Kategoriat
Hyvinvointi

Vesi on mun elementti

Mun elementti ja ekorikos on vesi.

Talvella harrastan surutta uimahalliuintia. Toukokuusta syyskuhun hyödynnän luonnonvesistöjä, kunnes raajat eivät anna enää kalistelusta myöten. Mutta vastapainoksi käyn aamu- ja iltauintien jälkeen lämpimissä suihkussa. Lyhyissä minuutin, parin suihkussa mutta kuitenkin.

Mä en ole kasvanut veden äärellä. Kosovossa ei ole merta, juureni eivät ole “vedestä”. Mä aloin vasta teini-ikäisenä viihtymään rannalla ja vedessä pidempiä aikoja yksin.

Vesi on mun elementti. Se on mun tapa aloittaa päivä, aloittaa uudestaan. Aamu-uinti on mun mielenterveyden peruspilareita: tapa käynnistää päivä rauhassa ja yksin, painottomassa tilassa.

Ja koska mainitsin jo ekosyntini, joskus joudun useamman kerran päivässä “nollaamaan” päivän tapahtumat käymällä kylmässä suihkussa. Suihkumeditaatiossa. Laitan kylpyhuoneen valaistuksen hämärälle ja pistän viileän veden virtaamaan. Hengitän neljä sekuntia syvään, pidätän hengitystä sekunnin ja sitten päästän sen ulos viidessä. Olen sen jälkeen kuin uusi ihminen, ainakin seuraavaan suihkumediaatioon asti.

Vesi on osoittautunut myös tehokkaaksi lääkkeeksi raskausselkäkivuille.

Astrologiassa vesi yhdistetään tunteellisuuteen ja herkkyyteen, ja se on ravun (meitsi!), skorpionin ja kalan (Ela <3) elementti. Vesielementin merkit ovat myötätuntoisia, joustavia ja huolehtivaisia. Saatamme vaikuttaa ulkoa päin tyyneiltä, mutta sisimmissämme olemme ailahtelevaisia ja syvällisiä.

Ela on kalat (niin tyypillinen sellainen) ja siinä missä hän on muuten arka ja vetäytyvä, veden äärellä hän on varsinainen vesihirmu. Säässä kuin säässä, oli veden lämpötila mikä vain. Hän rakastaa vettä ja on vedessä kuin kotonaan. Tunnen siitä ylpeyttä ja yhteenkuuluvutta hänen kanssaan: jaamme jonkin meille niin ominaisen asian yhdessä. Meillä on yhteinen elementti, jonka äärellä meillä molemmilla on tosi hyvä olla.

Kiitän universumia ajoituksesta. Neuvolalääkäri on neuvonut, että uinnin voi lopettaa vasta neljä viikkoa ennen laskettua aikaa eli uintikesää on vielä kuukausi jäljellä. Ensi kesään mennessä vauva on jo “iso” eikä tarvitse pelätä esimerkiksi rintatulehduksen riskiä. Silloin pitää vain murehtia, että mistä sen uintiajan oikein repäisee…

Tällaisia höpötyksiä tänään. Kerroin jo Instagramissa, etten ole parhaimmillani tänään, en ole ollut koko kuukauden aikana… Teksi on rönsyilevää ja frankly aika epäkiinnostavaa. Paitsi että mua ainakin kiinnostaa kamalasti minkä elementin te koette omaksi, kertokaa kommenttikentän puolella! 🙂

Uintikassi on saatu Globe Hopelta! Se on tehty kierrätetystä auton airbag-kankaasta ja valmistettu täällä Suomessa ja Virossa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Hyvinvointi

CrossFitin aloittaminen, erityisherkkä vauva ja muita arkiviikon kuulumisia

Sunnuntai-iltana, kun mies ja vauva olivat anopilla, kävin saunassa ja sen jälkeen tuuletuin terassillamme vohvelikylpytakissa, katse auringonlaskussa. Muuta ei onnistuneeseen viikon vaihtoon tarvita, tuokin on jo aivan liikaa…

Muistin samana hetkenä, että tasan puoli elämää sitten, 3.11., olin 13-vuotias tyttö, joka alkoi sinä iltana seurustelemaan ensimmäistä kertaa. Luonnollisesti koko elämä on sen jälkeen muuttunut mutta perusluonteeni on niin samanlainen kuin silloin vasta yläasteen aloittaneena teinityttönä. Tykkään itsestäni tällaisena, hölmönä ja haavoittuvana riskienottajana, elämään sokeasti luottavaisena, ja toivon, että voin 13 vuoden päästä kuvailla itseäni edelleen samoilla adjektiiveilla.

On ollut mukava viikko. BETTERillä menee hyvin, siinä mielessä liian hyvin, että töitä onkin odotettua enemmän samalla kun mieheni hukkuu omiinsa. Jouduin tänään feidaamaan lounaalle tulossa olleet ystäväni, koska juuri lounasaikaan Ela nukkuu parin-kolmen tunnin päiväunet = eli juuri silloin pitäisi ehtiä tekemään ihan kaiken.

Kesken hulabalookiireiden aloitin ex-tempore taas CrossFitin. Tiistai-iltapäivällä yritin tehdä jotain kotitreeniä, kunnes muistin että eihän mulla ole itsekuria ja luovutin kolmen minuutin jälkeen. Varasin samantien seuraavalle aamulle tunnin, ja koska pystyn nyt kirjoittamaan tätä tekstiä, olen selvästikin vielä hengissä. Ja koska varasin tunnin myös huomisaamuksi, tarkoittaa se sitä, että harrastus saa jatkua taas. (Pyysin ystävääni salille hoitamaan Elaa sillä välin kun treenaan. Samaa ystävää, jota feidasin tänään. Oon mäkin vuoden kaveri…)

Muita viikon kohokohtia: tiistain pressi-HopLop Triplassa. Voiko jo 8kk vauva osoittaa erityisherkän piirteitä? Ela oli selkeästi todella stressaantunut HopLopissa kaikkien huutavien lasten ja kirkkaiden valojen keskellä. Häntä selvästi ahdisti ja koko automatka oli yhtä huutamista ja seuraava yö 15-30min välin itkien heräämistä, johon auttoi vain syli. Elahan on kolmeviikkoisesta eteenpäin ollut varsinainen pressivauva, mutta ei blogitapahtumissa ole sellaista melua, mitä esimerkiksi HopLopissa on. Olen huomannut, että vanhempienikin kotona, jos kaikki ovat paikalla ja tuttuun kosovolaiseen tapaamme puhumme huutaen ja toistemme päälle, joku puhuu samaan aikaan videopuhelua ulkomaille ja siskonpoika rimputtaa pianoa, hätä oikein paistaa Elan silmistä. Siinä mielessä äitinsä tyttö, there’s no place like (silent) home.

Eilen me vietettiin isosiskoni kolmekymppisiä ja tänään woltataan Anilla ystävien kanssa. Ela tapaa ensimmäistä kertaa Anin koiraa (eli BETTERin office dogia, ks. postauksen ylin kuva!) ja mielenkiintoista nähdä, joko koirat herättävät Elassa jotain mielenkiintoa. (Jos ei, siinäkin on äitinsä tyttö.) Ainakin iso amerikanbitbullterrieri(?) ei tehnyt Elaan vaikutuksen.

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Hyvinvointi

Miksi ja miten minusta tuli aamuliikkuja?

Olen todella iloinen, että olen päässyt liikkumaan taas. Tai siis vauvan kanssa arki on yhtä liikkumista, vaunulenkkejä ja kannattelua, mutta olen ikävöinyt hikiliikuntaa. Liikkumista omilla ehdoillani, en vauvan.

Olen nyt parin kuukauden verran päässyt muutamana aamuna viikossa lenkille ja uimaan. Olen juossut hissukseen ja uinut noin kolmasosan uimahalliajasta siinä missä loppuaika on mennyt hieronta-altaalla ja saunassa, mutta ai että mä oon tykännyt.

Olen palautunut raskaudesta fyysisesti ihan hyvin. Kyse ei olekaan nyt siitä, että saisin muokattua kroppaa “entiseen malliin” vaan liikuntarutiinien istuttamisesta jälleen arkeen.

