioihin, mitä ei sanota edes ääneen
  • ja silti kehtaan toivoa universumilta kokonaisia yöunia. Kiitollinen ja kyltymätön samaan aikaan…

Kuulen Elan heräilevän. Tänään hän menee isoäidille hoitoon ja näen päivän kriisin avautuvan edessäni: en vietä tarpeeksi aikaa lapseni kanssa mutta jos hän olisi tänään kotona, en ehtisi tekemään ne 101 kerääntynyttä asiaa. Hohhoijaa. Ykkösmaailman ongelmat ja raskaushormonit ja äitiys (ja vähän myös ne vaillinaiset unet).

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Ajatuksia lähestyvästä synnytyksestä (ja mitä päätimme kotisynnytyksestä)

Synnytykseen on lasketun ajan mukaan noin yhdeksän viikkoa. Ela syntyi muutaman päivän ennen laskettua aikaa. Voi siis hyvin olla että yhdeksän viikon kuluttua me olemme jo kotiutuneet uuden vauvan kanssa ja elämäni toinen synnytys on taas yksi muisto vain.

Olen aika pirun onnekas, kun ajatus yhdeksän viikon kuluttua koittavasta synnytyksestä tuo lähinnä hymyn kasvoille. Tiedän, että jokainen synnytys on ainutlaatuinen, eikä ensimmäinen synnytys kerro seuraavasta juuri mitään. Mutta koska minulla on tosiaan vain yksi positiivinen synnytyskokemus takana, en osaa suhtautua tulevaankaan millään muulla tavalla kuin myönteisesti. Että ihminen voi olla innoissaan myös tällaisesta (kivuliaasta) asiasta!

Ensimmäisessä synnytyksessä lähes kaikki toiveeni toteutuivat. Koko show oli ohi 12 tunnissa. Sain avautua vedessä enkä kokenut tarvetta lääkkeelliselle kivunlievitykselle. Ponnistusvaihe oli paljon normaalia pidempi ja vaati lopulta oksitoniisitipan avustuksen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Parkuva vauva syntyi terveenä (vaikkakin napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri) ja on sitä onneksi edelleen. Voit lukea koko mun synnytyskertomuksen tämän linkin takaa.

Kaikkeen pitäisi varmaan varautua: tällä kertaa synnytystä voidaan joutua käynnistämään tai alatiesynnytys voi vaihtua hetkessä keisarinleikkaukseen. Teoriassa tiedostan kaikkien skenaarioiden mahdollisuuden (jopa niiden kaikkien kamalimpien, joita en ala edes avaamaan), mutta en jää kauhukuviin kiinni. Olen vaarallisesti jopa affirmoinut “täydellisen synnytyksen”, joka itsessään varmasti tulee altistamaan lukuisille pettymyksille. Mutta en voi sille mitään! Optimistinen suunnittelijaluonteeni haluaa suunnitella myös sen harvan asian, jota ei voi oikeasti juuri mitenkään ennustaa etukäteen.

Onneksi tunnen itseni myös sen verran, että vaikkei tällä kertaa kaikki menisikään kun sadussa tai siinä mietityssä mielikuvassa, sopeudun varmasti lopulta kaikkeen. Tärkeintä kun on saada terve lapsi syliin, oli matka sinne millainen tahansa.

Moni teistä muistaa, kun kerroin harkitsevamme kotisynnytystä. Se oli silloin mielestäni hyvä idea ja on sitä monella tavalla edelleen. Mutta kun kuulimme, että vauvallamme on napanuorassa vain yksi valtimo kahden sijaan, jätin kotisynnytysajatukset sikseen. Moni teistä lohdutti, että yksivaltimoinen napanuora on johtanut täysin normaaliin raskauteen ja terveeseen lapseen, mutta tässä tapauksessa tunnen olevani turvallisimmissa käsissä sairaalassa kuin kotona. (En ole toisaalta edes tutkinut, että voiko kätilöä palkata yksivaltimonapanuoratapauksissa synnytyksessä kotiin.)

Mä oikeasti odotan synnytystä tosi kovasti. Vaikkakin iso osa musta on surullinen, koska se on todennäköisesti viimeisin synnytys, jonka saan kokea.

Onko siellä muita, joiden laskettu aika lähestyy? Jännittääkö teitä synnytys?

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Tällainen synnytys minulla oli

Harkinnassa kotisynnytys

Minusta tulee kahden lapsen äiti – ajatuksia rakenneultrasta ja sukupuolesta

Toinen ja viimeinen raskaus?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Raskaus & Synnytys

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki, mikä tulevassa arjessa mietityttää

Huomasin eilen sanottavani ääneen erikoista kiitollisuuden aihetta. Olen kiitollinen että elämäntilanteemme salli tällaisen päätöksen. Että meillä oli niin mukava vauvavuosi ja hyvät eväät toiseen mahdolliseen lapseen, että toivoimme uutta raskautta Elan ollessa vasta 9 kuukautta, sanoin Ferhatille matkalla leikkipuistoon. Luulin, että Ela laskisi siellä ensimmäistä kertaa liukumäkeä alas, mutta hän oli kuulemma laskenut jo monet kerrat isoäidin kanssa. (Ja off topic: isoäidillään hän alkoi kunnolla kävelemään tässä reilu viikko takaperin!)

Toinen lapsi oli siis suunniteltu, vaikka kerkesimmekin toivoa häntä vain yhden kierron ajan ennen kuin tärppäsi. Raskaus on ollut juuri niin ihanaa kuin mitä se voisi olla, ja taaperoarki on ollut vauvavuottakin helpompi jatke.

Silti mua jännittää moni asia tulevassa syksyssä ja siitä eteenpäin. Elämä kahden alle kaksivuotiaan lapsen kanssa. Ela on n. 1 v 7 kk kun vauva syntyy. Niin pieni vielä itsekin. <3 (Olisin melkein toivonut hänen oppivan kävelevän vasta juuri ennen vauvan syntymää, ei yhtään haitannut kantaa häntä vielä sylissä.)

Mikä sitten jännittää? Niin moni asia, että jouduin selkeyttämään ne itselleni ranskalaisiin viivoihin. Tässä kohtaa otan mielelläni kaikki teidän vertaiskokemukset ja vinkit vastaan (vaikka lasten välillä olisikin ollut enemmän ikäeroa). Saa lohduttaa mutta saa myös varoittaa!

Kahden pienen lapsen kanssa jännittää muun muassa…

Imetys. Mulla oli viime kerralla imetyshaasteita, minkä takia imetys loppui kokonaan 3 kk jälkeen. Tällä kertaa aion yrittää enemmän, vaikka olosuhteet ovat vaikeammat: miten malttaa taistella sisäänpäin kääntyneiden nännien ja imetysmaratonien kanssa kun sen ajan voisi viettää myös esikoisen kanssa? Entä jos vauva on yhtä hyvä nukkuja kuin esikoinenkin: maltanko mä muka oikeasti herättää sitä esikoisen tapaan öisinkin syömään vain maidontuotannon takia, kun varmasti uni maistuu silloin äidillekin ensimmäistäkin vauvavuotta paremmin?

Esikoisen suhtautuminen vauvaan. Voi tämä. Ela on perusluonteeltaan rauhallinen, ja antaa helposti tilaa muille lapsille, muuttuu silloin herkästi araksi ja vetäytyväksi. Perheen kesken hän on oma leikkisä ja naurava itsensä. Entä jos vauvan läsnäolo tekee hänestä kotonakin etäisen ja pelokkaan? Puhumattakaaan kaikista muista skenaarioista: mustasukkaisuudesta, eroahdistuksesta…

Uhmaikä. Vauvavuoden ja uhmaiän yhteentörmäys. Tätä odotan innolla! Naiivisti uskon tietysti, että rauhallisella pikkuenkelilläni ei mitään uhmavaihetta tule, mutta merkkejä on nähtävissä jo nyt…

Rutiinit. Voi miten rakastankaan rutiineita. Sitä, että mulla on aina pari tuntia omaa (työ)aikaa ennen esikoisen heräämistä ja aina kolme tuntia päälle kun esikoinen nukkuu päiväunensa. Meidän kellon tarkalleen annettavat ateriat ja miehen säännöllinen työaika. Vauvahan ei rutiineja sellaisenaan tunne, ja sen olen jo hyväksynyt ensimmäisen vauvavuoden perusteella. Mutta miten osaamme yhdistää vauvan ennakoimattomuuden taaperon rutiineihin?

Käytännön asiat. Mä en pääse yksin rannalle kahden pienen lapsen kanssa. Kukaan ei halua mun kanssa kahville kahden pienen lapsen kanssa. Miten mä syötän samaan aikaan kaksi pientä lasta? Nämä ja n. 101 muuta kysymystä.

Koko viikon postaukset:

Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää

Raskauden viimeinen kolmannes ja kummalliset yöherätykset

Kaksi alle kaksivuotiasta lasta: kaikki, mikä tulevassa arjessa mietityttää

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Pukeutuminen & Kauneus

Raskauden viimeinen kolmannes ja kummalliset yöherätykset

Ensinnäkin, SUURI kiitos kaikista kommenteista ja kauniista sanoistanne, jotka olen blogimuuton yhteydessä saanut. En keksi mitään kliseisempää tapaa ilmaista tunteeni kuin se, että olette täyttäneet sydämeni lämmöllä. Tulevaisuus näyttää kuinka kannattavaa omalle alustalle muutto on, mutta ainakin vastaanotto on ollut kultaisin mahdollinen. Kiitos kun olette, luette ja kommentoitte. <3

Olisi ollut varsin loogista kirjoittaa tähän väliin raskauden toisesta kolmanneksesta jatkona ensimmäiselle, mutta eihän sitä kaikkea voi muistaa… Ja mitä siitä olisin kirjoittanutkaan; aivan kuten edellisessäkin raskaudessa, toinen kolmannes oli kaikinpuolin vaivatonta aikaa. Tunsin jälleen olevani elämäni kunnossa, ja hiljalleen kasvavaa vatsaa oli (ja on edelleen <3) ilo ihailla peilistä.

Nyt 30. raskausviikon kynnyksellä ollaan jo viimeisellä kolmanneksella, enkä voi käsittää kuinka nopeasti aika on mennyt. Musta on tälläkin kertaa ihan maailman parasta olla raskaana. Lapsen syntymän jälkeen raskaudet ovat parhaimpia asioita, mitä mulle on koskaan tapahtunut. Saattaa kuulostaa oudolta tai jopa väärältä, mutta välillä musta tuntuu, että mun kroppa ja mieli ovat oikein tehty raskautumiseen. Voin silloin niin hyvin fyysisesti kuin henkisestikin. Kiireisen (taapero)arjen keskellä en ehdi pysähtyä miettimään tätä raskautta yhtä usein kuin esikoisen kohdalla, mutta kun pysähdyn, tunnen vielä suurempaa onnea kuin ensimmäisellä kerralla. Luultavasti siksi, että nyt tiedän, mitä odottaa – tiedän, miten niin monella upealla tavalla lapsi muuttaa elämän ja kuinka kohta maailmaan syntyy taas joku ihminen, jota rakastaa ehdoitta jokaisella solulla enemmän kuin mitään muuta. Kaikki jännitys siitä, että pärjäänkö pienen vauvan kanssa ja millainen äiti minusta tulee on käsitelty jo ensimmäisen raskauden aikana, ja tilalla on “turhien” pelkojen sijaan aito ilo ja odotus.

Siti teoriassa haluaisin vain kaksi lasta, ja olen tehnytkin tämän raskauden aikana myös surutyötä tässä sivussa…

Uskon, että salaisuus raskaushyvinvointiini on pitkälle korvieni välissä ja siinä, että arvostan tätä aikaa niin pajon. En pidä yhtäkään raskausviikkoa itsestäänselvyytenä joten unohdan huonot asiat hyvin nopeasti. Sillä oikeasti en ole voinut vain hyvin. Olen herännyt lähes joka yö kolmen aikaan saamatta enää uudestaan unta. Pari päivää sitten havahduin siihen, että olin viettänyt itsekseni aikaa reilu kuusi tuntia ennen kuin lapsi heräsi uuteen päivään (kävin uimassa, luin kirjaa, tein töitä), koska en vain saanut enää yöherätyksen jälkeen unta. En tiedä onko tämä universumin tapa järjestää minulle sitä kuuluisaa omaa aikaa, ennen kuin taloudessa on kaksi pientä lasta ja sitten saankin taistella edes viiden minuutin suihkusta. Sekin on muuten paljon mielessä; millaista arki tulee olemaan vauvan ja 1,5-vuotiaan kanssa. Huh, mun siihen liittyvästä jännityksestä saisi ihan oman postauksen!

