Kategoriat
Uncategorized

Vaikket joskus saakaan haluamasi, se voi olla ihastuttava onnenpotku

Aina välillä mä havahdun miettimään kulunutta vuotta. Niin kuin vaikka nyt.

 DSC_0094.JPG

DSC_0107 (2).JPG

DSC_0108.JPG

DSC_0122.JPG

DSC_0139.JPG

DSC_0147 (2).JPG

Vuosi sitten tähän aikaan musta tuntui, että maailma oli kaatumassa niskaan. Ja kyllä se vähän kaatuikin. En päässyt opiskelemaan kouluun, jonka pääsykokeeseen olin valmennuskurssineen valmistautunut puoli vuotta. Jouduin samalla luopumaan ensimmäisestä (opiskelija)asunnosta. Inhosin mun työtä. Erosin senaikaisesta poikaystävästä. Kaikki tapahtui yhden viikonlopun aikana. Hetken ajattelin että jään ikuisesti kaupan kassalle, sinkkuna ja ilman jatkokoulutusta.

DSC_0195.JPG

DSC_0202 (2).JPG

DSC_0226.JPG

DSC_0274 (2).JPG

Mutta siitä se sitten lähti. Asioita alkoi tapahtumaan. Kun ei ole vakituista työpaikkaa, koulua tai ketään ketä ajatella itsesi lisäksi, on mainio tilaisuus toteuttaa kaikki haaveet. Lähdin Kosovoon, kaksi kertaa, toisen kerran yksin. Sain heti seuraavassa yhteishaussa opiskelupaikan. Löysin – en vaan yhden vaan monta – kivaa työpaikkaa, joista osa on pinttinyt tulevaisuudenkuviini ja ratkaissut monta ammatinvalintakriisejäni. Löysin unelmieni asunnon. Varattiin ystäväni Mirkan kanssa liput Australiaan, jossa vietettiin pari selittämättömän kokemusrikasta ja unohtamatonta kuukautta keskellä oseanialaista kesää. Tapasin yhden kivan pojun sijaan monta mahtavaa ihmistä joka puolelta maailmaa – eri-ikäisiä tyttöjä, poikia, köyhiä, rikkaita, kahvikupista ennustajia ja jopa saksalaisen kaksosenikin.

DSC_0321.JPG

DSC_0345.JPG

DSC_0367.JPG

DSC_0373.JPG

Asioita, joita en olisi koskaan voinut toteuttaa koulun penkillä.

DSC_0437.JPG

DSC_0478.JPG

Kun saavuin Suomeen, olin tosiaankin sen näköinen että olin viettänyt useamman barbaque-lauantain. Lähdin tosissani salille ensimmäistä kertaa elämässäni, jonka jälkeen puntista on tullut osa arkeani lähes joka päivä. Olen huomannut, että ainoa tapa aloittaa päivä on lenkillä. Aloin soittamaan pianoa taas pitkästä aikaa.

Puhumattakaan tästä blogista, jonka uskalsin luoda vuosien epäröinnin jälkeen.

Olen luovempi, urheilullisempi ja onnellisempi.

DSC_0487.JPG

DSC_0496.JPG

Mikäköhän täänkin postauksen idea oli. Ehkä vähän nostalgisesti muistuttaa itselleen, että asioilla on hitto vie tosiaankin tapana järjestyä. Ja minusta yksi maailman eniten lohtua tuovista tunteista on nimenomaan se, että tästä faktasta on omaa henkilökohtaista kokemusta. Muistan kun paljon pienempänä vertasin omia ongelmia ja vastoinkäymisiäni Kauniit ja rohkeisiin. “Vitsi kun saan tästä matikan kokeesta varmaan hylätyn, mutta onneksi Brookella on ollut paljon rankempaa ja kyllä sekin on aina selvinnyt.” Hahah. Nyt voi katsella taaksepäin omia alamäkiä ja muistella että niiden jälkeen on aina tullut – entistä korkeimpia – ylämäkiä.

DSC_0546.JPG

DSC_0565.JPG

DSC_0568.JPG

DSC_0599.JPG

DSC_0638.JPG

DSC_0646.JPG

DSC_0692.JPG

Long story short: vaikket joskus saakaan haluamasi, se voi olla ihastuttava onnenpotku.

Kuvat viime tammi- ja helmikuusta Australian matkalta.

 

Kategoriat
Uncategorized

Maanantaipiristyksiä

Olen aina olllut sitä mieltä, että maanantai on viikon paras päivä. Silloin on sellainen “uusi alku” -maku suussa, jolloin tekee mieli aloittaa asiat puhtaalta pöydältä ja vetää kaikki arjen askereet täysillä (– ainakin keskiviikkoon asti.)

No, tänään olin nukahtaa töihin, taivaalta satoi vettä ja jouduin taistella motivaatiosta lähteä salille. Hävisin sen taistelun, ja tepastelin salikamppeet mukana tänne kotiin, jossa aion luovuttaa loppupäiväksikin. Lukea Leijapojan loppuun ja juoda teetä. Ja odottaa ensi maanantaihin.

Ja jos en piristy siitäkään, voin aina katsella näitä viikonlopun mittaan ostettuja, materalismionnellisuuden synnyttäjiä.

DSC_1461.JPG

DSC_1462.JPG

DSC_1475.JPG

DSC_1474.JPG

 

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. 🙂