Pari päivää on ollut aika karseita. Torstain kauppareissun päätteeksi puhelimeni tippui näyttö edellä ostoskärryihin ja tuhosi koko laitteen. Illalla ahdisti rikkoutuneen puhelimen (ja sen että piti maksaa 700e uudesta) lisäksi moni muukin asia, ja kun levottomasti nukutun yön jälkeen heräsin vain tajutakseni, että tietokoneenikin on hajonnut, en voinut pidättää itkua. Itkin hysteerisesti poikaystäväraukan yrittäessä lohduttaa ja laittautua töihin samaan aikaan.
Päivän suunnitelmat menivät rikkinäisen tietokoneen takia ihan uusiksi ja koska olin jo valmiiksi niin ahdistunut, en todellakaan saanut itseäni ylös liikkeeseen korjauttamaan konetta. Reilu 20-kohtaisesta to do -listasta ruksaantui tasan yksi ja sekin oli pyykinpesu, koska pesukoneen ääni sattuu rauhoittamaan mieltäni. Nekin pyykit jäivät koneeseen useammaksi tunniksi pesuohjelman päättymisen jälkeen.
Kyllä mä hyvinä ja useimpina päivinä tiedän, että elämä ja onnellisuus ei ole elektroniikassa tai rahassa mitattavissa, ja eilinenkin olisi saanut ihan uuden käänteen jos olisin käynyt heti aamusta tietokoneliikkeessä ja mennyt sieltä vaikka kirjastoon kirjoittamaan. Kun mieleni on terve, osaan suunnitella paremmin ja turvautua b- tai c-suunnitelmaan. Mutta kun on ahdistunut, se ei mene niin. Ahdistuneena järjelle, spontaaniuudelle tai ilolle ei ole tilaa. On vaan ahdistus.
Tänään heräsin vähän paremmalla mielellä. Tänään ahdistuksen sijaan lähinnä ärsyttää kun ei pääse metrolakon takia treeneihin ja että täytyy korjauttaa kone ja löytää uusi tilalle. Mutta ärsytys voittaa ahdistuksen 6-0.
Parempaa viikonloppua teille. <3
Ps. Pahoittelut tekstin kanssa ristiriidassa olevat kuvat – nämä olivat luonnoksissa valmiina, enkä tarvinnut siis tietokonetta postauksen kirjottamiseen.
SARANDA
OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FI
FACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
20 vastausta aiheeseen “Sitä oikeaa elämää: on vain ahdistus”
Tsemppiä! Joskus on tuollaisia päiviä. Se, että tunnistaa ahdistuksen on hyvä ensimmäinen askel kohti ahdistuksesta eroon pääsemistä. Itselle on myös hyvä antaa aikaa ja heittää tarvittaessa to do -listat odottamaan. Onneksi asioilla on lopulta tapana järjestyä <3
Voi ei! Toivottavasti sulla on mukava viikonloppu <3 Samoja fiiliksiä ollut itsellä viimeisen parin viikon aikana, kun ensin hajosi hiustenkuivaaja, sitten auto ja viimeisimpänä blenderi... kaikki tietysti melkein samaan aikaan!
Ai vitsi miten ärsyttävää. 🙁 Tuollainen määrä rikkoutuneita asioita tuntuu jo lompakossa ja varmasti mielessä! Toivottavasti olet saanut pikkuhiljaa korjattua / uusittua niitä ja fiilis on nyt parempi. 🙂
Kyllä tuntuu! Mutta nyt on jo melkein kaikki saatu korjattua/hankittua 🙂
Voi, kuulostaa niin kovin tutulta.. <3 Pienemmätkin harmit saavat musertavat mittasuhteet ahdistuksessa. On hienoa, että kirjoitat näistä oloista, se kun ei ole todellakaan helppoa. Toivottavasti tänään sun on hyvä olla. <3
Kiitos. Toivottavasti sullakin. <3 Kiitos piristävästä kommenttistasi. <3
Tiedän mistä puhut. Tää viikko (ja ylipäätään kuluneet pari kuukautta) on menneet sellaisessa pimeydessä, että useimpina päivinä töihin kävellessä on tullut pidäteltyä itkua ja välteltyä vastaantulijoiden katseita. On hirveää, kun tuntuu ettei edes tunnista itseään sen kaiken pahan olon alta.
Valoa kohti, toivottavasti. <3
Voi ei, tosi ikävä kuulla että sulla on ollut tollanen ajanjakso. 🙁 Erityisesti kohta ”on hirveää, kun tuntuu ettei edes tunnista itseään sen kaiken pahan olon alta” kosketti… Paljon voimia ja haleja minulta. <3
Onneksi nuo tunteet eivät yleensä kestä päivää (tai paria) kauempaa. Aina tulee se parempi päivä, kun vain jaksaa olla ja elää sen huonon päivän yli!
Tämän kun vielä muistaisi:
Voimiaan voi käyttää
kahdella tavalla;
alas painamiseen tai
ylös nostamiseen.
Iloista ja onnellista viikonloppua!!!
Kaunis kommentti! Kiitos. <3 🙂
Ihana kun kirjoitat aitoja asioita!
Tässä koko aamun itkeneenä päätin lopultakin jatkaa päivää, oli tämä ahdistusmöykky rinnassa tai ei 🙂
Toivottavasti sulla on kaunis viikonloppu<3
Tosi ikävä kuulla että sulla on ollut ahdistava aamu. <3 Mutta voimaannuttavaa kuulla että jatkoit päivää siitä huolimatta. Toivottavasti sun perjantai on olosuhteiden nähden mukava ja lempeä. <3 🙂
Hengitä.Huomenna on uudi päivä️
Olet oikeassa. <3 Ja tänäänkin on uusi parempi päivä. 🙂
Tiedän niin mistä puhut! Tykkään sun blogin välittömyydestä ja aidosta fiiliksestä, uskallat puhua vaikeistakin jutuista 🙂 Toivottavasti loppuviikko menee mukavammissa merkeissä!
Voi kiitos. 🙂 Tämä palaute piristi mun aamua tosi paljon! Toivon samaa sullekin ihana. <3
I feel you <3
Parempaa viikonloppua myös sinulle!
<3