Niin kauan kun mä oon liikkunut, mä oon ollut aamuliikkuja. Silloin parikymppisenä kun aloitin kuntosalin, halusin käydä siellä aamuisin ihan vain hoitaakseni homman mahdollisimman pian pois alta. Kuntosali piti aloittaa koska yhtäkkiä kaikki alkoivat käymään siellä… Mä loppujen lopuksi en koskaan tykännyt salilla treenaamisesta ennen kuin aloitin CrossFitin.

Vasta tätä tekstiä kirjoittaessa ymmärrän, että liikunta teki minusta aamuihmisen. Inhoamani asia sai minut rakastamaan toista inhoamaani asiaa.

Edelleen suosin lähes poikkeuksetta aamuliikuntaa. Koska nykyään saan aloittaa rakastamaani asiaa (aamuja) rakastamallani asialla (liikuntaa). Kovimmat urheiluennätykseni ovat sijoittuneet iltapäivään, mutta se ei motivoi mua riittävästi siirtämään liikkumisen sinne. Joskus suostun iltalenkille miehen kaveriksi hänen töiden jälkeen, mutta sekin voi alussa tuntua aika pakottamiselta.

(Pakko muuten hehkuttaa näitä Népran Saturnus trikoita. Sain nämä blogin kautta jo viime vuoden keväänä ja käytin niitä silloin jo ahkerasti. Kun tulin raskaaksi, jumiuduin näihin sillä ne olivat kasvavasta vatsasta huolimatta todella mukavat ja joustavat. Lopulta pidin trikoita viimeisille raskausviikoille asti mutta synnytyksen jälkeen – voila. Trikoot “palautuivat” ennalleen synnytyksen jälkeiselle kropalle ja ovat edelleen suosikkini.)

Miten muut, oletteko aamu- vai iltaliikkujia? Onko liikunnan ja perhe-elämän yhdistäminen hankalaa ja haluaisitteko siitä oman blogipostauksen?

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Yhteinen harrastus puolison kanssa – hyvä vai huono asia?

20190123_124343.jpg

Kuinka moni teistä harrastaa jotakin yhdessä pariskuntana? Näin keskitalvella ja viimeisillään raskaana olen alkanut ikävöimään meidän yhteisiä juoksulenkkejä aviomieheni kanssa. Käymme (kävimme?) usein 1-2 kertaa viikossa juoksemassa n. 5km lenkkejä metsässä, ja se on oikeasti tosi mukavaa puuhaa. Lenkille lähtemisen kynnys on paljon pienempi seurassa.

Haikailen myös yhteisten uintireissujemme perään. Siitä asti kun olemme tutustuneet, olemme käyneet kesäisin yhdessä iltauinneilla. Hieman surullisena tajusin, että sellainenhan on täysin mahdotonta vauvan kanssa. Katsotaan päästäänkö tänä kesänä kertaakaan iltauinnille. (No päästään, vauva minun äidille vain. Eikö vain, äiti?)

Mitään sellaista säännöllistä ja aikatauluun sidottua lajia emme olekaan yhdessä harrastaneet, lukuun ottamatta yhtä jaksoa kun kävimme muutaman kerran tenniksen tunneilla. Kummankin mielestä laji oli ihan ok mutta emme ehtineet kunnolla lämmetä sille, ennen kuin valmentajamme sairastui. Uskon, että tennis on sellainen urheilulaji, joka vaatii aikaa.

Mä olen kokenut yhteisen harrastamisen tosi kivaksi. Etenkin jos se on sellaista, jossa voi vaihtaa kuulumisia samalla. Tällä tavalla arkena tulee nähtyä enemmän ja itsekin mahdollisesti urheiltua useammin. Eikä sen harrastuksen tietenkään tarvitse olla mikään urheilulaji.

Haasteena olen kokenut vain sen, että olen itse aamuliikkuja henkeen ja vereen, siinä missä mieheni ei (todellakaan). Toisaalta kuulumisenvaihto on mukavampaa illalla, kun päivää on jo jonkun verran takana. Ja vaikka henkisesti tykkäänkin aloittaa päivän liikunnalla, on myönnettävä, että useimmat “urheiluennätykseni” ovat syntyneet vasta iltapäivän jälkeen.

Miten siellä: Onko teillä yhteisiä harrastuksia parisuhteessa?

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Kokemuksia raskausjoogasta

46516406_212601792968384_3789660433665753088_n.jpg

Pahoittelut kahdesta peräkkäisestä raskauteen liittyvästä postauksesta. Mä en vaan maltannut viimein olla kertomatta mun raskausjoogakurssista, jonka kokemuksia tosin jaoin syksyn mittaan aika paljon jo Instagram Storyn puolella.

Mä suoritin syys-marraskuussa raskausjoogakurssin* mainekkaassa Joogastudio Manipurassa, ihan Kampin metroaseman vieressä. Aloittaessan raskausviikkoja mulla oli 19, enkä yhtään tiennyt, että onko se “liian myöhään” vai “liian aikaisin”. Paikan päällä huomasin, että muiden kurssilaisten raskausviikot vaihtelivat paljonkin eli oikeaa aikaa aloittaa ei ilmeisesti olekaan. Kurssin aloittaminen alkuraskaudessa mahdollistaa opittujen asioiden hyödyntämistä raskauden edessä kun taas loppuvaiheessa aloittaminen auttaa varmasti konkreettisemmin sen hetkisiin, entistä epämukavimpiin raskausoloihin.

46788272_262930047645583_1639752912282320896_n.jpg

46971543_193887704823474_2018295197854597120_n-001.jpg

Manipuran joogakurssin tavoite on lisätä odottajan hyvinvointia ja opetella synnytystaitoja. Tutkimusten mukaan säännölllisesti joogaavat äidit synnyttävät vähemmän ennenaikaisesti ja vähemmän pienipainoisia lapsia kuin muut. Mitään aikaisempaa joogakokemusta ei kurssilla tarvitse olla, vaan liikkeitä lähestytään joogamaisella tavalla lempeästi ja arvostelematta, itseään ja omaa kehoa kuunnellen.

Kahdeksasta kurssikerrasta kaksi kertaa ovat synnytysvalmennusta, jossa käydään läpi synnyttämisen fysiologiaa, voimia säästäviä asentoja sekä synnytystä tukevaa hengitystä. Valmennuksissa keskustelimme paljon myös kivunlievitysmuodoista, niin lääkkeellisistä kuin lääkkettömistäkin. Kumppani on tervetullut valmennuskertoihin, sillä valmennuksen yhtenä vahvana teemana on se, kuinka kumppani tai tukihenkilö voi tukea synnytyksen aikana. Oli mukava kokeilla Ferhatin kanssa jo etukäteen joitakin asentoja ja välineitä (jumppapallo, tyynyt, liina jne.) jotka voivat helpottaa synnytyskipuja. Ferhat myönsi että valmennuksessa tuli todella paljon uutta tietoa, jota hän ei ollut koskaan ennen ajatellutkaan, ja samoin voin sanoa kyllä itsestänikin.

Muuten tunneilla joogataan ihan normaalisti, toki “raskaus- ja synnytyslähtöisesti”. Kuunnellaan vartaloa ja etsitään mukavia ja ergonomisia asentoja kasvavan vatsan ja mahdollisten liitos- ja selkäkipujen kanssa. Harjoituksissa käytetään myös ääntä ja kokeillaan, onko siitä apua. Itse joogaharjoittelun jälkeen juodaan teetä ja keskustellaan joka kerta eri aiheista kuten esimerkiksi lantiopohjalihasten harjoittamisesta. Ammattitaitoiselta ohjaajalta voi aina kysyä mitä tahansa mieleen tuleekaan.

46524060_318485505548468_5914478474092871680_n.jpg

Mä tykkäsin kurssista todella paljon, ja se täytti kaikki odotukseni. Mistään varsinaisesta hikiliikunnasta ei tässä ole kyse, vaan enemmänkin henkisestä valmistautumisesta kohti synnytystä ja tärkeästä tuesta raskauden fyysisiin oloihin. Oli mukava viettää kerran viikossa aikaa joukon odottavien naisten kanssa, sillä normaalisti muita samassa tilanteessa olevia ei säänöllisestä tapaakaan. Musta myös tuntuu että kurssin aikana kysyin liudan erilaisia “tyhmiä” synnytykseen liittyviä kysymyksiä joihin sain jokaiseen aina tosi hyvän vastauksen.

