Kategoriat
Työ & Opiskelu

Tuu moikkaamaan mua messuille! (Random perhekuvilla huomio)

Mun oli tarkoitus kirjoittaa kuulumispostaus ja sujauttaa sniikisti johonkin väliin mun messuesiintymiset, mutta hitto vie kun en keksi mitä mulle kuuluu. Tai siis kuuluu kaikkea sitä mistä oon viime aikoina kirjoittanutkin. Äitiyden, työnteon ja kaikkien ihmissuhteiden tasapainottelua. Edelleen paljain säärin kulkemista kun en halua luopua kesästä (oikeasti en vain halua käyttää sukkahousuja) ja viltin alla kirjan lukemista ulkona terassilla. Lukeminen on ainoa tapa, jolla pystyn välttämään työntekoa, mutta josta en tunne huonoa omaatuntoa.

Aloitin myös juoksuharrastuksen taas, tosin nyt vaunujen kanssa! Eipä voi valittaa, ettei ole aikaa. Elan ilme ei värähdäkään, vaikka juoksisin kuinka kovaa. (No okei en todellakaan juokse kauhean kovaa. Otan tavoitteeksi oppia juoksemaan niin nopeasti, että Elan ilme muuttuu flegmaattisesta vauhtijärkytykseen.)

Me ollaan nukuttu viime päivinä myös poikkeuksellisen huonosti (todennäköisesti) Elan eroahdistusvaiheen takia, mutta kirjoitan siitä oman postauksen myöhemmin.

No niin, nyt kun pakkokuulumiset on jaettu, oikeeseen asiaan: mä olen esiintymässä sekä I Love Me -messuilla että Helsingin kirjamessuilla. Tuuthan moikkaamaan!? (Eli varmistamaan etten pyörry paikoiltani.) Olen messuilla seuraavanlaisesti:

I Love Me -messuilla sunnuntaina 20.10.2019 16.30 @Forum-näyttämö

Kirjamessuilla perjantaina 25.10.2019 18.30 @Lonna-näyttämö

Tulkaa, olisi ihana nähdä niin vanhoja kuin uusiakin tuttuja! Tarvitsen paljon järjestettyjä aplodeja. 😀

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Työ & Opiskelu

Kirjoitan toisen kirjan

Esikoiskirjani kirjoittaminen lähti siitä, mistä kaikki hienot unelmat lähtevät: sanomalla ne ääneen.

Tai tässä tapauksessa kirjoittamalla, mutta sama juttu. Helmikuun 15. vuonna 2017 paljastin mun suurimman haaveeni ja toukokuussa 2019 sain sen (kovien) kansien väliin.

Joten universumi, kokeillaan tätä uudestaan:

Mä kirjoitan toisen kirjan.

15.2.2017: ”On mennyt 15 vuotta ja haaveesta on vihdoin tullut tavoite. En tiedä milloin, missä ja mistä aion kirjoittaa. Mutta sen sijaan että tuhlaisin aikaa miettimällä että kehtaaanko mä nyt ees ajatella koko asiaa, aionkin miettiä vastaukset milloin, missä ja mistä aion kirjoittaa.”

No, tällä kertaa on mennyt puolentoista vuosikymmenen sijaan viisi kuukautta, mutta ensimmäinen kirjani ei jää viimeiseksi. Tällä kertaa sentään tiedän, että milloin aion kirjoittamisen aloittaa ja IIK, myös mistä. Ainakin suurin piirtein. En uskalla vielä kertoa, mutta arvauksia saa jättää kommenttilaatikkoon. (Ja jos tulee parempia ehdotuksia, voin vielä vaihtaa. Hehe.)

Ei siitä tuu samanlaista kuin ekalla kerralla, kyllä mä sen tiedän. Ekan kirjan kosketus on ekan kirjan kosketus, ekan kirjan ylpeys on ekan kirjan ylpeys. Mutta julkaistuna kirjailijana tokan kirjan kohdalla ei varmasti ole sitä ekan kirjan stressiä ja epävarmuuttakaan. Sitä tietynlaista, kun tekee jotain ensimmäisen kerran ja on vuoren varma, että on ihan paska.

Sano se ääneen. Siitä se lähtee.

Kuvat: Hanna Kärppä, käsimallina Ani Frei

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN