Yksi ilta teki mieli pitkästä aikaa makaronilaatikkoa. Perinteisestä poiketen käytin makaronien sijaan gluteenitonta fusillia (lähi-K:ssamme ei ollut gluteenittomia makaroneja) ja lihan korvasin soijarouheella. Omasta mielestäni oikein paistettu soijarouhe maistuu ihan naudan jauhelihalle, ja näin ollen laatikko meni alas poikaystävällenikin.
Resepti on alunperin täältä, alla muutamalla tvistillä. Reseptistä riittää neljälle, itse tein kaikki tuplana ja syötiin sitä sitten parikin päivää.
Tarvitset:
1,5 dl tummaa soijarouhetta
1,5 dl vettä
5 dl makaronia/fusillia/muuta pastaa
1 sipuli
1 porkkana
4 dl kookosmaitoa
2 kananmunaa
Lisäksi ruokaöljyä ja mausteita
Tee näin:
Sekoita kulhossa soijarouheet ja vesi, ja anna turvota n. 15 minuuttia. Keitä pasta ja mausta suolalla makusi mukaan. Kuumenna pannu, lisää öljy ja turvonnut soijarouhe. Lisää muutaman kuluttua pannuun sipuli ja kypsennä hetki. Lisää haluamasi mausteet, käytin itse basilikaa ja paprikaa.
Kuori ja raasta porkkana. Sekoita porkkanaraaste, makaronit ja soijarouheseos keskenään. Kaada uunivuokaan. Sekoita kookosmaito ja kananmunat tasaisesti kulhossa, ja kaada seos laatikon pinnalle. Paista n. 40 minuuttia 200 asteessa.
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN /SNAPCHAT: SARANDADEDOLLI