Aion jatkaa Manipuran joogakurssilla opittuja asioita raskauden loppuun asti, ja kun vauva syntyy, ilmoittaudun joogaa äidille ja vauvalle -kurssille. Se kuulosti tosi mukavalta tavalta rentoutua vauvan kanssa, ja paikalta, jossa voi jatkossakin tavata itsensä kanssa samassa tilanteessa olevia äitejä.

Mikäli odottajan raskausjoogakurssi kiinnostaa, voit ilmoittautua siihen tämän linkin takaa.

46520731_219959705424583_5794109601850851328_n.jpg

* Raskausjoogakurssi saatu blogin kautta

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Hyvinvointi

8 x tapahtui joogamatolla

DSC_1841.JPG

Aloin käymään viime viikolla kesätauon jälkeen taas ohjatuilla joogatunneilla. Ilmoittauduin Helsingissä Manipuran raskausjoogakurssille, josta on nyt jo kaksi antoisaa kertaa takana. Raskausjoogasta kerron hieman myöhemmin lisää, tänään nimittäin rupesin muistelee mitä kaikkia omituisuuksia on tapahtunut joogamatolla vuosien saatossa – ja halusin tietysti jakaa ne kaikista noloimmatkin keissit tänne.

Joogamatolla tapahtunutta…

– hikoilen käsistä ja jalkapohjista niin paljon että olen liukastunut naamalleni alaspäin katsovassa koirassa

– asettanut joogamattoni lattialle ennen tunnin alkua, käynyt välissä vessassa ja palannut saliin takaisin jonkun toisen ihmisen matolle. Maton omistaja tuli huomauttamaan asiasta, ja mulla kesti useampi sekunti tajuta että hän oli oikeassa. Edukseni ei puhu se, että oma mattoni on vaaleansininen ja hänen oli ruskea…

– purskahtanut itkuun. Anyone else!?

– pieraissut. Anyone else???

DSC_1847.JPG

– Albaniassa meillä oli hostellissa ohjattu joogatunti aivan ihanassa sitruunapuutarhassa. Jouduin keskeyttämään harjoituksen ja siirtymään sisälle kun hyttyset söivät mut ihan vereslihalle kun taas ystäväni pysyivät täysin koskemattomina. Hyttyset RAKASTAVAT mua

– nukahtanut loppurentoutuksessa niin että ohjaajan on pitänyt tulla erikseen herättämään mut

– saanut monta kertaa ohjeistusta juuri kun on tuntunut että teen liikkeen täysin oikein

– pyöritellyt silmiä kun jonkun puhelin on soinut värinällä kesken harjoituksen. Arvatkaa vaan huomasinko tunnin jälkeen uuden saapuneen puhelun ja arvatkaa vaan kuinka neuroottinen nykyään oon siitä että puhelin menee varmasti kiinni

Saa jakaa omiakin noloja tilanteita etten jää ihan yksin!

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Hyvinvointi Raskaus & Synnytys

Tee juuri sitä mitä huvittaa -päivä

DSC_0241.JPG

Tänään oli sellainen päivä. Heräsin ensimmäisen kerran neljän aikaan aamulla, kuten olen tehnyt koko raskauden aikana joka yö. En tiedä miksi juuri silloin, sillä vessassaakan ei tarvitse käydä. Muutaman minuutin hereilläolon jälkeen tunsin tosi oudon “muljahduksen” vatsan alaosasta. Ajattelin että olen tullut hulluksi ja että vain kuvittelin sen, kunnes hetken kuluttua sama tunne toistui vasemmalla puolella vatsaa. Pakko olla vauvan liikkeitä, en ole koskaan tuntenut vastaavaa. <3

Kun kuudelta soi herätyskello, päätin että torkutan vielä tunnin. Aamupahoinvoinnin ja aamiaisen jälkeen lähdin juoksemaan. Rannalla pydähdyin istumaan, ja mietin kuinka tähän aikaan vuodesta arvostaa kesää niin paljon enemmän. Koska se on loppumassa ja se ei ole täällä aina. Muistin että asioita arvostaa paljon enemmän silloin kun niitä on vähemmän ja onnellisuus perustuu vain arvostamiseen.

Juoksumatkalla kotiin ajattelin miten tulen kääntämään näitä omia “viisauksia” lapselleni albaniaksi kun hän syntyy ja ymmärtää ehkä jo jotain.

DSC_0250.JPG

DSC_0219.JPG

Ennen lounasta hain Rootsista raakakakkua ja vein sen syntymäpäiviä viettävälle ystävälleni töihin. Lounasta söin toisen ystäväni kanssa keskustassa, ikisuosikkiani pomodoropastaa Vapianosta. Se on sellainen annos jota haaveilen saavani taas heti kun olen syönyt sen.

Kotimatkalla piipahdin kirjastossa. Tajusin että olen koko kesän lukenut vain lähdekirjallisuutta kirjaani varten. Nyt teki mieli heittää aivot narikkaan, ja lainasin paljon kehutun Vegetaristin (Kang Han).

Kotona olin avaamassa tietokoneen mutta sainkin migreenin näköhäiriöitä. En kärsi päänsärystä mutta “aura” tulee kerran, pari kuukaudessa, nyt raskaana useammin. Läppäri meni kiinni ja nukuin kahden tunnin päiväunet.

DSC_0254.JPG

DSC_0244.JPG

Heräsin puoli tuntia ennen mieheni töistä tuloa, kasasin nopeasti tämän postauksen kuvat ja aloin tekemään ruokaa, riisiä ja pakastekasvispullia pinaatilla ja tomaattipyreellä. Niin simppeliä. Laiskottelu sai nyt riittää; kirjoitin pari postausta talteen ja vastasin kiirellisimpiin meileihin. Kävimme mieheni kanssa ottamassa myös kahdet yhteistyökuvat ilta-auringossa, niistä tuli tosi kivoja.

Huomenna enemmän töitä ja vähemmän unta – mutta vitsi tämä oli kiva päivä.

Mekko: Pietamo (saatu)

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Vastuullisuus Yhteistyö

Kun ekologisuus ja laatu kohtaavat

DSC_5874.JPG

Kaupallinen yhteistyö: Népra

Hyvinvoinnilla, mukavuudella ja ulkonäöllä on väliä. Mutta parasta on se, kun kaikki nuo asiat ovat saatavilla ymäristöä, ihmisoikeuksia ja suomalaista yrittäjyyttä kunnioittaen.

Olen ollut Népra-fani viime syksystä asti. Népra on kotimainen urheilu- ja vapaa-ajan vaatteiden valmistaja, jonka takana seisoo kaksi mielettömän taitavaa naista Lahdesta, Essi ja Ama. Essi ja Ama ovat luoneet brändin, jossa yhdistyy eettisyys ja ekologisuus mutta myös tuotteiden mukavuus, istuvuus ja kestävyys.

DSC_5833.JPG

DSC_5862.JPG

DSC_5850.JPG

Rakastan Népran tuotteiden minimalistisuutta, jonka ansiosta vaatteita voi todellakin käyttää missä vain. Vaatteet ovat toki teknisiä ja hengittävyyden, joustavuuden ja istuvuuden vuoksi täydellisiä kaikenlaiseen liikuntaan, mutta niillä voi hyvin mennä myös esimerkiksi ravintolaan tai kuten tällä viikolla todettiin, töihin.

Néprasta eettisen tekee yrityksen läpinäkyvyys ja esimerkiksi se, että se ei pyri tekemään kokoajan uusia tuotteita ja kannusta kuluttajia jatkuvasti ostamaan niitä. Päinvastoin, vaatteiden suunnittelulle ja valmistelulle annetaan aikaa, ja kun prosessi on valmis, uskotaan, että kuluttaja elää tuotteen kanssa pitkän yhteisen elämän. Néprassa laatu todellakin korvaa määrän, ja niin pitäisi olla kaikkien yritysten kohdalla.

Ekologisuus näkyy myös siinä, että laadukkaat materiaalit haetaan Italiasta ja valmistetaan naapurimaassamme Virossa. Nepran vaatteiden materiaaleista n. 35% on kierrätysmateriaalia.

DSC_5873-001.JPG

DSC_5865.JPG

DSC_5824.JPG

Kuvissa mulla on päällä Népran musta Epona-toppi, jossa on käytetty peräti 88% kierrätettyä materiaalia. Aivan älyttömän siistiä. Housut ovat Saturnus Tightsit, jotka ovat olleet minulla tällä viikolla ehkä 70% ajasta yllä. Viininpunaisen värin lisäksi näitä saa mustina ja tummansinisinä.

ALENNUSKOODI

Koodilla “SARANDADEDOLLI” saatte kaikista Népran tuotteista 10% alennuksen 16.5. asti. Samaan päivämäärään mennessä kaikki tuotteet ovat tilattavissa myös ilmaisella toimituksella. Siirry sivustolle TÄÄLTÄ.

Kuvat: Ani Frei & Hanna Kärppä

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Hyvinvointi

Entinen lenkkeilyn vihaaja kertoo: näin aloitat juoksuharrastuksen

DSC_4830.JPG

Kevät! Täydellinen ajankohta monenmoiseen, muun muassa juoksuharrastuksen aloittamiseen.

vihasin juoksemista ennen. En tajunnut kuka hullu menee vapaaehtoisesti juoksemaan keuhkot pihalle. Se vaikutti tylsältä ja tuskalliselta harrastukselta. Salaa kuitenkin ihailin juoksijoita, nuo seesteisen ja onnellisen näköiset pirulaiset.

Aloitin juoksun tosi hissukseen ja itsekseni. Tunnustelin omaa kuntoani (se oli huono) ja tutustuin lähialueeni lenkkeilypolkuihin. Testasin juoksenko paremmin musiikin kanssa vai ilman (musiikin kanssa kovempaa mutta terapeuttisempaa oli ilman) ja kun keräsin kokemusta ja rohkeutta, aloin ehdottamaan jopa kaverilenkkejä.

DSC_4866.JPG

Mun juoksuharrastuksen aloittamisvinkit ovat tosi yksinkertaiset:

Hanki kunnolliset juoksukamat. Ei tarvitse olla mitään hifistelyä, kunhan ei tuu kuuma tai kylmä, eikä mistään purista. Hyvät juoksukengät on must!

Aloita rauhallisesti. Älä aseta mitään paineita äläkä vertaa itseäsi muihin. Juokset vain itseäsi varten. Varsinkin alussa voi olla ihan aiheellista kävellä ja juosta vuoron perään kehoa kuunnellen

Älä epäröi kutsua kaveri mukaan. Rakastan yksin juoksemista mutta kaveri haastaa sopivasti

Jos itse juoksu ei motivoi, motivoiko luonnossa kulkeminen tai sen jälkeinen endorfiinitäyteinen olo?

Etsi mielenkiintoiset lenkkeilypolut

Aseta tavoite: haluatko joku päivä juosta 5km, 10km tai jopa puolimaratonin? Harjoittelemalla pääset just sinne

DSC_4855.JPG

DSC_4856.JPG

Ehkä kaikkein tärkein vinkki on kuitenkin se että jos yrityksestä huolimatta vihaat juoksua edelleen, älä tee sitä. On niin monia muitakin kivoja liikuntamuotoja, ja jokaiselle löytyy jokin harrastus, joka ei tunnu välikuolemalta tai saa kyyneleet poskille. Itsensä haastaminen on aina jees mutta elämä on myös liian lyhyt kuluttaa asioihin, joita inhoaa.

DSC_4865.JPG

Onko teillä hyviä vinkkejä juoksuharrastuksen aloittamiseen?

Vaatteet: Nèpra (saatu blogin kautta), kengät Adidas

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Hyvinvointi Työ & Opiskelu

Näissä tavoitteissa olen epäonnistunut

DSC_1946.JPG

Blogeissa on yleistä fiilistellä asioita, joita on saavuttanut. Ja se on mahtavaa! Inspiroidun tosi paljon muiden onnistumistarinoista, saan niistä ehkä kaikkein eniten potkua omien unelmieni kanssa.

