Ela (nyt 6kk) on omien sanojeni mukaan ”take away -vauva”. Hän viihtyy, nukkuu ja syö kaikkialla. Hänellä ei ole paljon tavaraa (mieluummin vähemmän vaatteita, joita pesen sitten useammin, sama juomapulloissa, ei välitä leluista, ei käytä tuttia jne.). Perustyytyväinen, minimalistivauva.
Mutta oh boy että matkustaminen vauvan kanssa oli silti välillä stressaavaa.
Olimme reilu kaksi viikkoa reissuissa. Yhden Kosovossa, toisen Turkissa. Alla kuvailen molempia paikkoja ja lopussa on vielä konkreettiset vinkkini vauvan kanssa matkusteluun.
KOSOVO
Meillä oli Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan suora lento. Hyvä juttu muuten, mutta viimeistään ysiltä nukahtava vauva olikin hereillä koneen lähtöön eli puolen yöhön asti. Ela oli kuitenkin rauhallinen lentokentällä, ihmetteli vain uutta ympäristöä ja salaa ehkä nautti kanssakosovolaismatkustajien kohdistamasta ihailusta häneen. Väsykiukku iski muutamana viimeisenä minuuttina ennen koneeseen nousemista, mutta koneessa annettiin päivän viimeinen maito, pistettiin kuulosuojaimet korviin, harso silmille ja lempiviltti päälle ja hän nukkuikin sitten koko matkan.
Laskeuduimme kahden jälkeen aamuyöstä, jolloin Ela heräsi ja olikin täysin hereillä kunnes päästiin asunnollemme neljän aikoihin. Lisää maitoa ja Ela nukkui sitten yhteentoista asti aamulla… #lomamood.
Kaikki meni siis oikein hyvin ja Ela nukkui sitten joka yö 20-8 -unet (Kosovossa aikaero on tunti Suomea aikaisemmin), mutta nukkui päivällä puolestaan lyhyempiä päiväunia ja heräsi öisin kerran, joskus kahdestikin, toisin kuin kotona. Ela kehittyi lomamme aikana tosi paljon ja ne taidot selvästi elivät hänen mielessään myös öisin. Se yhdistettynä kuumuuteen (30-37 astetta) ja uuteen paikkaan, yöt olivat yhtä kierimistä ja kääntymistä. Mutta päivisin hän oli silminnähden kaikkeen tyytyväinen.
Kosovossa oma asunto mahdollisti meille vanhemmille tutun ympäristön toimia. Olimme myös päättäneet, että ekalla viikolla ollaan vain isoäitien kanssa eikä suoriteta liiemmin. Silti olin jostain syystä koko viikon tosi stressaantunut. ”Vietänkö tarpeeksi aikaa sukulaisteni kanssa? Onko Elalla liian kuuma? Kylmä?? Ferhatilla on vain kaksi viikkoa lomaa töistä, onko sillä edes kivaa täällä? Mummi-raukka on niin huonossa kunnossa, näenkö häntä enää koskaan? Autanko häntä tarpeeksi vai olenko vain tiellä? Missä vaiheessa ehdin tekemään kaikki päivittäin kasaantuvat työt? Riittääkö Elalle pakkaamat maidot?” (No ei riittänyt ja arvaa vaan stressasinko sitten sitä, että miten hän reagoi paikalliseen korvikkeeseen. (No ei mitenkään.))
En ollut siis varautunut, että (rentona) vauvana Elalla matkustaminen ei tuntuisi missään mutta äidillä oli vakavia sopeutumisongelmia, joita hän puri sitten (rentoon) aviomieheensä. Toivottavasti Elasta kasvaa samanlainen kuin isästään, olisi kaikilla kivempaa…
TURKKI
Lensimme Pristinasta Marmarikseen Istanbulin kautta. Etukäteen kauhustelin lähes kuuden tunnin lentokenttäodotelua, kunnes meille selvisi, että jatkolento lähtee toiselta lentokentältä – jokahan on siis toisella mantereella. Kuusi tuntia matkalaukkujen hakemisessa ja uudelleen check-ineissä, Istanbulin tieruuhkasta puhumattakaan, riitti nipin napin.
Koko päivän matkustaminen otti hermoille ja kun hotellihuoneemme ei ollut valmis vielä yhdeksältä illallakaan ja kun wifi oli poikki koko hotellista (koko loman), meinasin hajota väsymykseen. Pohjalla henkisesti raskas viikko, jonka kuvittelin nollautuvan viimeistään hotelliin kirjautuessa, aiheutti lähes masennuksen kaltaisen olotilan vielä seuraavana aamuna.
(Välihuomautuksena: Elahan oli edelleen kaiken tämän ajan tyytyväinen pieni vekkuli, jota ei kaksi lentoa, myöhäinen huoneeseen pääsy tai wifin poissaolo haitanneet.)
Jossain vaiheessa kömpin sängystä ja itsesäälistä ylös ja heräsin siihen, miten helppoa kaikki nyt onkaan. Täyden palvelun resorti ruokineen, altaineen ja vapaa-aikaohjelmineen. Wifi ei toimi = pakko unohtaa työt. Puolentoista kilsan päässä Ferhatin sukulaisia, jolta saattoi kysyä mitä tahansa apua ja joiden takia jaksoi poistua hotelliltakin – ja jotka ottivat ilomielin Elan hoitoon. Silloin äitikin pääsi Elan #lomamoodiin.
Paluumatkalla oli myös kahdet lennot ja nekin sujuivat oikein hyvin.
KONKREETTISET VINKIT
Kuulosuojaimet – Jumalan (Clas Ohlsonin) lahja maailmalle. Ela alkaa herkästi itkemään jos kuulee muiden vauvojen itkun mutta kuulosuojaimet estivät tämän mm. lennoilla.
Vaunut – ne jätetään yleensä vasta portilla ja ne saa heti takaisin koneen laskeuduttua. Oli meillä kantoreppukin mukana, mutta emme joutuneet turvautumaan siihen kertaakaan.
Omat maidot ja piltit kotimaasta – meillähän nämä loppuivat pahasti kesken eikä paikallisessa ruoassa tai korvikkeessa ollut mitään moitittavaa, mutta olisihan se ehkäissyt stressaamista, jos en olisi joutunut jännittämään, miten Elan vatsa reagoi vaikka siihen ulkomaalaiseen korvikkeeseen.
Omat tutut tavarat – uskon, että vauvalla ei ole mitään todellista hätää kun omat vanhemmat ovat paikalla, mutta jollain pienillä tavaroilla voi lieventää mahdollista eroahdistusta: otimme muutaman tutun lelun ja pari tuttua vilttiä mukaan.
Päähine, aurinkolasit ja aurinkovoide – tosin aurinkolaseille ei ollut käyttöä, sillä kuumuuden takia pidimme Elan kokoajan varjossa. Niin meidän aikuisten kuin Elankin aurinkorasvan sain ilmaiseksi testiin, Madaran aurinkosuojat on ainoita, joita itse käytän ja Elan Laboratoires de Biarritz osoittautui toimivaksi ja helpoksi levittäväksi. Mutta kuten sanoin, Ela oli kokoajan varjossa mutta esim. paikasta toiseen siirtyessä vaunuista pilkottavat jalat olivat usein auringossa ja levitimme silloin niihin tuhdisti aurinkorasvaa (tai laitoimme jalkojen päälle harson).
Varaudu, ettei loma ole lomaa nähnytkään – kuten kerroin, toinen viikko oli erittäin rentouttava, mutta se taisi johtua työtilanteesta eli siitä, ettei töitä voinut tehdä. Ihan samoja juttuja lomallakin pitää tehdä vauvan kanssa kuin kotonakin – paitsi että sen lisäksi pitää jännittää, että miten vauva nukkuu uudessa paikassa, saako hän jonkun bakteerin ja palaako hänen ihonsa. Missä vaihdan vaipan kun hoitohuoneita ei ole ja onko nyt liian kuuma tai ilmastointi liian kovalla. Siitä huolimatta oli ihanaa vaihtaa ympäristöä ja tehdä sellaisia muistoja, joita kotona ei olisi voinut. Uimme esimerkiksi Elan kanssa joka aamu lasten altaassa ja joka ilta meressä ja tietysti saimme viettää korvaamatonta aikaa molempien sukulaistemme kanssa.
YHTEENVETO
Tiedän, että tulemme lähtemään Elan kanssa vielä monta kertaa Kosovoon ja Turkkiin, hänen toiseen ja kolmanteen kotimaahansa. (Se, miten vastuullista se on, on eri asia ja siitä on tulossa oma postaus myöhemmin.) Kosovossa oma asunto on helppo tutun ympäristön (tuttu keittiö, pesukone, naapurit jne.) ja Turkissa taas aion aivan ehdottomasti suosia uudelleen täysihoitohotellia. Onhan se kaikin puolin rentouttavampaa. Viikko on niin lyhyt aika ja jos haluaa itsekin rentoutua vauvan kanssa, kannattaa tehdä kaikki itselleen maaaahdollisimman helpoksi.
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN