Kategoriat
Hyvinvointi Perhe & Ihmissuhteet Työ & Opiskelu

Opin sen joka päivä mutten opi kuitenkaan – täydellisyyttä ei ole olemassakaan

Huh mikä viikko takana. Flunssat ja koronatestit, päivystyskäynti keskellä yötä Naisten klinikalla vauvan vaisuuden takia, menojen uudelleen järjestämiset (tai lähinnä kaikkien perumiset).

Huh mikä kesä takana. Niin paljon muutoksia, epävarmuuksia, epäonnistumisia ja hitaasti kasvavien siementen kylvämistä. Öitä kun olen nukkunut ehkä tunnin ja öitä kun kaksitoistakaan ei ole riittänyt.

Huh mikä vuosi takana. Raskaus, muutto, korona ja sosiaalinen eristäytyminen, kamala raskauspahoinvointi ja oman sekä puolison isot työmuutokset. Yhtä rämpimistä koko vuosi.

Jos Robert Frost oli sitä mieltä että elämän voi tiivistää kolmeen sanaan (”se jatkuu kyllä”), mun omat kolme sanaa ovat: kaikki on välillä vähän paskaa. (Oho, viisi.) Vaikka kaikkeni yritän, monin tavoin joko kohtalo, olosuhteet tai oma rajallisuuteni pistävät vastaan ja huomaan kerta toisensa jälkeen että mikään ei mene täydellisesti. Se on sellainen opetus, jonka saan viikottain ja silti en koskaan oikeasti opi sitä.

Kun katson tilin saldoa, kävijälukujani tai kirjaimellisesti itsestään kasautuvaa pyykkikasaa, mietin usein, että ainakin yksi asia elämässäni on virheetön ja muuttumattomasti täydellinen: oma lapseni. Saan siitä ajatuksesta aina pohjattoman hyvän mielen. Mutta olen viime aikoina ajatellut että on myös vähän fucked up, että käyttää omaa lasta ”lohdutuspalkkiona”. Että kun kaikki tuntuu menevän huonosti, voin aina vedota ajatuksissani häneen.

Toivoisin pääseväni sellaiseen ikuisesti tyytyväiseen tilaan, jossa maailman paras saavutukseni (eli se oma lapsi) riittäisi ja kaikki muu elämässä olisi vain bonaria. Mutta samaan aikaan tiedostan, että a) kukaan ei ole joka päivä täysin tyytyväinen ja onnellinen, oli niitä täydellisiä lapsia tai ei ja b) tiedän hyvin, että hän on se tärkein, oleellisin ja merkitykellisin asia elämässäni, mutta tässä rahan pyörittämässä yhteiskunnassa ja omien muidenkin unelmien olemassaolojen takia en voi jäädä vain laakereihini makaamaan. Ja ajatella että ”pelkkä” äitiys riittäisi minulle.

Kun muutama yö sitten istuin taksissa matkalla Naisten klinikkaa tarkistamaan vauvan kunnon, mietin sitä taas: onneksi mulla on jo Ela. Kuulostaa ehkä vähän sairaalta koska yksi lapsi ei koskaan korvaisi toisen menetystä, mutta kaiken tämän (muiden turhanpäiväisten) valituksen ja ininän keskellä olen kuitenkin onnistunut (Elan lisäksi) myös toisessa asiassa: tuntemaan kiitollisuutta oli tilanne mikä tahansa. Olin huolissani vauvasta mutta jostain syystä päällimmäiset ajatukseni olivat: en haluaisi hätäsektioon mutta olen saanut jo yhden upean synnytyksen. En haluaisi pitkää sairaalahoitoa, mutta on vain reilua että sellainen tulisi kun olemme muuten kaikki voineet niin hyvin. En haluaisi kohtukuolemaa mutta olen saanut jo yhden upean lapsen.

Kaikki oli vauvalla hyvin. Ja niin on meilläkin, paremmin kuin suurimmalla osalla ihmisistä maailmassa ja mitä ystäviini vertaan, tällä hetkellä paremmin kuin monilla heistäkään. Jos olen onnistunut kiitollisuudessa, seuraava (ilmeisesti mahdoton) projekti olisi omaksua seuraava ajatusmalli: elämä on tosiaan välillä vähän paskaa mutta se jatkuu kyllä.

Seuraa: INSTAGRAM / FACEBOOK

Yhteydenotot: 

contact@sarandadedolli.com

8 vastausta aiheeseen “Opin sen joka päivä mutten opi kuitenkaan – täydellisyyttä ei ole olemassakaan”

Oi, osaat kirjoittaa niin hyvin <3 Ihailen sitä, miten ihanan kiitollinen asenteesi ja lämminhenkisyys välittyy myös näiden elämään kuuluvien ikävämpien fiilisten keskeltä. Ja hienoa sekin, että uskallat kertoa myös niistä paskemmista puolista. Se tekee blogistasi ihanan inhimillisen ja aidon <3

Tiedän, että et tarkoittanut kuulostaa ilkeältä, kun toteat tilanteesi olevan parempi kuin jollain toisella, mutta lempeästi kehotan jättämään tuollaisen vertailun pois.
Meillä on kaikilla erilaiset elämät, ja itsensä lohduttaminen sillä että toisen asiat on huonommin on tosi ilkeää. Se pahnanpohjimmainen jonka surkea elämä saa toisen tuntemaan kiitollisuutta ”ainakin mulla menee paremmin kuin X:llä”, hänkin on ihminen ja ansaitsee arvonsa.
Monesti ihaillaan vaikkapa köyhien savimajojen asukkaiden elämäniloa, kun eihän heillä ole MITÄÄN, mutta ehkä heillä on myös joku merkityksellisyyden tunne elämässään joka kantaa eteenpäin. Kukin löytäköön sen merkityksen itsestään, ei verraten muihin.

Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Mutta aika monta kertaa olen saanut kuulla sitten päinvastaista jos olen jättänyt tuon diskleimerin pois: että pitäisi arvostaa sitä miten hyvin asiat on. Ja mä satun kirjoittamaan sitä mitä ajattelen: mä rehellisesti ajattelen, että mun olosuhteet on paremmat kuin monilla savimajoilla asuvilla. Siitä en sitten tiedä, että ovatko he onnellisempia kuin minä. 🙂

Vastaa

Mieli ”puskuroi” itse itseään, se ei ole ollenkaan omituista. Monet ajatusketjut ovat keinoja järkeillä, hallita, vaimentaa tai suhteuttaa kielteisiä tunteita. Sitten on vielä ajatusansat ja muut konstit (nyt ei voi mennä hyvin, kun aiemmin meni TAI luovun jostain muusta, kunhan tämä onnistuu TAI mitään muuta en halua, jos tämän yhden jutun saan). Sitten voidaan myös niputtaa asioita, joilla ei oikeasti ole mitään tekemistä keskenään tai luodaan taustamerkitys asialle, jonka takana sitä ei kyllä faktuaalisesti ole. Muutenhan emme pärjäisi uskomustemme kanssa 🙂 Ennen visuaalisen somen valtaa tarinoiden luominen on ollut myös erinomainen keino saada koherentti juoni ja merkitys kokemuksille. On aika huikeeta, miten erilaiset versiot jostakin ajanjaksosta voi luoda muokkaamalla tarinansa tyylilajia ja painopisteitä. Näin ainakin omalla kohdalla esim.raskaudet ja vauva- ajat. Mitään aukotonta todempaa tarinaa ei onneksi tarvitse ollakaan (täydellisempää tai dramaattisempaa).

Niin totta joka sana! Voisi tosiaan pysähtyä useammin miettimään että miten voisi muuttaa omaa mieltä ja suhtautumista asioihin kuin olosuhteita ympärillä. 🙂 Kiitos viisaista sanoistasi!

Vastaa

Teoriaa on helppo eritellä, käytännön elämä lipuu usein kauas. Omakin rajoittavien uskomusten lista on pitkä, kuin nälkävuosi 😳

Osuvasti kirjoitettu! Vähän samanlaisia mietteitä ollut itselläkin viime aikoina. Ajoittaisista vastoinkäymisistä huolimatta – elämä jatkuu kyllä. Iloa ja valoa päiviisi!

Kiitos paljon lämpimistä kommenttiasi. <3 Toivottavasti sun viikko sujuu ainakin tästä eteenpäin kivasti. :) Jännä miten piristit mua ihan parilla lauseella! :)

Vastaa

Kommentoi