Kategoriat
Hyvinvointi Työ & Opiskelu

On helppoa olla peloton kun on turvaverkko

Suomalaisissa huvipuistoissa ei ole ainuttakaan laitetta, johon en uskaltaisi hypätä. Uskallan jonottaa siihen hurjimpaankin, vaikka perhoset lepattaisivat vatsassa ja kyydin jälkeen tulisi paha olo. Luotan suomalaisiin huvipustolatteisiin, vaikka tietysti täydellistä takuuta ei koskaan ole.

Johanna Tolppola julkaisi viime kuussa kirjan 15 tarinaa hyvinvoinnista, johon hän on haastatellut suomalaisia vaikuttajia heidän matkoistaan kohti nykyistä hyvinvoivaa elämäntilannetta. Olen viikonlopun aikana lukenut kirjaa ja se on kertakaikkiaan ihana, oikeasti inspiroiva ja voimaannuttava.

Sain kunnian olla yksi haastateltavista. Kerroin oman hyvivointitarinani burn outista ja masennuksesta aina äitiyteen ja yrittäjyyteen. Herkistyin itsekin kun luin elämäni tärkeimmistä vuosista ja käännekohdista jonkun muun kirjoittamana, kovien kansien välissä.

Mun kappaleen teema on pelkojen kohtaaminen.

Olen viimeisten vuosien aikana harjoitellut pelkojen kohtaamista. Se on siis todellakin taito, jota voi harjoittaa. Pelkojen kohtaaminen on rohkeutta ja rohkea on helppo olla kun uskoo, että – aivan kuten ne huvipuistolaitteetkin — elämä kantaa.

Elämä kantaa, koska meillä on ihmisiä, jotka välittävät meistä. Se kantaa, koska suomalainen sosiaaliturva varmistaa että vaikka unelmatyö ei olisikaan tuonut rahaa, rahaa ruokaa pitäisi saada aina. Se kantaa, koska silloinkin kun asiat eivät sujuisi toiveiden mukaisesti, voi aina muistuttaa itseään siitä, että ainakin on kuunnellut sydäntä. Tehnyt sen, mikä on tuntunut oikealta.

Jokaisella meistä on myös omat henkilökohtaiset turvaverkot. Myönnän että kun vielä lapsettomana ja lainattomana jättäydyin päivätyöstä, tiesin että tiukan paikan tullen yhteinen talous puolison kanssa pelastaisi. On myös helpompaa ottaa yrittäjänä riskiä, kun pohjalla on sosionomikoulutus, alalta josta “töitä aina riittää”. Lasten tekeminenkään ei tuntunut pelottavalta kun sukua asuu lähellä. Muistaakseni sanoin toista raskautta suunnitellessa Ferhatille että “tehdään toinen lapsi niin kauan kun sun äiti on vielä nuori”.

Mun vinkkini pelkojen kohtaamiseen:

1. Kartoita omaa tukiverkostoasi. Kaikilla on sellainen. Turvaverkkona lasketaan säästötili, pohjakoulutus, itsevarmuus selvitä vaikeista asioista tai ystävät, jotka auttavat selviämään vaikeista asioista. Luota että niihin asoihin voi luottaa, jos kaikki ei menekään kuten toivoit.

2. Lue Tolppolan kirja! Sen jälkeen haluat vuoren varmasti seurata sisäistä ääntäsi ja kaikkia sen unelmia.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Työ & Opiskelu

Taas on vähän ahdistanut (oma riittämättömyys, mikä muukaan)

Yksi syy miksi en välillä jaksa kirjoittaa ahdistavista ajanjaksoista on äitini reaktio sen jälkeen kun olen kirjoittanut ahdistavista ajanjaksoista: hän soittaa ja ihmettelee miksen ole kertonut niistä. Tarkoitusperä on hyvä mutta vanhempien pitää lopettaa tahaton lasten syyllistäminen siitä etteivät lapset kerro kaikkea omille vanhemmilleen.

Mä en kerro edes Ferhatille kun mua ahdistaa, vaikka hän näkee sen kyllä minussa heti. Olen kertonut hänelle, että hiljainen tuki on kaikki mitä silloin tarvitsen: ratkaisun tarjoaminen vain pahentaa olotilaa, koska itselleni konkretisoituu silloin se, miten helposti olotila olisi “korjattavissa” mutta se ei kuitenkaan korjaannu. Tällä viikolla mua on ahdistanut pitkästä aikaa ja sanoin siitä vasta perjantaina Ferhatille. “Joo mä oon huomannut.” Ja mä oon huomannut että se on huomannut, antamalla enemmän omaa aikaa ja tilaa, ja muuta mä en tarvitse. Sori äiti ja kaikki muut.

Tällä viikolla puhkaistiin vauvakupla. Poistuin muutaman kerran kotoa muutamaksi tunniksi kahvilaan työskentelemään, ja työn puolesta se on ollut ja on jatkossakin erittäin tarpeellista – kaikki syksyn rästihommat ja mainosalan joulukiireet kaipaavat täyden keskittymisen, josta kahden pienen lapsen kanssa voi vain haaveilla.

Yrittäjyydessä ja äitiydessä on kuitenkin yksi yhteinen tekijä: kumpikin harvoin tuntee tehneensä tarpeeksi. Kun istun neljättä tuntia kahvilassa ja rintani ovat räjähtää maidosta, mietin kaksi asiaa: jäi ainakin nää jutut kesken mutta hemmetti, ei olisi pitänyt tulla alun alkaenkaan koska vauva on vain hetken aikaa pieni. Olo on riittämätön kumpaankin suuntaan vaikka vauvalla on koti-isän kanssa asiat paremmin kuin hyvin ja rakastamani työ pitää minut lapsiperhearjessa vähintäänkin järjissäni.

Riittämättömyys on syy ahdistukseeni ja sen voi laukaista mikä tahansa: kasaantunut työsarka ja neljän tunnin erossaolo vauvasta kun psykologit suosittelevat korkeintaan kolme. Mutta myös pienetkin asiat kuten se, etten ehtinyt käymään lasten pieneksi jääneitä vaatteita läpi tai huono omatunto sarjamaratoneista kun “olisi ollut järkevämpääkin tekemistä”.

Hyvin usein huomaan että myös säröt ihmissuhteissa aiheuttavat minussa riittämättömyyden tunnetta: jos riitelen jonkun kanssa tai en ehdi olla sillä tavalla toisen tukena kuin haluaisin, koen epäonnistuneeni ja kanavoin tunteeni työhön ja perheeseen. Saatan ahdistua siitä etten viettänyt aikaa lasten kanssa vaikka alunperin ahdistaakin joku ihan muu asia.

Mutta olen itselleni armollinen (ainakin nyt kun viikon ahdistavimmat päivät ovat ohi): tämä tilanne on uusi ja tulee kestämään hetki ennen kuin omaksun työnteon ja muun elämän kahden pienen lapsen kanssa. Ensin tulee rutiinit, sitten tulee hyväksyminen. Kohta kaikki sujuu kuin vettä vain, vaikka toki lapsiperhearki on täynnä yllätyksiä.

Ehkä sitten on aikaa käsitellä niitä muitakin asioita.

(Ja nyt venaillaan äidin soittoa.)

*

Viikon postaukset:

Taas on vähän ahdistanut (oma riittämättömyys, mikä muukaan)

Vauvavuoden alku on lähinnä elämää sohvalla

Olipa kerran paniikkikohtaus synnytyssairaalassa

Tarvitsen lisää unta ja silmien laserleikkauksen

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com