Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet Työ & Opiskelu

Taas on vähän ahdistanut (oma riittämättömyys, mikä muukaan)

Yksi syy miksi en välillä jaksa kirjoittaa ahdistavista ajanjaksoista on äitini reaktio sen jälkeen kun olen kirjoittanut ahdistavista ajanjaksoista: hän soittaa ja ihmettelee miksen ole kertonut niistä. Tarkoitusperä on hyvä mutta vanhempien pitää lopettaa tahaton lasten syyllistäminen siitä etteivät lapset kerro kaikkea omille vanhemmilleen.

Mä en kerro edes Ferhatille kun mua ahdistaa, vaikka hän näkee sen kyllä minussa heti. Olen kertonut hänelle, että hiljainen tuki on kaikki mitä silloin tarvitsen: ratkaisun tarjoaminen vain pahentaa olotilaa, koska itselleni konkretisoituu silloin se, miten helposti olotila olisi “korjattavissa” mutta se ei kuitenkaan korjaannu. Tällä viikolla mua on ahdistanut pitkästä aikaa ja sanoin siitä vasta perjantaina Ferhatille. “Joo mä oon huomannut.” Ja mä oon huomannut että se on huomannut, antamalla enemmän omaa aikaa ja tilaa, ja muuta mä en tarvitse. Sori äiti ja kaikki muut.

Tällä viikolla puhkaistiin vauvakupla. Poistuin muutaman kerran kotoa muutamaksi tunniksi kahvilaan työskentelemään, ja työn puolesta se on ollut ja on jatkossakin erittäin tarpeellista – kaikki syksyn rästihommat ja mainosalan joulukiireet kaipaavat täyden keskittymisen, josta kahden pienen lapsen kanssa voi vain haaveilla.

Yrittäjyydessä ja äitiydessä on kuitenkin yksi yhteinen tekijä: kumpikin harvoin tuntee tehneensä tarpeeksi. Kun istun neljättä tuntia kahvilassa ja rintani ovat räjähtää maidosta, mietin kaksi asiaa: jäi ainakin nää jutut kesken mutta hemmetti, ei olisi pitänyt tulla alun alkaenkaan koska vauva on vain hetken aikaa pieni. Olo on riittämätön kumpaankin suuntaan vaikka vauvalla on koti-isän kanssa asiat paremmin kuin hyvin ja rakastamani työ pitää minut lapsiperhearjessa vähintäänkin järjissäni.

Riittämättömyys on syy ahdistukseeni ja sen voi laukaista mikä tahansa: kasaantunut työsarka ja neljän tunnin erossaolo vauvasta kun psykologit suosittelevat korkeintaan kolme. Mutta myös pienetkin asiat kuten se, etten ehtinyt käymään lasten pieneksi jääneitä vaatteita läpi tai huono omatunto sarjamaratoneista kun “olisi ollut järkevämpääkin tekemistä”.

Hyvin usein huomaan että myös säröt ihmissuhteissa aiheuttavat minussa riittämättömyyden tunnetta: jos riitelen jonkun kanssa tai en ehdi olla sillä tavalla toisen tukena kuin haluaisin, koen epäonnistuneeni ja kanavoin tunteeni työhön ja perheeseen. Saatan ahdistua siitä etten viettänyt aikaa lasten kanssa vaikka alunperin ahdistaakin joku ihan muu asia.

Mutta olen itselleni armollinen (ainakin nyt kun viikon ahdistavimmat päivät ovat ohi): tämä tilanne on uusi ja tulee kestämään hetki ennen kuin omaksun työnteon ja muun elämän kahden pienen lapsen kanssa. Ensin tulee rutiinit, sitten tulee hyväksyminen. Kohta kaikki sujuu kuin vettä vain, vaikka toki lapsiperhearki on täynnä yllätyksiä.

Ehkä sitten on aikaa käsitellä niitä muitakin asioita.

(Ja nyt venaillaan äidin soittoa.)

*

Viikon postaukset:

Taas on vähän ahdistanut (oma riittämättömyys, mikä muukaan)

Vauvavuoden alku on lähinnä elämää sohvalla

Olipa kerran paniikkikohtaus synnytyssairaalassa

Tarvitsen lisää unta ja silmien laserleikkauksen

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

Kommentoi