Mun lempipaikat Prahassa muutaman päivän perusteella:
Majoitus: Comfortable Prague Apartments . Maksoimme kolmesta yöstä ja todella isosta kaksiosta keittiöineen n. 200e. Siistit tilat ja erittäin ystävällinen palvelu. Sijainti n. 2,5km keskustasta.
Ruokailu: itselleni tuli isona yllätyksenä se, että Praha on niin kasvisruokaystävällinen paikka. Kaupungissa tosiaan riittää muutakin kuin vain olutta ja makkaraa. Palvelu on ystävällistä, ruoka herkullista ja hintataso kukkarolle lempeä. Tsekkiläisten ravintoloiden lisäksi Prahassa on todella paljon mm. vietnamilaisia ja italialaisia ravintoloita. Maista myös laadukasta tsekkiläistä suklaata (ainoa tuliainen jonka toin kotiin).
Stare Mestossa eli vanhassa kaupungissa lounastimme Venuessa.
Jos ruokailun yhteydessä haluaa ihailla samalla Kaarlensiltaa, piipahda Klub Lavkassa.
Dlouhássa (lähellä juutalaisten korttelia) söin herkullisen vegaanipastan Food Storyssä .
Hinatasoltaan hieman ylempänä on myös Stare Mestossa sijaitseva kahvila Cerna Madona .
Lempiravintolani oli Marina Ristorante, joka nimensäkin mukaisesti sijaitsee Vltava-joen varrella, sataman lähettyvyydellä. Tämäkään ei ollut paikalliseen hintatasoon nähden edullisimmasta päästä, mutta ruoka oli todella hyvää ja tunnelma romanttinen.
Muut elämykset: oletkin ehkä jo googletellut ja törmännyt ainakin Kaarlensiltaan, Prahan linnaan, vanhaan kaupunkiin, juutalaisten kortteliin ja astronaamiseen kelloon. Prahassa on myös lukuisia todella kivoja puistoja, jossa voi ottaa aurinkoa, lukea kirjaa tai kuunnella oikeaa pianonsoittoa kuten me tehtiin Karlova namestissa. Lempitekemiseni taisivat olla polkuveneellä kruisailu Valtava-joella sekä erilaisten pikkumarkkinoiden kiertäminen.
Prahassa on myös hieman erikoisempia museoita (KGB-museo, seksikonemuseo, keskiajan kidutusten museo…). Myös ihan ”oikeaa” taidetta ja historiaa riittää loputtomin.
Prahassa on edullista kulkea julkisilla, ja liput voi ostaa lähes mistä tahansa kioskista/ kaupasta. Ja menopeleistä puheenollen, ratikkanumero 22 kiertää monia hyvä nähtävyyksiä jos aika ei anna kävelylle myöten. Kaupungissa järjestetään myös lyhyitä risteilyjä, joiden yhteydessä voi myös syödä lounasta tai illallista.
Tuleeko teille muita vinkkejä tai kysymyksiä mieleen?
SARANDA OTA YHTEYTTÄ: TYHJAAJATUS@LIVE.FIFACEBOOK / INSTAGRAM / BLOGLOVIN
4 vastausta aiheeseen “Praha: missä yöpyä / syödä / käydä”
Nyt kun omakin reissu on jo takana päin, ajattelin tulla tänne jakamaan pari omaa huomiota / vinkkiä Prahasta. 🙂 Ensiksi, aivan täydellinen kasvisruokaravintolaparivaljakko; Lehka Hlava (Clear Head) ja Maitrea. Niillä on ymmärtääkseni sama omistaja tai jollain muulla tapaa tiivistä yhteistyötä ja näin ollen samantyyppinen lista. Sisustukseltaan ja tunnelmaltaan ne kuitenkin eroavat sen verran, että mielellämme kävimme molemmissa tällä parin pävän reissullamme. 🙂 Ruoka oli todella hyvää ja listoilla on hyvin merkattu mm. vegaaniset, pähkinättömät ja gluteenittomat vaihtoehdot, palvelu oli ystävällistä ja hintataso Suomeen verrattuna oikein mainio. 🙂
Kahvilakulttuuri taas oli mun kannalta hieman hankala, sillä gluteenittomia leivonnaisia tai muita vastaavia oli todella vaikea löytää. Jäätelöitä kyllä suht hyvin löytyi gluteenittomalla vohvelilla ja niissä oli myös hyvin vegaanisia sorbetteja tarjolla, mutta suomalaiseen kahvilakulttuuriin ja vaihtoehtoihin tottuneelle se oli vähän yllätys, kun kuitenkin lähes kaikissa ravintoloissa oli tarjolla myös gluteenitonta ruokaa. Suurimmassa osassa kahviloita oli tarjolla salaatteja tai muita ruokia, joten TripAdvisorista ei tässä tapauksessa ollut juurikaan apua, sillä TripAdvisorin mukaan gluteenittomia vaihtoehtoja sisältävissä kahviloissa ei välttämättä ollut mitään makeaa gluteenitonta tarjolla. Samoin hotelleissa tuntui olevan aika iso ero aamupalojen suhteen. Meillä oli suht laadukas hotelli, mutta aamupala oli todella suppea, jos oli yhtään mitään ruokavaliorajotteita (gluteeni, maito, vege). Toisaalta kävimme illallisella toisen hotellin kahdessa eri ravintolassa, ja niissä oli jo illallisellakin tarjottu gluteeniton leipä todella hyvää. Valitettavasti en kyseisen paikan kasvis- ja vegaanivaihtoehdoista ole varma, joten ehkä sitten tuollaiset AirBnB-tyyppiset ratkaisut tai mahdollisesti hotellin varaus ilman aamupalaa voisi olla parempi vaihtoehto. Siinä tosin sitten taas pitäisi tietää, mistä päin sitä aamupalaa lähtisi etsimään lähistöltä. 🙂
Välimatkat yllättivät meidät ihan täysin. Olimme jotenkin ajatelleet, että ehtisimme ehkä kiertää pari turistikohdetta päivässä, mutta lopulta saatiin helposti kierrettyä yhdessä päivässä perinteiset Linnavuoren, Kaarlen sillan, astronomisen kellon, juutalaiskorttelin ja osin vanhaa kaupunkiakin, koska ne sijaitsivat niin lähellä toisiaan. 🙂
Ihastuin kyllä näiden parin päivän aikana todella paljon Prahaan, ja varmasti tullaan käymään siellä uudemmankin kerran vähän pidemmälläkin käynnillä. 🙂
Loistavaa ajoitusta! Ollaan mieheni kanssa menossa tässä syksymmällä Prahaan, ja on hyvä saada vähän lisää vinkkejä, kiitos! 🙂
Sellaista olisin kuitenkin kysynyt lisäksi, että olikos sinulla tai kihlatullasi gluteeniton ruokavalio? Mietin nimittäin, huomasitteko katsoa, onko Prahassa kuinka hyvin tarjolla gluteenitonta ruokaa tai onko sitä mahdollisesti helpohkoa tilata sieltä? 🙂
Moikka! Kiitos kommenttista ja kiva kuulla. 🙂
Kumpikaan meistä ei noudata gluteenitonta ruokavaliota, mutta ainakin keskustan ravintoloissa pisti automaattisesti silmään aina ”gluten free” merkinnät menulistoissa eri ruokien vieressä. Prahassa käy niin paljon turisteja ja yhä useampi syö gluteenittomasti, joten mututuntuma sanoo että vaihtoehtoja pitäisi riittää. 🙂 Yksi läheinen ystäväni on myös gluteeniton ja vegaani, ja muistin useamman kerran miettineeni että hänkin söisi hyvin täällä.
Mä olin ainakin tosi skeptinen vegaanisen ruoan tarjonnan suhteen enkä saanut ollenkaan pettyä. Toivon koko sydämestä että teille käy samoin. 🙂
Jes, mahtavaa, kiitos paljon vastauksestasi! 🙂 Kuulostaa siis oikein mainiolta matkakohteelta myös ruokiensa osalta. 🙂