Kategoriat
Pukeutuminen & Kauneus Raskaus & Synnytys

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa,

jos sinulle tapahtuu samoja asioita kuin viime kerralla, haluan sanoa sinulle muutaman sanan.

Tulen katsomaan sinua synnytyksen jälkeen peilistä ja tulen tuntemaan järkytystä siitä, että ihanan raskausmahan tilalla on nyt roikkuva säkki. Se alue sinusta, jota niin mielelläni hieroin öljyllä joka ilta ja koskettelin ylpeänä ulkonakin, tulee hetken tuntumaan jopa etovalta. Vieraalta. Sellaiselta, johon en tahdo koskea pitkällä tikullakaan.

Älä ota itseesi, se on normaalia. Mutta tällä kertaa en jää vellomaan siihen tunteeseen. Vauva on nyt sinun ulkopuolellasi, minun turvallisessa sylissäni, ja sinun tehtäväsi on ottaa kaikki tarvitsemasi aika maailmassa palautumiseen. En aio painostaa tai piiskata sinua.

Rintasi tulevat paisumaan ja se tulee sattumaan. Ja jos raskausmahan kanssa oli vaikea löytää sopivaa nukkuma-asentoa, nyt tiellä on arat rinnat. Yritän muistaa, että tämä ei kestä kauan ja että se tapahtuu vain siksi, että saisin tarjota lapselleni parasta ravintoa.

Kiitos kun annat mahdollisuuden tarjota ravintoa lapsilleni, oli se sitten muutaman päivän tai vuoden. Tiedän että mollasin sinua viime kerralla kolmesta kuukaudesta, mutta nyt jälkeenpäin mietittynä, sekin oli olosuhteisiin nähden mieletön suoritus.

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa, en tasan tarkkaan kysy enää YHDESSÄKÄÄN paikassa tai seurassa että onko ok jos imetän tässä. Ajattelin olleeni sinut sinun kanssasi mutta muistan useamman tilanteen kun menin muualle imettämään ja niin en tule tekemään enää kertaakaan. Imetän juuri siellä missä olen, vaikka harsot olisivatkin jääneet kotiin.

Alapääsi on (saaamperin) kipeä, ja sieltä vuotaakin verta sitten koko yhdeksän kuukauden kuukautisten edestä. Koko alue palautuu kyllä ja verenvuoto loppuu. Nautitaan muuten senkin jälkeisestä lyhyestä ajasta ennen kuukautisten paluuta, koska kuten ehkä muistat, menkkakivutkaan eivät ole mitään herkkua.

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa, sä olet tehnyt yhdeksän kuukauden ajan aivan valtavan työn. Rakastan sinua tämän aikana ja tulen rakastamaan sinua sen jälkeenkin. Ei haittaa vaikket mahtuisi vanhoihin farkkuihini kuukausien tai vuosienkaan kuluttua, ei haittaa vaikket jaksaisi juosta samalla tavalla kuin ennen (tai juuri ollenkaan), ei haittaa vaikka hyppynaruhypyt saavat lorauttamaan trikoohousuihin.

Äitiysuimapuku saatu Mammasilta, johon mulla on teille alennuskoodi tyhjäajatus20 – sillä saa kaikista normaalihintaisista tuotteista 20% pois!

Ps. Sunnuntain kunniaksi, alla koko viikon postaukset:

Tämä on parasta, mitä tiedän

Tavoitteet elävät päivien (ja sään) mukaan

#firstworldproblems eli perjantain valitusvirsi

Rakas synnytyksen jälkeinen kroppa

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet

Itseinhosta itsensä hyväkymiseen – vartalo synnytyksen jälkeen

Keskustelimme viime perjantaina kahden ystäväni kanssa siitä, kuinka suhtaudumme omiin vartaloihimme. Keskustelu meni aika syvälliseksi ja jäin miettimään monta näkökulmaa viikonlopun yli. Etenkin sitä, että missä valossa olen katsonut itseni kuluneen puolentoista vuoden aikana, jolloin olen ollut raskaana ja synnyttänyt.

Ennen raskautta olin aina ollut perustyytyväinen itseeni. Tiedän, etten ole hoikka, ettei minulla ole näkyviä vatsalihaksia eikä kiitettävää ryhtiä. Mulla on selluliittia ja jenkkakahvat. Silti satunnaisia huonoja päiviä lukuun ottamatta en ollut kokenut varsinaisia ulkonäkökriisejä. Uskon sen johtuvan kokonaisvaltaisemmasta itsevarmuudesta, joka minulla on ollut lapsuudesta saakka.

Etenkin raskaana hyväksyin vartaloni täysin. En kertaakaan muista ajatelleeni siitä mitään pahaa. Toisaalta, lihoin raskaana ehkä keskiarvoa vähemmän (vajaa 9kg) eikä painoa näyttänyt tulevan muualle kuin vatsan seudulle. Nautin kasvavasta mahasta ja siitä, että pystyin parin viikon vuodelepoa lukuun ottamatta liikkumaan normaalisti.

Synnytyksen jälkeen palauduin viikoissa vanhoihin mittoihini, en saanut raskausarpia ja jälkitarkastuksessa painoin lähtöpainoni verran. Alkoi kesä, käytin rentoja hameita, uin ja lenkkeilin, puin ja tein kaikkea mukavaa. Raskausvartaloon nähden tunsin olevani elämäni kunnossa enkä body sheimannut itseäni.

Sitten tuli syksy. Kaapista piti kaivaa vanhat farkut esiin – farkut, jotka menivät kyllä kiinni, mutta josta vyötärö silti tahtoi pursua eri tavalla ulos. Aloin tarkastelemaan vartaloani kriittisemmin. Selvisi, että mulla on vatsalihasten erkaumaa vielä jäljellä. Aloitin CrossFitin ja tajusin, etten hallitse keskivartaloani ollenkaan ja että laahaan pahasti omista tuloksistani perässä, puhumattakaan muiden. Analysoin itseäni eri tavalla samoissa vaatteissa, joita olin pitänyt huolettomasti ennen raskautta ja raskauden jälkeenkin. Olin ensimmäistä kertaa epävarma ja aidosti tyytymätön itseeni, lähes joka päivä.

Siihen aikoihin otimme Wilma Rytkösen kanssa nämä Njálla-kuvatkin joogastudiossa ja sanomattakin selvää, että tunsin itseni lihavaksi norsuksi, jota on turha edes kuvata. Kuka muka inspiroituisi läskeistä jaloistani ja ostaisi siksi uudet treenihousut?

Pelkäsin että joudun joko aloittamaan rankan laihdutuskuurin tai intensiivisen terapian, kunnes aloimme puhumaan mieheni kanssa toisesta lapsesta ja uudelleen raskautumisesta. Ja tyyliin samalla sekunnilla myötätunto, voisi jopa sanoa että rakkaus, omaa vartaloani kohtaan vyöryi voimana takaisin. Muistin, että tämä sama vartalo, jota olen oppinut syksyn aikana inhoamaan on joskus kasvattanut ja synnyttänyt lapsen. Se on imettänyt useamman kuukauden, se on kantanut vatsavaivaista lasta tuntikausia sylissä, se on leikkinyt lattialla ja nukuttanut kainalossaan. Sillä ei ehkä vieläkään ole niitä näkyviä vatsalihaksia, mutta se oli täysin terve raskaana ja se synnytti terveen lapsen, vieläpä ilman lääkkeitä. Kaiken tämän jälkeen sen ryhti on saattanut huonontua ja vatsalihakset erkaantua mutta se on tehnyt niin paljon sellaisia asioita, joita tulen ikuisesti arvostamaan.

Jos tulen uudestaan raskaaksi, aion arvostaa kroppaani jo senkin takia, vaikka raskaus ei menisi oppikirjan mukaisesti tällä kertaa. Pelkkä raskaus on ihme. Ja vaikkei sitäkään osuisi enää kohdalleen, mulla on niin paljon muita syitä miksi arvostaa ja rakastaa ruhoani. Se kävelee, se koskettaa, se halaa, se kantaa, se rakastelee ja se työntää tyytyväistä vauvaa vaunuissa. Se on toistaiseksi kaikin puolin terve. Ja vaikka se on saattanut nostaa maasta enemmän painoja tai lankuttanut pidempään, se käy silti monta arkiaamua viikossa kuudelta tai seitsemältä salilla, silloinkin kun se on herännyt yöllä monta kertaa rauhoittamaan lasta.

Ystävien kanssa puhuimme siitä, että emme ole vartalomme. Olemme paljon muutakin, vartalo on pelkkä kuori. Mutta tämän tekstin jälkeen haluan olla vartaloni. Se on jaksanut paljon, monet kerrat enemmän kuin mieleni. Se ei luovuttanut vaikka sairastuin burn outiin, se ei luovuttanut synnyksestä vaikka olin järjettömissä kivuissa, se ei luovuta vaikka treeneissä joskus aivot laiskottelevatkin vastaan.

Aivan varmasti meillä jokaisella on monta syytä arvostaa vartaloamme. Yksi tekee sillä kauniita piruetteja, toinen on harvoin sairaana, kolmas selviää keisarinleikkauksesta. Raskauduin tai en, lupaan keskittyä jatkossa enemmän vartaloni ihmeellisiin puoliin.

Lue myös:

Opin hyväksymään vartaloni vasta raskaana

Vartalo synnytyksen jälkeen

Tervetuloa toinen lapsi – toiveena uusi raskaus

Kuvat: Wilma Rytkönen

Housut: Njálla

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi