Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Spontaani joululoma ❤

Hei ihanat. Mä päätin just äsken että taidan ottaa loppuvuoden superrrrrennosti. Mulla on yleensä hiljaisempien kausien takana ahdistus tai kiire mutta nyt tekee puhtaasti mieli hiljentyä muuteen vain joulun viettoon (kuvassa näkyvän nappisilmän kanssa).

Tuskin täällä ihan täydellistä radiohiljaisuutta pidetä uuteen vuoteen saakka mutta otetaan ainakin CHILLISTI. (Samainen kuvassa esiintyvä henkilö on chilleyden ruumiillistuma. No kidding.)

Ihanaa joulun odotusta just sulle. xx 🙂

Elan housut on saatu Newbieltä

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

Kategoriat
Uutiset & Yhteiskunta

#Tekojentiistai & muita tapoja tehdä joulukuussa hyvää

Olen valtavan otettu siitä, millaisen vastaanoton sunnuntain postaus kaupallisten yhteistöiden keskeyttämiseksi joulun ajaksi sai. Ajattelin jatkaa hieman samalla aiheella tänään, nimittäin siitä, mitä hyvää joulukuussa voi tehdä (fyysisten) lahjojen ostamisen sijaan.

Oletteko kuulleet #Tekojentiistaista, jota vietetään tänään 3.12.? Se on osa kansainvälistä, alunperin Black Fridayn vastapainoksi perustetua #GivingTuesday -kampanjaa. Kampanjan tavoite on suunnata huomio hyvän tekemiseen – auttamiseen, antamiseen ja lahjoittamiseen – tekojen kautta. Käytännössä se voi olla juuri sitä, mitä itse koet tänään tärkeäksi ja mihin itselläsi on tänään voimavaroja.

Tänään tiistaina mä aion viedä vaatteita ja kirjoja, jotka normaalisti myisin kirpputorilla, Fidan myymälään. Illalla järjestän yhden arvonnan Instagramissa, josta mulle ei ole maksetu mitään ja teen vähintään yhden rahallisen lahjoituksen.

Mun #Tekojentiistai -lahjoitus suuntautuu tänään Afican Care ry:hyn. Se on monikulttuurinen naisjärjestö, joka on keskittynyt naisten ja lasten terveyden lisäämiseen kehitysmaissa ja Suomessa. Tällä hetkellä African Carella on käynnissä synnytysklinikkahanke Somalian Afgoissa. Somalia on arvioitu yhdeksi maailman vaarallisimmaksi maaksi olla äiti ja synnyttää, sillä yksi 18 naisesta kuolee raskauden aikana tai synnytyksen vuoksi. Se on äärimmäisen paljon, ottaen huomioon, että Suomessa kuolee synnytykseen yksi äiti kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden välein.

African Caren tukemalla ympärivuorokautisella klinikalla äidit saavat ilmaiseksi raskauden ajan seurannan, maksuttoman ja turvallisen synnytyksen sekä vauvalle suositusten mukaiset rokotteet ensimmäisen elinvuoden aikana. Elintärkeitä asioita, joita Suomessa pidetään jo itsestäänselvänä. African Care on kouluttanut myös kyläkätilöitä, jotka voivat toimia kätilöinä sellaisilla alueilla, joista ei ole mahdollista matkustaa klinikalle. Klinikalla myös tehdään jatkuvaa silpomisen vastaista työtä.

Lahjoituksen African Carelle voi tehdä tämän linkin kautta tai Mobile Payllä numeroon 27301.

Toki koko joulukuun ajan voi tehdä paljon hyvää toisille, ehkä joulun hengessä vielä enemmän kuin tavallisesti. Toisenlainen lahja on merkityksellinen saajalle ja erittäin hyödyllinen kehitysmaassa asuvalle ihmiselle. Pelastusarmeijan joulupata tarvitsee vapaaehtoisia. Joulupuun sivuilta voi tarkistaa läheisimmän keräyspisteen, johon voi viedä lahjan esimerkiksi vähävaraiselle lapselle. Helsinki Missio järjestää ensi viikon tiistaina hyväntekeväisyyskonsertin, jonne on ilmeisesti vielä jonkin verran lippuja myytävänä.

Koska joulu voi olla monille raskasta aikaa, nyt jos koskaan on todella tärkeää olla ystävällinen. Hymyillä, olla kärsivällinen, auttaa naapuria auraamaan lumi auton ympäriltä, auttaa sukulaista joulusiivouksessa, kutsua läheiset herkemmin samaan ruokapöytään. Pysähtyä kysymään, että mitä kuuluu, olla läsnä.

Ekologisempaa joulua voi viettää antamalla aineettomia lahjoja, viettämällä pyhät Suomessa ja valitsemalla kasvisruokaa joulupöytään.

Mukavaa joulukuuta kaikille. <3

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN