Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Saako lääkkeettömästä synnytyksestä tai imettämisestä olla ylpeä?

Kun kerroin imetyspettymyksestäni, sain täysimettäjiltä kommentteja, että heitä hävettää iloita ääneen imetyksen onnistumisesta. Että he saattaisivat pahoittaa muiden äitien mielen kertomalla, että heillä ei ole ollut imetyksen kanssa ongelmia tai heillä onnistui täysimettäminen ongelmista huolimatta.

Minusta se oli kummallista, ja muistan silloin vastanneeni yhdelle, että jos olisin täysimettänyt koko puoli vuotta, Instagramini olisi ollut varmasti yksi sellainen imetystili.

Tämä kuvaa hyvin meitä ihmisiä: me unelmoimme saavutuksista, mutta kun unelmamme toteutuvat, emme uskalla iloita niistä ääneen. Koska joku saattaa pahoittaa mielensä tai oma onni saatetaan viedä pois.

Olen nyt jo saanut kysymyksiä siitä, että jännittääkö synnytys ja että millainen se edellinen synnytys oli. Huomaan kertovani että “no viimeksi en ottanut mitään lääkkeitä mut vaan siks koska kaikki meni niin hyvin ja nyt voi mennä ihan eri tavalla ja nyt saatan ottaakin”. Vaikka sisimmissäni olen oikeasti tosi ylpeä siitä, että selvisin elämäni kivuliaimmasta kokemuksesta ilman lääkkeitä ja antauduin sellaisille kivunlievitysmuodoille, jotka tiesin omakseni: vedelle ja hengitykselle. Moni ei tavoittele lääkkeetöntä synnytystä ja monille se ei ole mahdollista toiveista huolimatta, mutta kai mä saan silti olla illoinen ja ylpeä, että mun kohdalla se onnistui?

Samalla tavalla maratonjuoksijat saavat olla ylpeitä, että ovat juosseet niin pitkän matkan, mutta ei kukaan oleta, että kaikkien pitäisi tai että he, jotka eivät ole juosseet, olisivat jotenkin ala-arvoisempia ihmisiä.

Vaikka mulla oli yksi “unelmien synnytys” takana, en oleta, että seuraavakin tulee olemaan sellainen. Mun ei kuitenkaan tarvitse korostaa sitä mahdollisuutta ihan kokoajan tulevasta synnytyksestä puhuessa.

Synnytykseen, imetykseen ja lasten kasvattamiseen liittyy paljon yhteiskunnan luomia odotuksia ja paineita, joiden takia tällaiset ääneen lausutut ylpeydenaiheet voivat olla tulenarkoja. Mä luulen että “kestämme” kuulla myös muiden onnistumisia eri tavalla riippuen siitä kuinka kateellisia olemme luonnostaan tai kuinka “sisällä” olemme jossain vaikeassa tilanteessa. Eräs tuttuni, jonka lapsi herätti öisin puolen tunnin välein sanoi lopettavansa seuraamiseni, koska ei kestänyt nähdä ja lukea miten hyvin Ela nukkui. Ja ymmärrän häntä todella hyvin, vaikka en kokenutkaan tarvetta vähentää jatkossakaan kiitollisuuteni ilmaisemista vauvavuoden hyvistä yöunista.

Mietin kahta juuri synnyttänyttä ystävääni ja sitä, kuinka hyvin heidän imetys on lähtenyt käyntiin. Olen todella iloinen heidän puolesta mutta olisinko ollut jos olisimme kaikki synnyttäneet samaan aikaan ja olisin ollut ainoa “epäonnistunut”? (Epäonnistunut omasta silloisesta näkökulmastani.)

Herkät tapaukset vaativat aina tilannesensitiivisyyttä. Naamaan hieromisen ja vilpittömän ylpeyden välillä voi kulkea hiuksenhieno raja.

Ystävälleni tehtiin vähän aikaa sitten suunniteltu sektio ja hän oli jälkeenpäin tosi ylpeä siitä, millaisen synnytystavan hän oli valinnut. Hän on palautunut todella hienosti ja hän kertoi miten mukava kokemus se kaikki oli. Ihan yhtä lailla suunnitellusta sektiosta voi olla ylpeä kuin mistä tahansa alatiesynnytyksestä enkä koe, että toisen ylpeys ja positiivinen kokemus olisi omasta erilaisesta kokemuksestani pois.

Siis sanon ääneen: mä olen tosi ylpeä mun lääkkeettömästä synnytyksestä, siitä, ettemme antaneet esikoille tuttia (lähinnä siitä syystä että voin konkreettisesti todistaa itselleni imetyksen suhteen, että kaikkea kokeiltiin) ja siitä, miten hyvin me liikuttiin Elan kanssa ympäri kyliä koko vauvavuoden. Samaan aikaan olen tosi iloinen heidän puolesta, jotka ovat pystyneet täysimettämään ja esimerkiksi heidän, jotka saivat jäädä vanhempainvapaan jälkeen vielä kokoaikaisesti hoitovapaalle (toisin kuin me taloudellisista syistä). Mä voin olla ylpeä ja kiitollinen omista onnistumisistani ja iloinen muiden onnistumisista, vaikka ne eivät omalle kohdalleni osunutkaan.

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Liian aikaisin päättynyt imetystarinani

Tällainen synnytys mulla oli

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Pulloruokinnan hyvät puolet

Olen kertonut oman imetystarinani tässä postauksessa.

Tämän uudemman postauksen ei ole tarkoitus asettaa pulloruokinta tai äidinmaitokorvike imetyksen yläpuolelle. Poistan jokaisen kommentin, jossa lytätään korvikkeen käyttöä. Imetyspostauksestani tulee ilmi, että minäkin olisin halunnut tarjota vauvalleni omaa rintamaitoani yli kolme kuukautta, mutta se ei meillä toiveista huolimatta onnistunut.

Luotan myös siihen, että kaikki tulevatkin Suomessa asuvat äidit tietävät nykyään äidinmaidon hyödyistä enkä usko, että tämä postaus vaikuttaa yhdenkään äidin päätökseen valita pulloruokinta imettämisen sijaan. Pulloruokinnassa on myös ärsyttäviä puolia, mutta tässä tekstissä ei keskitytä niihin.

Sen sijaan uskon, että tämä postaus voi antaa toivoa muille, jotka ovat olleet samassa tilanteessani kanssani. Heille, joille imetys ei onnistunut tai kestänyt haluttua aikaa. Kävi nimittäin ilmi, että vaikka henkisesti imetyksen päättyminen oli itselleni erittäin vaikea paikka, käytännössä se helpotti monia asioita.

Kuten sitä, että…

Puolisokin voi osallistua. Tämä on ehdottomasti suurin etu mitä tulee pulloruokintaan. Me selvisimme pikkuvauva-arjestakin yhdellä yöherätyksellä, mutta sen yhdenkin herätyksen jaoimme omasta mielestäni tasa-arvoisesti. Minä heräsin arkiöisin (koska mulla oli mahdollisuus väsyttäessä nukkua sitten päivällä Elan kanssa) ja Ferhat heräsi viikonloppuöisin. Ferhat hoitaa edelleen myös kaikki iltasyötöt, kun hän on kotona.

Vauva on helpompi jättää hoitoon. Ks. edellinen: ei tarvitse vilkuilla kelloa kokoajan, peläten että toiselle tulee nälkä, eikä tissiä ole heti tarjolla.

Pulloruokinnassa voi olla läsnä jopa imetystä enemmän. Muistan, että imettäessä katsoin usein sarjoja tai olin puhelimessa. Pulloruokinnassa sitä mahdollisuutta ei ole, kun toisessa kädessä pidät vauvaa sylissä ja toisella syötät pullosta. Olen ollut pullon kanssa paljon keskittyneempi Elaan kuin (meille) stressaavina imetyshetkinä.

Voi syödä juuri sitä mitä haluaa. Ei tarvitse miettiä vauvan reaktiota itse nauttimiin ruoka-aineisiin. Saa syödä JUST sitä mitä haluaa, mikä on raskausruokavalion jälkeen aika luksusta!

Voi pukea juuri sitä mitä haluaa. (Ironista, että kuvissa minulla on silti imetysliivit.) Pukeutuminen helpottui huomattavasti imetyksen loputtua. Se tuntui helpottavalta, sillä ensin pukeutumista joutui miettimään koko raskauden ajan ja sitten sama murheenkryyni jatkui vauvan synnyttyäkin. Voi kuulostaa pinnalliselta asialta, mutta siinä vaiheessa kun huomaa, että koko elämä on muuttunut ja on melkein olemassa vain toista varten, omista suosikkimekoista saa ihmeellistä lohtua.

Yksi iso stressi vähemmän. Etenkin jos imetys tuntuu vaikealta tai oma rintamaito ei riitä, korvikkkeeseen vaihtaminen voi tuoda mielenrauhan. Mielenrauhan siitä, että lapsi saa tarvitsemansa ravinnon kasvaakseen. Imetys voi olla todella stressaavaa ja kuluttavaa, itse olin palaa loppuu sen kanssa. Uskon, että suuresta pettymyksestä huolimatta sen päättyminen oli parasta, mitä meidän äiti-vauva-suhteelle on tapahtunut. Tässä tosiaan linkki omaan imetystarinaani.

Millaisia imetys- tai puolloruokintatarinoita siellä päässä on?

Kuvat: Hanna Kärppä

SARANDA

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN