Kategoriat
Kulttuuri Perhe & Ihmissuhteet

Nuorena naimisiin

Moni bongasi eilisen Hesarista artikkelin, joka käsitteli erityisesti nuorten naisten avioitumista tilastollisesti aikaisemmassa iässä, mikäli äidinkieli on muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Mä menin naimisiin 24-vuotiaana ja mun virallinen äidinkieli on albania, minkä takia mua ja Ferhatia haastateltiin juttuun.

Kotiimme tullut haastattelija Katja Kuokkanen ja valokuvaaja Antti Yrjönen olivat todella mukavia. Etenkin Anttiin Ela ihastui täysin! Mua jännitti etukäteen, onko meillä Ferhatin kanssa juttuun mitään annettavaa, sillä kumpikaan ei ollut juuri kokenut, että omalla monikulttuurisella perhetaustalla olisi tekemistä nuorena avioitumisen kanssa. Toimittaja kuitenkin kertoi, ettei hänen tarkoituksensa ole kirjoittaa ”stereotypiatarina”, ja lopulta lehtijuttu oli mun mielestä oikein meidän näköinen. Sen voi lukea kokonaisuudessa tämän linkin takaa.

Vaikka emme ole ajatelleet perhataustamme liittyvän avioitumisemme ajankohtaan, tuollaiset asiat vaikuttavat silti väistämättä edes vähän näihin päätöksiin. Kuten kerroin haastattelussakin, mun perheessä ei ole koskaan erikseen korostettu avioliiton merkitystä. Mutta mulla on nuoret vanhemmat ja olen aina ajatellut, että haluan itsekin nuoreksi äidiksi. Vielä muutama vuosi sitten halusin ”sen oikean järjestyksen”, eli ensin naimisiin ja sitten lapsia. Nykyään tuntuu, että tuollaisilla asioilla ei ole itselleni mitään merkitystä ja olemme puhuneetkin tästä Ferhatin kanssa jälkeenpäin: olemme henkisesti kasvaneet aika paljon sellaisista perinteisistä uskomuksista pois. Toisaalta, voi olla että mun on helpompi nyt ajatella, että naimisiin menolla tai sen ajankohdalla ei ole mitään väliä, koska olen jo mennyt naimisiin ja pitänyt (ne ihanat) hääni. Eli en koe siinä mielessä enää painetta yhteiskunnalta tai kaveripiiristä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Mä nauroin jo Facebookissa muuten tuolle otsikolle: Saranda Dedolli ei ehtinyt suutaan avata, kun Ferhat Yasa oli jo myyty. Mun ensimmäinen mielikuva on ainakin se, että olisin astunut johonkin huoneeseen, jossa Ferhat olisi odottanut mua ja tehnyt päätökseen, että ”hänet mä otan”! Ai kauheeta. 😄 Järjestetyissä tai ostetuissa avioliitoissa ei lähtökohtaisesti ole tietenkään mitään hauskaa, mutta itseäni huvittaa vain se, kuinka eri tavalla tilanne oikeasti meni, ja että haluttiinko nyt tätä monikulttuurista avioliittoasiaa oikein triggeröidä tuollaisella otsikolla… Onneksi meidän tapaamistarinaa on kuitenkin avattu tuossa artikkelissa ja itsellänikin on blogipostaus siitä tämän linkin takaa: Näin tapasin poikaystäväni.

(Vähän myös häiritsee se, että artikkelissa oltiin kirjoitettu että suvumme ovat lähinnä tapamuslimeja, mikä pitää siis paikkaansa, mutta erään kuvatekstin alla lukee, että me olisimme tapamuslimeja, mikä taas ei ole totta. Ehkä olen inhottava ja pyydän oikaisua tästä. 😄)

Jos teitä kiinostaa enemmänkin meidän monikulttuurinen parisuhde tai hääpostaukset, alla lista muutamista aikaisemmista blogikirjoituksistani:

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Koti & Sisustaminen

Ulkomaalaisen kaikki hämmentävät hetket suomalaisuudesta

Kun tulin ekalla luokalla kesken lukukauden kosovolaisesta koulusta länsivantaalaiseen ala-asteeseen ja oppilaat puhuttelivat opettajia etunimellä. Oppilaat eivät odottanetkaan opettajan saapumista luokkaan selkä suorana seisten pulpetin vieressä vaan hujan hajan pitkin luokkaa, jossa oli sohvia.

Kun samoihin aikoihin en osannut sanaakaan suomea, mutta päättelin Aapisesta, että monet suomalaiset sanat olivat samankaltaisia albanialaisten sanojen kanssa (sauna, ambulanssi, kamera…) Sitten kun opettaja antoi kahdenkeskistä opetusta ja näytti eläinten kuvia, päättelin, että apinakin saattaa olla majmun ja sanoin sen ääneen. Opettajan ilme oli hyvin hämmentynyt. ”Ai mikä?”

Kun äsken mainitsemani logiikka ei vakuuttanutkaan opettajaani ja hän ehdotti yhtä vuotta valmistusluokkaa ja sen jälkeen jatkamista vuoden nuorempien kanssa ja kovaääninen, kosovolainen isäni (jonka suomi ei silloin ollut paljon itseäni parempi) marssi suoraan rehtorin huoneeseen kertomaan, että Sarandahan ei tasan tarkkaan jää luokalle. (Emme vieraassa maassa ihan hoksanneet, että valmistumisluokka voi olla hyvä idea eikä ”luokalle jääminen” välttämättä mikään huono juttu, mutta olen silti kiitollinen, että isäni teki niin ja sain jatkaa omanikäisteni kanssa. Se tuntui silloin tosi tärkeältä.)

Kaikki ne muut tilanteet elämässäni, johon kovaääninen, kosovolainen isäni on osallistunut ja josta en ole tuntenut erityistä kiitollisuutta. (Kuten ne, johon on liittynyt treffikumppani.)

Kun en köksän tunnilla tiennyt, mikä on vispilä. Ja kun minut laitettiin kysymättä siihen ryhmään, jossa paistettiin kalkkunanakkeja, vaikka olin syönyt tietoisena ja tyytyväisenä jo vuosikaudet possua.

Kun en vieläkään erota, johtuuko joku kirjoitusvirheeni lukihäiriöstä vai suomi vieraskielestä. Onneksi sain molemmista todistuksen lukiossa ja molempien todistusten ansiosta sain korotetun arvosanan kahdesta aineesta ylioppilaskirjoituksissa. Buahaha.

Kun en vieläkään ole varma jostain suomalaisista etunimistä, etenkin vähän perinteisimmistä, että ovatko ne miesten vai naisten nimiä. Terveisin: luulin kauan, että Raili on miehen nimi…

Kun julkisessa saunassa tunnen olevani perisuomalainen, vain huomatakseni pukuhuoneessa, että pää hajoaa kun kaikki puhuu lätkästä.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille. <3

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN