Kategoriat
Perhe & Ihmissuhteet

Synnytyksessä syntyy myös äiti – ensimmäiset vaikeat kolme viikkoa

Nyt uskallan jo puhua siitä.

Elan syntymäpäivä on ollut elämäni onnellisin. Mutta kolme viikkoa sen jälkeen elämäni vaikeimmat. Poistuin synnytyssalista 100% selittämättömällä onnella ja kiitollisuudella, mutta pikku hiljaa lukemaa söi huoli, stressi ja pelot. Oli päiviä kun se onni ja kiitollisuus ei ollut puoltakaan siitä mitä kaikki negatiiviset tunteet olivat.

Synnytyksen jälkeen en nukkunut neljään yöhön. Muutuin ihmiseksi, jota en tunnistanut. Sain paniikkikohtauksia ja pelkäsin yhdessä kätilöiden kanssa lapsivuodenajan psykoosia.

Kun pääsimme sairaalasta kotiin, rentouduin hieman. Imetys ei kuitenkaan lähtenyt sujumaan toiveideni mukaisesti (vieläkin on paljon tekemistä, tästä enemmän myöhemmin) ja Ela sai sairaalasta asti lisämaitoa. En ollut koskaan ollut niin pettynyt ja samaan aikaan surullinen siitä, että oman lapsen syntymän ympärillä nimenomaan pettymytyksen tunne oli niin vahvasti läsnä. Itkin kahden viikon ajan joka ilta, että miksi juuri minä en pysty täysimettämään. Miksi epäonnistun jo nyt äitinä, oman lapseni ruokkimisessa.

Kolme viikkoa olivat henkisesti raskaita. Harmittaa, sillä silloin oli myös ne viikot, kun mieheni oli kotona ja olisimme voineet yrittää nauttia yhdessä olosta enemmän. Toisaalta, jos hän ei olisi ollut kotona, en tiedä missä olisin itse nyt. Hän oli meidän kalliomme.

En osaa vieläkään kuvailla sitä tunnemaailmaa, jossa olin synnytyksen jälkeen. Kaikki oli niin ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Se hormonimuutos on selittämätön enkä ollut millään tavalla varautunut siihen. Olin varautunut pitkiin päiviin ja itkuisiin öihin mutta en sataan eri tunteeseen, josta vain yksi oli ilo.

Muutama päivä sitten, noin kolme viikkoa Elan syntymän jälkeen, tuntuu, että katsoin Elaa ensimmäisen kerran oikeasti silmiin. Tajusin, että hänen synnyttäminen kesti 12 tuntia mutta mun syntyminen äidiksi kolme viikkoa. Tunsin sellaista rentoutta, jota en ollut tuntenut koko hänen elossaolon aikana. Rentoutta, itsevarmuutta ja luontevuutta. Että kaikesta huolimatta i got this.

Kehityn (toivottavasti) äitinä läpi elämän, mutta kolme viikkoa kesti ymmärtää että mä oon nyt äiti. Niin hyvässä kuin pahassa, ja onneksi alun jälkeen niin paljon enemmän hyvässä.

Kuva: Mari Waegelein

-Saranda

OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN

20 vastausta aiheeseen “Synnytyksessä syntyy myös äiti – ensimmäiset vaikeat kolme viikkoa”

“En osaa vieläkään kuvailla sitä tunnemaailmaa, jossa olin synnytyksen jälkeen. Kaikki oli niin ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Se hormonimuutos on selittämätön enkä ollut millään tavalla varautunut siihen. Olin varautunut pitkiin päiviin ja itkuisiin öihin mutta en sataan eri tunteeseen, josta vain yksi oli ilo.”

Mulla oli ihan samat fiilikset. Se oli niin rankkaa, mutta onneksi helpottaa. Meidän pieni on tänään 3 kk ja nyt on huomattavasti helpompaa, vailla toki vieläkin tunteet seilaa ilosta pelkoon, mutta se taitaa kuulua äitiyteen (+ herkkään luonteeseen ;)). Kiitos, kun kirjoitat avoimesti ja rehellisesti vaikeistakin asioista <3

Tiivistit kaiken niin mahtavasti, ihanaa ja kamalaa samaan aikaan, niin minäkin sen alun koin. Ja tuo “Hän oli meidän kalliolle” -lause sai mut todella herkistymään <3 Ihana postaus siis! <3 ps. Ela on supersöpö!

Kiitos paljon Emmi<3 Niin kiva kuulla etten ole (ollut) ainoa äiti näiden ajatusten kanssa. 🙂 Kivaa alkanutta viikkoa sinne!

Vastaa

Saranda, en voi muuta kuin ihailla rehellisyyttäni ja rohkeuttasi ! Siitä pienestä nuoresta tytöstä johon tutustuin Ellan kautta on kasvanut upea, viisas ja vahva Nainen ! Ela on onnekas kun hänellä on tuollainen Äiti, ja kaiken kertomasi perusteella myös aivan upea Isä. Halauksin Maisa ❤️

Mä en oikeasti tiedä mitä sanoa. Tää oli yksi kauneimpia asioita mitä mulle on koskaan sanottu. Kiitos ei millään riitä. Mutta kiitos kuitenkin. Tästä tuli niin paljon iloa ja voimaa. <3<3

Vastaa

Hienoa, että olet rehellinen! Tuttuja tunteita, itse tuossa tilanteessa olin varma, että ollaan tehty maailman suurin moka, koska minusta ei sittenkään ole äidiksi, voinko viedä lapsen takaisin sairaalaan ja sanoa, etten pysty. Onhan se ihan mieletön elämänmuutos jo sinällään ja sikinsokin olevat hormonit päälle.

Minä olin täysin imetyspakkomielteinen, seurauksena vauva joutui useaksi vuorokaudeksi lastensairaalaan aliravitsemuksen takia. Pullolapsi siitä tuli, mutta on ehkä tervein tuntemani ihminen, päiväkodin vatsatautipöpötkään eivät tarttuneet. Meillä myytävät korvikkeet ovat kuitenkin korkealaatuisia ja hygienisiä, syyllisyys pois jos niitä antaa. Pullolapsessa oli se etu, että isä ja isovanhemmatkin saivat vauvan kanssa bondaushetken tätä ruokkiessaan.

Niin helpottavaa kuulla! Sekä siitä etten ole ainoa joka kävi läpi negatiivisiakin tunteita että siitä, että korvikkeellakin kasvaa terveitä, ihania lapsia. Lähipiirissäni on niin vähän äitejä ja kuulen vähän tällaisia voimaannuttavia “tarinoita”. Kaikkea hyvää koko teidän perheelle ja kiitos vielä! <3

Vastaa

Ensimmäiset viikot ovat varmasti olleet vaikeita, mutta olet kestänyt upeasti ja toivottavasti seuraavat viikot ovat jo vähän helpompia. Uskon, että olet aivan ihana äiti. Ikävät tunteet ja ajatukset eivät vähennä tätä yhtään, vaan kuuluvat asiaan. Paljon voimia ja kauniita hetkiä koko perheelle! <3
P.S. Todella kauniita kuvia tässä ja Instagramissa. Harvoin ihailen vauvoja, mutta nyt voin täysin rehellisesti sanoa, että aivan ihania kuvia. <3

“Ikävät tunteet ja ajatukset eivät vähennä tätä yhtään, vaan kuuluvat asiaan.” Apua miten ihanasti sanottu. Ihan oikeasti, mun tekee mieli tatuoida tää johonkin. Aivan ihana tosiasia jonka voi soveltaa jokaiseen elämän osa-alueeseen. <3 Kiitos tuhannesti koko kommenttistasi. <3

Vastaa

Mulla oli molempien lapsien syntymän jälkeen selkeitä pakkoajatuksia. Niihin liittyi se pelko, että vauvalle käy jotain. Mä kyökkipsykologisoin niiden johtuvan jotenkin ylivirittyneestä suojeluvaistosta. Ensimmäisen lapsen kohdalla säikähdin niitä ja toisen kohdalla osasin odottaa niitä. Mutta tuosta imetyksestä. Nyt mä haluan painottaa tätä: älä lähde siihen, että luot itsellesi jotain absoluuttisia tavoitteita, jotka liittyvät vanhemmuuteen. Tee parhaasi ja jossain hetkissä se parhaan tekeminen on vähän vähemmän kuin toisissa. Imetys on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on se, että lapsi saa syödäkseen. Vanhempana teet parhaan päätöksen lapsesi puolesta, kun varmistat hänen ravinnonsaantinsa tavalla tai toisella. Pidä huoli omasta syömisestäsi ja nesteensaannista. Käy välillä ulkona ihan yksin (silloin kun pystyt), vaikka ihan pienen hetken, katsele ympärillesi ja huomaa, että sinusta tuli äiti, mutta olet edelleen sinä, vaikkakin muuttunut.

Kiitos, olipa ihana viesti. <3 Aivan ihania neuvoja, paljon parempia kuin “äidinmaito on paras ravinto” ja “nosta imetyskertoja 12/päivään” koska tiedän noi kaikki ja kaikki on yritetty ja silti ei mene ihan oppikirjojen mukaan. Joten nyt tarvittiin jotain tuollaista, kiitos!

Kiitos myös kun jaoit kokemuksesi pakkoajatuksista. 🙂

Vastaa

Heippa, kiitos kirjoituksestasi. <3 Meidän esikoinen syntyi 9.2. ja olin synnytyksen jälkeen niin fyysisesti rikki, että henkisen puolen käsittely jatkuu varmasti vielä pitkään.. Niinhän se menee, että parhaat elämykset ovat sekä fyysisesti että henkisesti rankkoja. Harmi, että tämän tyyppisten elämysten hienouden tajuaa vasta kun kokemus on ohi. Uskon, että nämä ensimmäiset 2 kk tulevat olemaan muistoissa aivan ihania, mutta tässä hormoonimylleryksessä päivät ovat kyllä pelkkää selviytymistä. 😀
Minulle vaikeaa on ollut se kun ihmiset kyselevät, että miten meillä menee ja tuntuu, että odottavat vastauksena ”meillä on aivan ihanaa ja tämä on elämäni parasta aikaa”. Oon vastannut, että rankkaa on ja päivä kerrallaan mennään. Kaunistelu veis liikaa voimia nyt. 😀

Ehdottomasti näistä asioista pitäisi puhua enemmän! Ja antaa äideille lupa siihen, että tästä hommasta ei ole pakko tykätä täysillä joka päivä.

Paljon onnea lapsenne syntymästä! <3 Helmikuiset 2019 hihi, ehkä meidän lapsoset on joskus vielä jossain tekemisissä. 🙂

Samaistun sun kommenttiin tosi paljon. Ja vitsi kun meillä on vielä tosi “helppo” vauva (nukkuu mm. hyvin) ja silti välillä tuntuu, että on rankkaa tunnemaailman puolesta. Vaikka nyt pitäisi iloita ja nauttia tästä ajasta ja vaiheesta täysillä.

Paitsi ettei pidä, koska kuten sanoit, jokaisesta päivästä ei tarvitse tykätä!

Vastaa

Muistan noi samat fiilikset! Ekat kolme viikkoa olin aivan sekaisin. Onneksi olin lukenut tästä ja osasin odottaa itkua, hormonimyrskyjä ja pistin kaiken niiden piikkiin. Nyt kun synnytyksestä on yli 2 vuotta ja imetyksen lopettamisesta yli vuosi voin sanoa että hormonit jyllää pitkään. Vanhoilta psykologian tunneilta mun mielessä pyöri vain ” kaikki tunteet on sallittuja, tunne kestää noin 90 sekuntia” ja näillä sit puskin läpi. Ehdottomasti tästä pitäs puhua enemmän, mutta kuviona tää on niin vaikee kuvailla et siitä on ehkä vaikea kirjoittaa.

Tosi hyvä että olit lukenut. 🙂 Mäkin olin kuullut hormonimuutoksista mut en esim. muiden vastasynnyttäneiden äitien tarinoita. Olisi pitänyt jotta en olisi pelästynyt omia ajatuksiani niin paljon! Mutta hyvin sanoit, että tätä on tosi vaikea kuvailla. Kirjoitettuna tekstinä ja puheella. Ja sen todella ymmärtää ehkä vain synnyttäneet äidit, jotka ovat käyneet sen läpi.

Hei tää oli mulle uutta:
“Tunne kestää noin 90 sekuntia.” Pitää itsekin muistaa tää jatkossa. 🙂

Vastaa

Kommentoi