Välillä olisi kuitenkin ihan lohduttavaa kuulla myös epäonnistumisista ja keskeneräisistä tarinoista. Koska – noh, elämään kuuluu molempia. Ulkopuolelta katsottuna on helppo olettaa, että toisilla menee aina paremmin ja helpommin, jolloin se oma rämpiminen tuntuu vähintäänkin kahta kauheammalta. Siksi ajattelin kertoa tänään vähän niistä tavoitteista, joita en ole saavuttanut – vielä.

En oppinut turkkia.

Mun oli tarkoitus opiskella turkin kieltä ennen meidän maaliskuussa Turkissa pidettyjä kihlajaisjuhlia niin, että puhuisin sitä sujuvasti sulhaseni sukulaisille. Nooh… Eih. Koska en kuule turkkia juuri missään, käytössäni oli vain Duolingo-sovellus, johon turhauduin korkeintaan puolessa tunnissa joka kerta kun yritin siihen keskittyä. Minulla on ihan hyvä kielipää, mutta tarvitsen siihen sen, että kuulen uutta kieltä aktiivisesti ympärilläni. Kihlajaiset oli ja meni ja mä sanoin ehkä yhteensä kymmenen turkin kielistä sanaa koko matkan aikana.

En osaa kävellä käsillä ja muut lukuisat liikunnalliset tavoitteet.

Mä olen ihan liian fiilisliikkuja, ja olen ymmärtänyt, että tarkat liikunalliset tavoitteet eivät kulje käsi kädessä mun muun treenifilosofian kanssa. Rakastan liikkua monta kertaa viikossa, mutta se on aina kaikkea laidasta laitaan ja joka kerta hauskuus edellä. Haluan kuitenkin uskoa, että hauskanpidollakin ja sännöllisyydellä pidemmän päälle voi saavuttaa asioita “vahingossa” – oonhan mä juossut puolimaratonin, hypännyt korkeutta 84cm ja uinut kolme kilsaa pysähtymättä. (Ja siinä mun saavutukset sitten olivatkin. :D)

DSC_1961.JPG

Blogini ei ole kasvanut niin isoksi kuin alkuvuonna toivoin.

Rakastan jokaista mun lukijaa ja tunnen aitoa iloa joka ikisestä kommentista ja sähköpostiviestistä, jonka saan mutta rehellisesti blogi ei ole vieläkään sellaisissa sfääreissä kuin mitä uskoin sen kasvavan viime tammikuussa. Suunta on ylöspäin mutta se ylämäki ei ole kauhean jyrkkä… Syy on yksinkertaisesti siinä, että en ole panostanut tähän niin paljon kuin mitä voisin. Voimavarat eivät ole riittäneet tapahtumarikkaan alkuvuoden aikana. Tällä hetkellä tuntuu, että on kuitenkin aikaa ja energiaa ihan eri tavalla, ja siksi toivon, että viimeistään syksyllä voin ruksata tämän kohdan yli.

En ole löytänyt unelma-ammattiani.

… koska mä en edes tiedä mikä se on. En näe itseäni kokoaikaisena bloggaajana, mulla ei yksinkertaisesti ole ideoita, rahkeita tai itsekuria työllistää itseäni blogin kautta kahdeksan tuntia päivässä. Olisi mieletöntä löytää jokin tasapaino oman koulutuksen (sosionomi AMK) työkentän ja bloggaamisen / kirjoittamisen / sisällöntuotannon välillä. Vielä etsin sitä balanssia ja vielä täytyy kulkea pitkä matka, että se olisi taloudellisesti edes järkevää. Mutta – tämäkin tulee tapahtumaan!

DSC_1949.JPG

Onko teillä jokin tavoite jossa ette ole vielä onnistunut? Kommenttiboksissa saa avautua. <3

PS: Huomasitteko muuten uuden bannerin?! Ihana Marjo Maininki teki mulle just mun ja blogini näköisen bannerin. Rakastan tätä niin paljon! Tämän linkin takaa näätte Marjon muut huikeat työt.

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN