Kategoriat
Koti & Sisustaminen

Muuttamisesta ja muuttumisesta

Yleensä juuri ennen uutta vuotta on mukava saada asioita päätökseen: maksaa roikkuvat laskut, järjestellä vaatekaappia, tehdä loppuvuoden siivous… Tiedättehän – jotta tammikuun ensimmäisenä päivänä voisi herätä mahdollisimman valmiina ihmisenä, joka on oppinut kaikista edellisvuoden virheistä.

Tänään, tammikuun ensimmäisenä päivänä, mulla on asiat keskeneräisemmin ja mahdollisesti sekavammin kuin pitkään aikaan.

Kaksi viimeisinä vuotta sisälsivät molemmat uuden yrityksen ja uuden vauvan. Vaikka en ole vieläkään täysin vakuuttunut lapsiluvun täydestä, en toivo tälle vuodelle ainakaan uutta vauvaa enkä sen puoleen uutta yritystäkään.

Sen sijaan parin viikon kuluttua muutan unelmieni asuntoon, joka uskokaa tai älkää: ei ole Aurinkolahdessa. Never say never, vaikka oikeasti sydämeni pohjalta uskoin etten koskaan muuta täältä pois. Olen aloittanut jo surutyön asian suhteen, dramaattisemmin kuin mitä ehkä pitäisi, ottaen huomioon että uusi koti sijaitsee rantaviivaa 2 km toiseen suuntaan. (Kuvan maisemissa; naapureillekin on selvinnyt, että taloyhtiöön muuttaa bloggaaja kun kuvat piti ottaa jo asuntonäytön yhteydessä…)

En kukoista muutoksen keskellä: olen muuttamisen ja muuttumisen edessä äkäinen ja hermostunut, jopa ahdistunut. Rinnassani on iso möykky, vaikken ole pakannut ainuttakaan muuttolaatikkoa. En kestä keskeneräisyyttä.

Toisaalta olin äkäinen ja hermostunut myös tässä asunnossa ilman kunnollista työtilaa, ja se on muuton suurin syy: oma toimisto, josta on tarkoitus tulla myöhemmin kuopuksen huone. Onnekseni hän tulee nukkumaan vieressäni teini-ikään asti.

Tammikuu on jollekin tipaton, toiselle detox. Mä yritän opetella tammikuussa keskeneräisyyden sietämistä. Rehellisesti sanottuna tässä olisi paljon muutakin opittavaa, mutta onneksi kuukausia on kaksitoista eikä elämän tarvitse olla valmista kaksikymppisenä.

Nykyinen asunto on ollut upea ja ollut vajaa vuoden kotimme läpi koronan, raskauden ja pienvauva-ajan, mutta sille (ja Aurinkolahdelle) on tulossa myöhemmin oma oodi.

Selvisi, että joudun luopumaan jostain, joka on ollut tosi pitkään tosi rakas saadakseni toivottavasti jotain parempaa.

Ja merinäköalan.

Huppari saatu Globe Hopelta

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Koti & Sisustaminen Yhteistyö

Vauvavuoden alku on lähinnä elämää sohvalla

Kaupallinen yhteistyö: Hakola

Deniz täyttää tämän kuukauden viimeinen päivä kolme kuukautta. Meidän lapsilla on vain puolentoista vuoden ikäero, mutta olin silti unohtanut, kuinka intensiivistä ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa ovat. Etenkin jos täysimettää ja on itse se ainoa henkilö, joka tarjoaa ravintoa vauvalle, suurin osa päivästä oikeasti kuluu sohvan nurkassa ja vauva kainalossa.

Eikä se haittaa yhtään. Ei vain siksi, koska meillä on upea sohva, jossa kelpaakin pesiä ja rauhoittua vauvan kanssa, vaan myös siksi, että hormonit ovat tällä kertaa olleet puolellani ja nämä kuukaudet ovat olleet elämäni onnellisimmat. Esikoisesta muistan ainakin sen, että vauva-aika on ohi silmänräpäyksessä. Se, että yksi neljäsosa vauvavuodesta menee täydellisessä symbioosissa on todella lyhyt aika ihmiselämästä. Koska puoliso on ollut paljon kotona, koska esikoinen on rauhallinen ja kiintynyt enemmän isäänsä ja koska pystyn tekemään ison osan työstäni täältä sohvalta käsin, olen valehtelematta nauttinut joka ikisestä päivästä. En ehkä koko päivästä jokaisena päivänä mutta silti, jokaisesta päivästä.

Olen elänyt elämää tästä sohvanurkkauksesta käsin. Kun ystäviä on tullut kylään, en ole ollut heitä eteisessä vastassa, vaan he ovat tulleet tähän sohvalle ihastelemaan vauvaa tissillä tai unipesässä. Tässä olen katsonut myös hävettävän paljon TV-sarjoja: Sinkkuelämään kaikki kaudet (ja elokuvat), Siskoni on noitaa, Great News, Emily in Paris, Undoing, Mustaa kuningatarta… Ruutuaika on ollut niin itselläni kuin esikoisellakin ihan maksimissa… Aina jos Ferhat sattuu istumaan mun paikalle sen jälkeen kun mä olen noussut siitä, hän vitsailee että pistinkö penkinlämmityksen päälle.

Toisaalta: tämän sohvan vanki on kelvannutkin olla. Meillä on Hakolan Lazy Classic kulmadivaani, joka hankittiin viime keväänä muuton yhteydessä ja Suomen pahimman korona lock downin aikaan. Hakolan Lazy Classic on se täydellinen huonekalu: ajaton design, joka on iloa silmälle, mutta uskomattoman mukava peffalle, selälle ja koko vartalolle. Imetän edelleen liioittelematta vähintään 16 kertaa vuorokaudessa mutta olen onneksi säästynyt hartiakivuilta ja muilta jumeilta. Ela oli osaittaisimetyksellä mutta vanhalla sohvalla niskani ja selkäni olivat niin kipeät, että se vaikutti maidon riittävyyteenkin, ja minua aina huimasi pahimpien jumien aikana. Tietysti jumeihin liittyi myös se, että imetys oli silloin täysin uusi asia itselleni ja oli senkin takia vaikeaa etsiä mukavia imetysasentoja.

Sen jälkeen kun Deniz syntyi, valtaosa mun Instagram-kuvista on otettu luonnollisesti sohvalla. Sen takia olen saanut (ilokseni!) jatkuvasti vastata kysymyksiin mm. meidän sohvan sävystä. Meidän Lazy Classic -kulmadivaanin kangas on mallistosta ikävä kyllä jo poistunut, kierrätetty Cotton vaaleanharmaassa sävyssä. Sohvan jalat ovat tammea ja selkätyynyissä on 100% kierrätetyistä PET-pulloista valmistettu Ecosupersoft-täyte. Hakola etsii jatkuvasti uusia, vastuullisia materiaalivaihtoehtoja sohvien verhoilukankaiksi, mutta oli hienoa kuulla, että ensi viikolla lanseerattavaan tyynymallistoon on jo otettu mukaan merestä kerätystä muoviroskasta valmistettu Oceanic-kangas.

Mä herkistyin kyyneliin kun muokkasin näitä kuvia ja tajusin, että meidän perheen parhaat muistot on toistaiseksi luoto tässä sohvan äärellä. Tässä Ferhat nukkuu ensimmäisen unipätkän Denizin kanssa silloin kun mua väsyttää, jotta hän voi antaa pullosta maitoa. Monta kertaa olen myös herännyt aamulla ja nähnyt Ferhatin ja Elan nukkumassa sohvalla; Ela on herännyt yöllä itkemään ja kun Ferhat on vienyt hänet pois makuuhuoneesta rauhoittumaan, he ovat nukahtaneet sylikkäin sohvalle. Ilmankos baba on suosikki.

Myös mun loppuraskaus sujui lähinnä tällä sohvalla. Mulla oli paljon huolia ja unettomuutta, ja usein valvoin yöt teekupin kanssa tässä. Oli kesä ja seurasin auringonnousua olohuoneen ikkunasta. Muistan myös sen yön 36. raskausviikolla kun heräsin pahaan närästykseen ja tulin sohvalle googlettelemaan miten siitä pääsisi eroon. Seuraavana aamuna Deniz oli jo syntynyt. Onneksi lapsivedet ei sentään valuneet tähän!

Kun viimeksi kirjoitin Hakolan sohvastamme, meitä oli silloin kolme. Kerroin, että tuleva vauva-arki jännittää ja se, kuinka sohvan siistinä pitäminen tulee sujumaan. Kuten silloinkin sanoin, olen edelleen perheemme pahin sottapytty – välillä tuntuu, että puolitoistavuotias taaperommekin osaa syödä siistimmin kuin minä. Tähän on kaatunut pumppaamani maitoa, monet kahvikupit, raskauden jälkeiset ensimmäiset sushit ja niiden soijakastikkeet, monet lounaat, jotka on syöty imettäessä ja ne lounaat, jotka on syöty muuten vain, koska olen ollut laiska syömään ihmisten tavoin ruokapöydän ääressä… Deniz on puklannut koko kolmen kuukauden aikana tasan KERRAN ja silloin emme sattuneet olemaan sohvalla, mutta pissaa on kyllä lentänyt kaaressa kankaalle senkin edestä… Ja hei #neverforget loppuraskauden yskä, jota luulin koronaksikin. Paha yskä + heikot lantiapohjalihakset = äidit tietää tarkalleen mistä puhun.

Jokainen tahra on onneksi lähtenyt jos ei kuumalla vedellä niin viimeistään tahranpoistoaineella tai pesukoneessa. Sohvan päälliset ovat irrotettavissa ja ne voi pestä helposti koneessa. Hakola valmistaa myös kaikkiin sohviin päällysteitä, eli jos vuosien mittaan haluaa vaihtelua kodin ilmeeseen, uuden sohvan sijaan voi hankkia uudet päälliset. Myös uusia varaosia voi ostaa.

Vaikka meillä on arvokas sohva, en halua erikseen “varoa” sitä. Sohva elää meidän mukana, ei me sohvan. Ajan myötä siinä saattaa ja saakin näkyä lapsiperhearjen jälkiä. Hakolan huonekalut ovat kuitenkin kestäviä, niin laadultaan kuin tyyliltäänkin. Vastuullisin valinta on ostaa jotakin, joka kestää käyttöä ja makumuutoksia, mahdollisesti sukupolvienkin yli. Totesin jo viime postauksessa, että Hakolan sohva tulee todennäköisesti olemaan meillä ikuisesti.

Syy, miksi olen elänyt sohvalla viimeiset kuukaudet on myös syy sille, miksen ole ollut kovin valppaana vastuullisuuskysymyksistä viime aikoina. Mutta omatunto saa jonkunlaisen rauhan jo siitä, että kotimme suurin huonekalu on valmistettu käsityönä, kotimaassamme ja tilauksesta – kuten kaikki muutkin Hakolan huonekalut.

Lähes jokainen meistä on viettänyt vuonna 2020 hieman tavallista enemmän aikaa omalla sohvalla. Harva kuitenkaan yhtä paljon kuin minä: naureskelin kateellisena Facebookin Syyskuiset 2020 -ryhmässä keskusteluketjulle, jossa puhuivat niiden vauvojen äidit, jotka imettävät juuri ja juuri sen 8 kertaa päivässä. Huoh, onnekkaat. On ollut hullu vuosi mutta itselläni upeat viimeiset kuukaudet ja kun yhteiskunta palaa taas normaaliin ja mun lapset kasvavat aikuiseksi (tai Deniz alkaa syömään vain sen 8 kertaa päivässä), vaalin mun sohvamuistoja aina.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com