Mikä ihmeen siirappiblogi tästä on tullut? Jooh, olen useamman kerran hehkuttanut täällä rakkautta ja rakastumista ja rakastumiseni kohdetta, mutta vastahan reilu viikko sitten julkaisin koko maailmalle meidän parisuhteemme salaisuuden. Näin tiheää romantiikkajaksoa ei ole täällä koskaan ollut, mutta voidaanko pliis pistää häähuuman piikkiin?
Poikaystäväni kosi minua toukokuussa 2017. Olimme puhuneet lähes koko suhteemme ajan naimisiinmenosta ja siitä että tulemme jakamaan loppuelämämme yhdessä – niin varmoja olemme toisistamme aina olleet. Mutta juuri siksi koska tiesin että haluan olla Ferhatin kanssa loppuikäni, toivoin kihlautumisajasta suhteellisen lyhyen. Toivoin että hän kosisi niin että kosinnasta häihin olisi korkeintaan vuosi.
Toukokuussa lähdimme Italiaan, ensin Gardalle, sieltä Milanoon ja Milanosta Venetsiaan. Olimme ensimmäisen kerran Venetsiassa kesäkuussa 2014, kolme kuukautta tapaamisemme jälkeen, ja kaikki oli silloin niin valloittavan ihanaa. Pienessä hiprakassa kysyin helmikuussa 2017 poikaystävältäni baarin lattialla ”aioksäh kosia sitte siellä Venetsssias?” johon hän vastasi kylmänviileästi: ”En tietenkään. Se olisi niin ilmiselvää.” Sen jälkeen mulle ei käynyt kertaakaan mielessä että hän oikeasti kosisi siellä.
Viimeisenä iltana Venetsiassa olimme päättäneet etsiä ravintolan, jossa olimme olleet kolme vuotta aikaisemmin ja jolloin olin sanonut (tällä kertaa vähemmän hiprakassa) että ”tää on elämäni romanttisin ilta”. Pelkäsin että saman ravintolan löytäminen tällä kertaa olisi haaste sillä emme olleet käyneet siellä kolmeen vuoteen emmekä muistaneet sen nimeä tai sijantia. Kun löysimme ravintolan, selvisi, että poikaystävä oli (tunsikausia yön pimeinä tunteina googlettelun jälkeen) löytänyt ravintolan netistä ja tehnyt pöytävarauksen. Olin tosi iloinen mutta edelleen ihan pihalla siitä mitä tulisi tapahtumaan: heitin jopa poikaystävälleni vitsin ”mä oon niin rakastunut että kaikki täällä varmaan luulee meidän olevan häämatkalla”.
Ferhat kävi illan aikana kaksi kertaa vessassa ja kummallakin kerralla palatessaan ihmetteli miten ravintolaan oli tullut hänen poissaollessa niin paljon väkeä. Tilasin ja söin risottoni, en muista mitä Ferhat söi, ja juuri kun olin ehdottomassa jälkiruoan skippaamista koska olin niin täynnä, pöytään tuotiin kaksi samppanjalasia ja iso kimppu ruusuja.
Käännyin oikealle, Ferhat polvistui, Ferhat piti pienen puheen (nyt jälkeenpäin en muista sanaakaan siitä, sääli!), Ferhat tirautti pari kyyneltä ja kosi. Ravintola täynnä italialaisia puhkesi raikuvaan aploodiin ja ihmiset huikkasivat omilta pöydiltään auguri! (= onnea).
Sanoin KYLLÄ, tirautin itsekin aika monta kyyneltä ja tilasin sittenkin sitä jälkiruokaa. Tunsin oloni maailman onnellisemmaksi naiseksi.
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
