Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Pulloruokinta onkin hyvä vaihtoehto – mutta vasta kun sen oppii itse

Sain eilen harvinaisen luksushetken lukea Hesaria, jossa törmäsin Esa Mäkisen kolumniin pulloruokinnasta. Mäkinen ehdottaa äitien jaksamisen tueksi pullomaitoa ja avaa synnytyssairaalan ja neuvolan imetyspolitiikkaa, jossa huomioidaan vain vähän korvikkeen mahdollisuutta.

Esikoisemme on saanut 3 kk eteenpäin pelkkää korvikemaitoa siinä missä kuopus vetelee nyt viidettä kuukautta täysimetyksellä. Esikoisen kanssa mulla oli imetysvaikeuksia alusta asti mutta sain siihen paljon tukea – toisaalta myös painostusta – neuvolahenkilökunnalta.

Koin elänneeni silloin imetysfanattisessa kuplassa, jossa imetykselle oli annettava kaikkensa selkänahkaa myöten. Vasta kun myönsin itse itselleni, että pulloruokinta on meille helpompi ja luonnollisempi vaihtoehto, se oli yhtäkkiä muillekin täysin hyväksyttävää. Samat henkilöt, jotka olivat painostaneet imetykseen, olivatkin yks kaks sitä mieltä että “pulloruokinta on ihan yhtä hyvä, tärkeintä on syli, rakkaus ja jaksava äiti!”

Kaikissa raskaus-, synnytys- ja synnytyksenjälkeisisssä oppaissa äidinmaitokorvike ei ole millään tavalla tasavertainen vaihtoehto imetyksen rinnalla. Pitkän imetyssaarnan lopussa saattaa lukea pienellä printillä että “jos imetys ei suju, pulloruokinta on ihan yhtä hyvä, tärkeintä on syli, rakkaus ja jaksava äiti!” Mutta vasta sen jälkeen kun imetyspaineet ovat jo kasautuneet ja mieli on jo vakuuttunut siitä, että ensin koitetaan imetystä vaikka päällä seisten. Kunnes on ihan loppu ja mielellään vähän sen jälkeenkin. (Kokemusta on.)

Toisaalta: äidinmaidon terveyshyödyt ovat niin suuret, että sen puolesta voi olla virheellistä tuoda korvike tasa-arvoiseksi vaihtoehdoksi imetykselle. Mutta täytyykö kaikkea mitata suoraan ravintoarvoilla? Entä äidin jaksaminen? Elämän yllättävät tilanteet? Muut arvovalinnat tai kokemukset omasta ruumiista? Suomen kaltaisessa korkean hygieniatason maassa, jossa äidinmaitokorvike on valmistettu parhaiden asiantuntijoiden avulla, pulloruokinta on oikein hyvä vaihtoehto.

(Ennen kuin joku sanoo että “aina voi pumpata” niin aina ei todellakaan voi. Kaikki eivät heru pumpulle ja joidenkin lapset, kuten allekirjoittaneen, syö pullostakin 90 ml joka ikinen tunti. True story. Sitä määrää ei “noin vain pumpata”. Rintapumppu voi olla jollekin myös kallis investointi, jos takuuta pumpulle herumisesta ei ole.)

(Ja ennen kuin joku sanoo, että “puoliso voi osallistua muulla tavalla kuin vain syöttämisellä” niin true story sekin. Mutta jos vauva haluaa kokoajan tissiä, oikeasti vähintään sen 24 kertaa vuorokaudessa, siinä ei pitkiä päiväunia nukuta sillä välin kun mies vaihtaa vaipan tai palaa vaunulenkiltä 15 minuutin päästä kun vauva on huutanut kuin syötävä.)

Jokainen opas saisi alkaa sillä lauseella, että “myös pulloruokinta on hyvä vaihtoehto, tärkeintä on syli, rakkaus ja jaksava äiti” ja sitten vasta aloittaa se kappale imetyksen hyödyistä. Imetyksestä ei todellakaan voi olla liikaa tietoa, tiedon ansiosta mäkin olen onnistunut täysimettämään kuopusta tahtoni mukaisesti. Sen sijaan puolloruokinnasta voisi olla myönteisempää puhetta ja sallivampaa asennetta. Äidit usein kaipaavat myös lisätietoa imetyksen ja pulloruokinnan yhdistämisestä, sillä satunnainen pulloruokinta ei suinkaan aina tarkoita imetyksen tuomiota.

Tässä omat myönteiset kokemukseni molemmista ruokintatavoista: pulloruokinta tuki vanhemmuuden tasa-arvoistamista ja uskallan väittää, että se on yksi syy miksi esikoinen on ollut aina tosi läheinen isänsä kanssa. Pulloruokinnassa en joutunut miettimään mitä puen päälle, vaatekaapin kaikki mekot ja neulepuserot olivat laajassa käytössä ja ai kauheeta: tuoreena äitinä sain jopa mielihyvää siitä että sain pukea mitä halusin! Hurjaa. Puolloruokittu esikoinen pysyi myös pidempään kylläisenä ja nukkui jo viisikuisena 11 tunnin yöunet. Tiedän, että näillä kahdella asialla ei välttämättä ole yhteyttä keskenään, mutta esim. kuukautiskierron ensimmäisinä päivinä herun niin huonosti että todellakin se vaikuttaa vauvan maidonsaantiin ja koko perheen yöuniin. Pulloruokinta oli tietyllä tavalla tasaisempaa.

Myönteiset kokemukseni täysimetyksestä: vauva saa valtavasti syliä, jota ei välttämättä muuten tulisi näin paljon kun esikoisen kanssa on touhuttava samalla sitä sun tätä. Imetys ja imetysmaratonit antavat hyvän syyn levätä ja pesiä, ruokkimisen sijaan puoliso on sitten ollut enemmän esikoisen kanssa ja tehnyt kotityöt. Vanhemmuuden tasa-arvoistamista sekin, tietysti. Imetys on öisin pulloruokintaa helpompaa; puoliunessa paidanhelma vain ylös ja takaisin unten maille kun vauvan suu on saatu tissiin.

Toisaalta, esikoisen yöimetykset olivat yhtä helvettiä kun ensin piti asetella rintakumit ja sitten hakea rintapumppu toiseen rintaan jottei sieltä valuisi yhtäkään tippaa hukkaan sitä kallisarvoista äidinmaitoa. Sitten se maito piti tietysti antaa perästä lisämaitona pullosta kun vauva ei tullut kylläseksi rinnalla. Loput pakastettiin ja pumppu keitettiin seuraavaa kertaa varten. Olisi vain ollut helpompaa kaataa huoneenlämpöistä korviketta suoraan pulloon ja jatkaa 10 minuutin päästä taas unia. (Mäkisen ystävän tavoin: meidänkin esikoiselle kelpasi oikein hyvin huoneenlämpäinen maito.)

Kun meidän täysimetys päättyy, aion kirjoittaa erillisen postauksen siitä miksi esikoisen täysimetys ei onnistunut ja miksi kuopuksen kanssa kyllä. Tämä teksti oli vain “lyhyt” kannanottoni siitä, että Mäkisen keskustelunavaus pulloruokinnan hyödyistä oli hyvä. Imetys on toki paljon monimutkaisempaa (ja joskus paljon kivempaa tai sitten vaikempaa) kuin mitä kolumni antaa ymmärtää. Moni äiti on ollut somessa sitä mieltä että Mäkisen teksti on saatanasta ja juuri se kuvaa sitä, mikä kaikki tässä imetysfanaattisuudessa on vikana: muista ruokintatavoista ei saa edes puhua!

Ps. Kirjoitin tämän postauksen teeman mukaisesti klo 03.30 – 05.30, yösyöttöjen välissä.

Kuvat Hanna Kärppä esikoisen vauva-ajalta <3

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Raskaus & Synnytys

Saako lääkkeettömästä synnytyksestä tai imettämisestä olla ylpeä?

Kun kerroin imetyspettymyksestäni, sain täysimettäjiltä kommentteja, että heitä hävettää iloita ääneen imetyksen onnistumisesta. Että he saattaisivat pahoittaa muiden äitien mielen kertomalla, että heillä ei ole ollut imetyksen kanssa ongelmia tai heillä onnistui täysimettäminen ongelmista huolimatta.

Minusta se oli kummallista, ja muistan silloin vastanneeni yhdelle, että jos olisin täysimettänyt koko puoli vuotta, Instagramini olisi ollut varmasti yksi sellainen imetystili.

Tämä kuvaa hyvin meitä ihmisiä: me unelmoimme saavutuksista, mutta kun unelmamme toteutuvat, emme uskalla iloita niistä ääneen. Koska joku saattaa pahoittaa mielensä tai oma onni saatetaan viedä pois.

Olen nyt jo saanut kysymyksiä siitä, että jännittääkö synnytys ja että millainen se edellinen synnytys oli. Huomaan kertovani että “no viimeksi en ottanut mitään lääkkeitä mut vaan siks koska kaikki meni niin hyvin ja nyt voi mennä ihan eri tavalla ja nyt saatan ottaakin”. Vaikka sisimmissäni olen oikeasti tosi ylpeä siitä, että selvisin elämäni kivuliaimmasta kokemuksesta ilman lääkkeitä ja antauduin sellaisille kivunlievitysmuodoille, jotka tiesin omakseni: vedelle ja hengitykselle. Moni ei tavoittele lääkkeetöntä synnytystä ja monille se ei ole mahdollista toiveista huolimatta, mutta kai mä saan silti olla illoinen ja ylpeä, että mun kohdalla se onnistui?

Samalla tavalla maratonjuoksijat saavat olla ylpeitä, että ovat juosseet niin pitkän matkan, mutta ei kukaan oleta, että kaikkien pitäisi tai että he, jotka eivät ole juosseet, olisivat jotenkin ala-arvoisempia ihmisiä.

Vaikka mulla oli yksi “unelmien synnytys” takana, en oleta, että seuraavakin tulee olemaan sellainen. Mun ei kuitenkaan tarvitse korostaa sitä mahdollisuutta ihan kokoajan tulevasta synnytyksestä puhuessa.

Synnytykseen, imetykseen ja lasten kasvattamiseen liittyy paljon yhteiskunnan luomia odotuksia ja paineita, joiden takia tällaiset ääneen lausutut ylpeydenaiheet voivat olla tulenarkoja. Mä luulen että “kestämme” kuulla myös muiden onnistumisia eri tavalla riippuen siitä kuinka kateellisia olemme luonnostaan tai kuinka “sisällä” olemme jossain vaikeassa tilanteessa. Eräs tuttuni, jonka lapsi herätti öisin puolen tunnin välein sanoi lopettavansa seuraamiseni, koska ei kestänyt nähdä ja lukea miten hyvin Ela nukkui. Ja ymmärrän häntä todella hyvin, vaikka en kokenutkaan tarvetta vähentää jatkossakaan kiitollisuuteni ilmaisemista vauvavuoden hyvistä yöunista.

Mietin kahta juuri synnyttänyttä ystävääni ja sitä, kuinka hyvin heidän imetys on lähtenyt käyntiin. Olen todella iloinen heidän puolesta mutta olisinko ollut jos olisimme kaikki synnyttäneet samaan aikaan ja olisin ollut ainoa “epäonnistunut”? (Epäonnistunut omasta silloisesta näkökulmastani.)

Herkät tapaukset vaativat aina tilannesensitiivisyyttä. Naamaan hieromisen ja vilpittömän ylpeyden välillä voi kulkea hiuksenhieno raja.

Ystävälleni tehtiin vähän aikaa sitten suunniteltu sektio ja hän oli jälkeenpäin tosi ylpeä siitä, millaisen synnytystavan hän oli valinnut. Hän on palautunut todella hienosti ja hän kertoi miten mukava kokemus se kaikki oli. Ihan yhtä lailla suunnitellusta sektiosta voi olla ylpeä kuin mistä tahansa alatiesynnytyksestä enkä koe, että toisen ylpeys ja positiivinen kokemus olisi omasta erilaisesta kokemuksestani pois.

Siis sanon ääneen: mä olen tosi ylpeä mun lääkkeettömästä synnytyksestä, siitä, ettemme antaneet esikoille tuttia (lähinnä siitä syystä että voin konkreettisesti todistaa itselleni imetyksen suhteen, että kaikkea kokeiltiin) ja siitä, miten hyvin me liikuttiin Elan kanssa ympäri kyliä koko vauvavuoden. Samaan aikaan olen tosi iloinen heidän puolesta, jotka ovat pystyneet täysimettämään ja esimerkiksi heidän, jotka saivat jäädä vanhempainvapaan jälkeen vielä kokoaikaisesti hoitovapaalle (toisin kuin me taloudellisista syistä). Mä voin olla ylpeä ja kiitollinen omista onnistumisistani ja iloinen muiden onnistumisista, vaikka ne eivät omalle kohdalleni osunutkaan.

Tekstiin linkitetyt postaukset:

Liian aikaisin päättynyt imetystarinani

Tällainen synnytys mulla oli

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: tyhjaajatus@live.fi