Kysyin aiemmin tällä viikolla neuvolassa yöherätyksistä ja unettomuudesta. Syyt vaihtelevat tietysti aina stressistä ja ahdistuksesta siihen, että äiti valmistautuu vauvan syntymään ja tulevaan imetysrytmiin. En herää pissahätään, kuumuuteen enkä epämukavuuteen, eikä mihinkään juuri koske. Ahdistustakaan ei ole ollut, mutta huomaan, että päivisin tapahtuu aina niin paljon, etten millään ehdi prosessoimaan kaikkia elämän muutoksia hereillä. Ja sitten ne kaikki asiat kummittelevat öisin, ja herään mitä sekopäisimpiin uniin…

Toinen varsin pätevä teoria on se, että juuri aamukolmelta tapahtuu kuulemma eniten yliluonnollisia asioita, joten ehkä meillä kotona kummittelee!

Päivisin en kuitenkaan tunne väsymystä sen ihmeellisemmin, keskityn niin paljon Elaan, töihin ja raskauden fiilistelyyn. Ja voi toki olla, että nämä yöheräämiset tapahtuisivat tässä elämäntilanteessa ilman raskauttakin. Koska ne unet liittyvät yleensä kaikkeen muuhun kuin raskauteen, mikä on myös tosi hassua! Vauvaa ei näy missään! Pidemmän päälle tiedostan kuitenkin, että tämä ei ole kestävä elämäntapa ja mun on ihan pakko saada paremmin unta varastoon ennen synnytystä. En myöskään tiedä kuinka kauan voin enää pistää alati pahenevan hajamielisyyteni mom brainien piikkiin. Kyllä univeloilla alkaa olemaan vahvasti osuutta asiaan..

Miten muut raskaana olevat jakselette? Onko kellään muulla kokemuksia kummallisista yöherätyksistä (raskaana tai ei)?

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Mitä enemmän hylkäyksiä, sitä eletympää elämää

Raskauden ensimmäinen kolmannes (kun kotona on jo yksi vauva)

Toinen ja viimeinen raskaus?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi Raskaus & Synnytys

Mä olen ollut vähän väsynyt

Hei ihanat. Mitä teille kuuluu? Oletteko ottaneet kaiken ilon irti viime päivien säistä?

Mä olen rehellisesti ollut tosi väsynyt. Olen nukkunut huonosti (tietysti juuri nyt kun lapsi nukkuu taas viimeisimmän eroahdistusvaiheen jälkeen kuin unelma) ja herännyt joka aamu kolmen aikoihin saamatta enää unta. Näen tosi raskaita unia, joihin herään pitkin yötä jo ennen sitä kello kolmea. Olen kuullut että uuden elämäntilanteen edessä ei raskaana ole yhtään epätavallista prosessoida vaikeita asioita ja tunteita nukkuessa, jotta olisi tulevalle lapselle “paras mahdollinen vanhempi”.

Jo ennen huonoja yöuniakin huomasin että nyt raskauden viimeisen kolmannen kynnyksellä väsyin tavallista aikaisemmin iltaisin. Täytyy ehkä alkaa vähän hiljentämään vauhtia kun ottaa huomioon että elämä on tarpeeksi menevää jo valmiiksi yksivuotiaan kanssa. (Joka diskleimerinä on toki yksi aika easy going tapaus mutta silti. Uhmaikä on alkanut nimittäin täälläkin. Mikä ihme tää lattialle heittäytymisjuttu on silloin kun toinen ei saa haluamaansa!?)

Siispä, julistan parin viikon postaustauon. Töitä toki on blogin ja muidenkin hommien kanssa mutta jos kaikki menee hyvin, olen tankannut lepoa ja unta heinäkuun alkuun mennessä ja te pääsette lukemaan seuraavan postauksen uusilla sivuilla! Uudet sivut on ollut kyllä yksi työmaa, ei siksi, että ne olisi vaikeita rakentaa vaan koska tuollainen tekninen säätö ei ole ollenkaan mun juttu. 😄 Kärsivällisyys katoaa ensimmäisinä sekunteina. Ehkä jaksan keskittyä siihen paremmin jos saan mietintätauon postausaiheista. Heinäkuussa alkaa myös puolison pitkät kesälomat ja isyysvapaat, joten aikaakin tulee olemaan roppakaupalla lisää.

Sillä välin mua voi seurata Instagramissa @saranda.dedolli . Voikaa ja nukkukaa hyvin, nähdään blogissa pian! <3

Boobin äitiys- ja imetyspaita saatu Mammasilta, johon mulla on teille alennuskoodi tyhjäajatus20 – sillä saa kaikista normaalihintaisista tuotteista 20% pois!

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Euroopan kaunein kahvila on Helsingissä

Vanhemmuuden tasa-arvo: meidän perhe

Mä olen ollut vähän väsynyt

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Hyvinvointi Pukeutuminen & Kauneus

Tunteiden vuoristorataa

Katsoin Netflixin Never Have I Ever -teinikomediasarjaa. Yhdessä jaksossa, missä päähenkilö Devi muistelee kuollutta isäänsä, itkin enemmän kuin ehkä koskaan ikinä elämässäni. Vieressä töitä naputteleva Ferhat ei ihan ymmärtänyt, mistä nyt on kyse. Oma isäni on elossa eikä aihe koskettanut itseäni mitenkään erityisesti. Mä itkin kuin viimeistä päivää koska ajattelin omia lapsiani ja kuinka onnekkaita he ovat heidän isästään. Sä et saa koskaan poistua kotoa ja älä syö tota suklaariviä loppuun äläkä aja enää ikinä autoa, sain sanottua itkukohtaukselta. En omasta mielestäni saanut tarpeeksi lohdutusta, näin Ferhatin ilmeestä, että hän olisi halunnut pyöritellä silmiään.

Kuulin auton radiosta Skyrin mainoksen. Se meni jotenkin näin “tuotteet ovat täydellisiä on the go eikun hetkinen” (selostaja on saavinaan koronauutiset) “tai siis nämä ovat täydellisiä suoraan kotiin vietäväksi eli on the stay“. En voinut lakata nauramasta. Nauroin niin kovaa, että pelkäsin ajavani ojaan. Se oli sillä hetkellä hauskin kuulemani juttu.

Kerroin perjantaina voivani raskauden myötä tosi hyvin. Mihinkään ei satu tai kolota,mitä nyt vessassa on käytävä suurin piirtein kokoajan. Mutta iltaväsymys tuntuu voimakkaalta. Tai no kaikki tuntuu voimakkaammalta. Tuntuu, että elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa. Suurimmaksi osaksi onneksi hyviä tunteita, ja itken (monta kertaa päivässä) sitä, kuinka onnekas, etuoikeutettu ja rakastettu olen. Mutta tunnen herkemmin myös kaiken muun: olen purskahtanut itkuun monille BLM-mielenosoitusten kylteille ja monet kamalat uutiset jäävät kummittelemaan päiväkausiksi.

Joka ilta viisi minuuttia Elan nukahtamisen jälkeen sanon Ferhatille että mulla on raastava ikävä Elaa ja aamuun odottaminen tuntuu ikuisuudelta. (Kunnes kuusi minuuttia Elan nukahtamisen jälkeen nukahdan itsekin ja herään keskellä yötä hänen itkuunsa ja kiroan lasten hankkimista ja valitsemani aviopuolison koska hän ei koskaan herää itkuun ensin.)

Ja sitten on jotkut asiat, jotka eivät herätä mitään tunteita. Olen lukenut jo parisataa sivua paljon ylistettyä Pieni elämä -kirjaa (Hanya Yanagihara) ja taidan olla tunnekylmä paskiainen kun en ymmärrä hehkutusta vielä ollenkaan. Kyllä se Skyr veti nyt pidemmän korren! Elämä on yhtä tunteiden vuoristorataa ja vessassa käyntiä ja nyt aloin itkemään (kolmannen kerran tänään) sen takia että nuo kaksi ovat tällä hetkellä elämäni ainoat ongelmat.

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Saranda vai Ferhat: kumpi todennäköisempi?

Ekoilu sopii myös (minun kaltaisille) itsekkäille

Tunteiden vuoristorataa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Pukeutuminen & Kauneus Raskaus & Synnytys

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa,

jos sinulle tapahtuu samoja asioita kuin viime kerralla, haluan sanoa sinulle muutaman sanan.

Tulen katsomaan sinua synnytyksen jälkeen peilistä ja tulen tuntemaan järkytystä siitä, että ihanan raskausmahan tilalla on nyt roikkuva säkki. Se alue sinusta, jota niin mielelläni hieroin öljyllä joka ilta ja koskettelin ylpeänä ulkonakin, tulee hetken tuntumaan jopa etovalta. Vieraalta. Sellaiselta, johon en tahdo koskea pitkällä tikullakaan.

Älä ota itseesi, se on normaalia. Mutta tällä kertaa en jää vellomaan siihen tunteeseen. Vauva on nyt sinun ulkopuolellasi, minun turvallisessa sylissäni, ja sinun tehtäväsi on ottaa kaikki tarvitsemasi aika maailmassa palautumiseen. En aio painostaa tai piiskata sinua.

Rintasi tulevat paisumaan ja se tulee sattumaan. Ja jos raskausmahan kanssa oli vaikea löytää sopivaa nukkuma-asentoa, nyt tiellä on arat rinnat. Yritän muistaa, että tämä ei kestä kauan ja että se tapahtuu vain siksi, että saisin tarjota lapselleni parasta ravintoa.

Kiitos kun annat mahdollisuuden tarjota ravintoa lapsilleni, oli se sitten muutaman päivän tai vuoden. Tiedän että mollasin sinua viime kerralla kolmesta kuukaudesta, mutta nyt jälkeenpäin mietittynä, sekin oli olosuhteisiin nähden mieletön suoritus.

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa, en tasan tarkkaan kysy enää YHDESSÄKÄÄN paikassa tai seurassa että onko ok jos imetän tässä. Ajattelin olleeni sinut sinun kanssasi mutta muistan useamman tilanteen kun menin muualle imettämään ja niin en tule tekemään enää kertaakaan. Imetän juuri siellä missä olen, vaikka harsot olisivatkin jääneet kotiin.

Alapääsi on (saaamperin) kipeä, ja sieltä vuotaakin verta sitten koko yhdeksän kuukauden kuukautisten edestä. Koko alue palautuu kyllä ja verenvuoto loppuu. Nautitaan muuten senkin jälkeisestä lyhyestä ajasta ennen kuukautisten paluuta, koska kuten ehkä muistat, menkkakivutkaan eivät ole mitään herkkua.

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa, sä olet tehnyt yhdeksän kuukauden ajan aivan valtavan työn. Rakastan sinua tämän aikana ja tulen rakastamaan sinua sen jälkeenkin. Ei haittaa vaikket mahtuisi vanhoihin farkkuihini kuukausien tai vuosienkaan kuluttua, ei haittaa vaikket jaksaisi juosta samalla tavalla kuin ennen (tai juuri ollenkaan), ei haittaa vaikka hyppynaruhypyt saavat lorauttamaan trikoohousuihin.

Äitiysuimapuku saatu Mammasilta, johon mulla on teille alennuskoodi tyhjäajatus20 – sillä saa kaikista normaalihintaisista tuotteista 20% pois!

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Tämä on parasta, mitä tiedän

Tavoitteet elävät päivien (ja sään) mukaan

#firstworldproblems eli perjantain valitusvirsi

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Tämä on parasta mitä tiedän

Miten niin tavallisessa maanantaissa voi olla kaikki niin hyvin?

Herään itsekseni 04.10. Mietin, että lapsi on yökylässä ja tänään olisi voinut koisia vaikka kuinka pitkään. Mutta nousen ylös, teen ruisleivän ja menen syömään sen parvekkeelle. Siellä on miehen juuri viikonloppuna kokoamat terassikalusteet ja jo nyt lämmittävä aamuvalo.

Olen yllättävän ahkera ja saan tehtyä (kenties eilisen postauksen innoittamana) niitä vähän inhottavimpiakin töitä pois alta.  Hyppään t-paidassa autoon, laitan Iskelmän soimaan ja menen hakemaan lapsen kotiin. Käyn matkan varrella ostamassa pienen kakun anopilleni.

Hississä kun kysyn Elalta, että minne olemme menossa, hän heittää kätensä ilmaan ja huutaa “BABBAAAA” (isä). Kotona hän tekee samaa kuin viimeksikin yökylän jälkeen, nostaa meidän kummankin kädet samanaikaisesti ilmaan ja huutaa “JEEEE”. Hän jakaa sata pusua, pussailu on kova juttu just nyt.

Kotona syömme kaikki kolme lounasta, jonka jälkeen hän vaipuu sekunneissa tuttuun tapaansa yli kolmen tunnin päiväunille.

Jatkan töitäni samalla kun lusikoin suklaalevitettä suoraan purkista suuhuni. Mies ehdottaa tunnin päästä välipalataukoa parvekkeelle, ja tunnen ylpeyttä kun vien sinne tällä kertaa suklaalevitepurkin sijaan vihersmoothien.

Ela herää, leikimme, teemme ruokaa. Matkaamme vaunuilla rannalle, jossa harjoittelemme kävelemistä. On ihan kesä.

Illemmalla sängyssä levitän raskausarpien ehkäisyyn tarkoitettua voidetta ja ensimmäistä kertaa koko päivän aikana pieni alakulo valtaa mielen. Harmittaa, että tunnen vauvan liikkeet niin heikosti. Juuri silloin hän potkii kaikella voimallaan kohti virtsarakkoani, ja vaikka ärsyttääkin nousta peiton lämmöstä vessaan, tunnen olevani maapallon onnekkain ihminen. Tämä on parasta, mitä tiedän.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Toinen ja viimeinen raskaus?

Lapsiluku. Monilla on jonkinlainen ajatus siitä, kuinka monta lasta haluaisi vai haluaisi ollenkaan. Jotkut ovat niin onnekkaita, että pääsevät toteuttamaan sen. Me kuulumme heihin, jos tämä raskaus menee hyvin ja saamme syliimme toisen vauvan.

Kaksi lasta on aina ollut unelmamme. Henkisen jaksamisen, ajankäytön ja ainakin nykyisen taloudellisen tilanteemme puolesta. Teoriassa mielipiteeni ei ole muuttunut, mutta nyt raskaana en pysty millään sisäistämään, että tämä olisi viimeinen kerta kun saisin kokea tämän kaiken. Raskauden, ihmeellisen synnytyksen ja vauvauoden sen kaikessa hulluudessaan.

Tottakai tiedostan, että olen kaksinkertainen lottovoittaja, kun saan kokea tämän kaiken jo toisen kerran. Vielä onnekkaampi olen siksi, että raskaudet ovat menneet hyvin (kop kop kop) ja edellinen synnytys ja vauvavuosi olivat helppoja. En tiedä tulevasta, mutta yksi positiivinen synnytyskokemus ja helppo vauvavuosi vaikuttavat tämänhetkiseen olotilaan niin, että suhtaudun sekä tulevaan synnytykseen että vauvavuoteen myönteiseisesti, ja se auttaa nykyisessä jaksamisessa tosi paljon.

Niin ihanaa kuin tämä kaikki onkin, näen itseni silti kahden lapsen äitinä. Haluan asua pienimmissä neliöissä, rakentaa uraa ja olla silti läsnäoleva vanhempi. En väitä, etteikö työn ja lasten kasvatus sujuisi hienossa tasapainossa myös isomman lapsikatraan kanssa, mutta itseni tuntien tarvitsen molemmista osa-alueista nauttimiseen paljon aikaa.

Silti nyt raskaushormoneissa pelkkä ajatuskin viimeisestä raskaudesta itkettää. Mikä on tosi hölmöä, koska a) raskaushormoneihin ei voi luottaa, b) mieli saa aina muuttua myöhemmin, en ole menossa sterilisaatioon! c) mistä sinä ikinä tietää että onnistaisiko kolmannen kerran edes koskaan.

Takana on kaksi tosi erilaista päivää. Lauantaina olimme iltapäivästä lähtien kahdestaan Elan kanssa loppupäivän ja meillä oli niin kiva tyttöjen ilta. Olin jossain seitsemmännessä taivaaassa, kylvettiin yhdessä, luettiin kaikki Elan kirjat varmaan kahteen kertaan läpi ja kikatettiin tuntikausia ihan kaikelle. Olin sitä mieltä, että lapset ovat parasta maailmassa ja haluaisin tällaisia ainakin viisi! Sitten tänään olen ollut tosi saamaton, olemme olleet Ferhatin kanssa molemmat kotona ja silti on tuntunut että aika loppuu kesken yhdenkin lapsen kanssa. 😀 Ihmeellistä tää vanhemmuus…

Onko muiden lapsilukutoiveet muuttuneet lasten saamisen myötä? 😄 Miten teidän raskaudet ovat vaikuttaneet siihen, että haluaako myöhemmin lapsia lisää?

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Koska kaikki muutkin

Mies silittää vaatteeni ja muu työnjako kotona

Kosmetiikkaminimalisti, vuoden ympäri

Toinen ja viimeinen raskaus?

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi